Eilen aloitettiin pienen tauon jälkeen seurustelu yhden ihmisen kanssa.(Olemme olleet melk./n.kolme vuotta yhdessä, mut välillä on ollut taukoja).Mä olisin halunnut kunnolla seurustella hänen kanssaan,juteltiinkin eilen monta tuntia asioista ja selviteltiin asioita, mut..
Eilen iltana, kun olimme alkaneet seurustelemaan jätkä sai tesktiviestin/tekstiviestejä yheltä tytöltä, johon oli tutustunut festareilla. Siellä festareilla jätkä oli (sinkkuna olleessaan) pussaillut ja antenut sille tytölle suuseksiä.
Jätkä oli lähettänyt sille tytölle samana iltana yhden viestin ennen kuin aloimme seurustelemaan.
Jätkä alkoi haikailemaan sit sen tytön perään sen tekstiviestin takia, jonka hän sai siltä tytöltä. Mä anelin jätkän mun luokseni yöks ja se yö oli osittain kauhea. Minä itkin ja riideltiin. Toisen tuntui olevan niin vaikea valita, minun ja sen tytön väliltä(tai oikestaan vain sen tytön kanssa yhteydenpidon..)tai jotenkin.. Se tyttö asuu aika pitkän matkan päässä, ja niiden suhteella varmaan ei olisi tulevaisuutta..
Minä olisin halunnut seurustella jätkän kans jatkossa, jos hän olisi kunnolla arvostanut minua ja tunteitani. Tänäänkin aamulla sanoi sit menevänsä töiden jälkeen kuntosalille. Minusta tämän jutun selvittäminen olisi tärkeämpää kuin kuntosali. Mut ilmeisesti hänen mielestä asiat olisi kerenny selvittää myöhemminkin. Ärsyttää, kun jätkä ei ymmärtänyt, miten pahan olon se mulle tuotti.. Hölmöö oli, että se edes alkoi seurustelemaan minun kanssa, jos ei tosissaan halunnutkaan. Minä sit tänään aamulla lopetin sen seurustelun, joka ei todellakaan kestänyt tälläkertaa pitkään. Tuntui tosi pahalta, kun jätkä oli yöllä valmis jättää minut sen tytön takia. Aamulla mä kysyin sen päätöstä, ja se ois sit aamul se tais sanoo rakastavansa minua tai jotain. Eli aamulla jossain vaiheessa se ilmeisesti olisi halunnut olla minun kanssa...tai jotenkin..
Mitä mieltä olette..olenko toiminut teidän mielestä oikein, kun jätin miehen.
Tavallaan iso taakka putosi harteiltani, kun ei tarvitse kestää miehen huonoa käytöstä minua kohtaan.
Mä toivon, että aika parantaa haavat..Tosta mun selityksestä saattaa puuttua joitakii juttuja, mut mä toivon, että tosta saa jonkinlaisen kuvan tapahtumista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä näin on! Jollei toinen ole valmis antamaan kaikkeansa suhteen eteen on se lopetettava ennenkun alkaakaan, joten oikean valinnan teit. Tietenkään asiat eivät aina noin helppoja ole joten itsehän sen parhaiten tietää mikä on oikea ratkaisu, mutta noilla tiedoilla tuen ratkaisuasi täysin. Tsemppiä!
Saatoin kirjoittaa hiukan sekavastikin, en ole varma seurustelimmeko (ainakaan kunnolla) enää yöllä..
Hienoa, että sulla on voimaa lähteä kävelemään, jos jätkä on noin typerä!:) Olisinpa itse yhtä rohkea. Tsemppiä!