http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/52914-kymmenia-ihmisia-surmattiin-kaakkois-keniassa
Mitähän kaikkea tuollakin mantereella tapahtuu ? No ei mitään kehittävää, älykästä toimintaa kylläkään, mutta julmuutta siellä kylläkin riittää kuten liikalisääntymistäkin.
Mitähän kaikkea tuollakin mantereella tapahtuu ? No ei mitään kehittävää, älykästä toimintaa kylläkään, mutta julmuutta siellä kylläkin riittää kuten liikalisääntymistäkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On ne raakalaisia ja niitä vielä tännekin otetaan jengeilemään ja peukaloita pyörittelemään.
Hyvä, hyvä.
Aivan loistavaa että tappavat toisiaan sen sijaan että tulisivat eurooppaan ja tappaisivat meitä.
Annetaan heille paremmat aseet joilla murhata toišensa.
Rotuja on erillaisia. tieteen pariss apuhutaan, että neand.ihminen oli ihan toinen laji, joten eiköhän ole realistista todeta, että rotuja on erillaisia ja ne kaikki eivät sovi samaan yhteiskuntaan sekoittamaan toistensa asioita.
Evoluutiolla on oma aikansa.
2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."
1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
Äärioikeiston Teekutsuliikkeen höpötyspalsta sensuroi kaikki Vasemmiston kommentit.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2857275/tehdas-siirtaa-toimintaansa-”epareilua”
Tuo kaikki on suomalaisten maajussien syytä, koska saavat tukea. Nekin rahat olisi voinut sijoittaa vaikka Telley Savalaksen elokuvaan.