Epäneitseet naiset oksettavat elleivät ole avioliitossa

Nainen on 33 vuotias ja on ollut ennekin naimisissa. Otti avioeron ja syy: " kasvoimme erillemme. " Mikä hiton syy sellainen on, no ei ainakaan avioeroon oikeuttava liiton purkuperuste. Kuolema tai aviokumppanin petturuus sukupuolielinten alueella eli huoruuden teko toisen kuin kumppanin kanssa on pätevä avioeronperuste,

Tämä nainen on nyt kolmatta kerta avioliittoon mennyt ja joka kerta miehet ovat entistä paksulompakkoisempia. Mitä ihmettä ihminen liialla rahalla tekee? Ostaa auton ja miksi? Tehdäkseen vaikutuksen kiiluvasilmäiseen porttohenkiseen naiseen? Rakentaa talon? Tehdäkseen vaikutuksen lisääntymishaluiseen muiden kanssa irstailleeseen naiseen, joka on nyt irstailuista sanut siinä määrin tarpeekseen, että tiineeksitulon halu on niin voimaksta, että voi yrittää vaikka leikkiä unohdusleikkiä: minulla on useita seksikumppaneita ollut.

Kun rupsahdus alkaa niin on aikaa tuijottaa muuallekin kuin peiliin eikä valokuvia enää tarvitse rupsukasta ottaa. Minne muualle? Raamattuun. Nuoret naiset kapakassa, vanhat náiset seurakunnassa. Nuoret naiset seksiä hakemassa, vanhat naiset keksiä mutustamassa.
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Häh?

Äänestä

Mutta jos ei ole yhteistä säveltä, miksi olla yhdessäkään???
Minusta paljon parempi silloin erota, kun olla vaan yhdessä kuten vala velvottaisi.

Äänestä

Jo kolmatta kertaa naimisissa.

Miksi miehet menette naimisiin moisen kulkijan kanssa, sama pätee naisiin, miksi menette naimisiin jo moneen kertaan eronneen miehen kanssa.

Pitäisi"kellojen " jo soida ja kertoa, että olet epävakaan ihmisen kanssa tekemisissä, tai sitten hyväksikäyttäjän. Tämä yhteiselo ei tule kestämään. Tämä ihmiset ovat varsin taidokkaita seurustelun alussa ja varsin pian ovat muuttaneet yhteen, naiset voivat jopa tekaista lapsen, jotta kiinnitys lompakkkoon varmasti tulee. Lapsella ei sitten muuta merkitystä olekaan.
Miehet eivät niinkään ole lasten hankkijoita, mutta salaavat suhteen alun niin hyvin, että ehtivät päästä naisen kotiin , jotta voivat köyttää hyväksi, kun mahdollisuus loppuu, loppuu miehen kiinnostus naisestakin.

Miksi näitä nyt sanoisi, ihmissuhdepelaajiksi.
Pitkä seurusteluaika ja ilman yhteisasumista antaa aikaa saada tietoja ja ottaa selvää tämän niin jumalaisen ihmisen taustasta, että olisi edes jonkinllainen järkeväkin ajatus ajatella tuleeko suhteesta mitään ja onko hyväksikäyttö toisen mielessä.

Äänestä

Kovaksi karjuksi juttusi on kyllä pehmenneen pään tuote.

Äänestä

Se muija oli sen verran hienotunteinen, ettei halunnut pahoittaa mieltäsi kertomalla totuuden: olet ihan onneton panomies ja peniksesi on mitättömän pieni.
Kuka nainen viihtyisi sellaisen miehen kanssa avioliitossa, ei kukaan!

Äänestä
  • Fiksu nainen osaa asettaa sanansa siten ettei tyhmempi mies
    sitä oivalla vasta kuin puolen vuoden kuluttua.
    Ja saattaahan nainen aivan miestä säästääkseen jättää kertomatta
    juuri nuo asia mistä kirjoitit ; ; ; surkean seksinannon ja ääpättömän
    pienen jkyrvän .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kova Karju kirjoitti:

Nainen on 33 vuotias ja on ollut ennekin naimisissa. Otti avioeron ja syy: " kasvoimme erillemme. " Mikä hiton syy sellainen on, no ei ainakaan avioeroon oikeuttava liiton purkuperuste. Kuolema tai aviokumppanin petturuus sukupuolielinten alueella eli huoruuden teko toisen kuin kumppanin kanssa on pätevä avioeronperuste,

Tämä nainen on nyt kolmatta kerta avioliittoon mennyt ja joka kerta miehet ovat entistä paksulompakkoisempia. Mitä ihmettä ihminen liialla rahalla tekee? Ostaa auton ja miksi? Tehdäkseen vaikutuksen kiiluvasilmäiseen porttohenkiseen naiseen? Rakentaa talon? Tehdäkseen vaikutuksen lisääntymishaluiseen muiden kanssa irstailleeseen naiseen, joka on nyt irstailuista sanut siinä määrin tarpeekseen, että tiineeksitulon halu on niin voimaksta, että voi yrittää vaikka leikkiä unohdusleikkiä: minulla on useita seksikumppaneita ollut.

Kun rupsahdus alkaa niin on aikaa tuijottaa muuallekin kuin peiliin eikä valokuvia enää tarvitse rupsukasta ottaa. Minne muualle? Raamattuun. Nuoret naiset kapakassa, vanhat náiset seurakunnassa. Nuoret naiset seksiä hakemassa, vanhat naiset keksiä mutustamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu