Kummallista, että nuorempana veden lorina ja pauke ikkunapelteihin oli inspiroivaa.
Ja jos suhtautumistapa on muuttunut niin mikä muu silloin on muuttunut?
(ei naurata yhtään -naurua)
Ja jos suhtautumistapa on muuttunut niin mikä muu silloin on muuttunut?
(ei naurata yhtään -naurua)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä pohdin, että millaista olisi juosta sateessa. Sadehan on sinällään aika virvoittava sääilmiö, mä kun en silleen niin välitä näistä helteistä sun muusta hikoilusta.
Kuulostaa jotenkin lapselliselta, runolliselta.
(Addumaista naurua)
Mun täytyy muuttaa mun suhtautumiskulmaa tähän uuteen harrastukseen, sillä olen satavarma että relepelleily ei kanna kovinkaan kauas.
(tuumivaa naurua)
Relepelleilystä sen verran, että Suunnon insinöörit ja ravintolaterapeutit ovat innovoineet niin kammottavan pitkät palautumisajat härveleittensä ohjelmistoihin, että härre gyd.
Nytkin mulla on vielä jäljellä kahdeksan tuntia.
Eihän niistä tietenkään tarvitsisi välittää, jos muuten tuntuu rulettavan, mutta kuitenkin.
)palautunutta naurua)
Musta vesisade tuntuu ihan inspiroivalta, tai vähintään siltä, että voi hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä mitään ulkotöitä tai -liikuntaa. Ainoastaan autolla ajo rankkasateella on stressaavaa..
Nytkin on -pahus- puolipilvistä eli hyvä ruohonleikkuuilma :(
Eipä haitannut eilinen vesisade yhtään. Kävin fillaroimassa illalla ja kuinka virkistävää se olikaan. =)
Jo lapsena oivalsin että vain istumalla kaivon kannen vieressä katsellen tuulen heiluttamia luonnon kukkia metsän reunalla maalla oli sitä luovinta aikaa.
En tiedostanut nauttiineeni siitä niin paljon. Nyt ymmärrän kuinka syvään sisuksiini se tallentui.