Yksinäinen

Kuule-sanon lohduksesi että kyllä me kaikki ollaan jotenkin "outoja" että kuka täyttää ns normaaliuden kriteerit Nykypäivänä tuntuu että kaikien pitäisi olla "yltiösosiaalisia" ja sählätä ja rynniä levottomasti kavereiden keskellä..SILTi kuulematta oikeasti yhtään mitään mitä kaveri sanoo.Joku saa sinusta kullanarvoisen ystävän koska sinä takuulla osaat kuunnella.,ja olla kaveri.Hae apua masennukseesi-sekin vie voimiasi.Paremminkin voisi kysyä että mikä lukiokavereitasi vaivaa? Kun eivät tajua ottaa sinua mukaansa kaveriporukkaan... Kaikki erilaiset ihmiset -hiljaiset,erilaillla pukeutuneet,.persoonalliset..NE ovat niitä ihmisiä joita tarvitaan tässä maailmassa :=) Oletkos ajatellut jotakin uutta harrastusta vaikka työväen opistossa? Niissä ryhmissä on aikuisia ja siellä voit löytää kaverin.Liikuntaharrastus? Shakkikierho? Ruoanlaittokurssit..Kyllä sinä saat kaveria vielä-älä anna epätoivon lamata sinua.

Kiitos kivasta viestistä. Tiedän että kaikissa on outoutta mutta minä olen kyllä sekopää tittelin ylittänyt varsinkin yksin ollessani. Minulla on kyllä aina ollut harrastuksia mutta ei mistään ole ketään kamua löytynyt. Siis kyllä minulla on ``juttu kavereita`` koulussa tai siis sanotaan moi ja siihen se jää. On se niin outoa koska minulle vain aina käy näin, puhun aina väärään aikaan tai sanon jotain outoa ja sen jälkeen katsoo minua oudosti ja siihen se sitten jää. Mutta onneksi olen alkanut ajatella että ehkä on parempi vain olla yksin. Lukiossa se on helpompaa kun on niin erilaista, hyvällä tapaa siis.

Kyllä sinusta joku saa OIKEASTI hyvän ystävän. Älä luovuta! Olet vain oma itsesi ja liikut ulkona, etkä jää sisälle yksin pitkiksi ajoiksi! Kyllä vielä sullekin löytyy ystävä/kavereita..Voinko minä olla kaverisi? =)

Minäkin voin olla kaverisi, siinä sulle jo kaksi :) Musta tuntuu samalta on tuttuja ja ihmisiä jolle sanoa moi mutta ei ystäviä joiden kanssa viettää aikaa opiskelupaikan ulkopuolella.

Mun täytyy sanoa että jos oot outo niin pidä kiinni siitä! nykyään ihmiset on niin massatuotantoa että tuntuu että niitä tulee jostain liukuhihnalta. Se että on erilainen on vaan rikkaus mun mielestäni! sanokoot muut mitä sanoo kuhan oot oma ittes. Tossa sulle ylempänä jo kaks kaveriehdotusta ja täs tulis viel kolmas =)

Kiitos taas paljon :=) olen alkanut jo arvostaa omalaatuisuuttani mutta kyllä sitä pitää vähän hioa varsinkin ihmisten seurassa. Onneksi saan sentään kotona olla oma itseni.

Mä oon itteni mielestä uskaltanut aina olla oma itteni( lieneekö siinä syy yksinäisyyteen :0) en tiedä, mutta kenenkään takia en ala omaa itseäni peittelemään tai esittämään että olen jotain mitä en ole :)

Itsehän olen paljolti yksin koska en viihdy muiden seurassa. Tai ainakaan sellaisia ihmisiä ei oikein tunnu löytyvän, joiden seurassa viihtyisin.

En varsinaisesti murehdi sitä, että muut pitävät minua outona ja tylsänä, koska minä tosiaan olen outo ja heille tylsä! Jos jotain murehdin, niin sitä asiaa itseänsä sitten. Vika on minun, ei niiden jotka näkevät mitä olen. Toisekseen, minun näkökulmastani heissä on se vika, että he ovat tylsiä taviksia, joten molemminpuoleisista tunteista on kyse. Se että kaipaan heiltä hyväksyntää, arvostusta ja läheisyyttä on minun ongelmani, ei mikään velvoite heille.

Erilaisia ja omalla tavallaan ajattelevia ja rohkeasti poikkeavia ihmisiä varmasti tässä maailmassa tarvitaan, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että heidän osansa on rankka. Jos sellainen olet ja haluat olla, niin kivinen on oleva sinunkin tiesi! Turha elätellä naiiveja toiveita siitä että omana itsenään eläminen olisi jokaiselle taattu perusoikeus. Sivistyneet ihmisyhteisöt ovat fasistisia. Vaikka suvaitsevaisuus on lisääntynyt, ei hyväksyttyjä tapoja olla poikkeava ole vieläkään määrättömästi, ja useimmat ovat valmiita tuomitsemaan väärällä tavalla poikkeavat äänekkäästi, siitäkin huolimatta että useimmat joutuvat itsekin piilottelemaan tosiluonnettaan - sitä enemmän mitä heikompia ovat ja mitä erilaisempia ovat. Katso ympärillesi, useimmat aikuiset ihmiset ovat jollain tapaa joko ressukoita tai sekaisin tai molepia.

Kuulostaa masentavalta ja sitähän se onkin, ja varmaan siksi niin moni Suomessa on masentunut. Et ole yksin ja olet ihan aiheesta hajalla: asia on karu, lohduttoman vaikea ja on parantunut vain vähitellen vuosikymmenten ja vuosisatojen saatossa, ja keskiajalla myöskin taannuttiin sadoiksi vuosiksi. Mutta sellaista on ihmiselämä! Kysyä voi miten paljon kannattaa murehtiakaan kun enemmän toivoa on vasta seuraavilla sukupolvilla ja itse joutuu kuitenkin tyytymään siihen mitä omalle on tarjolla.