Sain kuukausia sitten tietää, että vaimolla on työkaverinsa kanssa jonkinlaista sutinaa. Se oli minulle hirmuinen ylltätys, koska pidin vaimoa tosi luotettavana enkä nähnyt isoja ongelmia avioliitossamme.
Kieltämättä elämä kouluikäisen lapsen ja 10 avioliittovuoden jälkeen oli muuttunut arkiseksi eikä lempikään alkuaikojen tapaan leiskunut. Silti olin ja olen yllättynyt tästä vedosta.
Vaimo ei suostu suhteestaan luopumaankaan, vaikka se kaiketi on ollut ei-seksisuhde tähän asti. Mutta asia häiritsee minua silti enkä sitä siedä.
Minusta ero olisi lapsen ja meidän kaikkien kannalta hirmuinen virhe, mutta vaimolla on jotenkin naiivi suhtautuminen asiaan. Lähinnä hän on huolissaan lapsesta - ja ihan aiheesta.
Parisuhdeterapiaan vaimo ei suostu. Hänellä (38 v) ei mielestään ole mitään kriisiä, mutta minä olen eri mieltä. Olen ollut asian johdosta niin huonotuulinen, että tuntuu mahdottomalta meidän 2 kesken saada asioita lutviutumaan. Edes appivanhemmat ei keksi mitään viisasten kiveä. He ovat minun puolella ihan täysin ja hekään eivät ymmärrä tyttärensä toimintaa. Vaimon mielestä meillä eimole muuta yhteistä kuin asuntolaina ja lapsi. Minusta sekin on paljon! Vaimon perustelu ulkosuhteeseen on, että heillä on sama huumorintaju. Minun on mahdotonta nykytilanteesta repiä minkäänlaista huumoria.
Onko tällaisesta mahdollista mitenkään selvitä ilman eroa? Jos on, niin miten ihmeessä?
Kieltämättä elämä kouluikäisen lapsen ja 10 avioliittovuoden jälkeen oli muuttunut arkiseksi eikä lempikään alkuaikojen tapaan leiskunut. Silti olin ja olen yllättynyt tästä vedosta.
Vaimo ei suostu suhteestaan luopumaankaan, vaikka se kaiketi on ollut ei-seksisuhde tähän asti. Mutta asia häiritsee minua silti enkä sitä siedä.
Minusta ero olisi lapsen ja meidän kaikkien kannalta hirmuinen virhe, mutta vaimolla on jotenkin naiivi suhtautuminen asiaan. Lähinnä hän on huolissaan lapsesta - ja ihan aiheesta.
Parisuhdeterapiaan vaimo ei suostu. Hänellä (38 v) ei mielestään ole mitään kriisiä, mutta minä olen eri mieltä. Olen ollut asian johdosta niin huonotuulinen, että tuntuu mahdottomalta meidän 2 kesken saada asioita lutviutumaan. Edes appivanhemmat ei keksi mitään viisasten kiveä. He ovat minun puolella ihan täysin ja hekään eivät ymmärrä tyttärensä toimintaa. Vaimon mielestä meillä eimole muuta yhteistä kuin asuntolaina ja lapsi. Minusta sekin on paljon! Vaimon perustelu ulkosuhteeseen on, että heillä on sama huumorintaju. Minun on mahdotonta nykytilanteesta repiä minkäänlaista huumoria.
Onko tällaisesta mahdollista mitenkään selvitä ilman eroa? Jos on, niin miten ihmeessä?
Vastaukset 121
Vanhimmat
No oikeasti eroa heti tuollaisesta naisesta. "ei ole yhteistä kuin lapsi". Voi herranen aika mikä lehmä.
Ja voin luvata jos nainen ei enään ole sinusta kiinnostunut ei se siitä miksikään muutu. Ihan sama vaikka teet mittä .No ainoa reitti saada hänet takaisin on voittaa lotosta mutta onko siihen nyt isotkaan sänssit.
Vähän rakentavampia kommentteja pliis! Vaimo ei ole lehmä, vaikkakin hiukan hukassa juuri nyt. Rakkaus tai ainakin ihastuminen on ilmeistä, mutta onko se peruuttamatonta?!
Joo anteeksi vähän hermostuin. Mutta ei naiset päätänsä käännä jos he ovat menettäneet mielenkiinnon mieheen.
Katsele nyt tilannetta ihan rauhassa, jos vaikka ihastus toiseen menisi ohi. Vastaavassa tilanteessa en itse tekisi mitään radikaalia. Jos saa vaimon lähtemään parisuhdeterapiaan, niin hyvä, muussa tapauksessa kehottaisin kärsivällisyyteen.
Haluaako vaimosi erota ?, Olen ollut vastaavassa tilanteessa joskus 5 vuotta sitten, jätin toisen miehen, siihen meni kauan ennenkuin pystyin hänet unohtamaan, mutta nyt olen rakastunut mieheeni uudestaan ;), hän vain ei ole minuun ;(. Jos uskot, että pystyt antamaan anteeksi, odota... vaimosi huomaa vielä olevansa väärässä. Kyllästymisiä tulee ja menee.
Ihan vammainen ajatuskin.
Se nyt on selvää että AP on kontrollin tilanteensta menettänyt. Eikä naiset oikeasti arvosta miestä joka "katsoo jos vaikka ihastus menisi ohitse".
Paljon todennäköisemmin liiton olisi pelastanut välitön ja radikaali puuttuminen suhteen kehittelyyn eli esimerkiksi samantien sitä toista miestä turpaan ja vaimolle tiukat rajat. Jos homma olisi mennyt pieleen niin olisi mennyt ainakin kerralla ja spektakulaarisesti eikä pikkuhiljaa varmasti hissutellen, kuten nyt käy.
sille on sanontakin, miksi miestä kutsutaan,jonka vaimo harrastaa muita miehiä. ei vielä ole s-suhde,mutta pian on. ei niitä asioita voi pitää erillään. lusikat jakoon on paras kaikille.
Kyllä ja kyllä.
Itse jouduin vastaavanlaiseen "kierteeseen" aikanaan koska mies ei hoksannut kuinka minua tulee käsitellä niin että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. :)
Tiedän luonteeni ja tiedän millainen olen, ja millainen olen pahimmillani, mutta myös tiedän millainen olen parhammillani. Mieheltä loppui kiinnostus minuun, ja se kolahti pahasti itsetuntoon, ja hain sen hyväksynnän ja halun tunteen sitten kodin ulkopuolelta.
Mieheni laittoi stopin, ja kunnioitan häntä syystä että laittoi Kurittoman takaisin ruotuun. Nykyään arvostan miestäni aivan eri tapaan, ja jopa tiedän hänen rakastavan vaikka kyljessäni kyhnytäkkään päivittäin. Itsetunto on vaan naiselle kova pala, varsinkin ikääntyessä.. Vaikka näinhän sen ei soisi olevan.
Neuvoton, tapauksesi on valitettavasti liiankin yleinen.
Jos haluat jatkaa yhdessä elämistä, lähde niistä yhteisistä tekijöistä: asuntolaina ja lapsi. Perustakaa kummallekin "omat tilit" ja ns"yhteinen tili". Yhteiseen tiliin kumpikin panee omalta tililtä rahaa, jolla maksatte yhteiseen elämänn kuuluvat menot, esim. asuntolainamenot, hoitovastikkeet, sähkö- vesimaksut yms. Lapsen vaate- koulu ym menot. Ruokamenot arvion mukaan. "omat tili" kumpikin käyttää harkintansa mukaan.
Teehkää tämä laskelma ja arvioikaa kannattaako jatkaa, taloudellisessa mielessä. Keskustelkaa riittääkö tämä yhdessä asumiseen? Sexihommatko hoidetaan kumpikin tahollaan, hienovaraisesti???? Vai pidättekö taukoa?
Lapsi on "ikuinen", teettepä mitä tahansa. Miettikää olisiko hänen parempi asua isän ja äidin kanssa vai jatkossa, erotapauksessa, vierailla kummankin kodeissa aikuisikäänsä saakka.
8 kk tätä on katsottu. En tiedä jaksanko enää talven yli, vai lähdenkö itse lätkimään?! Lapsen etu se ei olisi, mutta löysässä hirressä roikkuminenkaan ei ole kivaa. Puolikin vuotta elämässä on melko pitkä aika olla tällaisessa olotilassa.
8 kk...hyvänen aika...otapa järki käteen ja tee asialle stoppi.
Jos vaimosi ei pane suhteelle pistettä ja lähde kanssasi parisuhdeterapiaan, ei liitollanne ole toivoa.
Itse olen kokenut avioliiton pettäjämiehen kanssa, MIKÄÄN ei ole helvetillisempää kuin katsoa sivusta toisen hehkuilua. Olet paljon onnellisempi erossa ja lapsikin on, lapset kärsivät tästä ennen pitkään ja oireilevat.
nyt äkkiä itsesi tuosta tilanteesta. Löysässä hirressä roikkuminen on kauheaa. Mieheni petti minua työkaverinsa kanssa ja valehteli ettei mitään ole olemassa. Olihan nyt he ovat naimisisa ja jo kohta yksivuotias lapsi, joka pantiin alulle minulle valehtelun aikana. On vain uskallettava irrottautua, niin minäkin tein, vaikka se sattuu. Usko minua, kun jostain luopuu, uutta tulee tilalle. Näin kävi minullekin.
Vaimosi tulee päättää kummanko haluaa.
Et valitettavasti voi mitään, jos ihastuminen/rakastuminen on käynnissä. Biologia vie..
Lähde ja pelasta itsesi. Vaimosi ei kunnioita sinua ja haluaa jotain muuta, mutta hänellä ei ole pokkaa tehdä ratkaisevaa siirtoa eli eroa.
Kipeää se tekee, mutta ota sinä itsesi takia se askel, vaadi asumuseroa astuen voimaan heti. Haluatko taistella vaimostasi? Vai annatko mennä taistelematta..?
Jos asia olisi ilmennyt aiemmin niin ehkä tilanne olisi voitu pelastaa, tuo vaikuttaa siltä, että vaimo on jo mennyttä, nimenomaan toiseen suhteeseen..
Vaimosi kyllä huomaa joskus tehneensä elämnsä suurimman virheen.
Joakisessa lapsiperheessä on aika, jolloin tuntuu kuin muuta ei olisikaan kuin työssäkäyminen ja lainojen maksu.
Tosin kaikille sanon, että kannattaa yrittää pitää ainakin kerran kuukudessa viikonloppu tai vaikka yksi ilta, jossa todella olette kahden, teette jotakin kivaa, senhän ei tarvitse olla kuin elokuvailta ja ruokilu jossakin ulkona, eli irti arjan rutiineista.
Ny vaimosi on taantunut ja ihastuntu tähän toiseen, sillä hänhän satsaa kaiken vaimoosi, ei mitään lapsen hoitoa ttai lananmaksupuheita.
Todella kannattaa laittaa kaikki nyt puoliksi hoitoon, jotta vaimosi jollakin tapaa ymmärtäisi mihin on menossa. Riittävätkö hänen tulonsa hoitamaan osuutta asunnon maksuista ja muusta elämisestä tämän toisen kanssa, sillä eihän tuo mies rupeä häntä elättämään.
Niinkun voi käydä, että tuo toinen saa manipuloitua vaimosi jättämään sinut,
hehän leikkivät nyt teinejä, mutta raaka totuus tulee esiin aikanaan. Ikävä vain tämä voi kestää jopa vuosia.
En tiedä miten lohdutta sinua ja lastakin, sillä äiti nyt ottaa vapautta lapsen hoidosta, on ilmeisisti kokenut jääneensä huomioimatta ja ilman läheisyyttäsi.
Rankkaa on teille, mutta myös vaimosi vanhemmilleni ja muille läheisiille.
Tuo uusi ihastus taitaa olla jo kokenut tyyppi, joka lentää kukasta kukkaan.
Miten saataisiin työpaikat edes turvallisiksi, jotta näitä tarinoita ei tarvitsisi lukea, jossa todella on kaikki pahuus mukana. Jos olisi muu kuin työtoveri, sekin olisi helpompaa jätetyille.
Ko. mies on eronnut jo vuosia sitten. Hänellä on lapsia, jotka ovat jo teini-iässä. Pari kertaa olen miehelle soittanut ja aivan törkeän häpeämättömästi hän myöntää ihastumisensa vaimooni. Olen hiukan onkinut asioita ja vaikuttaa todella siltä, että mies eläytyy vaimoni tunteisiin juuri niinkuin vaimoni haluaa oman exänsä kautta. Eli siis tyyliin "meillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin lapset" jne. Eli just tuota perussoopaa ja vaimoni on lääpällään!
Olen pariin otteeseen ollut menossa rusikoimaan äijän naaman uuteeen uskoon, mutta appiukon neuvosta jättänyt väliin. Hänellä näet ollut sama dilemma vuosikymmeniä sitten. Neuvo oli, että ei nyrkkejämeikä viinaa! Jälkimmäistä on kyllä mennyt, koska ei vaan hermo muuten kestä eikä uni tule. Ei sentään joka päivä, mutta turhan usein.
Kylmä manipulaattorihan se mies on, mutta miten helvetissä saisin vaimonkin sen tajuamaan? Vaimo suuttuu aina, jos koitan sille kertoa, että mies käyttää hänen kriisiään hyväksi ja manipuloi kertomalla juuri sitä liirumlaarumia, jota vaimo haluaa kuulla. Hatunnosto äijälle tuosta taidosta ja härskiydestä, mutta mieli tekis kyllä napauttaa Fiskarsin halkomakirves suoraan otsalohkoon!
Vaan linnaankaan en haluaisi, vaan aidosti saada vaimon tolkkuunsa ja avioliittomme raiteilleen. Nyt mä oon tän kriisin paha poika jotenkin, vaikka aidosti yritän saada hommat kondikseen!
Se on tosi, että eronneen sinkkumiehen on helppo heittää ihan mitä tqhansa läppää vaimo vaan haluaa kuulla!
En vaan haluais kokea sitämpäivää, että vaimo sanoo lähtevänsä, vaan mieluummin teen itse ratkaisun sitä ennen. Kummankaan rahkeet ei riitä asuntolainan maksuun yksikseen. Jos riittäisi, niin jäisin tähän ja yrittäusin saada huoltajuuden itselleni, mutta kun ei vaan pysty taloudellisesti.
Olenhan minäkin aika suoraviivainen toiminnassani, mutta kun 8 kk ei ole tuonut tilanteeseen selvyyttä, niin alkaa päreet olla loppuun poltettu.
Teet nyt sen kaikkein pahimman virheen eli et tee mitään vaan juot viinaa.
Ei noin, ei todellakaan noin. Paljon parempi on muotoilla koko porukan naamat uusiksi ja jättää se viina juomatta. Tilanteeseen olisi pitänyt puuttua tarpeeksi agressiivisesti heti alussa ennenkuin se pääsi kehittymään tähän pisteeseen. Harva sinkkumies on kuitenkaan valmis taistelemaan katkeraan loppuun saakka perheellisestä naiseta, mikäli panokset kohotetaan aivan kattoon saakka (=aviomies tekee uskottavan uhkauksen siitä, että fyysinen terveys menee lopullisesti).
"Olenhan minäkin aika suoraviivainen toiminnassani,"
Ei se siltä kyllä vaikuta.
Se on sulta paljon pyydetty, mutta jos oikeesti haluat naisesi pitää niin.... Lakkaa juomasta, älä lenkkeillä, osta uusi auto, käy urheilutapahtumissa yksin, aja seksy parta ja tee kaikkesi ollaksesi miehekäs. Älä mieti, ettet jaksa vaan ala jaksaa. Mitä lähempänä oot kilpakosijaasi viehättävyydessä, sitä vaikeampi vaimosi on päättää kisaa toisen miehen hyväksi. Nyt pelataan ihastuspeliä ja sulla on se etu, että vaimosi jo tietää millainen olet. Jos siis olet kunnollinen ja hyvää seuraa se on etu.. jos et..
Tää on epätoivoinen keino, mutta yrittää voi. Kaikki keinot sallittuja sodassa...jne. Alkeellista biologiaa, minkäs teet. Yritä edes. ;) :)
Olet aivan oikeassa, että eronnut sinkkumies osaa puhua naiselle todella taitavasti. Voi puhua mitä tahansa ja olla ihan mitä tahansa mieltä mistä tahansa.
Sanoisin, että sinun kannattaa mielummin hakea unilääkkeitä lääkäriltä kuin käyttää viinaa unilääkkeenä. Kun kerrot mikä meininki teillä on kotona niin on jo ihme jos lääkäri anna reseptiä. Runsaassa viinan juomisessa on kaksi huonoa puolta:
1) pahentaa ahdistuneisuutta ja hermot ovat kireällä kun ei juo
2) vaimosi voi mahdollisen huoltajuusriidan yhteydessä vedota siihen, että sinulla on päihdeongelma ja laittaa kaiken "virallisesti" sen syyksi.
Tilanteesi on kuulostaa vittumaiselta. Mietin, että sellainen mahdollisuus voi olla, että vaimosi yrittää jollain sairaalla tavalla tehdä sinusta mustasukkaisen. Yrittää testata oletko mies vai voiko sinulle vittuilla ihan miten paljon vaan. Ehkä oikea ratkaisu olisi olla jämäkämpi ja sanoa, että joko suhde loppuu nyt tai akka voi painua sinne uuden miehen luo pysyvästi ja kotiin ei ole mitään asiaa.
Miksi pitää appivanhemmille omat keskinäiset asiat kertoa. Ei se kuulu heille. vAin aviopuolisoille. En ihmettele yhtään, että nainen alkaa hakea ulkopuolista suhdetta jos pitää koko suvun sekaantua asioihin. Se alkaa ahditaa niin että pitää alkaa hakea vapautta.
Vaimosi luulee että vapautta on suhde toiseen. Mutta oikeasti suhdetta ei ole ellei siihen kuulu seksi. Kahdella aikuisella voi olla suhde myös toverillinen.
Puhu vaimosi kanss mikä laatuinen suhde on. Jos hän sanoo ettei seksiä ole niin mitä ihmettä vaahtoat. Anna vaimnosi pitää kaverinsa. Kyllä aika näyttää mitä eteen tulee. Voithan alkaa itse elää omaa elämääsi.
Ja jos olet aina pahalla tuulella, kuka viitsii katsella sellaista miestä. Mene ja katso peiliin.
Nelikymppisillä ihmisillä on seksi mukana jos suhde on miehen ja naisen välinen ja siinä kipinöi. Mieti sitä. Jos vaimosi on todella kyllästynyt sinuun, on haettava syytä myös itsestä. Eli se peili...
Kuinka tuollaisia neuvoja voi antaa tähän tilanteeseen? Viisaampaa ois olla hiljaa!
Juuri se on hyvä että asioista voi keskustella eri ihmisten kanssa, olkootpa sitten vaikka appivanhemmat, tietävät ainakin totuuden omasta tyttärestään. Ei tämä mies syytä appivanhempiaan.
Olet niin hatkassa, ei ole oikeaa vapauden hakemista parisuhteessa, ei tuolla vaimolla ole siitä kysymys vaan ihan jostakin muusta, vieras viehättää. Hän on ihastunut toiseen mieheen, samoin tuo eronnut mies tähän naiseen. Siinä on jo kyllin että kiinnostus omaan mieheen menee kun toinen on kuvioissa mukana. Mitään muuta syytä ei tarvitse edes olla. Pah.....kuka tuollaisessa tilanteessa voi olla muuta kuin pahalla tuulella? Tuskin sinäkään nauruun repeäisit.
Hah hah.
Kaveruuteen ei kuulu nimenomaan tuollainen oman aviopuolison kunnioittamattomuus!!
Tässähän tuo "kaveri" menee edelle. SE ei ole kaveruutta, vaan rakastumista toiseen ihmiseen. Tunteitaan ei kai voi kahlita, mutta jos nainen ymmärtäisi mitä tapahtuu (biologia) niin hän voisi vältellä miestä.
Ehdota vaimolle työpaikan vaihtoa.
Sinun pitää nyt itse päättää mitä teet. Jaksatko taistella vai luovutatko.
Vaimosi ei mahda itselleen mitään. Katso yleltä dokumentti rakastumisesta. Sitä vastaan on todella vaikeaa taistella. Asia olisi pitänyt huomata 8kk sitten ja silloin toimia. Nyt tunteet on jo liian voimakkaat ja peli voi olla menetetty.
Pelasta itsesi.
Olen kyllä koko tämän 8 kk yrittänyt saada meidän asiat kuntoon, mutta kun vaimo ei suostu kunnolla keskustelemaan mistään. Ei vaikka myönnän olleeni törppö siinä mielessä, etten ole hänen tyytymättömyyttään huomannut ja huomioinut riittävästi.
Vasta tuo suhde toiseen avasi silmäni, mutta kun vaimo einsuostu mun, appivanhempien eikä terapeutinkaan kanssa solmuja availemaan, niin vaikeaa on.
Lapsen tilannehan minua eniten tässä huolettaa. Kyllä aikuinen selviää, mutta pakko myöntää, että myös kivan asunnon ja ylipäänsä perheen menettäminen harmittaisi. Tai harmittaa, koska tilanne on niin kehno, että tuntuu väistämättömältä.
Sitä vaan ei itse ymmärrä, että mikä on niin pahasti pielessä. Ei välttämättä mikään, jos ei olisi tuota ihastumista, kenties rakastumista, kolmanteen osapuoleen.
Vaimo on luonteeltaan aika ehdoton ja nyt se ehdottomuus taistelee minua vastaan.
Ei voi syyttää, ettenkö olisi yrittänyt puhua asioista tai saada meille ulkopuolinen terapeutti, mutta kun se on ehdoton ei kaikelle, mitä vaan ehdotan.
Seksihän jäi pois suunnilleen saman tien, kun suhde paljastui. Tiettyä laimenemista olin havainnut jo aiemmin. Kyllähän se mies on ainakin vakuuttanut vaimon sielun veljeydestä, mutta uskoisin karvaan pettymyksen iskevän viimeistään vuoden-parin kuluttua, kun meidän juniori on ns. haasteellinen lapsi ja isäpuolen hermot olisi varmasti lujilla hänen kanssaan. Oman isän hermo kestää ihan eri malliin hankaluuksia. Ja onhan tuo pojan tilanne varmaan meidän suhteen huonoa jamaa edesauttanut.
En tiedä, miten vaimo meinaa asiat hoitaa, jos minä lähden tästä omille teilleni ja asunto realisoidaan. Tuntuisi sekin rohkealta vedolta muuttaa suoraan uuden miehen luokse. Ei vaimo taida itsekään ymmärtää, miten vakava tilanne on ja seuraukset kauaskantoiset ja lopulliset.
Samanlainen tilanne täällä ollut viime syksystä lähtien. Paitsi nyt jo muutaman kuukauden vaimo asustellut itsekseen ja minä elän lasten kanssa vielä osittamattomassa talossamme. 25 vuotta yhteistä elämää, jonka jälkeen vaimolla alkoi oma salainen elämänsä. Nyt harkinta-aika menossa ja vaimo haluaa ositusta lykkäämällä ilmeisesti pitää takaportin paluulle avoimena. Siltoja on kuitenkin palanut, joten jälleenrakentamista olisi paljon. Kaikkea hankaloittaa, ettei avoimuutta ole kuin siellä takaportissa joka sekin on sulkeutumassa.
Lue sinäkin Bruce Fisherin kirja "Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy", löytyy joka kirjastosta helposti. Se on muutenkin hyvä teos kukoistavassakin parisuhteessa elävälle, mutta minä ainakin sen avulla lopulta ymmärsin mikä vaimoa alkoi vaivata. Kyse on identiteettikriisistä, jossa kapinointi eli syyllistäminen omasta epämääräisestä pahasta olosta kohdistuu puolisoon. Kriisin tarkoituksena on kasvattaa ihmisestä entistä tiedostavampi ja itsenäisempi, kriisin kautta ihminen kyseenalaistaa omia ratkaisujaan. Eli valinnat parisuhteesta, perheestä, asuntolainoista ja rakkaudesta joutavat hetkeksi romukoppaan. Ja ainakin meillä näyttävät lapsetkin olevan vielä jonkinlainen riesa.
Vaikka pahalta ja vaikealta tuntuukin niin ei ole paljon muuta mahdollisuutta kuin alkaa elää omaa elämäänsä. Toivon, että teillä eron tullen lapsi jää sinulle, jolla ei ole niin paljon kriisejä päällä kuin vaimollasi. Sinulla on jätetyn ja petetyn tuskasi, kuten minullakin. Mutta minun kriiseihini on auttanut lukeminen, puhuminen, kirjoittaminen ja taas puhuminen. Minulla ei ole salaisuuksia, vaimollani on. Ja niitä salaisuuksia hän ei kerro lapsilleenkaan, joten avoimuus puuttuu siihenkin suuntaan. Se ei voi pitkän päälle aiheuttaa muuta kuin syyllisyyden tunteita. Syyllistäminen kohdistuu vielä minuun ja teillä sinuun, mutta jossain vaiheessa vaaleanpunaiset lasit putoavat vaimojemme silmiltä. Nähtäväksi jää onko silloin liian myöhäistä ryhtyä rakentamaan niitä siltoja uusiksi.
Terapeutit neuvoivat laatimaan selkeät pelisäännöt "aikalisän" eli asumuseron ajaksi, mutta mitenkäs niitä sovitaan kun toinen pullikoi kaikkia sopimuksia vastaan. Vaimolleni annoin kaksi sääntöä noudatettavaksi harkinta-ajan alussa. Ainakin toista hän rikkoo jatkuvasti. Toinen sääntö, joka koski ulkopuolisista intiimeistä suhteista pidättäytymistä onkin kontrollini ulottumattomissa, mutta vastatkoon itse itselleen tekemisistään. Ja varsinkin siinä vaiheessa jos (ja kun) alkaa ehdottelemaan yhteenpaluuta kannattaisi harkita avoimuuden ja rehellisyyden tietä etteivät menneisyyden kummitukset jäisi vaivaamaan mieltä.
Vaimoni toiveista huolimatta en ole täysin katkaissut välejäni hänen vanhempiinsa ja yrityksistään huolimatta eivät välini omiin vanhempiini ole ainakaan huonontuneet. Lasten kanssa pärjään paremmin kuin koskaan tähän asti. Eli kasvun paikka tällainen kriisi on itse kullekin. Siitä on vaan revittävä niitä positiivisia puolia vaikka hammasta purren. Koitahan jaksella sinäkin, yöunet välillä menee mutta siihenkin löytyy lääkäriltä reseptiä. Viina pois kokonaan, ainakin siksi aikaa että huomaa pärjäävänsä tuskassaan ilman alkoa. Liikuntaa ja omaa tekemistä paljon. Vanhoja kavereita tapaamaan. Ja lue tuo kirja!
Kiitos Kohtalotoveri! Tuo kappale Bruce Fisherin kirjasta ja mitä sen jälkeen kirjoitat tuntuis natsaavan ihan täysin mun vaimoon. Vielähän me ei olla toisiamme jätetty, mutta kuilun partaalla keikutaan ja pahasti. Mä toivon, että saatais kelkka käännettyä vielä parhain päin. Vaimohan ei myönnä hänellä mitään kriisiä olevankaan, vaikka ilmiselvästi on ja paha. Eikä siinä mitään häpeämistä ole, niin voi käydä kenelle vaan. Mutta ei pitäis heittää menemään 12 yhteistä vuotta ihan heppoisin perustein tai ainakin miettiä hyvin tarkkaan ja vaikka lukea tuo kirja, jos ei kerran parisuhdeterapiaan voi lähteä.
Todella kypsää toimintaa. Minä lueskelin joku vuosi sitten myös tuota kirjaa. Opin monta asiaa miehestäni ja myös itsestäni tuon kirjan myötä.
Fiksua myös, ettei juo suruunsa vaan nautiskelee hyvällä mielellä ollessa.
Pari vuotta sitten eronneena voin sanoa, että kun uskaltaa kohdata surun ja kahlata sen läpi kaikkine tunteineen niin sitä vahvempi ihmisestä tulee. Vahvempi sisäisesti, enkä tarkoita kova. Se vaan pitää uskaltaa kohdata yksin ja antaa itselleen aikaa.
Nyt on mahtava elää yksin ja silmät on auki uusille mahdollisuuksille... elämä on sittenkin ihanaa. Valoa syksyyn kaikille ja rohkeita päätöksiä.
" Nyt harkinta-aika menossa ja vaimo haluaa ositusta lykkäämällä ilmeisesti pitää takaportin paluulle avoimena."
Ymmärrät varmaan että ositusta ei voi määräämättömästi lykätä, jos toinen sitä vaatii? Eikä takaportteja ole olemassa jos petetty ei sitä halua.
"Nähtäväksi jää onko silloin liian myöhäistä ryhtyä rakentamaan niitä siltoja uusiksi. "
Ei tuollaista kannata edes harkittu. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tekemisillä on aina seuraamuksia.
"Ja varsinkin siinä vaiheessa jos (ja kun) alkaa ehdottelemaan yhteenpaluuta kannattaisi harkita avoimuuden ja rehellisyyden tietä etteivät menneisyyden kummitukset jäisi vaivaamaan mieltä"
Sinulla on kuule ihan väärä asenne. Haluat päivänselvästi että vaimosi tulee takaisin ja jos hän tulee, olet valmis antamaan kaiken anteeksi.
Ei noin, ei todellakaan noin. Mies ei tee huora*lla vaimolla yhtään mitään. Järkvevämpää on vaikka käydä maksullisissa kuin katsoa porttoa kotonansa.
"Vaimoni toiveista huolimatta en ole täysin katkaissut välejäni hänen vanhempiinsa "
Vaimon toiveilla voi tuossa vaiheessa varmaankin pyyhkiä aikalailla perseensä.
"Tunteitaan ei kai voi kahlita"
Mutta tekojaan voi. Rakastumistakin. Omasta kokemuksesta, kunnioituksesta ja empatiasta omaa puolisoani kohtaan, en ottanut pettämisen askelta, vaikka olin syvästi rakastunut avioliiton aikana. Sen sijaan laitoin yhteydenpidon poikki ihmiseen, johon olin rakastunut.
Mene poikasi kanssa kahden perheterapiaan. Ja yritä sen jälkeen puhua äitiä mukaan, kauniisti, vapaaehtoisesti, pojan ja perheen parasta ajatellen.
Vaikka aviokriisissänne tulisi ero, terapia koko perheelle on kaikkien, ja lapsenkin parasta, jotta ero onnistuu mahdollisimman rakentavasti lasta satuttamatta.
Onnistuisiko tämä?
Pointti on siinä, että et toiminut silloin kuin olisi pitänyt. Nyt on vähän turha katua ja miettiä miksi et ehkä huomannut mitään ajoissa.
Suhteessa pitäisi olla jatkuvasti valppaana, mutta kuka sellaiseen jaksaa ryhtyä. Pitää voida luottaa siihen, että se toinen kuitenkin on vapaasta tahdosta siinä vierellä. Välillä on kyseltävä onko asiat kunnossa ja ollaanko vielä me.
Mutta nyt asia tuli esille, kun on jo myöhäistä. Ei sinun auta muuta kuin antaa vaimon mennä. Hän sentään on rehellinen. Minun exäni valehteli tunteistaan ja muusta.
Kysy vaimoltasi rakastaako hän sitä toista. Jos rakastaa tai muuta niin anna mennä ja kokeilla. Mutta pistä vaimo pihalle, koska hän teki valinnan lähteä suhteesta.
Mahdollisimman pian pistät asiat hoitumaan niin, että vaimolle lähtöpassi kotoa niin eiköhän ala tulla pian takaisin, jos enää huolit..
Lueskelin tänään Bruce Fisherin toista kirjaa "Parisuhteen parhaaksi". Tai oikeastaan selailin ja pidin vähän tuubanakin, kunnes osuin lukuun "Identiteettiä etsimässä". Se kyllä osui ja upposi todella tähän meidän kriisiin. En tiedä oisko hyvä ajatus vaimollakin luetuttaa tuo, vai pahenisiko hänen kriisinsä entisestään ja syyllistäisi minua vielä enemmän!? Aivan selkeästi hänellä on kapinavaihe päällä ja tuo duunikaveri sitten on se uusi keskustelukumppani, jonka kanssa hän kokee olevansa samalla aaltopituudella (ja se mies umpirakastunut vaimooni). Muutaman vastaajan kannasta huolimatta tässä vaikuttaisi olevan vielä paljonkin tehtävissä! En vaan oikein tiedä, että miten tuota vois käydä avaamaan joutumatta entistäkin pahemmasti syntipukiksi?!
Pidin vaimoani tosi luotettavana. Olit sokea mutta nyt näet koko totuuden. Mitään ei ole enää tehtävissä,valitettavasti.
Arvoisa "Suurin virhe". Kiitoksia vaan kommentistasi, mutta minua ei sinun vaimosi asiat kiinnosta. Tällaiset ala-arvoiset vastaukset kannattaisi jättää postaamatta.
Luuserit luovuttaa ennenaikaisesti, minä en. Nyt, kun mielestäni olen keksinyt mikä tämän meidän kriisin nimi on, niin koitan kyllä löytää keinot laittaa asiat kondikseen!
Sehän tässä onkin, että kun en mielestäni ole mitään ihan tavattoman väärin koskaan tehnyt enkä ollut huono aviomies, mutta kun ei se näemmä siitä kiikastakaan, vaan vaimoni omasta identiteettikriisistä. Hän tarvitsee apua ja toivottavasti oman aviomiehenkin apu alkaa kelvata, jos hän vaan itse ymmärtää tavalla tai toisella, että mikä häntä riivaa. Sen viestin perille viemiseen olisivat ASIALLISET vinkit tervetulleita. En ole selvästikään ensimmäinen enkä viimeinen tämän ongelman parissa kamppaileva. En todellakaan aio luovuttaa ennenkuin vaimon auton perävalot lopullisesti lähtee pihasta! Hän ei ole täydellinen, mutta minä rakastan häntä. En itsekään ole täydellinen, mutta toivon saavani rakkauden ja luottamuksen ilmapiirin takaisin. Ei sen pitäisi mahdotonta olla, kunhan vaan löydän keinot. Harmi, ettei vaimo suostu minkäänlaiseen terapiaan - hän kun ei vielä tiedosta, että mistä kiikastaa ja luulee, ettei ainakaan hänen päästään! Vaan siellähän se juuri on.
Käyttää hyväkseen rakkauttasi ja väärin.
Ei täältä saa täsmä neuvoa kukaan, sama lopputulos tulee valitettavasti terapeuttienkin kanssa. Kukaan ulkopuolinen ei oikeasti voi tietää kaikkia yksityiskohtia teidän elämästänne. Mutta kaikki voivat kertoa omat kokemuksensa ja mahdollisesti heijastaa niitä sun kertomaan. Niistä voi sitten ottaa ehkä jotain vinkkejä tai heijastaa omaa tilannetta muiden kertomuksista.
Täällä puhutaan tuosta Fisherin kirjasta. Siellä lukee selvästi että mikäli ero asia otettan esille on se sen suhteen ensimmäinen lopun askel. Se ei tietty tarkoita ettette ikinä enää olisi yhdessä. Mutta niin kauan kuin molemmat osapuolet eivät ITSE halua muuttua niin ei ole tulevaisuutta. Jos toinen ei halua osallistua terapiaan on se hänen valintansa eikä sitä kannata väkisin muuttaa. On hänelläkin omat mielipiteet, niitä pitää kunnioittaa. Molemmat on tasa-arvoisia ihimisiä siinä mielessä.
Kyllähän se vituttaa kun parisuhde kariutuu eikä tiedä mitä tehdä jotta saisi asiat haluamalleen uralle. Tossa ois sulla kyllä nyt itsetutkiskelun paikka itsessäsi, ja mitä nopeammin sen aloitat sen parempi. Oikeastaan tää mitä kirjoitan pätee kaikkiin eroihin. Joten kyllä ero on vaan ero, siinä mielessä. Mutta kun ero on otettu pöydälle niin taaksepäin ei enää pääse, ainoastaan eteenpäin. Rikki menneessä ei kannata oman mielenterveyden takia roikkua.
Tsekkaapa se Fisherin kirja ja ota osaa kurssille kun tulee sellainen taas alkaa. Nyt ainakin alkoi työväenopistoissa syksyllä kurssit joissa käsitellään näitä asioita, eikä ko. kurssi ole kallis. Ja varsinkin kun ajattelee että sen kurssin tarkoitus on antaa loppuelämäksi parempia eväitä tuleviin suhteisiin (vaikka vanhan heilan kanssa jos hänkin on eheytynyt).
" En todellakaan aio luovuttaa ennenkuin vaimon auton perävalot lopullisesti lähtee pihasta! "
Tolla asenteella se lähtee varmasti sillä vaikutat täydelliseltä tossukalta, joka yrittää voittaa vaimon takaisin mielistelemällä ja lykkäämällä eroa niin pitkälle kun se vaimolle sopii.
Mies joka on kauhusta jäykkänä, kun edes ajatellaan avioliiton kariutumista ja on valmis taipumaan tuhannelle mutkalle sen välttääkseen ja "tekemään kaiken avioliiton eteen" juuri kariuttaa näillä keinoilla avioliittonsa!
Ja tuossa tilanteessa on ihan turha sanoa vaimolle, että sun päässäs on vain vikaa ja toivoa että se siitä toekenee, niin ei se toimi ollenkaan.
Rakkautta ja luottamusta ei saa takaisin toivomalla - kaikki pitää ansaita. Tämä hyvin luonnollista. Jos juokset perässä ja anelet, niin edessä menevät askeleet vain kiihtyvät.
Olen nähnyt ja kohdannut saman (ja eronnut myös) ja muuttanut käyttäytymistä miehekkäämpää suuntaa ja yks kaks yllättäen minulle sanotaan, että onpa ihana tavata mies jolla on noin hyvä itsetunto ja tietää mitä haluaa. Jopa entinen vaimo on muuttnut pirttihirmusta asialliseksi keskustelijaksi.
Konkreettisia neuvoja on vaikea antaa, mutta kyllä vallan näyttäminen voisi olla hyvä aloitus siihen.
Meillä sama tilanne vaimon kanssa, yli 20 vuotta kimpassa ja nyt viimeiset 6kk
asiat "kuralla".
Rankkaa on ja itse kanssa miettinyt että millä hoitaa parisuhde kuntoon mutta tuntuu että vaimolla myöskin joku 40 kriisi.
Ei ole kivaa elää kaveri suhteessa oman vaimon kanssa.
Taloudelliset asiat ok lapsi jos lähes täysy-ikäinen mutta vaimoa riivaa joku käsittämätön asia, kolmatta pyörää ei kuulemma ole joten nyt on ainoa vaihtoehto patiterapia mihin olemme menossa ja jos se ei auta niin sitten pitää pistää lusikat jakoon.
Hermot on loppu ja unet ja työt kärsivät mutta luotan vielä tulevaisuuteen.
Osa tälläisistäkin tilanteista johtuu siitä että nainen kaipaa miestä joka ei ole tasa-arvovaltuutetun yliajama pehmo mies eikä myöskään nyrkkisankari/hiostaja. Nainen haluaa olla miehen kanssa jota voi kunnioittaa miehenä. Poliitiset oikeudet miesten ja naisten tasa-arvossa ovat eri asioita kuin mies ja nainen.
Jospa tämä uusi rakastaja on tälläinen sopivasti miehinen mies, siihen on naisen helppo sokaistuen ihastua ja se on sit menoa. Tämä toinen mies on saattanut jo löytää sen miehisyyden itsestään (tietämättä oikeasti taustoja). Mutta tämä pointti kantsii ottaa huomioon miehen ja naisen välillä. Jos ei omaa tätä miehisyyttä niin se sitten vaatii oman kehitysmatkan itsessään ja vie aikaa. Seuraavassa suhteessa se on sitten käytössä.
Kirjoitan tätä siksi että aina vaan puhutaan naiseudesta ja sen löytämisestä, mutta nykyajassa ei ajatella että miehisyys myös pitää "löytää" itsestään, se on samalla itsetuntoa. Itsetunto näkyy ja tuntuu ulospäin. Itsekkyys on sitten toinen asia.
>Ap:lle kyllähän vaimollasi on sexi suhde noista merkeistä päätelleen. Sinä
miehenä tunnut olevan tossun alla oleva nössö , joka ei saa vaimoansa kuriin.
Vaimosi hakee huomiota mitä hänellä vielä , mutta joka muutamassa vuodessa
hänen ikäiseltään naiselta katoaa. Naurettava teko sinulta , että menit vaimosi
ihastukselle soittamaan ja kieltämään häntä puhumasta vaimollesi.
Tässä tilanteessa sinä olet täysin aseeton vaimoasi kohtaan. Vaimosi voi laittaa
vaikka mitä ehtoja , että jäisi luoksesi ja sinä suostut.
Mulla samantapainen tilanne vuosi sitten. Mieheni oli aivan hukassa, kun joutui pakon edessä valitsemaan jomman kumman. Meillä molemmilla oli todella vaikeaa, mies pyysi antamaan aikaa. Suhde loppui aika pian, mutta raskas vuosi tämä on minulle ollut, luottamus mennyt, enkä pysty unohtamaan. Kriisistä oli kuitenkin myös hyötyä. Minä olin varma, ettei miestäni kukaan huoli ja pidin häntä itsestäänselvyytenä ja olin hänelle tosi ilkeä. Kun selvisi, että fiksu ja kaunis nainen halusikin hänet, syntyi mulle jonkinlainen kilpailutilanne ja halusinkin häntä taas. Kova hinta siitä kuitenkin piti maksaa ja olen ottanut opikseni. Sinun kannatta nyt harkita, kannattaako elämäsi tuhlata onnettomassa liitossa?
"Minä olin varma, ettei miestäni kukaan huoli ja pidin häntä itsestäänselvyytenä ja olin hänelle tosi ilkeä. Kun selvisi, että fiksu ja kaunis nainen halusikin hänet, syntyi mulle jonkinlainen kilpailutilanne ja halusinkin häntä taas. Kova hinta siitä kuitenkin piti maksaa ja olen ottanut opikseni. "
Miehesi onkin pelimies. Hän hoiteli jonkun kaverinsa esittämään rakastunutta että sai sinut lopettamaan jäkätyksesi :P
Järki käyttöön nyt. Valmistaudu pikkuhiljaa matalalla profiililla talousasioiden loppuselvitykseen. Valitettavasti raha (ja järki) puhuu erityisesti naisilla vasta siinä vaiheessa kun tasingot on hummattu sileiksi. Kerää nyt valttikortit itselle, vaikka se onkin kyynistä ja kylmää toimintaa. Voit myös jatkaa kotiorjana jos se on sinusta parempi vaihtoehto. Näin kirjoittaa entinen yhärimies, kirjoitan omasta kokemuksesta.
Hei nimimerkki neuvoton.
Olet todellakin huonossa tilanteessa. Vaimosi on tehnyt syntiä, ja rikkonut pyhää avioliittoa. Avioerot ovat aina kova paikka, ja aina ensimmäisenä ajattelee lapsiaan.
Valitettavasti sinun on mielenterveytesi kannalta lapset on jätettävä syrjään ja sinun täytyisi ajatella itseäsi.
Uskon, että avioliittosi on pelastettavissa. Vaimosi on palattava uskoon, ja pyydettävä syntejään anteeksi. Rauhoittuminen kirkossa ja ammattilaisille puhumalla saat ajateltua asioita parhain tavoin.
Jumalan siunausta ja onnea jatkoon. Rakkaus on ikuista, luottamus ei
Terveisin Kaisa
Meillä oli sama tilanne pari vuotta sitten, tosin sukupuoliroolit olivat toisin päin. Miehelläni oli suhde varattuun työkaveriinsa, minua nuorempaan naiseen.
Saimme kuitenkin suhteemme toimimaan uudelleen keskustelemalla paljon ja rehellisesti, syyttelemättä, ja puntaroimalla yhdessä ja erikseen eri vaihtoehtoja. Miehelle nämä keskustelut olivat varmastikin epämiellyttäviä ja kiusallisia, ainakin alkuun, mutta ilman niitä emme olisi päässeet asian ylitse.
Ihastuksia tulee ja menee, ja näin se vaan on. Olen otsekin suhteemme aikana ollut ihastunut muihin, mutta pitää muistaa että avioliitto ja parisuhde ylipäätäänkin on kompromissi ja yhteinen sopimus... vaikeinakin aikoina.
Kaikkea hyvää sinulle ap ja teille.
Voi sentään, tämä on lapsellinen lause, mutta sanon sen silti: mistä kaltaisiasi miehiä löytyy? Minulla on samankaltainen tilanne, tosin itse olen nainen ja miehellä järjetön ralli päällä. Toisia naisia ei tässä kuviossa taida olla, mutta muuten on pää aivan sekaisin. Sanoo kyllä itsekin olevansa masentunut ja ahdistunut, ja sen olemme kyllä perheen kanssa saaneet tässä jo melkoisen pitkään tuta. Jotenkin olen tässä sokeutunut niin, että ajattelen enemmänkin että miehet tekee tuolla tavoin ja naiset kaikkensa yrittävät, jotta lapsilla säilyisi ehjä koti. Mutta kun luin tuon sinun tekstisi, niin tässä ahdistuksen hetkessä sorrun ajattelemaan, että kunpa olisin aikanaan löytänyt jonkun kaltaisesti. Kenties ei sattuisi nyt niin riivatusti.
Itsekin olen pohtinut pääni puhki, että onko mitään keinoa, millä toisen saisi tajuamaan. En oikein pysty ymmärtämään sitä, miten ihminen voi laittaa oman itsensä aina kaiken edelle. Toimia siten omien lastensa hyvinvoinnin kustannuksella. Minunkin mielestäni ero olisi hirmuinen virhe, tuntuu että siinä menisi kaikki yhdessä eletyt vuodet hukkaan ja sitä pelkään, miten se horjuttaa lasten perusturvallisuutta.
Olen aika paljon saanut kuraa silmilleni. Kuullut olevani milloin mitäkin. Tiedän, ettei ne sanat ole totta, mutta on ne satuttaneet. Lapsetkin on kuulleet niitä puheita, se tuntuu kaikkein pahimmalta.
Mutta jotenkin ajattelen, että pitkässä parisuhteessa tulee vääjäämättä myös kriisejä. Ihmiset kun muuttuva ja kehittyvät aikain saatossa. En vaan tiedä, onko tässä meidän tapauksessa enää siitä kyse. Mutta toivon, että sinun puolisosi tuosta herää. Aika ainutlaatuinen mieshän hänellä on, kun suhtaudut asiaan noin valtavan kypsästi.
Hei Aamu (ja muut). Onhan se ikävää, ettei oikeat ihmistyypit aina kohtaa. Varmasti olisit minulle sopivaa sorttia ja päinvastoin. Itse asiassa en kyllä koe kohdanneeni vaimossakaan väärää ihmistyyppiä, enkä itse oikein ymmärrä miksi hän kokee suhteemme ja ylipäänsä perheemme niin epäkuntoiseksi. Hän on luonteeltaan sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta annas olla, kun pitäis vakavista asioista vakavasti jutella, niin menee ihan lukkoon. Minä puolestani olen erittäin halukas keskustelemaan nimenomaan myös ongelmista, koska ei ne muuten ratkea. Perusluonteeltani olen enemmän introvertti. Melko pattitilanne tällä hetkellä, mutta toivotaan, että järki ajan saatossa saa taas vaimosta otteen. Kaikenlaista neuvojaa täällä foorumilla on, mutta joillakin tuntuu asenne olevan, että lusikat jakoon ja kohti uusia seikkailuja. Ei se nyt ihan niin mene, jos minusta on kiinni. Korjataan mikä on rikki, pikemminkin.
Niin, minunkaan mielestäni elämää ei voi ihan mustavalkoisesti elää joka hetkessä ja tehdä samantien peruuttamattomia ratkaisuja, jos asiat eivät olekaan helppoja. Sama ongelma on meillä, että toinen ei suostu keskustelemaan vaikeista asioista lainkaan. Niistä voidaan kyllä huutaa ja rääkyä ja etsiä syyllinen itsensä ulkopuolelta, mutta että mentäisiin rauhassa ja rehellisinä asioiden ytimeen ja lähdettäisiin etsimään ratkaisua, ei. Ei ole onnistunut.
Onhan tämä ollut itsellekin oppimisen paikka taas. Itsestään ja elämästä. Miten tässä käykin, niin haluan kuitenkin selvitä tästä katkeroitumatta. Se on kyllä aikamoinen myrkky elämässä.
Vieläkö Neuvoton lukee tätä ketjua? Voin kertoa jotain ajatuksia, mutta turha niitä tyhjille seinille on huudella.
Neuvoton on edelleen kuulolla, varsinkin jos ajatukset on asiallisia.
Luin nyt kaikki viestisi toiseen kertaan läpi ja usko tai älä -en näkisi tilannetta mitenkään toivottamana. Paljon pahempiakin kriisejä on ollut ja niistäkin on selvitty. Näkisin sinulla olevan hyvät mahdollisuudet voittaa vaimosi takaisin, mutta se vaatii hieman työskentelyä, itsekseen voitto ei tule.
Näkisin parisuhteenne pääongelman olevan sukupuolten välisessä viestinnässä. Älä kuitenkaan välitä, näkemykseni mukaan tämä ongelma on todella, todella yleinen. Puhumme luonnostamme vastakkaiselle sukupuolelle kuten puhuisimme samaa sukupuolta olevalle. Tietenkin oletamme tämän ymmärtävän, koska itse ainakin ymmärrämme. Vanhempamme eivät koskaan opettaneet meille, että miesten ja naisten kieli on erilainen. Mikäli sanoman haluaa menevän perille, täytyy lopettaa puhumasta naiselle kuin puhuisi miehelle. Kerron myöhemmin miten tämä tapahtuu käytännössä.
Kuten varmasti olet huomannut, maailmassa on miehiä ja maailmassa on naisia. Ei ole mitään kolmatta sukupuolta. Kuitenkaan yksikään nainen ei ole puhtaasti nainen tai yksikään mies puhtaasti mies. Kaikissa miehissä on feministiset puolensa ja päinvastoin. Toiset miehet voivat olla todella naisellsia kun taas jotkut tytöt ovat varsinaisia poikatyttöjä. Miehisyys ja naisellisuus on muuten yksi syy miksi hankkiudumme parisuhteeseen. Haluamme feminiinisen ja maskuliinisen osan olevan tasapainossa.
Sinä puolestasi tekstisi perusteella kuulostat vahvasti maskuliiniselta mieheltä. Tämä on terve miehisyyden merkki, mutta parisuhteen viestintään se muodostaa ongelman. Lähestyt parisuhdetta, kuten vahvasti maskuliiniset henkilöt sitä lähestyy. Naisesi tuskin on yhtä maskuliininen kuin sinä, joten kommunikaatio-ongelman riski on olemassa ja onkin mitä todennäköisemmin käynyt toteen. Oikeastaan kommunikaatio-ongelmia esiintyy parisuhteessa aina, kun miehet ja naiset kohtaavat ellei viestintätaitoja ole opiskeltu tätä ennen.
Tämä saattaa kuulostaa teoreettiselta höpinältä, mutta toivoisin sinun ymmärtävän tämän ennen kuin menemme pidemmälle parisuhdepatologiassa. Palaan asiaan vähän myöhemmin, menemme sitten jo hieman käytännön puolelle.
Itse asiassa minussa on hyvin herkkä puoli myös. Ehkä se on feminiininen tai sitten ei. En ole testosteronia pursuava sovinisti. Olen kasvanut äitini kanssa ja varmaan sitä kautta tullut tätä puolta. Tiedä häntä. En työskentelekään missään raksa tms. äijätöissä, vaan siistissä toimistotyössä. Ei ole tyttökalentereita työhuoneen seinällä jne. Saa kai sitä mieskin tunteikas ja herkkä olla, mutta kyllä musta päällepäin varmaan turhan paljon se maskuliinisuus tulee esille. Toisaalta olen sitten introvertti ja tarkkailijaluonne enemmän kuin extrovertti huomion keskipiste. Enkä tarvitse laajaa verkoatoa ympärilleni, vaan muutama hyvä ystävä riittää. Toki laajempikin tuo piiri voisi olla ja se on ehkä yksi ongelman monista pienistä tekijöistä.
Tekstistäsi tulee tosiaan aika vahva maskuliininen käsitys. Tämä sattaa johtua siitä, että olet suuttunut tilanteelle/vaimollesi?
Tuo mitä jaoit äitisi kanssa kasvamisesta onkin oleellinen tieto tässä vaiheessa. Mennäänpäs ihan hetkeksi lapsiin, jotka ovat kasvaneet vain joko isän tai äidin kanssa. Tästä asiasta voisi kirjoittaa ja keskustella kilometrin, mutta keskitytään viestintään edelleen.
Asia jota ei useinkaan yh-perheissä ymmärretä, on äidin ja isän suhteen puuttumisen merkitys lapsen kehitykselle. Ellei samassa huushollissa asu molempia vanhempia, on näiden keskinäisestä suhteesta vaikea oppia mitään. Lapsi ei voi esimerkiksi oppia isän puolisoaan kohtaan osoittamaa hellyttää ja ihailua tai vaimon miehelleen näyttämää arvostusta. Kuinka tällaisia asioita voisi oppia, jos ketään ei ole näyttämässä esimerkkiä näistä asioista? Suomalaisten parisuhdetaidot ovat kehnot "normaaleissakin" perheissä varttuneilla, saati sitten ilman toista vanhempaa kasvaneilla lapsilla.
Mitä tulee sisäänpäin- ja ulospäinsuuntautuneisuuteen, on pariskunnille tyypillistä toisen edustavan sisäänpäin lämpiävää sorttia toisen kurkottaessa kohti uusia maailmoja. Näidenkin asioiden pitää ilmeisesti olla tasapainossa.
Ystävien määrän suhteen edustat tyypillistä miestä. Naisille yleensä ottaen ovat ihmiset asioita tärkeämpiä, he jaksavat ylläpitää "kaveririnkiä" ja kartuttaa kontaktejaan. Miehet tyypillisesti puolestaan pitävät enemmän asioista kuin ihmisistä. Kummankaan ei kuitenkaan ole hyvä olla yksin, kavereita tarvitaan eikä ainoastaan vastakkaisen sukupuolen seura useinkaan riitä.Oman sukupuolemme kanssa on mukava viettää aikaa, koska ymmärrämme puhumaamme kieltä, joten ajatusmaailmat synkkaavat heti. Kerropas esimerkiksi naiselle viidellä lauseella ongelmasi ja jää odottamaan sen jälkeen ratkaisua. Ehei, nainen on korvat auki empatiakanava käytössä valmiina kuuntelemaan lisää. Ratkaisua ei naisen suusta ihan heti tule, toisin kuin miehiltä.
Ennen kuin jatketaan, kysyisin paljonko teillä on yhteistä aikaa viikossa käytössänne? Onko teillä molemmilla omat harrastuksenne vai onko teillä muuta yhteistä kuin lapsi ja laina? Tarkoitan, että käytättekö aikaanne toistenne kanssa olemiseen? Paljonko arvioisit viikkotasolla yhteisen aikanne olevan?
En nyt päässyt ihan sinne käytäntöön asti vielä, mutta toivottavasti pian päästään.
Ollaanhan me yhteistä aikaa vietetty vaikka kuinka paljon. Kumpikaan ei ole erityisen meneväägg sorttia. Se vaan on nyt tällä hetkellä niin, että se asia, joka minusta olisi tärkeintä keskustella auki, on tabu. Pitäisikö mun väkisin tivata enemmän keskustelua, vai antaa vaimon prosessoida asioita?! Painostaminen saa asiat vain enemmän lukkoon! Ollaan me ihan keskusteluväleissä muuten. Mutta tää tärkein asia on todella tabu. Tulkitsen sen niin, että vaimo on tosi hukassa tunteidensa kanssa. Kärsimättömämpi lähtisi kävelemään, mutta mä haluan viimeiseen asti tehdä parhaani. Eipä jää sitten jossiteltavaa, kävi,miten kävi.
Taistelutahtosi ja sitoutumisesi avioliittoon on todella kunnioitettavaa. Olen samaa mieltä siinä, että rikkinäinen kannattaa korjata. Ruoho ei yleensä ole vihreämpää aidan toisella puolella eikä vaihtamalla parane pidemmällä aikavälillä.
Avioliiton ulkopuoliset hairahdukset johtuvat yleensä siitä, ettei toisen tarpeita ole tyydytetty. Etenkin seksisuhteissa kaava on tyypillinen: Ensin mennään suhteeseen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ja eletään rakastuneina yhdessä. Pikkuhiljaa toisen tai molempien tarpeet jäävät tyydyttämättä, jolloin haetaan tarvetäyttymystä muualta. Avioliiton ulkopuolelta löytyykin usein työpaikka/perhe/tms. tuttavuus, joka ihailee/hellii/arvostaa/yms tarvetyhjiössä olevaa puolisoa. Sitten petetään ja tilitetään kuinka oma aviopuoliso ei saa tuntemaan toista halutuksi ja seksi on hyvää yms. Tämä kaikki johtuu tarpeiden täyttämisestä tai niiden laiminlyömisestä. Yleensä tarpeita ei osata täyttää, koska niitä ei tunneta. Niitä taas ei tunneta, koska katsomme maailmaa ainoastaan miesten tai naisten silmien läpi. Miehen ja naisen tarpeet parisuhteessa eivät kuitenkaan ole samanlaiset.
Keskusteluyhteyden avaamiseen puolisoosi meillä olisi tässä nyt kaksi vaihtoehtoa ja oikeastaan suosittelisin käyttämään molempia. Ensin voisit kertoa vaimolle hänen kielellään miten tärkeä hän sinulle on. Tämä menetelmä vaatii "naiselliseksi" heittäytymistä eikä tosiaankaan ole "miehekästä", mutta käyttää kieltä jota puolisosi ymmärtää. Rationaalista, miehen loogista perustelua ei naiset sekavassa tunnetilassa yleensä kuuntele. Painostaminen järkipuheilla toisin sanoen ei mene perille ja yleensä vain pahentaa tilannetta ajamalla puolisosi sinusta kauemmas.
Voisit kertoa vaimollesi miten tärkeänä häntä pidät ja miten paljon rakastat häntä. Kerro miltä sinusta *tuntuu*. Yritä kuvailla *tunteitasi* tilanteesta.
-Miltä tuntuu kun avioeron uhka on ilmassa?
-Miltä mahdollinen puolison menettäminen tuntuu?
-Miltä tuntuu, kun puoliso on rakastunut toiseen?
-Miltä tuntuu, kun et tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu?
-Miltä tämänhetkinen/viimeiset 8 kk. on tuntunut?
-Miltä puolison rakastaminen tällä hetkellä tuntuu? Helppoa/vaikeaa?
-Miltä tuntuu, kun vaimo sanoo, ettei ole muuta yhteistä kuin laina ja lapsi?
-Mieti vielä itse lisää asioita, joita haluat jakaa.
Kun kerrot näitä puolisollesi, on erityisen tärkeää välttää käyttämästä sanaa sinä. Käyttämällä tuota kiellettyä sanaa, vaimostasi tuntuu kuin syy tilanteeseen olisi täysin hänessä. Syyllistäminen puolestaan nostaa puolustuksen pystyyn ja hän lakkaa kuuntelemasta. Älä siis käytä puolison nimeä, sanaa "vaimo", "puoliso", "sinä" tai mitään häneen viittaavaa. Kerro ainoastan *sinun* omista tunteistasi. Tätä kannattaa ensin harjoitella peilin edessä tai kaverin kanssa, koska todella usein sieltä herkästi tulee se kielletty räjähdysvaaran aiheuttava sinä-sana.
Tällä tavalla saatat saada keskusteluyhteyttä hieman raotettua auki. Jatkossa menemme vielä toiseen vaihtoehtoon, tarpeisiin. Niiden täyttäminen on todella tehokas keino vedota puolisoon, mutta yksipuolisessa tarpeiden täyttämisessä on myös riskinsä.
-Miltä tuntuu kun avioeron uhka on ilmassa?
-Miltä mahdollinen puolison menettäminen tuntuu?
-Miltä tuntuu, kun puoliso on rakastunut toiseen?
-Miltä tuntuu, kun et tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu?
-Miltä tämänhetkinen/viimeiset 8 kk. on tuntunut?
-Miltä puolison rakastaminen tällä hetkellä tuntuu? Helppoa/vaikeaa?
-Miltä tuntuu, kun vaimo sanoo, ettei ole muuta yhteistä kuin laina ja lapsi?
-Mieti vielä itse lisää asioita, joita haluat jakaa.
Tuossa onkin aika asialliset avainkysymykset. Näitä on kyllä tullut esitettyäkin, mutta ei näin struktuoidusti ja kertalaakista. Mä luulen, että vaimo kyllä tietää, että musta tuntuu pahalta, mutta ei tiedä sitä, että kuinka pahalta. Ja näissä omissa tunteissakin on sitten vielä sellaista heilahtelua laidasta toiseen. Välillä tekee jo mieli heittää pyyhe kehään, mutta sitten taas palaa taistelutahto. Toki tässä ketjussa jotkut on jo tuominneet vaimon paskiaiseksi, mutta ei se kyllä ihan niinkään ole. Ne huonommat luonteenpiirteet vaan on nyt tunkeneet sen paremman minän edelle. Varmaan eräänlainen suojautumisreaktio. Hän yrittää ikäänkuin sulkea reaalimaailman ulkopuolelleen. Nähdä meidän liitossa vain huonoa ja aidan toisella puolella kirkkaanvihreää. Elää omissa illuusioissaan. Ja kuitenkin varmasti ymmärtää senkin, että ei asiat aivan näin mustavalkoisia ole ja että se ruoho ei pelkästään vihreää siellä aidan toisella puolella ole.
Kerroitko vaimolle tunteistasi häntä syyttämättä? Mitäpä emäntä sanoi? Mennäänkö eteenpäin kohti tarpeita ja niiden täyttämistä?
Kyllä mä olen koittanut neutraalisti asiasta keskustella ketään syyttämättä, mutta jostain syystä se ei sitten kuitenkaan ole mennyt perille niinkuin olen tarkoittanut. Helposti hän tuntuu ottavan asian niin, että häntä syytetään ja syyllistetään. Yleensä hän vaan kääntää puheen muualle. Keskusteleminen on vaikeaa, jos vain toinen osapuoli sitä haluaa.
Komppaan sinua täysin ja tunne myötätuntoa kohtaasi, tuon puhumattomuuden kanssa. Itse olen nainen, jolla parisuhde pahasti solmussa. Mutta keskustelut eivät tuota tulosta vaikka kuina käyttäisin minä-viestejä ja puhuisin kiihkottomasti, ilman tunnemyrskyjä.
Se on vaan valitettava tosiasia, että kun toinen kieltäytyy puhumasta ei mitään voi tehdä. Surullista. Ja eräänlaista vallankäyttöä tuokin.
Totta, keskustelu on vaikeaa ellei toinen sitä halua. Tätä varten sinun pitäisi kertoa tunteistasi puolisoasi syyttämättä. Edellä kuvaamallani tavalla saatat saada häneen keskusteluyhteyden.
Muista myös, että paras aika tällaiselle kertomiselle ei ole illalla kello 1000. Kannattaa vaikka vähän pohjustaa tilannetta. Kerro hänelle etukäteen, että aiot kertoa mitä *tunnet* tilanteesta (se mitä ajattelet, on eri asia). Painota samalla sitä, ettei seuraava ole sinun syytäsi, haluat ainoastaan kertoa miltä tilanne sinusta tuntuu.
Sinun kertomuksessa ei pitäisi olla mitään neutraalia, se on sydämesi itkua ja tarkoitus on vain kuvailla mitä sinä tunnet. (Tämän takia pitää välttää sinä-sanaa sekä sen muunnoksia).
Voimme mennä suoraan tarpeisiinkin, mutta tällaisella avauksella saataisiin katapulttilähtö niitä kohti.
Missäs tämä tilanne menee, saitko keskustelun päätä auki? Pakko alkaa vastamaan tuonne alkuperäiseen viestiin jos vielä jatketaan. loppuu pian rivit kesken muuten.
Ei mitään muutosta tai ediistystä. Ollut tässä työmatkakin ja muutenkin väsähtänyt olo, joten en ole edes yrittänyt aloittaa ns. vakavaa keskustelua. Pakkohan se on ennemmin tai myöhemmin, mutta juuri nyt vaan ei oikein jaksa. Onhan tää kaikki hyvin uuvuttavaa normaalin työn ja arjen päälle. Jos saan keskustelun alkuun, niin tuo niksi avata asioita nimenomaan omien tuntemuksien kautta, on varmasti hyvä. Syyllistämisellä en varmasti saa mitään aikaiseksi - paitsi siis noiden tunnelukkojen entisestään pahenemisen.
Kirjoittelen tuonne ylemmäs, ekaan viestiin. Ei tarvi lukea suurennuslasin kanssa tästä.
Mikä on tilanne nyt? Onko ratkennut johonkin suuntaan?
Ei ratkennut, mutta sanotaan vaikka, että hieman lieventynyt. Lapseen hermostuessaan hän uhkailee pois muuttamisella, mutta ei minulle. Eihän tämä terve tilanne ole edelleenkään, mutta toivottavasti ei toivotonkaan. Ikävää on se, ettei vaimo pysty/osaa/tahdo keskustella asioista rauhallisesti, rehellisesti ja avoimesti eikä halua lähteä perheneuvolaan tms., koska minä uskon ulkopuolisen pystyvän avaamaan näitä solmuja paremmin kuin mw kaksi keskenämme.
"Lapseen hermostuessaan hän uhkailee poismuuttamisella" Nytkö ne solmut ovatkin lapsen vika? Eiköhän olisi aika tehdä avioliitosta loppu ja vaikka itsesi alkaa yksinholtajaksi.
Älyä jo äläkä vitkuttele.
" Lapseen hermostuessaan hän uhkailee pois muuttamisella, mutta ei minulle. "
Uhkailee lapselle, että muuttaa pois?
Heiä jo ny se ämmä htukasta heleve**tiin, mieti mitä tuo tkee lapsen itsetunnolle kun sitä noin julmasti kohdellaan.
Onko vaimosi koskaan ennen hermostunut lapseen niin paljon, että uhkailee poismuuttamisella? Ellei, jos tämä on ensimmäinen kerta, niin vaimosi kiukuttelee lapselle teidän tilanteesta - eikä tilanteenne oikeasti ole yhtään lieventynyt, vaan pahentunut entisestään. Voisitko kertoa vaimollesi, ettei ole oikea tapa purkaa omia tunteita toisiin ihmisiin, eikä ainakaan lapseen uhkailemalla poismuutolla.
Toisaalta, kun vaimosi ei pysty/osaa/tahdo keskustella asioista, teidän tilanteenne tuskin paranee. Kysypä vaimoltasi, miltä hänestä tuntuu. Mitä hän ajattelee teidän liitosta ja saako sitä mitenkään paranemaan päin.
herää jo pisti pikku rouva maantielle.Ei mitään fyysistä kanssa käymistä,haloo.Yhteisen ajan viettävät varmasti keskustellen.tässä nähdään suomalainen itsetunto,se on veli hyvä tosi asia että naisia on maa pullollaan.
Olisi kiva kuulla että nainen joka haluaa erota - syystä tai toisesta. Kaikki kääntyis kuitenkin hyväksi. Miksi en siihen usko - en vain jotenkin usko, kaiken kuulemisen jälkeen. Olen pahoillani, toivon parasta....
Neuvoton, sinä voit aivan hyvin käydä yksin siellä terapiassa! Vaimosi ei halua ratkaista tilannetta. Voi olla, että hän joko toivoo, että sinä teet ratkaisun hänen sijaan (ero) tai sitten siedät tilanteen (pettäminen jatkuu tai että asiat lakaistaan maton alle eikä niitä selvitetä).
Riippumatta siitä mitä vaimosi haluaa tehdä pohdi sitä mitä itse tarvitset. Jos se ei saa vastakaikua vaimoltasi, mene yksin puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa.
Aina parisuhdekriisissä on kaksi, jotka vaikuttavat tilanteeseen. Niinpä se, ettei vaimosi puhu, johdu välttämättä vain vaimostasi vaan myös sinusta. Teidän pitäisi ainakin päästä kahdestaan viettämään viikonloppu tai lomaviikko johonkin niin, että saatte tilannetta eteenpäin.
Jos selvittelytyö ei tuota tulosta siten kuin olet yrittänyt, on sinun koitettava jotain toista keinoa. Vaimosi ei ole ehkä vastaanottavainen, jos hän on ihastunut/rakastunut toiseen ja hänellä on siihen mielestään täysi oikeus.
Sinun pitää itse miettiä mitä siedät. Jos olet onneton, niin ei kannata tätä lyhyttä elämää siihen tuhlata. Opettele elämään omaa elämääsi siten, ettet ole vaimostasi niin tunneriippuvainen. Ajattele teidät erillisinä ihmisinä ja myös sen kautta, missä sinun rajasi parisuhteessa menevät. Jos näyttää siltä, ettei tilanne etene, rauhoitu kunnolla, pettäminen tai siihen viittaava toiminta häiritsee päivittäistä elämää - on mietittävä eroa ihan vakavissaan. Asumusero usein auttaa eikä lopullista eroa sitten tarvita. Ehkä sekin voisi auttaa, jos vaimolle antaa oikeuden tehdä mitä vain..kun lasket vapaaksi, hän saattaa tulla vapaaehtoisesti takaisin? Parasta mitä minulle joskus ihastusvaiheessa tapahtui, oli juuri tuo eli nykyinen exäni tosin, sanoi että olen vapaa menemään jos haluan ja ettei hän halua olla onneni esteenä. Tuon kuuleminen oli mielestäni suurin rakkaudenosoitus, mitä olen osakseni saanut. Siltä istumalta lakkasin haaveilemasta mistään muusta. Ero johtui sitten aikanaan aivan muista asioista.
Kun me vain ymmärtäisimme toisiamme paremmin, jos vain vaimosi olisi puhunut ennen kuin tilanne meni liian pitkälle..mutta kun me emme puhu..ja yksin ei mitään voi pelastaa, jos toinen ei sitä halua? Ongelmia ei kuitenkaan "pettäjän" toiveiden mukaisesti voida lakaista maton alle, koska silloin on se vaara, että pettäminen toistuu. Jos asiaa ei selvitetä, jää se kaivelemaan vuosiksi eikä luotto palaa.
Parisuhdekriisi on parisuhdekriisi vasta jos kumpikin kokee parisuhteensa kriisiksi. Jos vain toinen kokee, silloin se on sen kokijan henkilökohtainen kriisi.
Koska kyseessä on parisuhde, niin kumpaisenkin henkilökohtainen kriisi on parisuhdekriisi, tai vähintään sen alku. Tämän jos jokainen parisuhteessa elelevä ymmärtäisi, niin oltaisi jo pitkällä.
Laita vaimosi valitsemaan joko sinä tai se toinen.Vastaus heti.
Meillä erottiin. Siinä sitten avautui ne omatkin silmät, tai oikeastaan ne on auki olleet jo pitkään, mutta pääsin kai siitä niin sanotusta kieltovaiheesta ohi. Lakkasin pyristelemästä ja toisaalta se olisi hyödytöntä ollutkin, kun toista ei kerta kaikkiaan saa enää minkäänlaiseen järjelliseen kontaktiin vaan jankkaa vaan että pitää sitä saada elää. Eipä se ollut kyllä tajunnut, mitä se ero tarkoittaa. Kuvitteli kai, että elelee muualla poikamieselämää ja sieltä sitten jatkaa sitä minun hallitsemistani ja pyörittämistä. Ei mene enää niin. Kerran niin tehdään, sitten tehtiin eikä siinä kauaa mennyt kun tipautin paperit postiluukusta alas.
Ja nyt tiedän niin tasan tarkkaan, että siitä ei olisi tullut yhtään mitään enää. Toinen käytti aseenaan mitä halpamaisimpia keinoja voidakseen elää niin kuin lystää. Ja useamman vuoden jo niin teki. Nyt toivon, että vihdoinkin ryhtyisi luomaan suhdetta lapsiinsa, kas kun nyt se on ihan omalla vastuulla eikä voi enää mennä milloin minkäkin tekosyyn taakse.
Viikossa olen saanut luotua takaisin menettämiäni ihmissuhteita, joita nyt on puhuttu auki ja olen saanut selville sen, mitä jo pitkään epäilinkin. Siellä on tämä exä torpedoinut ahkerasti sotkeakseen välejämme. Tässä talossa ei tarvitse enää pelätä, ei tarvitse miettiä tuleeko toinen ja kun tulee, ei tarvitse varoa sanojaan eikä lasten tarvitse tulla torjutuiksi koko ajan. Täällä on tilaa hengittää.
En ollenkaan sano, että tämä on helppoa. Tämä on ihan pirun vaikeata ja rankkaa. Mutta nyt tunnen, että tässä elämässä mennään kohti parempaa. Päivääkään enää en eläisi sillätavoin kuin ne avioliiton viimeiset vuodet oli. En päivääkään. Nyt tajuan, että kun viimeiseen saakka yritin kaikkeni lasten takia, olisi minun pitänyt jo aiemmin erota lasten takia. Ei mielen järkkymistä paranneta rakastamalla, ei painostamalla, ei keskusteluyrityksillä. Jollei toinen halua ammattiapua hakea, ei tervettä perhe-elämää yksinkertaisesti voi aikaiseksi saada.
Neuvoton, jos päädyt tähän ratkaisuun, selviät siitä. Silti toki toivon, että sinun kumppanisi saa päänsä kasaan ja saatte asianne kuntoon. Mutta sinun vastuullasi ei loputtomasti voi olla hänen hoivaamisensa ja paapomisensa. Jossakin vaiheessa sitä pitäisi ottaa vastuu omasta itsestään hänenkin.
Voimia ja kaikkea hyvää.
Tässä neuvottomalle tiedoksi. Ainakin sun kannattaa turvata oma tilanteesi ja minimoida tappiot. Tässä yhden eron tarina, jolle ei 2 vuoteen ole selvyyttä tullut...Tapasin tulevan vaimoni parikymppisenä. Muutaman tapaamisen jälkeen se ”oli rakkautta ensisilmäyksellä”. Vietimme sosiaalisesti rikasta elämää ja juhlimme paljon monien kaveriemme kanssa. Alusta asti minulle kävi selväksi etten tullut ”appivanhempiehdokkaiden” kanssa toimeen. Appiukkoni oli epäsosiaalinen tuurijuoppo ja anoppini katkeroitunut ja mieleltään epävakaa persoona. Vanhempieni kanssa taas tulimme hyvin toimeen.Vanhempani auttoivat resurssiensa mukaan meitä.Tuleva puolisoni alkoi haluta lasta, mutta kieltäydyin, koska halusin hoitaa taustat, eli taloudemme kuntoon ja että loisimme uramme ennen lapsia. Näin toimien halusin siis, että tulevat lapsemme saisivat vakaan ja turvallisen tulevaisuuden. Puolisoni siis painosti lapsiasiassa anoppini agitoimana, mutta pysyin” vahvana” miehenä ja hankimme koiran lapsen korvikkeeksi. Olin jo käynyt intin ja siirryin työelämään. Työt sujuivat ja kunnianhimoisena ihmisenä ajattelin ryhtyä yrittäjäksi. Hankin meille ensi-asunnoksi kerrostalokolmion pääkaupunkiseudulta. Alkoi nousukausi ja bisnekseni sujuivat erinomaisesti. Puoliso teki ”pätkätöitä” sosiaalialalla ja suosittelin hänelle uudelleenkoulutusta ja hän aloittikin iltaopiskelun ja valmistui kaupalliselle alalle pari vuotta myöhemmin. Tänä aikana olin maksanut asuntolainamme yksin pois ja suunnittelimme oman talon rakentamista. Saimmekin tontin sopuhintaan ja möimme kerrostaloasuntomme hyvällä hinnalla pois. Tein päivät yrittäjäntöitä ja illat olin tontilla talonrakennustöissä. Samoihin aikoihin monen kaverimme parisuhteet olivat ajautuneet karille ja suhteemme uusiin tuttavuuksiin jäi laimeaksi. Omilta kiireiltä en kerennyt hoitaa sosiaalisia suhteitani, koska halusin saada talon valmiiksi pikapuoliin. Nyt koin ajan olevan otollisen perheen perustamiselle, koska taustat olivat kunnossa ja yli 300m2 talo oli valmis ja bisnekset sujuivat loistavasti. Aloitimme puheen häistä, mutta appivanhempia ei aihe juuri kiinnostanut. Eniten huolta aiheutti ettei häistä aiheudu heille kuluja. Onnitteluja ei asiasta kuulunut. Se oli minulle viimeinen niitti ja päätin että häitäni vietetään siten etteivät appivanhempani niihin ainakaan osallistu.
Lopputulema oli se että ”karkasimme” vaimon toivomuksesta maistraatissa salaa naimisiin ja häämatkalle.10 vuoden parisuhteen jälkeen koin asioiden olivan niin hyvällä mallilla että oli mahdollisuus lapsiin. Esikoispoika syntyi ja elämä muuttui. Ravintolaelämä jäi ja tilalle tuli seesteinen vaihe. Huolta perheeseen toi epäily että pojallamme olisi neurologisia huolia. Yöunet jäivät vuosiksi heikoiksi ja poika oli ajoittain poissaoleva. Kuitenkin päädyimme yrittämään pojalle sisarusta ja pikkusisko syntyi kuukauden etuajassa lasketusta ajasta. Raskausaika oli raskas, koska äidillä oli polttoja jo 3 kuukautta ennen laskettua aikaa. Onneksi tyttö oli kaikin puolin terve ja perhe-elämäkin hymyili.Maksoin taas talon velat pois ja ostin perheelleni kesämökin. Matkustelimme ulkomailla useasti vuodessa ja vaimokin palasi työelämään. Lapset olivat päivähoidossa, mutta pojan tic-oireet pahenivat, jotka toivat lisähuolta perheeseeni. Vanhempani olivat osallistuneet lastenhoitoomme viikottain. Appiukolla oli viikonloppuisin ryyppy päällä joten lapsia ei sinne voinut hoitoon laittaa. Vaimon toivomuksesta emme hakeneet pojan huoliin apua ja väsyimme. Parisuhteemme näivettyi. Kommunikaatio ja seksi heikentyivät. Samoin orastava uusi lama aiheutti lisähuolta bisneksilleni.
Vaimoni oli vaihtanut vastuullisempaan työpaikkaan ja häntäkin vaivasi työasiat ja työpaikan henkilökemiat. Olimme molemmat väsyneitä ja oikeastaan ainoastaan ulkomaanmatkoilla pääsimme irtaantumaan arjesta. Suhteemme oli kuitenkin väsähtänyt emmekä pystyneet asioita puhumaan/sopimaan.
Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta 20-vuoden suhteen jälkeen vaimoni ilmoitti minulle hakevansa eroa ja muuttavansa lasteni kanssa heti vanhemmilleen. Tragikoomista. Hän ilmoitti ettei puhu enää kanssani vaan hänen asianajajaltaan tulee kirje ja minun tulee hänen asianajansa kanssa asiat selvittää. ”Täyden laidan” avioerohakemus oli törkeää luettavaa: haettiin yksinhuoltoa, puolta omaisuudestani ja minulle haettiin häätöä ja elatusmaksuja. Masennuin vakavasti ja olin miltei vuoden sairauslomalla. Vaimoni otti heti alussa lapset pelinappuloiksi ja esti heidän yhteydenpidon minuun. Menin ”shokkiin” enkä saanut viikkoihin nukuttua. Kun yritin asiaa selvittää haki vaimoni minulle lähestymiskieltoa ja sai sen. Asioiden hoitaminen meni aivan mahdottomaksi. Yritin edelleen sinnikkäästi asiaoita hoitaa ja minut tuomittiin lähestymiskiellon rikkomisesta.
Alusta asti olin yhteydessä miessakkeihin ja perheasiain neuvottelukeskukseen ja psykiatriin. Kävin viikottain eri asiantuntijoilla keskustelemassa tilanteesta. Pian kävi ilmi että vaimollani oli kolmas pyörä ollut kuviossa alusta asti toiselta puolelta suomea. Olin aivan ihmeissäni ja petetty ja huolissani miten lapsilleni käy? Kuinka joku voi toimia näin laskelmoiden ja petollisesti ja vilpillisellä mielellä?Kaksi vuotta olen käynyt psykoterapiassa puhumassa kelan osittaisella tuella. Laitoin yritykseni pöytälaatikkoon ja siirryin palkkatöihin.
3 kuukautta erosta olimme käräjillä, sillä vaimoni ei halunnut mitään puhua eikä sopia. Hän oli hoitanut itselleen vuokra-asunnon läheltä taloamme ja sovimme väliaikaisesti lasten huollosta siten että lapset olisivat hänellä ja tapaisivat minua laajasti. Alkoi huoltokiusa lapsilla, ilmeisesti siksi etten luovuttanut rakentamaani ja maksamaani taloa hänelle. Vaikka äiti asui lasten kanssa muutaman sadan metrin päässä hän ei päästänyt lapsia puoleen vuoteen juuri ulos leikkimään, koska ei halunnut lasten käyvän kavereillaan naapurissani, jotta lapseni eivät siten tapaisi minua useammin kuin oli sovittu. Kuitenkin pariin otteeseen poika haettiin synnyinkodistaan poliisin toimesta. Samoin ex-vaimo esti lasten puhelut minulle ja vaihtoi puhelinnumeroita useasti etten saisi lapsiini yhteyttä.10 kuukautta erosta olimme käräjillä ja teimme ”sovun” siten että hän lupasi asua paikkakunnalla, jotta lasten koulut ja harrastukset jatkuisivat samoina ja tuli yhteishuolto ja minulla oli laajat tapaamiset ja maksan elatusta maksoin taloni toistamiseen 300 000€, koska ei ollut kuin se ”henkinen avioehto”. Lisäksi exä ilmoitti luopuvansa lähestymiskieltoasiasta. Tämän suullisen lupauksen hän kuitenkin petti ja minut tuomittiin lähestymiskiellon rikkomisesta sakkorangaistukseen. Tässä vaiheessa exä aktivoitui myös lastensuojelun suuntaan ja aloitti demonisoimiseni myös siellä.
Kun erosta oli kulunut reilun vuoden verran aloitti exä uuden huoltoriidan seuraavasti: Hän oli soittanut eteläsuomen turvakoteihin ja pyytänyt päästä sinne majoittumaan. Seuraavaksi hän lähestyi paikkakuntamme lastensuojelua asialla ja lastensuojelu ”osti” hänen ajatuksen ja lapseni tempaistiin 30km päähän kaikista kavereistaan ja harrastuksistaan. Samalla hän käynnisti uudelleen huoltoriidan käräjäoikeudessa ja lähti uudelleen hakemaan yksinhuoltoa, kun ei sitä muutamaa kuukautta aiemmin saanut. Sovinnon teosta oli kulunut alle puoli vuotta. Samalla hän muutti ”virallisesti” toiselle paikkakunnalle lasteni halun vastaisesti kesken uuden käräjöinnin. Paikkakunnan vaihdon jälkeen hän otti uusiin lastensuojelutyöntekijöihin yhteyttä ja sai taas ”myytyä” ajatuksensa uusille virkailijoille, kun edellisessäkin kunnassa näin kerran oli.Ajankohta perhesurmineen oli otollinen ja lastensuojelu asettui lain vastaisesti huoltoriitaamme lastensuojelun keinoin seurauksella että minulta isänä vietiin ”väliaikaisesti” tapaamisoikeus lapsiini. Samalla luvattiin aloittaa kiireellisesti ala-aste ikäisten lasteni mahdollisen hoidon tarpeen ja mielipiteen kartoitus.Tänään tilanne on se etteivät lapseni ole kuulleet minusta mitään enkä minä heistä kohta 5 kuukauteen. Lisäksi lasteni kartoitus ei vieläkään ole alkanut. Tänään osaan ottaa koko asian jo rennommin. Yksin olen päättänyt pärjätä, kuten tähänkin asti ja ammattilaisten keskusteluavulla-Asianajokuluihin on mennyt kymmeniätuhansia euroja ja molempien lasten lapsilisäsäästöt 10 000€/lapsi.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta miten suomessa tämmöisiä asioita hoidetaan ja eniten ihmetystä aiheuttaa se ettei kellään viranomaisella tunnu olevan mitään moraalia toimissaan.
On mahdollista selvitä ilman eroa: ette eroa. Paitsi jos et halua elää tuon naisen kanssa, sitten haet eron.
Ihan helevetin yksinkertaista.
Ruikuttamalla ja säälin kerjäämisellä et saavuta mitään. Tai no saat sympatiaa petetyiltä naisilta jotka ovat valmiita murhaamaan miehensä ja naisen kenen kanssa ne on pettäneet, ja senkin jälkeen nää petetyt on valmiita jatkamaan avioliittoa. Sairasta.
Mieti mitä elämältäsi haluat, sitten saavutat sen. Muista ettei siihen sisälly muiden ihmisten tunteiden ohjailu tai niistä päättäminen. Teet elämälläsi mitä haluat niillä resursseilla jotka sinulla on. Eli selvität mikä on vaimosi ja sinun suhde, mitä hän sinusta ajattelee, ja minkä verran välittää, ja niillä resursseilla sinun on tyytyminen olemaan.
Lupasin mennä tarpeisiin tässä lähiaikoina, käyn niitä nyt tässä hieman läpi.
Puolisoilla on parisuhteessa erilaiset tarpeet. Yleensä tätä ei tiedosteta ja kun tätä ei tiedosteta, ei näitä tarpeita osata täyttää. Kun tarpeet taas ei tule täytetyksi, haetaan näiden tarpeiden täyttymystä jostain muualta, helposti avioliiton ulkopuolisista suhteista.
Valitettavan monen parin kohdalla on esimerkiksi käynyt toteen seuraava kaava: Hellyys ja läheisyys loppuu suhteesta -> vaimo kylmenee seksuaalisesti -> mies ei saa seksiä -> mies hakee seksiä avioliiton ulkopuoleta. Tämä "kaava" vain esimerkkinä, yleensä näissä tarinoissa on taustalla muidenkin tarpeiden laiminlyöntiä.
Kerron tässä nyt naisten tarpeista parisuhteessa. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyse on yleistyksestä. Tämä koskee suurinta osaa naisista, mutta ei varmasti kaikkia. Naisistakin 1 prosentti juoksee nopeammin 100 metriä kuin 99 prosenttia miehistä. On kuitenkin hyvä mahdollisuus, että vastaamalla näihin tarpeisiin saat välistänne rakkautta herätettyä henkiin ja voitettua vaimosi jälleen puolellesi. Muista myös minäpohjainen viestintä puolisoa syyllistämättä.
Kerron tarpeista ja siitä miten voit täyttää niitä myöhemmin yksityiskohtaisemmin (haluttaessa), mutta tässä usein käytetty listaus:
Naisten viisi ensimmäistä tarvettat tärkeysjärjestyksessä:
1) Kiintymys ja hellyys (Tällä tarkoitetaan ei seksiin tähtäävää hellyyttä)
2) Keskustelu (kuuntelu)
3) Vilpittömyys/avoimuus ja rehellisyys
4)Toimeentulon päävastuu miehellä
5) Miehen perheelle omistautuminen
Lopuksi pieni varoituksen sana: Voit täyttää vaimon tarvehierarkiaa, mutta samalla saattaa käydä niin ettei omiin tarpeisiisi reagoida eivätkä ne tule täytetyksi. Tämä on uuvuttavaa aikaa. Tuntuu siltä kuin ulosottomies kävisi tilillä koko ajan eikä lisää rahoitusta tule mistään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lopussa kiitos seisoo.
Vieläkös neuvoton on kuulolla, mennäänkö eteenpäin?
Kuule, parisuhdepatologi. Onko sinulle myös patologiat tuttuja? Itse olen eronnut vastikään melkoisen narsistisesta puolisosta. Kerro minulle, miten toimia, kun nyt on meneillään se, että kaikki mitä tapahtui puhutaan aivan toisin. Siis aivan toisin! Tiedät kuvion, jos tunnet tätä patologiaa. Lasten vuoksi olemme tekemisissä ja itse (yhäkin, luulisi jo oppineeni) toivoisin tässä yhteydenpidossa rehellistä ja totuudellista kanssakäymistä. Onko olemassa narsistia, joka ihan todella joskus on herännyt siitä valheellisuudestaan vastaamaan omasta syyllisyydestään? Miten, kuinka ja koska? Enpä usko että tällä tapauksella sitä kyllä tulee tapahtumaan, joten kerro ainakin se, miten toimin itseni kanssa siten, että pääsen siihen tilaan, että se toiminta ei enää kertakaikkiaan herätä minussa enää niitä kuluttavia tunteita.
Narsismi on valitettavasti tuttu asia. Juuret narsismiin ovat hyvin syvällä ja kyse on ehkä yksi kaikkein vaikeimmiten parannettavaista "taudeista." Kaikkien mielestä narsismista ei voi parantua. Henkilökohtaisesti olen huomannut, että se saattaa loiventua iän myötä. Yhtäkkiä narsistiset piirteet voivat kuitenkin narssisin tavoin puhjeta täyteen loistoonsa, jolloin ollaan taas alkupisteessä. Tiedät varmasti tunteen.
Voin kertoa miten pääset siihen tilaan, joka säästää sinut narsistin hyökkäykseltä. Suurella todennäköisyydellä uskon myös, ettet pidä vastauksestani. Kyse on nimittäin ehdottomasta anteeksiantamisesta. Antamalla anteeksi narsistille kaikki hänen sinuun kohdistamat loukkaukset, vapautat uskomattomman määrän sisäisiä voimavarojasi. Anteeksi antaminen ei varmasti onnistu päivässä eikä kahdessa, mutta tänään voit aloittaa sen päättämällä antaa anteeksi. Voit tänään päättää kääntää mielesi suunnan kohti anteeksi antamista.
Huomaa, että kyse on todellakin ehdottomasta anteeksi antamisesta. Se ei tarkoita seuraavaa:
-Annan anteeksi, jos hän...
-Annan anteeksi, sitten kun...
-Annan anteeksi, kunhan ensin...
Ehdoton anteeksi antaminen tarkoittaa, että annat anteeksi. Piste.
Kuten sanottu, anteeksi antaminen ei ole helppoa. Itse kannoin melkein 10 vuotta sydämessäni kaunaa puolisoani kohtaan eräästä asiasta. Pidin häntä syyllisenä asiasta, johon tosiasiassa olin itse syyllinen. Eräänä iltana sitten pyysin anteeksi ja voin sanoa, ettei ole tarvinnut katua. Ehdottomalla anteeksi antamisella on uskomaton vapauttava voima.
Käytännön ohjeita narsistin kanssa elämisestä voin jakaa vähän tuonnempana.
Luin juuri koko viestiketjun ja totesin, että meillä tismalleen sama tilanne kuin sinulla anonymous, paitsi että minä olen nainen ja mieheni on se jolla on kriisi. Tilanne alkoi 2kk sitten, kun sain vihdoin patistettua mieheni kertomaan mikä häntä vaivaa. Olin jo pitkin kevättä ja kesää useita kertoja kysynyt onko miehellä kaikki hyvin, vaivaako jokin. Joka kerta sain vastaukseksi että "kaikki on ok, ei mikään vaivaa". Kunnes 2kk sitten jälleen erään tiedustelukerran jälkeen mies vastasi ettei enää tiedä rakastaako minua. Kertoi kyllä välittävänsä minusta, mutta ei osannut sanoa rakastaako minua muuta kuin lastensa äitinä.
Meillä on 2 lasta ja olemme olleet naimisissa 5 vuotta. Mies jäi tahollaan miettimään löytyykö rakkautta vielä minua kohtaan, ja muutama viikko sitten kertoi ettei löydy. Haluaa siis avioeron.
Tässä matkan varrella on selvinnyt että miehellä on "läheinen ystävä", joka on hänen naispuolinen työkaverinsa. Tämä nainen on tahollaan eronnut jokin aika sitten. Olen useita kertoja kysynyt mieheltäni onko hän ihastunut tai rakastunut tähän naiseen, ja vastaus on ollut että he ovat "vain läheisiä ystäviä". Viestittelyä ja soittelua harrastavat kyllä aika tiuhaan tahtiin.
Mieheni on kertonut että haluaa erota, koska en hänen mielestään ole arvostanut häntä tarpeeksi. Hän ei ole saanut minulta tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta (seksiä kyllä on ollut molempien mielestä tarpeeksi). Minä olen hänen mielestään ollut itsekäs, ja olen pitänyt miestäni itsestäänselvyytenä. Nyt hän haluaakin lähteä etsimään elämässä uutta onnea, sillä ei pysty olemaan onnellinen minun kanssani.
Me olemme pystyneet keskustelemaan tästä asiasta rauhallisesti ja asiallisesti. Olen kertonut miehelleni että arvostan häntä, ja olen aina arvostanut. Olen pyytänyt häntä vielä harkitsemaan yhteiselämää kanssani, sillä olen luvannut muuttua. Myönnän että arki on vienyt mennessään niin, etten ehkä ole aina näyttänyt tuntemaani rakkautta ja arvostusta miehelleni. Mutta luulen, että asia on niin suurimmassa osassa lapsiperheitä.
Minulle tuli miehen erohalut täytenä yllätyksenä, sillä mielestäni perhe-elämämme oli seesteistä ja onnellista. Nyt en tiedäkään kuinka selvitä tulevasta erosta.
Mies haaveilee ihan avoimesti uudesta, onnellisemmasta parisuhteesta. En tiedä haaveileeko siitä, että tämä työkaveri olisi sen uuden parisuhteen toinen osapuoli. Mies ei myöskään suostu näkemään sitä, miten tämä avioero vaikuttaa lapsiimme. Meillä myös hankaluuksia esikoispojan kanssa, jotka todennäköisesti tulee vain lisääntymään, kun lapsia riepotellaan kahteen kotiin.
Olen miehelleni todella loukkaantunut siitä, että ei ottanut puheeksi aiemmin sitä ettei ole onnellinen parisuhteessamme. Olisin toivonut varoitusta, jotta olisin vielä saanut mahdollisuuden pelastaa suhteemme. Minä kuitenkin meni aikanani naimisiin sillä ajatuksella, että tässä ollaan loppuelämä ja sitä toivon edelleenkin. Luulin mieheni myös ajattelevan näin.
Uskon, että miehelläni on menossa jokin kriisi, ja kokee voivansa huonosti suhteessamme. Mikään hänen avioerolle ja rakkauden loppumiselle esittämänsä syy ei mielestäni ole sellainen, jolle ei jotain voisi tehdä, jos vaan haluaisi yrittää. Siksi olenkin miettinyt, että tässä täytyy olla yhtenä syynä jonkin kolmas osapuoli (eli tämä "ystävä"). Mieheni ei myöskään ole halunnut lähteä parisuhdeterapiaan, vaikka olen useita kertoja pyytänyt.
Voimia teille kaikille samanlaisten asioiden kanssa painiville!
Parisuhdepatologille. Anteeksi, että sekaannun ketjuusi omalla kysymykselläni. Mutta sinulla tuntuu asiat olevan hallinnassa.
Osaisitko auttaa minuakin, miten päässä tästä tilanteesta eteenpäin.
Tialnne on lyhyesti tämä
Seksiielämä on loppunut 13 vuotta sitten. Viikkoihin ei puhuta mitään, kuin ne pakolliset asiat. Ei tehdä mitään yhdessä, ei vietetä lomia yhdessä. Ei nukuta yhdessä. Toisella ei ole mitään haluja korjata tilannetta. On sen suoraan sanonut. Ja tätä on jatkunut nyt n. 10 vuotta. Nyt tämä tilanne alkaa syömään ihmistä kuinka siis eteenpäin.
Heh, ei tämä minun ketjuni ole vaan neuvottoman. Yritän ehtiä jossain välissä palata hänenkin alkuperäiseen ongelmaansa, mutta voin nyt lyhyesti kertoa jotain ajatuksia tilanteestanne. Kiitos muuten kehuista. Kun itsellä on ollut vaikeaa ja on pystynyt selättämään vaikeudet, on helpompi auttaa muitakin. (Tietysti pieni parisuhdepatologian opiskelu on ollut myös avuksi.)
Sitkeästipä olet kestänyt suhteessanne! Olette molemmat selvästi jossain määrin taistelijaluonteita, se onkin hyvä lähtökohta parantaa suhdetta. Teidän tilanteenne vaikuttaa siltä, että emotianaalinen tunneyhteys väliltänne on hävinnyt täysin. Erityisesti seksielämän puute viittaa siihen. Elätte samassa talossa ja puhutte pakolliset asiat keskenänne, mutta oikeasti ette välitä mitä toiselle kuuluu. Joskus saattaa jopa toivoa toisen kuolemista, jotta pääsisi "luvalla" etsimään uutta puolisoa. Pahimmillaan kylmä suhde voi olla tällainen. Toisaalta kun kyse ei ole päihteistä, väkivallasta tai pettämisestä, on lääkitys vielä suhteellisen helppoa ja entinen rakkaus saattaa roihahtaa yllättävän helpostikin liekkeihin.
Vaikuttaa myös, että olette pidempään molemmat kärsineet parisuhteen tarvetyhjiöstä. Voiko olla, että ette osaa täyttää toistenne tarpeita? Ette välttämättä tiedä mitä ne ovat ja kuinka toinen haluaisi niitä täytettävän, tällöin niitä on tietenkin aika mahdotonta täyttää. Antamalla toiselle sitä mitä hän tarvitsee suhteessa, saa itsekin tarvitsemansa kunhan osaa viestittää omista tarpeistaan oikealla tavalla.
Eri vuoteissa nukkuminen puolestaan kertoo riidoista ellei taustalla ole toisen kuorsaamista tms. Mikäli haluatte toimivan parisuhteen, täytyy teidän molempien antaa toisillenne anteeksi kaikki sanat ja teot joilla puoliso on sydämiänne raadellut. Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan riidoista aiheutuneet negatiiviset tunteet varastoituvat yön aikana aivoihimme. Tämän takia anteeksi pitäisi antaa heti eikä viidestoista päivä. Mitä pidempään katkeria tunteita hautoo, sen vaikeammaksi anteeksi antaminen käy. Negatiivisilla tunteilla on myös fyysisiä vaikutuksia kehoomme.
Eroaminen ja puolison päivittäminen ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole mikään ratkaisu. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, mutta saman väristä se on. Erittäin todennäköisesti uudessa suhteessa ollaan vuosien päästä samassa tilanteessa, ellei tehdä joitakin asioita eri tavalla. Ne asiat voi tehdä aivan hyvin nyt eri tavalla, siihen ei tarvita uutta suhdetta.
Kuten huomaat, lyhyttä ja ytimekästä kaiken pelastavaa taikasanaa minulla ei ole. Voin lyhyesti analysoida tilannetta ja kertoa mitkä asiat saattavat auttaa ja mistä kenkä tuntuu puristavan. Tässä ketjussa on esitelty jo joitakin keinoja ja esittelen vielä lisää kunhan muilta kiireiltä ehdin.
Teidän kohdallanne tilanne on kuitenkin sen verran pitkällä, että lähtisin purkamaan sitä avioliittoleirien tai perheasiain neuvottelukeskuksen kautta (pariterapiaa). Muitakin tahoja on, joista saa ammattimaista apua. Termeinä nuo edellä mainitut ja avun pyytäminen saattavat kuulostaa hirvittävältä ja suorastaan loukkaavilta, mutta itsekin olemme käyneet seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa vuoden verran hoitamassa silloista kriisisuhdettamme. Omalla kohdallamme käännös parempaan oli kuitenkin anteeksiantamus, pariterapiasta saimme silti ihan hyvät eväät ja ymmärrystä suhteeseen. Avioliittoleiriäkään ei kannata säikähtää. Oikeastaan niille pitäisi mennä ennen kriisiä, sillä leireillä opetetaan ehkäisemään kriisejä, mutta toisaalta myös hoitamaan niitä.
Kiitos Sinulle vaivannäöstäsi. Siinä ei vaan ollut minulle mitään uutta, niin kuin koko tässä ketjussa.
Ongelma vaan on juuri se ettei toista saa mihinkään, kuten viestissäni mainitsinkin. Ei pariterapiaan ei avioliittoleirille tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan. Itse olen pariterapiassa käynyt. Tai muuttamaan käytöstään.
Kaikkihan eivät muuten halua enää toista suhdetta eron jälkeen. Itsellä ainakaan ei olisi mitään tarvetta uuteen suhteeseen. Ja toisaalta eri ihmiset sopivat paremmin yhteen kuin toiset.
et voi selvitä ilman eroa. tai no, et ainakaan itsekunnioituksesi kanssa
Kuuluukos tälle ketjulle jotain uutta?
Oma vastaukseni jo tämän kuun alusta, tuossa yläpuolella. Ehkä näitkin. Minähän en ole ketjun aloittaja.
Samassa pattitilanteessa ollaan edelleen. Mun avoimuus ei saa vastakaikua eikä ulkopuoliset ammattiauttajat kelpaa.
Ok, sitten sinun pitää itse auttaa itseäsi ja puolisoasi. Uskoisin, että täyttämällä puollison tarpeita saatat saada hänen silmänsä aukeamaan. Sitä kautta hän voi ymmärtää, että nykyinen liitto on hyvä eikä ole tarvetta kurkistella aidan toiselle puolelle.
Yritän kertoa miten voit puolison tarpeita täyttämällä rakentaa sellaisen liiton, ettei kumpikaan halua lähteä siitä mihinkään.
Ennen kuin mennään pidemmälle, pitäisi miettiä mikä on kommunikaatioväylä jota vaimosi ymmärtää? Tällä tarkoitan ns. rakkauden kieltä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti asioiden ilmaisemista sillä tavalla, että se tuntuu puolisosta hyvälle, tärkeälle ja merkitykselliselle. Näitä kieliä on karkeasti ottaen kolmenlaisia:
1) Sanoihin
2)Tunteisiin
3) ja tekoihin perustuvat.
Voi olla esimerkiksi kohtuullisen turhaa jankuttaa toiselle päivästä toiseen ihailevansa tätä, ellei sanoilla ole mitään merkitystä hänelle. Puolisosi voi ymmärtää sinun ihailevan häntä vasta, kun tuot hänelle viikottain tuoreita kukkia (=tekoihin perustuva kieli). Viesti kiintymyksestä voi mennä perille myös, kun kerrot avoimesti tunteistasi romanttiseen tapaan (=tunteiden kieli.)
Jokin näistä kolmesta on yleensä meillä kaikilla dominoiva ominaisuus. Osaisitko sanoa mikä näistä olisi vaimollesi merkityksellisin?
Tunnistamalla oikean kielen voisimme kehittää keinoja, jolla täytämme vaimon tarvetyhjiötä. Tätä kautta nykyinen avioliitto vahvistuisi ja saisit todennäköisesti tunne- ja keskusteluyhteyden luotua vaimoosi.
Tuossa on muuten hyvä (kristillispohjainen) avioliittoelokuva. Lontoon murre täytyy olla hallussa, että tuon ymmärtää.
http://www.youtube.com/watch?v=kU1wvJXrTfc&feature=related
Suoraan sanottuka en tiedä, että mikä noista natsaisi. Hän on sanonut, että en saa tuoda kukkia, koska se on vaan yritystä. Olen kertonut rakastavani häntä, mutta sekin tuntuu menevän yrityksen piikkiin. Että jäiskö tuo sanojen kieli sitten jäljelle?! Ainakin hän on ilmeisesti jäänyt minulta niitä paitsi liian paljon ja liian pitkään. Hän on sosiaalinen ihminen, minä introvertti.
Hmm, meneepäs haasteelliseksi. Toisaalta tottakai esimerkiksi kukkien kantaminen on yrittämistä. Eihän miehet luonnostaan vie kukkia, se ei ole meille mitenkään ominaista. Eri asia on, kun yritämme miellyttää toista. Silloin viemme kukkia, järjestämme romanttisen illallisen, poltamme kynttilöitä jne.
Eksto- ja introverttius eivät muuten korreloi ymmärtämämme rakkauden kielen kanssa. Omaksumaamme kieleen vaikuttaa enemmänkin miten meidät on kasvatettu ja millaisessa kodissa olemme kasvaneet. Toisaalta tätä kautta tulee jossain määrin myös ulos- ja sisäänpäin kääntyneisyys, mutta suoraan ei voi sanoa että ekstrovertit hyväksyisivät pelkästään tiettyä kieltä.
Voisit hieman miettiä millaisen vastaanoton rakkaudentunnustuksesi ovat saaneet. Miten puolisosi reagoi kun sanoit rakastavasi häntä? Oliko vastauksena hiljainen myhäily vai tuliko saman tien välitön palaute ylenpalttisesta yrittämisestä? Yritä muistella tilanteita, joissa olet osoittanut hänelle rakkautta (kukat, rakkauden tunnustus suullisesti yms.) Miten vaimo on reagoinut tilanteeseen ja mitä kieltä olet tuolloin puhunut? Onko vastaanotto ollut lämmin, viileä, jäätävä vai jotain siltä väliltä?
hyvin, oma mies "otteessa" ja uus ihana ihastus?
Se nyt sitten päättyy tämä liitto, kuten monet muutkin. Muutan omilleni näillä näkymin parin kuukauden kuluttua. Tilanne kun on se, että vaimo on kaikkea sovittelua, terapiaa ja keskustelua vastaan, niin muita vaihtoehtoja ei jäänyt. Itse asiassa ei edes ihan mahdottoman pahalta tunnu! Mieluummin katson tyhjiä seiniä sinkkuasunnossa kuin jatkan tätä toivotonta sagaa enää pitempään. Kaikki tunnetilat on vuoden mittaan läpikäyty ja itse asiassa hamittaa vain, että lapsi kärsii, asunto menee ja se, ettei vaimo oikein tiedä mihin on ryhtymässä. Edelleen olen sitä mieltä, että tämä on ihan turha ero, mutta toisaalta uskon, että tietyn suruajan jälkeen saatan hyvinkin löytää uuden rakkauden. Kiitoksen Parisuhdepatologille ja muille, mutta tämä nyt vaan oli mission impossible! Leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! Olen löytämyt itsestäni kaiken alhon jälkeen uskon tulevaisuuteen! Elämä ei todellakaan eroon lopu, vaan voi jopa alkaa uudelleen! Kyyneleet on vielä valuttamatta. Niiden aika kyllä tulee viimeistään muuton aikoihin, mutta siitä pääsen kyllä yli ja se kuuluu asiaan!
Enpä tiedä mitä tähän nyt sanoisi, kolikolla kun on aina kaksi puolta. Toisaalta on hyvä, että elämällä on selvä suunta, mutta toisaalta eroaminen tuo oman kipuprosessinsa ja ilmiönsä tullessaan.
Avioero tuo tullessaan melkoisen määrän ns. stressipisteitä. Edessä saattaa olla valvottuja öitä, tunnetta epäonnistumisesta ja muuta epämukavaa. Näiden tunteiden kanssa ei kannata kuitenkaan jäädä yksin. Paikkakunnallasi on todennäköisesti eroryhmiä, joissa näitä asioita käsitellään. Mikäli sellaista ei löydy lähistöltä, yritä silti puhua asiasta jollekin ystävällesi.
Pidä myös mielessä, että mahdollisiin ahdistuskohtauksiin ja valvottuihin öihin on olemassa nopeaa lääketieteellistä apua. Näistä asioista saat lisää tietoa lääkäriltäsi.
Itse asiassa luulen pärjääväni aika hyvin. Katkeruus ja viha on tunteita, joista on vaikea päästä eroon, mutta mulla on kyllä jo eräänlaisia viritelmiä ja visioita tulevaisuuden suhteen. Uusi harrastus ja sitä kautta löytynyt uusi ystävyyssuhdekin. Ehkä tässä on tietynlaisen johdatuksen tunteen kokenut. Syvimmistä, jopa itsetuhoisista tunteista olen noussut kuin Fenix-lintu tuhkasta ja elämä näyttää itse asiassa melko positiiviselta tällä hetkellä. Kyllä se rekyylikin varmaan tulee vielä, mutta mä luulen, että mun elämään tulee vielä kaikenlaista hyvää!
Oikea asenne on näissä kuvioissa jo puoli ruokaa. Hyvä, että näet tulevaisuuden valoisana.
Uudesta ystävyyssuhteesta minun on sanottava varoituksen sana, mikäli kyseessä on siis naispuolinen henkilö. Eron jälkeen monet etsivät jopa itse sitä tajuamatta korviketta täyttämään menetettyjä asioita. "Korvikepuoliso" täyttääkin helposti erosta syntyneen tyhjiön. Usein saatetaan jopa nopeasti rakastua uuteen kumppaniin, mikä todellakin auttaa unohtamaan edellisen suhteen maailman näyttäessä pääasiassa vaaleanpunaiselta. Rakastumisen ja ihastumisen tunteen haihduttua paluu maan tasalle saattaa olla todella karmea, kun ymmärretään että uusi ihmissuhde olikin tarkoitettu vain korvaamaan menetettyä. Tämän takia eroprosessiin ja siitä toipumiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa eikä uutta ihmissuhdetta pitäisi aloittaa ihan heti.
Nainenhan hän on. Itsekin eron kokenut ja nimenomaan toppuuttelee mua säntäämästä uuteen suhteeseen. En tiedä mitä elämä tuo tullessaan rakkausrintamalla, mutta eiköhän se jotain jossain vaiheessa. Muuten on näillä näkymin ihan kivat näkymät. Ainut suurempi huolenaihe on yhteisen lapsemme selviäminen erosta. Täytyy vaan yrittää saada viesti perille, ettei tämä hänestä johdu millään tavalla!
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Rakkausrintamalla todenäköisesti tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta kiirettä asian suhteen en tosiaan neuvoisi pitämään.
Lapselle nämä kysymykset ovat aina todella vaikeita. Vanhempien välinen suhde tuottaa perusturvallisuuden, jossa lapsi varttuu ja josta hän oppii parisuhdeoppeja. Kun tämä ympäristö yhtäkkiä poistetaan, on tilanne lapselle uusi, ennen kokematon ja hämmentävä. Näkemykseni mukaan yksikään lapsi ei selviä yleensä hyvin vanhempien erosta vaan heille jää aina erilaisia kipeitä käsitelemättömiä tunteita jotka myöhemmin vaikuttavat heidän elämäänsä eri tavoilla. Hyvin usein käy valitettavasti myös niin, että lapsi kokee eron johtuvan hänestä itsestään. Tämän välttämiseksi joudut todennäköisesti vielä useaan otteeseen selittämään tilannetta lapsellesi.
No mutta, tämä asia lienee kohdaltani loppuun käsitelty. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa ja eiköhän se rakkausrintamakin järjesty kuntoon jossain vaiheessa. Kiirettä asian suhteen ei tosiaan kannata pitää. ;)
Hei Neuvoton!
Oikeassa olet, parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Ikävä että tässä kävi niinkuin moni on aavistanut. Olet todella yrittänyt kaikkesi, joskus se ei vain riitä.
Keskity nyt itseesi ja rakenna elämäsi kuntoon. Tuskin jäät yksin kunhan olet ensin ehtinyt selvitä nyt päättyvästä avioliitosta. Kunnon miehistä on aina kysyntää.
Kaikkea hyvää!
Mulla kans täällä sellanen tunne et vaimo pettää.
Naimisiin mentiin 12.12.12
Nyt kaikki päin vittua ,ei tainnut mennä meillä kaikki putkeen!
Siinä meni taas satuhäät v*tulleen. Tällä järjellä olisin itsekin pysytellyt ns vapailla markkinoilla. Erossa hulluista akoista.
Täällä yksi mies joka painii saman kriisin kanssa.
Meillä yhteiseloa 17 vuotta. Sinä aikana ollaan saatu kaksi upeaa lasta, tehty unelmiemme koti, rakennettu lapsille hyvät puitteet ja luotu molemille urat.
Meillä kriisi alkoi varmaankin sillä klassisella tavalla. Vaimo lähdössä firman juhliin ja minä tietysti mökötän ja kiukuttelen asiasta. Tiedän että ei ole viisasta käytöstä, mutta näin kai vaan tulee joskus meneteltyä. Aamulla heräänkin sitten helvetistä. Tätä muutosta en tietenkään heti havainnut vaan sen olen ymmärtänyt nyt jälkeenpäin.
Eli koitan selittää lyhyesti. Vaimo vetäytyy täysin kertoen että olen häntä loukannut liian pahasti, samalla alkaa armoton laittautuminen, oman tilan vaatiminen, salamyhkäisyys. Ennen pöydällä lojunut kännykkä kulkee kokoajan mukana ja on äänettömällä jatkuvasti. Alkuun kun asioita tuli huomattua niin sehän kummastutti ja tottakai aiheutti riita. Helvettiä jatkui noin 4kk ja sinä aikana minusta tehtiin mustasukkainen ja kyttäävä hirviö. Todellisuudessa olin täysin rikki ja kerroinkin sen hänelle. Sanoi että mitään salattavaa ei hänellä ole ja minun olisi muututtava ja luotettava häneen. Tässä vaiheessa kävin itseäni läpi olin jo hyväksynyt että olen todellakin mustasukkainen ja epäilen häntä kaikesta turhasta. Kunnes yksi kaunis päivä kuulen vieraalta ihmiseltä että minun kannattaisi kysyä vaimoltani häneen suhteestaan työkaveriinsa. Se kun on kuulemma jotain muutakin kun pelkkää työystävyyttä. Tämä ihminen vielä osottautui samaiseksi jota olin hieman epäillyt, mutta en tiennyt nimiä enkä ollut siitä kenellekkään puhunut. Vaimolta olin tietysti kiertäen kysynyt, mutta ei kuulemma sen kummemin tuntenut kun siitä että oli samassa työpaikassa. Tästähän seurasi tietysti hirveä selkkaus ja vaadin selitystä. Tunnustettiin että ovat ystävystyneet, mutta ei mitään sen enempää. Tämän asian julkituonut henkilö kerrottin olevan vaan niin katkeran hänelle ja haluavan hänelle pahaa. Tottakai asiaa aikamme selvitettiin ja tässä välissä minusta ei enää puhuttu sairaan mustasukkaisena eikä muitakaan minun vikoja mitä minulle sanottiin aiemmin päivittäin enää tuotu julki.
Saatiin jollain tavalla sovittua ja asiat olikin hetken hyvin. Olin kuulemma tosi ihana ja maailman paras. Minusta vaan asia tuntui hirveältä hyvitykseltä sillä kyllä hän tiesi miten pahaa jälkeä tämä minuun jätti. Kaikki romahti lopullisesti kun tulin vahingossa satuin paikalle kun vaimo laittoi tämän miehen kanssa viestiä. Vaimo istui selin eikä huomannut minun tuloa, minä kyllä huomasin nimen kelle viestiä laitettiin. Poistuin paikalta sanomatta mitään ja keräilin ensin itseäni. Kunnes tulin takaisin ja sanoin nähneeni kelle viesti oli menossa. Ensin kiisti asian ja sanoi että minä taas kuvittelin kaiken, pyysin että katsotaan puhelinta yhdessä ja jos vika on minussa menen hakemaan apua. Tätä ei kyennyt tekemään vaan syytti edelleenkin minua ja pakeni paikalta. Hetken kuluttua kun nähtiin niin ilmoitti haluavansa eron sillä nyt kuulemma riitti tälläinen draama kun ei hänellä mitään salattavaa ole. Nyt käydään sitten eroa, eikä edelleenkän olla saatu mitään asiasta keskusteltua vaikka välit onkin ok lapsien takia. Itse haluaisin joitakin asioita vaan selväksi mutta en saa edelleenkään mitään yhteyttä siinä asiassa häneen.
Toivottavasti joku jaksaa tuon sekasotkun lukea, sen verran on hajalla ja olisi mukava saada jotain ajatuksia miten muut on tästtä tilanteesta edenneet. Minusta mikään ei ole myöhästä niin pitkään kun lapsilta on koti viety. Siihen olen vetänyt itselleni sen rajan, siihen asti toivon että saisin yhteyden häneen. Sillä suhdetta ei kuulemma ole ei vaan tiedä miksi näin on käynyt ja miksi ovat yhteyttä pitäneet. Mies on tahollaan kanssa naimisissa joten en usko että sielläkään yöllisestä viestittelystä kovin innostuneita olla. Minulle vaan riittää tämä oma särkynyt elämä enkä halua olla se joka vie tälläistä pommia kenellekkään. Edelleenkin kiitos jos joku jaksaa lukea.
Koko vaimosi käytös kertoo sitä, että väitän, että hän aivan varmasti pettää sinua. Tuo viimeinen veto "ilmoitti haluavansa eron sillä nyt kuulemma riitti tälläinen draama kun ei hänellä mitään salattavaa ole" on pettäjän normaali yritys, uhkailua, jotta saisi sinut pelokkaaksi ja hiljaiseksi, että et tonkisi hänen uskottomuuttaan ja valheitaan enää. Vaimosi yrittää päästä kuin koira veräjästä omasta uskottomuudestaan.
Suosittelen, että käytät tänä v aikeana aikana myös järkeäsi ja toimit näin
1) Koeta pitää hermosi hallinnassa vaimosi läsnäollessa äläkä riitele asiasta. Älä puhu erosta, jos vaimo yrittää kerro vain että et halua erota. Joskus aina lyö yli, tiedän, mutta tee parhaasi.
2) Rupeat itse selvittämään totuutta, eli siis etsimään kunnon todisteet uskottomuudesta.
Koska vaimosi kieltää kaiken noin ehdottomasti, hänen suustaan et koskaan tule kuulemaan totuutta. Hän suojelee myös naimisissa olevaa vastapuolta, itsensä lisäksi. Ainoa tapasi saada selville on vakoilla. Autoon voi laittaa nauhureita, paikantimia tms. Paras tapa saada selville on palkata yksityisetsivä. Ei ne niin kalliita ole, työssäkäyvälle aikuiselle miehelle. Uskottomuus palstalla on paljon vanhoja ketjuja, joissa on erilaisia neuvoja miten voi vakoilla.
Vasta kun sulla on kunnon todisteet salasuhteesta, sinun on edes mahdollista saada vaimosi tunnustamaan,muuten ei tule tunnustamaan koskaan. Sen jälkeen selviää, tuleeko ero vai voitteko jatkaa yhdessä esim pariterapian kautta. Mutta valehtelevaa vaimoa ei kannata sietää, siksi hanki aluksi todisteet, jotta saat hänet puhumaan totta. Ei kannata lähteä avioeroon, ei ennen kuin totuus on tiedossasi. Sillä vaimosi kusetttaisi kaikkia läheisiä, lapsia, sukulaisia jne avioeron syistä, esittäisi pulmusta kaikille ja pääsisi siten omasta< väärästä teostaan kuin koira veräjästä.
Mies, tiedän että olet pahasti rikki, niin on ollut meistä moni muukin, paljon jaksamista!
Ketjun aloittajana haluan kommentoida "Neuvoja ja tsemppiä" nimimerkille.
Olen nyt parisen kuukautta asunut erillään vaimosta ja eroprosessi etenee pikkuhiljaa. En haaveile yhteen paluusta eikä siinä mitään järkeä olisikaan, kun luottamus on jo kerran mennyt. Näin jälkikäteen myönnän todeksi joidenkin kommentit, että "Mitään ei ole enää tehtävissä!", koska näin tosiaan oli myös omalla kohdallani.
Minä kuitenkin yritin loppuun asti siksi, että halusin minulle jäävän tunteen, että ainakin olen kaikkeni tehnyt sen sijaan, että olisin kysynyt itseltäni jälkikäteen, että "Teinkö kaiken mitä olisin voinut tehdä?".
Onneksi lapsemme on ottanut eron reippaasti ja hänelle sopii hyvin 2 kodin järjestelmä.
Työpaikkaromanssit on vittumaisimpia mahdollisia, koska alussa et huomaa puolisossasi mitään erityistä. Hänellä ei ole ylimääräisiä poissaoloja kotoa jne. Huomaat hänen vaan jostain syystä muuttuneen entistä etäisemmäksi, mutta et tiedä syytä.
Jossain vaiheessa saatat huomata hänen mainitsevan jonkin työkaverin nimen tavallista useammin ja aina hyväntuulisissa merkeissä. Tässä kohtaa pitää sitten jo hälytyskellojen soida lujaa!
Hälytyskellojen soidessa voi vaan jo olla myöhäistä.
Sitten tuo mainitsemasi kännykkäasia. Jos kännykkää aletaan varjelemaan, pidetään äänettömällä ja siihen laitetaan salasana, vaikka aiemmin ei ole ollut, niin se on jo aika varma merkki, että jotain on pahasti pielessä.
Minulle vaimoni suhde paljastui myöskin kännykän kautta, mutta sitä ennen oli tuo vaihe, että eräs henkilö mainittiin muita työkavereita useammin. Olisi pitänyt tajuta jo tuolloin, mutta se olisi silti voinut olla jo myöhäistä.
Sinunkin vaimosi lienee jo käynyt läpi sisäisen irtautumisprosessinsa, eikä paluuta entiseen enää ole. Kun sydän siirtyy toiselle, ei sitä enää takaisin saa.
Yhteinen piirre tuntuu olevan myös se, että vaimosi alkaa syyttää sinua suhteen huonosta tilasta, vaikka olet itse ollut uskollinen ja hyvä aviomies koko ajan. Et ole tehnyt mitään väärin!
Elämä on epäreilua. Tai ainakin se tuossa vaiheessa tuntuu siltä. Riippuen elämäsi jatkokehityksestä saatat vielä joskus pitää eroa onnenpotkuna. Sitä minä toivon omalta osaltanikin. Tietynlaista positiivista värettä onkin ilmassa omalta osaltani, mutta en pidä kiirettä uuden suhteen etsimisessä enkä itse ole lohtupanoja tarvitsevaa sorttia.
En ole vaimolleni eron jäljilltä edes hirveän katkera. Johtunee siitä, että hän on kohtuusivistyneesti hoitanut tätä asiaa ja myös siitä, että tottakai välitän edelleen ihmisestä, jonka kanssa olen pitkän tovin elämästäni viettänyt. Vaimon määrätietoista eron eteenpäin viemistä olen kyllä ihmetellyt. Sitä tunteettomuutta minua kohtaan. Ikäänkuin vuodet olisi pyyhkäisty pois noin vaan. Ja niin se varmaan onkin, koska sitä kautta pettävä puoliso saa paremmin hyväksytettyä itselleen oman petoksensa.
Sen sijaan sille toiselle osapuolelle tuskin pystyn anteeksi antamaan. En ainakaan vielä enkä ainakaan ennenkuin oma elämä löytää uuden muodon. Mikäli onnistun luomaan uuden ja ennenkaikkea hyvän parisuhteen, niin todennäköisesti ainakin lähes kaikki katkeruus laimenee pois.
Erot on kasvamista varten. Henkistä kasvamista ja virheistä oppimista.
Omalta osaltani sanoisin, että vaikka meillä oli vaimon kanssa paljon yhteistäkin, niin oli sitten kuitenkin liian paljon eroakin. Meillä ei esimerkiksi ollut juurikaan yhteisiä harrastuksia. Hän ei pitänyt juuri mistään minun harrastuksestani. Seuraava kumppanini - jos kohdalle osuu - saa luvan olla samoista asioista - edes joistain avainasioista ja - harrastuksista kiinnostunut.
Puolisot tarvitsevat omaa aikaansa, mutta jos ei mitään yhteisiä harrastuksia ja intohimoja ole, niin kyllä se vaiketuttaa suhdetta tosi paljon. Oli meillä kyllä matkailu yhdistävä tekijä, mutta muutaman viikon yhteinen lomailu vuodessa ei pitkälle riitä.
Omalta osaltani tästä eroprosessista selviämistä on auttanut uusi, mielenkiintoinen harrastus. Kannattaa ehdottomasti harkita jotain vaistaavaa. Jotain, josta olet aina haaveillut, mutta et ole kenties puolisosi takia aloittanut. Auttaa ihan pirusti!
Sori, viestini oli tarkoitettu nimimerkille "Metalheart77" eikä "Neuvoja ja tsemppiä".
"Metalheart77"! Tee kaikkesi, mutta mikäli vaikuttaa toivottomalta, niin ymmärrä myös luovuttaa ja alkaa rakentamaan omaa elämääsi uudelleen! Toivon, että teidänkin lapset ottaa eron reippaasti. Positiivisena seikkana erosta tulee ainakin tilapäisesti tilaisuus saada omaa aikaa vaikkapa uudelle harrastukselle, koska lapset varmaan tulee asumaan osin äitinsä ja osin sinun luona.
Kiitos kaikille vastanneille ja lisääkin otetaan vastaan, sillä tällä hetkelle kuilu on vaan niin syvä ja lapset on ainoa asia mikä pitää kasassa.
"Minä kuitenkin yritin loppuun asti siksi, että halusin minulle jäävän tunteen, että ainakin olen kaikkeni tehnyt sen sijaan, että olisin kysynyt itseltäni jälkikäteen, että "Teinkö kaiken mitä olisin voinut tehdä?".
Tämän minäkin haluan itselleni tehdä selväksi, ettei mitään jossiteltavaa jää mihin se loppui omalta kohdaltani.
"Onneksi lapsemme on ottanut eron reippaasti ja hänelle sopii hyvin 2 kodin järjestelmä."
Meidän lapset kanssa ottaneet asian hyvin ja ne on saanu sen kaiken tuen meiltä molemmilta mitä ovat vaan halunneet.
"Yhteinen piirre tuntuu olevan myös se, että vaimosi alkaa syyttää sinua suhteen huonosta tilasta, vaikka olet itse ollut uskollinen ja hyvä aviomies koko ajan. Et ole tehnyt mitään väärin!"
Hyvästä en tiedä, vikoja löytyy minustakin. Tosin tässä kun on asiaa koitettu korjata niin olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa ja todellakin lyönyt kaiken peliin mitä on lyötävissä.
"Elämä on epäreilua. Tai ainakin se tuossa vaiheessa tuntuu siltä. Riippuen elämäsi jatkokehityksestä saatat vielä joskus pitää eroa onnenpotkuna"
Tätä mieltä jo olenkin välillä ja ainakin helpotusta tuonut se että minun ei ole tarvinnut enää ketään epäillä.
"Vaimon määrätietoista eron eteenpäin viemistä olen kyllä ihmetellyt. Sitä tunteettomuutta minua kohtaan. Ikäänkuin vuodet olisi pyyhkäisty pois noin vaan. Ja niin se varmaan onkin, koska sitä kautta pettävä puoliso saa paremmin hyväksytettyä itselleen oman petoksensa."
Tästä tekstistä voisin luulla että ollaan saman naisen kanssa eletty.
Sama täällä jäätävyys on niin älytöntä. Voiko toinen olla kaiken tuon jälkeen pelkkää ilmaa?
Olen kyllä kertonut miten hajalla olen, mutta se ei kuulema häntä kiinosta eikä hän minua enää voi auttaa.
"Koko vaimosi käytös kertoo sitä, että väitän, että hän aivan varmasti pettää sinua. Tuo viimeinen veto "ilmoitti haluavansa eron sillä nyt kuulemma riitti tälläinen draama kun ei hänellä mitään salattavaa ole" on pettäjän normaali yritys, uhkailua, jotta saisi sinut pelokkaaksi ja hiljaiseksi, että et tonkisi hänen uskottomuuttaan ja valheitaan enää. Vaimosi yrittää päästä kuin koira veräjästä omasta uskottomuudestaan."
Tähän minäkin tällä hetkelle uskon.
1) Koeta pitää hermosi hallinnassa vaimosi läsnäollessa äläkä riitele asiasta. Älä puhu erosta, jos vaimo yrittää kerro vain että et halua erota. Joskus aina lyö yli, tiedän, mutta tee parhaasi.
Näin olenkin tehnyt. Vuosi sitten olisin vielä kilahtanut asiasta täysin ja varmasti vaan sotkenut omat asiani. Onneksi tein tänä vaikeana aikana tosissaan töitä itseni kanssa ja siitä olen ylpeä itsessäni.
2) Rupeat itse selvittämään totuutta, eli siis etsimään kunnon todisteet uskottomuudesta.
Koska vaimosi kieltää kaiken noin ehdottomasti, hänen suustaan et koskaan tule kuulemaan totuutta. Hän suojelee myös naimisissa olevaa vastapuolta, itsensä lisäksi.
En halua enää tässä vaiheessa tonkia kun en sitä tehnyt ennenkään. Asiat ja merkit ei vaan jättäneet mitään arvailtavaa ja etenkin kun toinen ei halunnut niitä missään vaiheessa selittä.
Tämä toisen suojeleminen on minustakin tähän hyssyttelyyn se suurin syy, Tämä myös on se pahin asia itselleni ja sen vielä käsitän että niin minulle se pystyttiin tekemään. Mutta se että tämä meni lastenkin edelle. Sitä en koskaan anna hänelle anteeksi. Toinen hyssyttelyn syy on että asia tulisi ilmi häneen töissään jolloin uskoisin olevan hieman hankaluuksia siellä olla, sillä ympärillä suurin osa on naimisissa olevia naisia. Käsittääkseni naiset eivät pettäjää helpolla päästä.
Sinuna ottaisin yhteyttä vaimosi "ystävän" vaimoon. Ei sinulla tuossa vaiheessa ole mitään menetettävää. Parempi päättää suhde jossa ei ole luottamusta eikä kunnioitusta kuin rikkoa itseään enempää.
Et sinä ole pommia virittänyt vaan vaimosi ja hänen ystävänsä. Ei elämä avioeroon pääty, ainoastaan avioliitto josta kuvauksesi perusteella ei ole paljoakaan jäljellä.
Kaikkea hyvää!
meni meilläkin asiat, paitsi uusi mies sattu olemaan kavereitani. Eniten harmittaa lasten takia kun exä muuttamassa kolmen vuoden jälkeen pois paikkakunnalta toinen lapsi mukanaan.
Otan osaa ja uskon että jos tuosta minun asiasta voi vielä pahemmaksi pistää niin se että vastapuoli on kaveri. Samalla todellakin pahoillani että äiti vie toisen lapsen mukanaan toiselle paikkakunnalle. Noin ei voi tehdä kuin erittäin itsekäs ihminen, sisaruksia ei koskaan pidä erottaa toisistaan. Omista lapsista ainakin huomannut että niistä on toisilleen nyt niin paljon turvaa.
Pakko kysyä kun tässä on ollut ihmisillä niin saman suuntaisia kokemuksia.
Olisiko näistä naisista jotenkin osannut odottaa ennalta, että näin tulee käymään?
Puhuivatko naiset tunteistaan?
Ei! Ei ainakaan riittävän ponnekkaasti. En tiennyt asioiden olevan mitenkään huonosti saatikka, että olisi työpaikkaromanssi meneillään. luotin vaimooni kuin vuoreen!
Vaimo väitti jo vuosia YRITTÄNEENSÄ puhua, mutta olisi sitten tehnyt sen kunnolla! Istunut viereen, ottanut kädestä ja sanonut, että on paha olla! Alkanut keskustelemaan asioiden tolasta!
Oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, ettei minussa kummempaa vikaa ole, vaan että vaimo koki suurempaa sielunkumppanuutta työkaveriinsa. Vetosi mm. yhteiseen huumorintajuun. Eiköhän se arki uudessakin suhteessa ennemmin tai myöhemmin koita. Paljon olen kuullut työkavereilta ja muilta tutuilta (enimmäkseen naispuolisilta) että nimenomaan naiset on nykyään innokkaita eroamaan ja me miehet yritetään taistella viimeiseen asti liiton eteen.
Mielestäni kriisin pitäisi herättää, ei erottaa.
Kuulemma hyville miehille on aina kysyntää.... Hmm... Missähän?
Mitenkään muuten asiaan kommentoimatta, mutta se voi olla totta että toinen on yrittänyt puhua.
Aikoinaan jätin avopuolisoni ja sanoin suoraan, että olen yrittänyt kertoa pahasta olostani, mutta toinen ollut kuin muuri. Totesin, että nyt riittää. Kovin sattui sekä eksään, että itseeni tämä ratkaisu, mutta oikea se oli. Kumpikin opimme tapauksesta, itse olen naimisissa ja ex menee naimisiin lähitulevaisuudessa.
Tsemppiä sinulle.
Kyllä siinä puhumisen yrittämisessä pitää sen verran olla pontta, että mies tajuaa asian olevan tärkeä! Ei välttämättä mene muuten miehelle perille! Ei me miehet olla muuri, jos me ymmärretään, että nyt on tosi kyseessä! Jos sillä avioeroja yhtään pystytään välttämään, niin ottakaa naiset miestänne kädestä, katsokaa silmiin ja sanokaa, että on huono olla!! Siitä se lähtee!
Meillä meni eroksi, kun ei vaimo näin tehnyt. Mä luulen, että jos todellista halua olisi ollut, niin olisi niin tehnytkin.
Mutta siinä vaiheessa, kun vaimo on ihastunut - kenties rakastunut - toiseen mieheen, niin aika vähän tuntuu olevan tehtävissä!
Jos käyt vetämässä romeota nekkuun, tai edes uhkailet sillä, niin olet väkivaltainen sika jonka kanssa ei liittoa voi jatkaa. Jos et tee mitään, niin olet nössö, jonka kanssa ei liittoa voi jatkaa. Jos yrität keskustelun keinoin saada yhteyttä, niin se on vaimon mielestä liian myöhäistä! Jos ehdotat parisuhdeterapiaa, niin hän toteaa, ettei hänen päässään mitää vikaa ole. Eli tässä tilanteessa vaimo keksii ihan mitä vaan oikeuttaakseen oman pettämisensä. Hän ei koe olevansa itse millään tavalla syyllinen tilanteeseen. Tällä tavoin hän puhdistaa omantuntonsa.
Eli ei tuossa jamassa ole enää mitään tehtävissä ja silloin pitää itsekin päästää irti ja alkaa miettimään omaa elämää uusiksi! Mitä kauemmin siinä tilanteessa rypee, sitä pahempi!
Mutta sen verran pitää rypeä, että tietää itse tehneensä kaikkensa, jotta ei jää mitään jossiteltavaa!
Kun se paha olo ja puolison syyttely on alkanut uskottomuuden aiheuttaman huonon omantunnon paikkaamiseksi, niin on ihan sama kuinka paljon ja vilpittömästi tietämätön puoliso yrittää avioliiton 'ongelmia' korjata. Ei auta, uskoton kun haluaa että ongelmia on, että voi itselleen oikeuttaa valehtelun puolisolleen, niin vaikka ehdottaa mitä ratkaisuja 'ongelmiin' ne ei kelpaa uskottomalle. Ja jos kelpaa ja 'ongelma' saadaan ratkaistua, uskottomalla on heti uusi 'ongelma'.
Vaikeita kysymyksiä. Sen takia kysyin, kun kohdalleni on myös osunut muutama mätä omena nainen, mutta en tosin ollut näiden kanssa kuin vuoden.
Näissä molemmissa oli suhteen alusta saakka yhtäläisyyksiä, että eivät puhuneet tunteistaan ja käyttäityivät niin, että muut asiat olivat tärkeämpiä kuin minä.
Itelle tuli sellainen olo, että olisi pitänyt hälytyskellojen soida, mutta itse olin sen verran hullaannuksesta sokea. Vähän pelottaa ajatus, että kuka tahansa nainen tekisi noin pitkän suhteen ja lapsien jälkeen...
Toivon, että sun onni vielä kääntyy ja samaa toivon itselleni:)
Ei täälläkään mitään sellaisia merkkejä näkynyt että suhde on loppu. Elettiin varmasti aika tavallista arki elämää ja se ei vaan nyt meillä toiselle riittänyt.
5 kuukautta kun taistelet ja ihmettelet mitä toiselle on tapahtunut. Kerrot kuinka itselläsi on niin paha olla ja toinen vaan hehkuu ja leijaillee. Sitten kun viiden elämäsi raskaimman kuukauden jälkeen toisen hehkuun paljastuu vieras mies. Niin voin sanoa että kyllä se on sellainen isku, mitä ei toivosi kenenkään kokevan.
Meillä molemmat aina olleet sitä mieltä että kolmatta pyörää ei suvaita kummallekkaan. Eikä sitä myöskään toiselle tehdä, sillä se jättä koko ajasta paskan maun toisen suuhun. Minä pidin oman lupaukseni loppuun asti, toinen ei.
Jos salasuhteen osapuolet ovat molemmat naimisissa, molemmat visusti salaavat kaiken, ainakin aluksi, sillä molemmat ajattelevat vielä silloin, että salasuhde on epävarma, ei-vakava, toivoton, eikä siitä mitään aitoa synny.Avioliitosta pidetään tiukasti kiinni, että se ei kaatuisi salasuhteen vuoksi, joten puoliso ei tajua mitään, kun puoliso voi päinvastoin olla kotona jopa mielinkielin. Jos seksisuhde jatkuu pitkään, voimakkaat tunteet tulevat luonnollisesti mukaan peliin, jatkuva seksi ja yhdessäöolo sen aiheuttaa, se on intiimi kahden ihmisen välinen, tunteita muuttava juttu, ja keneen tahansa toiseen ihmiseen tutustuminen luo positiivset tunteet hänen persoonaansa kohtaan. Seksiin yhdistettynä salasuhteilijat tapaavat kutsua tätä tunnetta rakkaudeksi. Siinä kohtaa sitten naimisissa olevat osapuolet voivat alkaa pohtia eroa, ja vastaa silloin käytös kotona voi muuttua. Kaava on helppo nähdä, ainakin jälkikäteen:itsekkyys ja oman nautinnon, oman onnen tavoittelu muista piittaamatta on uskotonta ja hänen päätöksiään hallitseva asia, koko pitkän salasuhteen prosssin ajan.