Ehdotus : suomeen tulee perustaa ikääntyvien neuvola !

mietittyä, viloSohvi

Meitä ikääntyviä vanhuksia on jo miljoona suomessa, olemme lähinnä rasite, eli jäteongelma yhteiskunnalle,
siksi pitääki perustaa neuvola vanhuksille, josta tulee neuvoja ja kannustusta kaikennäkösten virike toimintaan, jopa pienimuotoiseen työhön josta on hyötyä toisillemme vanhenevalle väestölle,
näin pysyisimme omatoimisena mahdollisimman pitkään, emmekä olisi yhteiskunnan rasitteena,
yhteisöllisyys on paras lääke vanhenevan ihmisen elämään, emme juurikaan lääkäriä tarviskaan, jos olisimme hyödyksi toisillemme.

31

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä oli jo joku eläkeläispuolueen aktivisti.
      Annas nyt olla.
      Me osataan jo, vaikka se saattaa sinua harmittaakin.

      H.

    • La g

      Hyvä idea ja meille tarpeellinenkin.
      Mikä nimeksi. Seniori neuvola, vanhus neuvola ikääntyvien
      neuvola. Vai mikä?

    • erittäin mielenkiin-

      toinen ajatus !


      " Seniori neuvola " kuulostaa hyvältä,
      sinne olisi mukavempaa mennä kuin terveyskeskukseen,
      tuntuis luontevalta, olis jotain meillekuuluvaa.
      Toivottavasti joku panee asian vireille !

    • ...

      Parempi.

      Reservaatteja jonnekin korpeen. Kaikki "palvelut" voidaan keskittää Esimerkiksi varuskunnat vähenevät, kasarmeja jää ylimääräisiksi. Kasarmeilla kaikki palvelut, keittiöt, vaatehuolto, harrastemahdollisuudet jne. Täysin käyttökelpoisia, tarvitsee vain lisätä hissit sekä rakentaa vuodeosastot.

      Ilman voimakasta keskittämistä hommasta ei tule kerrassaan mitäään. Joopa "neuvola", ja sinne pirusti henkilökuntaa, taksikyydit, jne. Anna mun kaikkea lukea :D


      =DW=

    • täälläkin

      Monessakin kunnassa toimii seniorineuvola.

    • .

      ei toimi kaikissa kunnissa, MIKSI ei,
      varmasti ikääntyvä menisi mieluummin omaan neuvolaan,
      siellä voisi olla esm. terveitä entisiä ammattilaisia työssä, tietenki ehdottomasti vain jos itsehaluavat, siis vapaaehtoisesti,

      samaan yhteyteen ruokala ja muitaki yhteisiä tiloja toistemme tapaamisiin kuten DW ylempänä kirjoitti,

      meitä terveitä olisi syytä hyödyntää yhteiskunnassa, olisi toivottavaa.

      • ****

        Onhan olemassa vaikka minkä merkkistä vapaaehtoistyötä, heille, joille se soveltuu.
        Yhteiskunnassa on monenmoista palvelua, kunhan osaa niitä etsiä.
        Puhelin yleensä auttaa asiassa.

        Onhan vanhoilla ihmisillä itselläänkin aikaa ja usein varaakin perustaa haluamanlaistaan toimintaa.


    • "."

      DW on palstansa lukenut.
      Ja reservaatit tunnistanut.
      Minusta kannattaa lopettaa tällainen eläkeläis-aktivismi.
      SIlle on jo äänestysmekanisminsa.


      H.

    • .

      Joutessaan voisivat harjoittaa vaikkapa sitä äijävirkkausta josta tänään aamutv:ssä kerrottiin. Mummelithan jo tekevät käsitöitä muutenkin palvelutaloissa ja kerhoissa mielellään.

    • olis hyvä tietää

      Seniori neuvolat näyttää olevan yksityisyrittäjyyttä,

      siitä kimpoaaki kysymys MITÄ maksaa niitten käyttö ?

      onko pieneläkeläisellä mitään mahdollisuutta niitten käyttöön, siis riittääkö raha ?

      • ??

        Eikö ainakin tuolla linkissä oleva Kauniaisten seniorineuvola ole kunnallinen.


      • ...
        ?? kirjoitti:

        Eikö ainakin tuolla linkissä oleva Kauniaisten seniorineuvola ole kunnallinen.

        Taitaa olla suomen vaurain kunta, niillä varaa. Jonnekin takahikiälle tollasta ei ihan helpolla tule, kunnat muutenkin lirissä. Yksityisjutut on sitten varakkaampia ihmisiä varten. Ei maahan millään saa tollasta juttua koko maata kattavaksi, aivan liian kallista.

        =DW=


      • ??
        ... kirjoitti:

        Taitaa olla suomen vaurain kunta, niillä varaa. Jonnekin takahikiälle tollasta ei ihan helpolla tule, kunnat muutenkin lirissä. Yksityisjutut on sitten varakkaampia ihmisiä varten. Ei maahan millään saa tollasta juttua koko maata kattavaksi, aivan liian kallista.

        =DW=

        Itse taas ajattelen, että jo nyt toimii kaikki, mitä moiset neuvolat järjestäisivät.
        Kun vaan osaa olla vailla ja hakea.


      • ...
        ?? kirjoitti:

        Itse taas ajattelen, että jo nyt toimii kaikki, mitä moiset neuvolat järjestäisivät.
        Kun vaan osaa olla vailla ja hakea.

        Dementia-avuttomuus. Eikä kaikkii kyllä osaa olla vailla ja hakea muutenkaan.

        =DW=


    • ?

      sitä herkkua ei ole kaikissa kunnissa, onko vain Kauniaisissa, kenties?

      • ??

        Sitähän voisi halutessaan tiedustella vanhemmista ikäryhmistä.

        Vaikka muistaakseni tästä asiasta sielläkin on jo keskusteltu.
        Lueskelen siellä joskus.


    • ikää on

      Miks sä hunks olet niin moneen aloitukseen vastakarvaan.
      Tämäkin hyvä keskustelunavaus, vaan ei passaa sulle.
      Onko iltalääkkeet ottamatta?

      • "ikää on"

        Älä muuta sano, itsekin joskus ihmettelen.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10853245

        Ilmeisesti joudun ottamaan vähemmän lääkkeitä kun monet muut.
        Ja ikäkin rajoittaa minua tekemästä lapsellisila kommentteja.

        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "ikää on"

        Älä muuta sano, itsekin joskus ihmettelen.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10853245

        Ilmeisesti joudun ottamaan vähemmän lääkkeitä kun monet muut.
        Ja ikäkin rajoittaa minua tekemästä lapsellisila kommentteja.

        H.

        lapsellisia... siis.
        H.


    • La g

      Kuten tuolla edellä tuli esiin niin joillakin kunnilla on
      kyllä senioreille tarkoitettuja palveluja, mutta kyllä ne
      on kovan työn takana etsiä. Ja useimmilla kunnilla ei ole mitään.
      Joten lakimääräinen "neuvolatoiminta" olisi tarpeellista.

      Jos aloittaja antaa luvan niin voisin syöttää aloitetta muutamalle kansanedustajalle. Saako?

      • !!!!

        Hyvä aloite!

        Kannattaa Googlettaa, asia tuntuu ainakin kunnissa olevan jo huomioitu, joissakin ainakin.


      • viloSohvi.

        Kyllä saa !

        Kiitos siitä, että joku osaa viedä alotteita eteenpäin.


      • "La G"

        Toistaiseksi otan tämän viisaana arvosteluna, enkä tyhmänä haukkumisena.
        Aikaisemmin jo kirjoitin että kaikilla on vapaa pääsy, vielä aikaisemmin olen kirjoittanut että kaikki kirjoitukset ovat vapaata riistaa.
        Vielä aikaisemmin olen kirjoittanut olevani erityisen viisas mies.
        Kansakouluopettajani kanssa tuli meille asiasta kiistaa.
        Ikä-eromme oli liian suuri.
        Kaikki me olemme täällä samalla viivalla, mutta kannattaa muistaa että henkinen kasvumme saattaa olla erilainen. :)

        Ollos tervetullos. Hyvä taistelutoveri on aina kaivattu, millä puolella sitten makaakin.

        Laitoin vastaukseni tähän, koska alkuperäinen aloitus katosi jonnekin.
        H.


    • kawe

      Hieno aloitus ja näkökulma kunnioittavaan ikääntymiseen.
      Eihän *seniorit ole mikään turhake-joukko, vaan he voivat hyvin ja kuluttavat hyvinkin monella - tuottavalla tavalla palveluja. Eli he työllistävät hoitohenkilökuntaa, jotka maksavat veroja, omalla kustannuksellaan tietysti
      He kuluttavat rahaa jälkipolvien hyväksi kulutushyödykkeinä käyttävät ravintolapalveluja, kirjastoja, liikuntatiloja - matkustavat muina kuin sesonkiaikoina pohjoiseen ym.
      Seniorit opiskelevat ja pysyvät ajan tasalla, tietoyhteiskunnassa.......
      Tämä saarna sopii prosentuaalisesti useimpiin, meistä.
      Se tietotaitokioski senioreille on kuntatason juttu ja meneillään ihan ympäriinsä - muotoutuu monipalvelupisteiksi - täällä on esin terveys kioski jo.
      *Yleinen mielipide ei saa muodostua kielteiseen suuntaan, vaan seniorit ovat rikkaus yhteisössään ja se lisää heidän hyvinvointiaan - elämän mielekkyyttä.
      Jos jotain opittavaa etelän maista on, se on yhteisöllisyys - tosin me maksamme veroja ja hyvinvointi jakautuu kaikille.

      • La g

        Hienoa hunksz.
        En minä mitään taistelutoveria kaipaa.
        Melkein herrasmiehenä haluan olla keskusteluväleissä
        kaikkien kanssa. Asioista tietenkin voidaan olla eri mieltä,
        mutta henkilötasolla kavereita.
        Jos sopii? Vai kui?

        Itse aloituksen aiheesta sain luvan viedä sitä
        eteenpäin. KIITOS!
        Viesti menee eduskuntaan ja vastaukset kuulette myöhemmin.


      • La g kirjoitti:

        Hienoa hunksz.
        En minä mitään taistelutoveria kaipaa.
        Melkein herrasmiehenä haluan olla keskusteluväleissä
        kaikkien kanssa. Asioista tietenkin voidaan olla eri mieltä,
        mutta henkilötasolla kavereita.
        Jos sopii? Vai kui?

        Itse aloituksen aiheesta sain luvan viedä sitä
        eteenpäin. KIITOS!
        Viesti menee eduskuntaan ja vastaukset kuulette myöhemmin.

        "La g"

        Taistelutoveri voi maata ihan vieressäkin, ja silloinkin on luvallista tökätä häntä ärsyttävästi kainaloon tai kylkiluihin. :)
        Ainahan on kiva katsoa miten hän kutiaa.
        Vie vuorille sä viestis, jossain lauletaankin noin.
        Vaan ole varovainen, täällä katsellaan pitkin nokanvartta jos joku yrittääkin kertoa olevansa jotenkin silmäätekevä, saattaa tulla näärännäppy.


        H.


    • av

      Yhtäläisyys ei käy kaikille. Samoin olla yhdessä ei se sovi kaikille. Isäni eli yksin pienessä talossa 86 vuotiaaksi ja yksin myös monia vuosia. Haitaria soitteli kun oli musiikki kavereita kotona. TV oli myös hänelle tärkeä.
      Kuukausi ennen kuolemaa oli häissä lähes loppuun ja viini maistui.

      PS. menivät kai minulla asian tarkoitukset väärin, ehkä ymmärrätte.

    • La g

      hunkszille.
      En ole silmäätekevä, mutta kuitenkin jotenkin kirjoitustaitoinen.
      Näärännäppyjä tulee ja menee.
      Joskus jopa satelee kuumia kiviä niskaan,
      ja joskus jopa p..kaa. Huomasin viimeviikolla.
      Kestän kyllä kuin mies, vaikka polvet notkuen
      ja kyyneleitä pyyhkien.
      Ps
      Viesti eduskuntaan meni seniorien neuvolasta.

    • ViloSohvilla on viisaita ajatuksia, ja joku ehti jo välittää aloitteen eteenpäinkin.
      Oli varmaan ilo huomata, että loistoideasi on jo ehditty jossain toteuttaakin.
      Hyvä 60 !

      Jos joku keksii hyvän idean ja haluaisi toteuttaa sen omassa ympäristössään, kannattaa panna toimeksi. Yleensä yksi innostunut ihminen voi saada "ihmeitä" aikaan, eikä aina suurta joukkoa tarvitakaan.

      Tässä on yksi, mielestäni tutustumisen arvoinen esimerkkii: http://www.talkoorengas.fi/index.php Linkki esittelee yhden entisen naisyrittäjän vuosia sitten (jotain 20-30 vuotta sitten) käynnistämän projektin. Rouva alkoi pohtia eläkkeelle jäätyään, mitä voisi tehdä. Kaupunki tarjosi tilat ja kaikki toiminta perustui vapaaehtoisuuteen. Vasta aktiivisen Kirstin (jonka sukunimeä en valitettavasti muista) väsyttyä, toimintaa johtamaan palkattiin toiminnanjohtaja. Nyt toiminta on laajentunut monille alueille ja eri ikäisten vapaaehtoisten joukko lasketaan sadoissa. Saman katon on monenlaista toimintaa mm. Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskus ja -akatemiakin

      Ystäväpalveluita taitaa olla joka kunnassa ja monenlaisia avustajia kaivataan sekä yksityiskodeissa että laitoksissa. Jos on valmis antamaan hetken omaa aikaansa, voi valita itselle sopivat kuviot, tai luoda ne itse ja avata

      Järjestöt tarjoavat myös monenlaisia mahdollisuuksia sekä osallistujille että uusien toimintamuotojen kehittäjille.

      Tämä ikäluokka on tottunut toimimaan eikä odottamaan valmista. Jään mielenkiinnolla odottelemaan millaisia uusia ideoita tämä ketju poikii?

    • av

      Vain apina ilman aivoja tarvitsee..... monet nollat... men vi är inte där... så va jag ser..

      ..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      216
      614
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe