Olen jo keski-ikäinen ja äitini yli 80, nyt on siis aika antaa anteeksi ja olla hänen tukenaan, kun hän alkaa vähitellen tarvitsemaan apua. En vain yhtään haluaisi, vieläkin muistan hänen kylmyytensä ja itsekkyytensä, olin vain esittelyä varten: "Katsokaa, kuinka MINUN lapseni on sievä ja hyvinpuettu, hyvä koulussa ym." En koskaan ollut minä, vaan aina vain HÄNEN luomuksensa. Aikuistuessa irrottautuminen oli haastava homma, mutta tein sen ja sain vähitellen tehtyä asioita jotka kiinnostivat minua, eivätkä olleet vain äitini mielipiteen jatkoa.
Terve itsekkyys on tärkeää, sillä suojelee itseään muiden haitallisilta vaikutuksilta, mutta äitini itsekkyys oli ja on edelleen kaiken alleen musertavaa. Hän on maailman keskipiste. Asiassa ei ollut mitään väittelemistä. Vanheneminen on tietenkin kauhistus, hän ei voi ymmärtää miksei voi elää ikuisesti ja olla aina nuori. Hänestä ei koskaan tule heikkoa, vaan vain hirviömäisempi. En todellakaan aio alkaa hänen orjakseen, menköön hoitokotiin pomottamaan hoitajia, joiden tarvitsee kestää häntä vain 8 tuntia päivässä. Voin käydä viikonloppuisin tervehtimässä. Enkä edes koe olevani huono ihminen.
Terve itsekkyys on tärkeää, sillä suojelee itseään muiden haitallisilta vaikutuksilta, mutta äitini itsekkyys oli ja on edelleen kaiken alleen musertavaa. Hän on maailman keskipiste. Asiassa ei ollut mitään väittelemistä. Vanheneminen on tietenkin kauhistus, hän ei voi ymmärtää miksei voi elää ikuisesti ja olla aina nuori. Hänestä ei koskaan tule heikkoa, vaan vain hirviömäisempi. En todellakaan aio alkaa hänen orjakseen, menköön hoitokotiin pomottamaan hoitajia, joiden tarvitsee kestää häntä vain 8 tuntia päivässä. Voin käydä viikonloppuisin tervehtimässä. Enkä edes koe olevani huono ihminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kaikkia voi rakastaa, ja jos äiti on käyttäytynyt kylmästi ja kohdellut lapsiaan kaltoin silloin kun nämä olivat hänestä riippuvaisia, niin nähdäkseni sellaisilla lapsilla ei ole mitään velvollisuuksia niin itsekästä äitiä kohtaan. Kuten sanottu, palvelutalot ja hoitolaitokset on keksitty.
Kun se kuuluisa viimeinen pisara on tullut, eikä toinen osoita mitään muuttumisen merkkiä niin en minäkään näe mitään syytä muuhun kuin normikohteliaisuuteen, vaikka kyseessä olisi oma äiti. Kun ihminen on todella itsekeskeinen niin vanhuus vain korostaa niitä piirteitä. Täytyy vain toivoa, että hoitohenkilökunta suhtautuu ammattimaisesti pomotteluun. Heitä se ei niin paljon ärsytä, maailmaan kun mahtuu monenlaista väkeä. Kyllä hoitolaitoksissa osataan kohdata vaikeakin vanhus, niin uskoisin.
Et ole itsekäs. Palvelutalot on vaativien vanhusten *loppusijoituspaikkoja*. He maksavat siellä hoidosta. Ja kiukuttelevat, jos kiukuttelevat. Henkilokunta on koulutettu myös näitä vaikeita tapauksia varten.
Autoin aikoinaan omia vanhempia siivous ja ruuanlaitto asioissa. Taakka vain lisääntyi ja vanhemmat purkivat huonoatuulta jatkuvasti minuun. Tein asiasta lopun. Ja ilmoitin heille, että he voivat hankia maksullista kotiapua tästä eteen päin. Koska ilmaisentyön *palkka* oli jatkuvaa epäasiallista käytöstä heidän puoleltaan ja kiitostakaan ei tullut koskaan.
Nyt on rauha maassa. En saa enää juurikaan asiattomia syytöksiä ja haukkumista mistään. KUN EN TEE ENÄÄ MITÄÄN. Joskus harvoin pesen isäni pyykit ja lakanat, kun hän tuo ne tullessaan luokseni. Isäni menetti huonon käytöksen seurauksena ilmaisen kotiavun. Joskus hän on sanonut, että oppi asian huomaamaan, vasta kun oli liian myöhäistä. Mutta se ei muuta enää tilannetta muuksi. Koska tiedän, että jos aloitan jälleen maksuttoman kotiavun hänelle. Ei mene muutamaa viikkoa enempää, kun tilanne on jälleen sama.
On se jännä juttu, kun vanhemmat sahaavat sitä oksaa rungon puolelta poikki, jolla istuvat. *Pudotessa* kuitenkin aina sattuu.
Kiitos tuesta teille kaikille! Ihanaa, kun vastasitte =)
Totta, ei ole iso synti olla alkamatta kotihoitajaksi äidilleen, joka ei todellakaan ollut äiti, vaan hirviömäinen "pomo".
Hän saa varmasti hyvää hoitoa, joten siinä mielessä omatunto ei soimaa.
Nimimerkki -tytär-, stemppiä sinulle, kun jaksat auttaa kiittämättömiä vanhempiasi. Toivottavasti he huomaavat arvosi, lakkaavat mollaamasta ja oppivat antamaan sinulle kiitosta tekemistäsi palveluksista.