Liikkuva-poliisi autoilijan haitta vai etu ?

Mitäs mieltä olette liikkuvista, onko hyvä asia sen lakkauttaminen ?

Fiksut wirkamiehet ovat keksineet, että peltipoliisit valvovat liikennettä taajamien ulkopuolella ja taajamissa kylien omat poliisit (jos sellaisia on).
Virkamiehet ovat unohtaneet, että suomessa on satoja tuhansia kilometrejä teitä joten niiden miinoittaminen peltipoliiseilla saatika niiden tyhjentäminen/hoito maksaa maltaita. Samalla ovat unohtaneet, että joka jamppa voi ostaa kaupasta navikeisarin joka piippaa jokaisen kameran kohdalla. Samalla viksut ovat unohtaneet, että rattijuopot, huumehörhöt ja muuten pöjät autoilijat eivät jää kiinni peltipollisille.

Uskaltaako tavallinen-taavi lähteä enää liikenteeseen jos liikkuva-poliisi ei valvo valtaväyliä ?
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samapa tuo on. Eihän poliiseja ole näkynyt tien päällä enää pitkään aikaan. Minäkin olen ajanut 33 vuodessa lähemmäs miljoona kilometriä eikä kukaan ole tähän mennessä edes ajokorttia kysynyt. Pari kertaa on pitänyt pikaisesti puhaltaa.

Äänestä
  • Miksi pitäisi pelätä, aja rajoitusten mukaan. Ne jotka eivät aja, joutuvat luonnonvalinnan mukaan ojaan katolleen ja ojan syövereihin.

    Äänestä

Autoilijoita on rahastettu aivan liikaa turhilla nopeuden kyttäämisillä.

Äänestä

Liikkuva lopetetaan - turvattomuus muka lisääntyy (mediakampanja jo tilattu) - satelliittivalvonta pelastaa! Onkohan virkamies ymmärtänyt että absoluuttinen valvonta johtaa valtiolle tämänkin merkittävän tulonlähteen romahtamiseen -> uusia ja korkeampia liikenneveroja tiedossa?

Äänestä

Tarkemmin kun ajattelee niin eipä tuota valvontaa ole juuri ollut. Kerran olen nähnyt mp-poliisin moottoritien keskialueella, mutta kun autolla ei tule kaahattua ei sillä ollut merkitystä.

Jos en olisi uutisia lukenut niin tuskin huomaisin koko uudistusta. Toisaalta positiivinen uudistus koska ylinopeussakko moottoritiellä on aika turha juttu, koska turvavälit on se joka vaikuttaa kolaririskiin. Kauhuskenaarioihin ei voi törmätä, eli törmäyskohteen pitää olla joku toinen autoilija.

Autobahn on kiva silloin kun siinä on kolme kaistaa. Jos siinä on vain kaksi (kuten meillä on) syntyy vaaratilanteita nopeuserojen vuoksi. Rekkamiehetkin kun ohittelevat.

Kovan vauhdin haittana (silloin kun on järki mukana) on suurempi polttoaineenkulutus ja kovempi liikennemelu.

Äänestä

Sanoisiko näin, että kyllä autolija jää voiton puolelle jos liikkuvat pysyvät pois liikenteen seasta jarruttelemasta joustavaa liikennettä, sillä aina kun keskiverto kuski näkee sinisen, niin se ajaa varmuuden vuoksi reilusti alle rajoitusten sakkojen pelossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakkautetaanko kirjoitti:

Mitäs mieltä olette liikkuvista, onko hyvä asia sen lakkauttaminen ?

Fiksut wirkamiehet ovat keksineet, että peltipoliisit valvovat liikennettä taajamien ulkopuolella ja taajamissa kylien omat poliisit (jos sellaisia on).
Virkamiehet ovat unohtaneet, että suomessa on satoja tuhansia kilometrejä teitä joten niiden miinoittaminen peltipoliiseilla saatika niiden tyhjentäminen/hoito maksaa maltaita. Samalla ovat unohtaneet, että joka jamppa voi ostaa kaupasta navikeisarin joka piippaa jokaisen kameran kohdalla. Samalla viksut ovat unohtaneet, että rattijuopot, huumehörhöt ja muuten pöjät autoilijat eivät jää kiinni peltipollisille.

Uskaltaako tavallinen-taavi lähteä enää liikenteeseen jos liikkuva-poliisi ei valvo valtaväyliä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu