Mitä tehdä?

Olemme seurustelleet kohta viisi vuotta. Aloitimme seurustelun aika nuorena ja olemme asuneet virallisesti yhdessä nyt vuoden ajan. Ongelmana on se, että välillä tuntuu, että mielummin olisin yksin tai muiden kanssa.

Tunne menee todella usein ohi, mutta välillä kärjistyy, varsinkin kun on väsynyt ja toinen aukoo päätään. Ajatuksista tekoihin en koskaan ryhtyisi puolisoni selän takana. Tunnetta luultavasti lisää se, että itse haluaisin naimisiin ja puolisoni taas ei, mutta voisi kuulemma mennä mieliksini. Lapsiakin vastaan hän on, itse taas ystävieni saatua olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että haluan niitä itsekin. Olen yrittänyt puhua näistä asioista puolisoni kanssa, mutta hän yleensä kommentoi vaan, että myöhemmin, kymmenen vuoden päästä, miksi pitäisi? yms. Lisäksi hänen mielestään avioliitto on merkki siitä, ettei voi osoittaa muulla tavoin rakastavansa tarpeeksi.

Viime viikonloppuna eräs yhteinen ystävämme keskusteli kanssani kaksin. Puhuimme aluksi hänen parisuhteestaan, mutta sitten hän yhtäkkiä kommetoi, että minä ansaitsisin parempaa kuin nykyisen puolisoni. Kaikista eniten minua hämmensi se, että hän on miespuolinen ja minä taas nainen. Meillä oli puolisoni kanssa pientä kärhämää ollut sinä iltana, mutta tuon kommentin jälkeen olen miettinyt, että onko tuossa jotain perää. Rakastan puolisoani täysillä, mutta ajatukset häiritsevät. Mitä teen?
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos haluat naimisiin ja lapsia ja miehes ei halua niin sitten eroat ja etsit uuden miehen. Sun pitää päättää että mitä itse haluat. Harva mies nykyään haluaa lapsia ja naimisiin joten vaikeeta sun on löytää sellanen mies joka jaksaa nitä lapsia tehdä ja huolehtiakkin niistä. Moni joutuu yksinhuoltajaksi kun mies päättääkin että ei halua huolehtia lapsista ja sit lapset jää äidille. Harva mies haluaa siis sitoutua kunnolla. Minä haluaisin mut naisethan ei musta tykkää joten en saa ikinä lapsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


medusa20 kirjoitti:

Olemme seurustelleet kohta viisi vuotta. Aloitimme seurustelun aika nuorena ja olemme asuneet virallisesti yhdessä nyt vuoden ajan. Ongelmana on se, että välillä tuntuu, että mielummin olisin yksin tai muiden kanssa.

Tunne menee todella usein ohi, mutta välillä kärjistyy, varsinkin kun on väsynyt ja toinen aukoo päätään. Ajatuksista tekoihin en koskaan ryhtyisi puolisoni selän takana. Tunnetta luultavasti lisää se, että itse haluaisin naimisiin ja puolisoni taas ei, mutta voisi kuulemma mennä mieliksini. Lapsiakin vastaan hän on, itse taas ystävieni saatua olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että haluan niitä itsekin. Olen yrittänyt puhua näistä asioista puolisoni kanssa, mutta hän yleensä kommentoi vaan, että myöhemmin, kymmenen vuoden päästä, miksi pitäisi? yms. Lisäksi hänen mielestään avioliitto on merkki siitä, ettei voi osoittaa muulla tavoin rakastavansa tarpeeksi.

Viime viikonloppuna eräs yhteinen ystävämme keskusteli kanssani kaksin. Puhuimme aluksi hänen parisuhteestaan, mutta sitten hän yhtäkkiä kommetoi, että minä ansaitsisin parempaa kuin nykyisen puolisoni. Kaikista eniten minua hämmensi se, että hän on miespuolinen ja minä taas nainen. Meillä oli puolisoni kanssa pientä kärhämää ollut sinä iltana, mutta tuon kommentin jälkeen olen miettinyt, että onko tuossa jotain perää. Rakastan puolisoani täysillä, mutta ajatukset häiritsevät. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu