Juoksun eetosta

No mä nyt sitten kävin juoksemassa elämäni ensimmäisen epävirallisen puolimaratonini. Epävirallinen tai virallinen maratoni ei kuitenkaan eroa tavallisesta lenkistä millään muulla tavalla kuin terminologisella kikkailulla.

Juoksu on tylsää. Se on yhtä tylsää kuin on tämän kirjoittaminen.

Pikkuisena perusparannuksena puolimaratonini loppuvaiheilla polulle ilmestyi isoperäinen nainen lastenvaunuilla, ja tämä uusioäiti spurttasi tajuttomaan raviin työnnellen niitä vaunuja edessäni. Ohi en päässyt, sillä mulla oli jo paukut aika vähissä. Joten tyydyin katselemaan perää edessäni ja aivan mahdottomana viuhuvia jalkoja. Kun vilkaisin kelloani tsekatakseni vauhtiamme, niin se ilmoitti menevämme siinä peräkanaa pikkuisen alle viiden minuutin haamurajaa.

Minä siinä pohdin, että eihän tässä ole enää sitäkään järjen hiventä jonka siinä kuvittelin olevan.

(juoksentelevaa naurua)
351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No mutta, eikös perusasetelma ollut kohdillaan? Nainen, heiluva prc ja mies ravaa takana sitä katsellen. Sulle tuli takuulla ylimääräinen lataus, sitä ihmetellessä. Unohdit jotain juoksun tylsyydestä. Tai veikö se enemmän energiaa?

JA- voi lapsi parkaa siellä vaunuissa. Äippä täryytti sitä 21 km rattaissa? Well shaked not stirred. Kokeillaan vaikka aikuisella. Mene sinä rattaisiin makuulle ja mä peittelen sut sinne ja sitten ravia 21 km verran. Voi hulluutta.

Onnittelut muuten puolimarasta. Millainen olo?

Äänestä
  • Mjuu

    Kyllä siinä oli eräänlainen asetelma kohdallaan. Mutta jos mä en pääse ohi lastenvaunuja työntävästä naisesta, niin kaikki ei ole kohdallaan. Tai anakin se vaikutti ulkopuolisen silmin siltä että jokin ei nyt ihan täsmää.Tämä minua siinä nauratti.

    Olo oli n. kaksi minuuttia juoksun jälkeen sama kuin sille lähdettäessä. Tänään ei kolota mistään.

    Ihan jees

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Mjuu

    Tuota kolotuksen puutetta pitää vähän oikaista: mun oikeaa polvea on kolottanut viitisen vuotta. Edellisen harrastuksen päättötyössä se vähän tärähti. On näkejään polvelle selvää, että sen ärsyttäminen muistuttaa sitä kaikesta vanhasta.

    (tärähtänyttä naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

No mä nyt sitten kävin juoksemassa elämäni ensimmäisen epävirallisen puolimaratonini. Epävirallinen tai virallinen maratoni ei kuitenkaan eroa tavallisesta lenkistä millään muulla tavalla kuin terminologisella kikkailulla.

Juoksu on tylsää. Se on yhtä tylsää kuin on tämän kirjoittaminen.

Pikkuisena perusparannuksena puolimaratonini loppuvaiheilla polulle ilmestyi isoperäinen nainen lastenvaunuilla, ja tämä uusioäiti spurttasi tajuttomaan raviin työnnellen niitä vaunuja edessäni. Ohi en päässyt, sillä mulla oli jo paukut aika vähissä. Joten tyydyin katselemaan perää edessäni ja aivan mahdottomana viuhuvia jalkoja. Kun vilkaisin kelloani tsekatakseni vauhtiamme, niin se ilmoitti menevämme siinä peräkanaa pikkuisen alle viiden minuutin haamurajaa.

Minä siinä pohdin, että eihän tässä ole enää sitäkään järjen hiventä jonka siinä kuvittelin olevan.

(juoksentelevaa naurua)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu