Estonian hylylle ei kuulemam päästy sukeltamaan heti tuoreeltaan sen upottua. Aikoinaan muistan kerrotun kuinka se oli 40-80 m:n syvyydessä. Tuolla jenkkilässä näyttävät harrastelijatkin sukeltavan tuollaisissa syvyyksissä.
Toki sinne sitten mentiin kun "raato oli tarpeeksi jäähtynyt"...
http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Estonia
"Hylky lepää noin 80 metrin syvyydessä"
---
13 vuotta sitten kadonneen sukeltajan muumio löytyi
Torstai 23.8.2012 klo 10.53
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012082315988352_ul.shtml
Yli vuosikymmenen kateissa olleen liikemiehen muumioitunut ruumis löytyi järvestä Yhdysvalloissa.
Syyskuussa 1999 kadonnut sukeltaja on löydetty. Dirk Kann, 52, oli kadotessaan sukeltamassa Michigan-järven pohjassa tutkimassa laivan hylkyä ystävänsä kanssa.
Miehet olivat 70 metrin syvyydessä, kun katastrofi tapahtui. Sukelluskaveri Greg Olsenin laitteisiin tuli vika ja Kann tarjosi hänelle oman varasäiliönsä. Jostain syystä Kann ei selvinnyt pintaan asti.
Kannin jäänteet löydettiin lauantaina Whitefish Baysta. Hänellä oli yhä sukelluspuku päällään ja ilmatankit selässään.
Sheriffin mukaan ruumiin löysi kaksi sukeltajaa, jotka olivat tutkimassa Kannin kohtaloksi koitunutta Lakeland-nimistä hylkyä.
Kann, Olsen ja kolmas kohtalokkaalla reissulla mukana ollut mies Richard Boyd olivat hyviä ystäviä ja kokeneita sukeltajia. He olivat käyneet hylyllä viiden vuoden ajan ja sukeltaneet sille yli 20 kertaa. Kohde on suosittu, sillä laivan lastina oli 1900-luvun alun autoja, joita voi yhä käydä ihastelemassa.
Viranomaiset eivät kertoneet, missä tilassa ruumis oli löydettäessä, mutta raporttien perusteella yksi tekijä oli kaksi amputoitua sormea. Lisäksi Kannin nimeä kantanut taskulamppu oli yhä ruumiin mukana.
Paikallisten sukeltajien mukaan veden lämpötila on pohjassa vain 2,2 celsiusastetta, joka pitää ruumiin kohtalaisen hyvässä kunnossa.
IL

Vastaukset 2
Vanhimmat
Estonian upotti?
Estonia kyllä tutkittiin aika pian uppoamisen jälkeen.
"Estonia kyllä tutkittiin aika pian uppoamisen jälkeen."
Siis yleinen uutisointihan oli, ettei niin syvälle päästä ilman erikoislaitteita yms.
Tuossa linkissä esitetään kuinka harrastelijat sukeltelevat, tosin vaihtelevalla menestyksellä, samoissa syvyyksissä.