Koukussa mieheen

Olin vajaan vuoden ajan seksisuhteessa mieheen, joka löysi toisen naisen ja lopetti suhteemme siihen. Olin katkera, pettynyt ja vihainen, mutta ensijärkytyksen jälkeen olemme jatkaneet ystävinä. Olemme päätyneet muutaman kerran sänkyyn hänen uuden suhteensa jälkeen ja itse olen täysin koukussa mieheen. Haluaisin olla vaikka toinen nainen, kunhan saisin vain jatkaa hänen kanssaan. Välillä kuitenkin mietin, että olenko ihan hullu ja tyhmä, kun en vain heivaa tyyppiä elämästäni. Meistä on tullut ystäviä ja olemme yhteydessä lähinnä ystävinä, mutta päädymme sänkyyn lopulta. Mies ei haluaisi omien sanojensa mukaan pettää tätä uutta naistaan(eivät seurustele vakavasti) mutta ei hänkään tälle mitään näytä voivan. Mistä on siis kyse? Annanko mennä vaan? Tänään pyysin häntä tapaamaan ja hän ei ehtinyt koska oli ilmeisesti tämän toisen naisen kanssa. Itkeä tirautin tekstarin saatuani, vaikka minun ei pitäisikään ottaa tätä niin raskaasti vaan nauttia elämästä. Auttakaa! Ystäväni eivät jaksa enää kuunnella asiasta ja miehen nimen mainitsemisesta on tullut ystäväpiirissäni jo tabu. Menen kuitenkin täysin solmuun jos en saa puida tätä edes jossain.
6609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Annanpa mies puoleisen vastauksen asiaan. Täytyy tietää mitä itse haluaa.
Omalta osaltani haluan elää elämäni 1 kumppanin kanssa ja täyttää hänen halunsa ja toiveensa niin hyvin kuin voin. Joten etsisin toista, unohtaisin heikko mielisen.

Äänestä

Mullakin meni maku sun kuvailemaasi "koukutukseen" jo ekan lauseesi luettuani.

Eikö sulla muka ole mitään toiveita tai unelmia onnesta, saatikka vaatimuksia edes oman itsekunnioituksesi suhteen? Etkö muka kaipaa elämääsi muunlaista yhteyttä kuin seksihalut? Entäs sitten kun ne halut loppuvat yllättäen vastapuolelta mutteivät sulta - vai eikö kestä ajatella sellasen vaihtoehdon olevan olemassakaan?

Millainen itsetunto on "koukussa" ihmiseen, joka ei tunne edes omaa moraaliaan? Mieshän elää syvemmällä valheessa ja itsepetoksessa kuin sinä sanomalla yhtä ja tekemällä toista, haluamalla kahta naista muttei kumpaakaan tosissaan.

Toisen ihmisen seksuaalisen halun kohteena oleminen ei riitä sun itsetuntosi pönkittämiseen tai omanarvontuntosi ylläpitämiseen, koska objektin roolin voi menettää koska tahansa.
Jatkuva epävarmuus ja joka suuntaan repivät tunteet sua itkettää eivätkä ne tule riittämään pidemmän päälle mihinkään, koska kuvioissa on nyt myös huono omatunto kolmannenkin ihmisen pettämisen suhteen.

Äänestä

Et sinä koskaan saa hänestä mitä tahtoisit. Miten voit antaa käyttää itseäsi noin hyväksi?

Äänestä

No mutta mikä sitten saa miehen toimimaan noin, että panemassa toista naista? Onko mieskein jotenkin koukussa? Kai miehellä joku motiivi pitää olla? Mikä? Jos mies ajattelee vain pelkkää toisen hyväksikäyttöä, hänen pitää olla jotenkin sairas. Vai?

Äänestä
  • Onhan sellaisia miehiä nyt pilvin pimein. Ne eivät ole koukussa juuri teihin, ne ovat koukussa ehkä siihen, että joka kulman takaa uutta naista, niin on elämä jännää. En usko, että hän ottaa kumpaakaan teistä erityisen vakavasti.

    Äänestä

Lopeta yhteydenpito mieheen! Vain niin tekemällä unohdat hänet pikkuhiljaa.

Annoit itsesi ihastua mieheen seksisuhteenne aikana ja nyt on vaikeaa päästä tunteista irti.
Mutta se, että ajattelet olevasi hullu ja tyhmä, osoittaa, että sulla on sisimmässäsi halu päästä hänestä irti ja itsekunnioituksesi nostaa päätään.
Nyt vain pitäisi saada tunteet tähän mieheen kytkettyä off asentoon. Ei ole varmasti helppo tehtävä, mutta vaikeimman kautta sen teet, jos jatkat ystävänä miehen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Daisy34 kirjoitti:

Olin vajaan vuoden ajan seksisuhteessa mieheen, joka löysi toisen naisen ja lopetti suhteemme siihen. Olin katkera, pettynyt ja vihainen, mutta ensijärkytyksen jälkeen olemme jatkaneet ystävinä. Olemme päätyneet muutaman kerran sänkyyn hänen uuden suhteensa jälkeen ja itse olen täysin koukussa mieheen. Haluaisin olla vaikka toinen nainen, kunhan saisin vain jatkaa hänen kanssaan. Välillä kuitenkin mietin, että olenko ihan hullu ja tyhmä, kun en vain heivaa tyyppiä elämästäni. Meistä on tullut ystäviä ja olemme yhteydessä lähinnä ystävinä, mutta päädymme sänkyyn lopulta. Mies ei haluaisi omien sanojensa mukaan pettää tätä uutta naistaan(eivät seurustele vakavasti) mutta ei hänkään tälle mitään näytä voivan. Mistä on siis kyse? Annanko mennä vaan? Tänään pyysin häntä tapaamaan ja hän ei ehtinyt koska oli ilmeisesti tämän toisen naisen kanssa. Itkeä tirautin tekstarin saatuani, vaikka minun ei pitäisikään ottaa tätä niin raskaasti vaan nauttia elämästä. Auttakaa! Ystäväni eivät jaksa enää kuunnella asiasta ja miehen nimen mainitsemisesta on tullut ystäväpiirissäni jo tabu. Menen kuitenkin täysin solmuun jos en saa puida tätä edes jossain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu