Seuratkaapa ihmisten käyttäytymistä tomaattilaatikolla. Joka ikistä tomaattia puristellaan paskasilla ja räkäisillä sormilla toinen toisensa perään.
Empiirisen analyysini pohjalta sanoisin, että tomaatti on ollut noin 30 näpeltäjän likaisissa syyläkourissa ennen kuin päätyy kuluttajan lautaselle.
Matkailen niin vähän etten tiedä onko tällainen käytäntö enää missään muualla sallittua. Ei ainakaan etelän maissa tai jenkkilässä, sen tiedän.
Muistakaa sitten pestä kätenne käsidesillä ennen ruokailua siellä kotonanne ettei tule pöpöjä tai sikanuhaa.
Empiirisen analyysini pohjalta sanoisin, että tomaatti on ollut noin 30 näpeltäjän likaisissa syyläkourissa ennen kuin päätyy kuluttajan lautaselle.
Matkailen niin vähän etten tiedä onko tällainen käytäntö enää missään muualla sallittua. Ei ainakaan etelän maissa tai jenkkilässä, sen tiedän.
Muistakaa sitten pestä kätenne käsidesillä ennen ruokailua siellä kotonanne ettei tule pöpöjä tai sikanuhaa.
Vastaukset 63
Vanhimmat
entäs aivastelut? Itse hipelöin jaffoja paskaisin käsin ihan muussa kuin ostomielessä, niihin on hyvä putsata kynnenaluset ku kynsi uppoaa paksuun kuoreen helposti.
Tomaatit pitäisi olla valmispakkauksissa kun ei niitä kuorita, yleensä ainakaan.
Sipuleita on pakko puristella, siten tietää onko mätiä, mutta sipulikin kuoritaan.....
Olen kyllä huomannut että hyvin varustetun Marketin vihannesosastolla on aivan hämmentävän herkullisen täyteliäisiä kypsän punaisia kauniita tomaatteja vieläpä vihreässä varressa ja kantaosassa kiinnittyneenä, ja Kauppias on asetusten mukaisesti asettanut vieläpä tomaatit hyvin herkullisesti värejä paremmin esille tuovan Floralux lampun valoon. Niin koittakaahan tosiaan nauttia ainoastaan katseellanne ennen valintaanne punnitukseen.
No minä matkailen ja voin sanoa, että jo etelä-euroopan maissa tehdään monin paikoin esim. leivosta lasitiskin takaa ostaessa, että myyjä ottaa sormin sitä leivosta ja laittaa pussiin, joka ei ole edes niin suuri, että yltää sen ympärille kokonaan.
Samalta reissulta viimekesäinen havainto oli myös, että grilliruoan tekijä kävi WC:ssä eikä pessyt käsiään sen jälkeen. Se oli vaimon havainto ja vaimoni ei puhu kyllä omasta päästä moisia voin luvata.
Tuo tomaattiasia täällä pitää paikkaansa usein, koska halutaan tunnustella, että ovatko ne pehmeitä ja siten huonoja. Sitä ei näe aina. Tuossa on vaan sellainen asia, että itsehän voi viruttaa ne kunnolla kotona ennen käyttöä ja niin teen aina. Niin kannattaa tehdä. Tomaatit eivät ole ongelma suomessa.
Suomalaiset tomaatit ovat mielestäni parhaita maultaan mitä muihin olen verrannut. Tämän sanon ihan puolueettomasti ajatellen.
Sen vielä siis sanon, että suomessa nämä hygieniatavat suomalaisilla yleensä ovat valovuoden edellä etelä-eurooppalaisia ja 1000 valovuotta edellä afrikkalaisia sekä intialaisia sekä niiden välisää olevia alueita.
Kuules, on aivan eri asia se että myyjä koskettaa tuotteita paskaisilla käsillään kuin se, että tuhat ihmistä koskettaa niitä yhtä paskaisilla sormillaan.
Ei tomaatteja pysty mitenkään puhdistamaan kun ne kerran ovat saastuneet. Ei auta virutus eikä vanutus ja harva ryhtyy niitä saippuavedessäkään liottamaan. Kokeilepa vaikka itse saada silmälaseista pois se rasvainen lika pelkällä vedellä. Ei muuten hievahdakaan, ainoastaan leviää.
Suomen hygieniatavat ovat ehkä maailman mittakaavassa keskinkertaiset, mutta eivät kehuttavat. Miesten vessoissa saippua on poikkeuksetta loppu ja paperipyyhkeiden sijasta seinässä homehtuu bakteerilinko.
Sieltä sitten kahvilan tai baarin vessasta paskalta kauppaan ja tomaatteja puristelemaan.
Ei tulisi mieleenkään ostaa moisia.
teen aina ruokaa toinen sormi perseessä, niin teki hänkin!
Ai sinäkin teet niin,onneksi en ole sitten ainoa, mulla vaan on semmoinen tapa että pitää kaveskella nenää kun teen esim.salaattia, pyyhkäsen sormen ylwwnsä tiskialtaan reunaan ja sitten jatkan kokkaamista.Räkä könkköjä ei kukaan voi erottaa sieltä feta juuston, tomaatin, paprikan ,tuorekurkun ja jääsalaatti lehtien joukosta.Parikertaa on tainut kikkareita lentää itsetekemääni marjakiisseliin.
Hyvin on maistunut.
Myös todella monissa yleisissä vessoissa ei ihmiset edes osu pönttöön vaan kusevat kai tahallaan ohi. Helsingissä kun tuli käytyä vuosi sitten iski kova kusihätä liikekeskuksessa ja menin vessaan. Lattialla, seinissä jopa lavuaarissa ole keltaista nestettä. Jollain karannut kai letku käsistä. Paikansin toisen vessan jossa pesin käteni, kahdesti. Ennekuin nousin autoon heitin kenkäni vittuun ja ajoin ilman kenkiä kotiin (halvat lenkkarit) koska ei paljon kiinnostanut ruveta jonkun mahd. hiv potilaan kusia pesemään. Ensimmäinen vessa jossa kävin oli sellainen tosi miesten vessa jossa kusilaarit oli melkeinpä toisissaan kiinni. Koska mulla on niin ujo pissa niin päätin poistua mutta ennekuin ehdin poistua niin yhden "herrasmiehen" ranteen kohdalla takissa oli märkiä pisaroita (helppo huomata kun oli vaalea takki).
Joskus kun oli taas pakko päästä vessaan ASAP niin joku oli jättänyt yllätyksen pönttöön eli vetämättömät paskat. Olen päättänyt että kusen vaikka housuun mieluummin kuin menen enää ikinä yleiseen vessaan. Ihmiset ovat sikoja, myös naiset.
ostaa? Itse en ainakaan osta, vain pakkauksesta kiitos :(
Homojen ja persreiän kaivajien sormet eivät suuhuni yllä!
En minä ainakaan. Pakkauksesta ostan, mutta on kyllä törkeän kallista. Kuusi tomaattia yli neljä euroa. Ja ovat muuten turhan usein homeessa.
Voisin paljastaa, että maajussit kasvattaa perunatkin paskassa. Vaan en viitsi kun ajattelin itsekin ruveta maajussiksi. Sitten saan mersuja ja tukiaisia (ei sitä ämmää).
Niitä perunoita ei taitaisi kukaan ostaa. Kyllä ne mullassa kasvavat, olkoonkin että maatunutta paskaa on seassa.
et sinä pärjäisi maanviljelijänä.....siinä tavitaan tietotaitoa......suomalaiset maanviljelijät kävivät antamassa tietotaitoa venäläisille, kun rajat avautuivat...... venäläiset eivät saaneet maataan tuottamaan....pitkä kommunismikausi oli passivoinut heidät vain toimimaan robotin tavoin.....tarvitaan tietotaitoa ja intelligenssiä......ja niinpä perunapellot tuottivat hyvän sadon.....kiitos suomalaiselle maanviljelijälle!!!!....tätä on aito suomalaisuus, se toimii eikä marise....Jussuf mitäs sanot tuosta?!
Jos alat maanviljeliäksi epäilen vahvasti, että et saa perunasatoa...et mersua...etkä tukiaisiakaan....etkä varsinkaan sitä ämmää!!!
Tätä mä oon ihmetelly, et miten ihmisen paska on niin vaarallista, että mehtän reunassa asuva mummokin joutuu hankkimaan jäteveden puhdistus laitteet, vaikka lähimpään vesistöön olis matkaa yli 10 kilometriä.
Että itämeri muka saastuu, vaikka mummo asuu 600 km päässä itämerestä.
Samaan aikaan 400 km etelämmässä joenrantapellolla isäntä ajaa lietettä pellolle ja tämä on ihan sallittua.
Jos ihminen kävis pellolla paskalla, niin sehän olis hirvittävä ympäristörikos.
Kauppaan....
Kumma, kun vielä ei olla rajoitettu näitä hedelmien ja vihannesten puristeluja, varsinkin sellaisten joita ei kuorita, kuten tomaatti.
Kyllähän niissä flunssat sun muut leviää, kun kymmenet ihmiset niitä päivttäin käplivät.
Muuten ollaan niin tarkkoja tämän hygienian kanssa, että on oikeen aika rajoituksen, kuinka kauan joku lämmin ruoka saa olla pöydässä, että se on turvallista syödä.
Paljon turvallisempaa se ruoka on, vaikka olis pöydässä koko illan, kuin nämä tomaatit, joita kaikki käplivät.
Ei ne pahimmat bakteerit lähde vedellä huuhtelemalla.
Eikä kuoriminenkaan auta, kun bakteerit tarttuu käsiin ja leviää sitten kuorittuun tomaattiin, eikä tomaattia ole edes tarkoitettu kuorittavaksi.
Ehkä ainut keino on upottaa tomaatti vahvaan alkoholiin, joka kyllä tappaa virukset ja bakteerit, siis alkon kautta kotiin.
Meidän perheessä otetaan kunnon napsut ennen ruokailua ja sitten ruokailun päätteeksi.Kyllä pöeliköt saavat kyytiä.
Kun ostat varsinkin etelämaalaisia kuten espanjalaisia tomaatteja, vessapaperiakaan käyttämättömät pask-sormiset nee... you know, niitä poimivat ja käsittelevät. Ja ne lannoitetaan pask-liemeillä, jossa on usein vielä ihmisjätöksiä.
Vessojen huono varustelu verrattuna varsinkin Saksaan on tosiasia, mutta Suomea heikommin menee esim. jo Tanskassa, saati latinomaissa, saati musneek-maissa...
Eri maista tuotujen vihanneksien kolibakteeripitoisuuksista löytynee dataa. Torjunta-aineista sitten löytyykin vähemmän, nimittäin vain pieni joukko niitä ikinä testataan, pistokokein, ja monet etelämmässä käytetyt aineet ovat käytössä juuri siksi, ettei niitä testata.
Luomuvihanneksissa tilanne on kaikkein onnettomin, koska ne luomuviljelyssä sallitut torjunta-aineet ovat haitallisempia. Juuri siksi normaaliviljelyssä synteettisiä aineita käytetään, sivistysmaissa erityisesti, että niiden jäämähaitat ovat vähäisimpiä.
KAIKESSA kasvinviljelyssä joutuu käyttämään torjunta-aineita, vaikka luomuhihhulit mitä väittäisivät. Ja mitä etelämmässä, sitä enemmän torjunta-aineita vaaditaan.
Kiitos tästä tiedosta....näin olen ajatellut itsekin! Tästä nähdään miten hyvä on suomalaisen maanviljelijän ammattitaito!!!
Siinä tuli se luomukin selvästi sanottua!
Tänään näin kaupassa kuinka miespuoleinen haisuli nuuhki useampaakin tomaattia ja kokeili vielä useampaa. Harvoin näkee yhtä pitkää peukalon kynttä kuin tällä herralla.
Ja se löyhkä kaupassa oli uskomaton. Henkilökunta avasi kaikki ovet saadakseen läpivedon.
miksihän se minun pizzajuttu poistettiin. Se oli tosikertomus...
Koska kerroit tietysti sen mällijutun joka on jo 20 vuotta vanha ja jonka kuulee jokaiselta taksikuskilta.
Mutta nämä tomaatteja puristelevat kakkakämmenet, ihan supisuomalaiset, ne ovat taivaan tosi.
Tänään todistin tilannetta missä lähiön touhojooseppi tuli kahden valuvan räkätapin kanssa tomaattilaatikoille. Toinen jojoista oli niin pitkä että tyyppi vain laittoi sormensa nenän kohdalle poikittain ja katkais rään pitkäksi viivaksi tompsujen sekaan.
Kaupan työntekijä paljasti, ettei koskaan osta tomaatteja jos ne ovat menneet myymälän puolelle. Miksi ostaisi, nehän ovat pilallisia jo ensimmäisten asiakkaiden jälkeen.
Luuletteko, ettei nihin pakattuihin ruokiin ole kukaan koskenut. Ties vaikka millä...
Niitä tuotteita ei usein voi edes pestä
Itse kyllä katson tomaatin ensin silmämääräisesi, sitten kokeilen. Jos on liika pehmeä, en osta.
Kotona kyllä pesen lämpimällä vedellä huolella, vaikka pieni määrä bakteereja on ihmiselle ihan hyväksi. Pitää immuniteetin kunnossa.
Sama koskee mansikoita, esim. Virojoella kasvatetaan valtatien varressa mansikoita paikassa jossa on valtavat rekkajonot. Ja pakokaasut rekoista laskeutuu juuri siihen mansikkamaahan. Tuskin ne mainostaa niitä pakokaasu-mansikoiksi. Ja toinen on perunamaa Sköldviikiin mennessä notkossa jonka vierestä menee päivittäin tuhansia autoja. Tuskin nekään mainostaa niitä perunoita nesteen punaisiksi niitä myydessään. Joten luomua.
Ompas kauheaa :) Ei bakteerit, virukset yms kovin pitkään siinä tomaatin pinnalla elä. Ja tottakai jokainen pesee ostamansa kasvikset, jo ihan mahdollisten tuotannosta tulleiden kemikaalien varalta.
Itse en ostele juuri koskaan kasvis/hedelmävalmispaketteja, koska ovat lähes aina kamalassa kunnossa (pehmeitä, homeisia yms).
Varmaan tiedät myös, että ne on vihreinä kerätyt tomskut on joku homokoura tai muu lastannut laatikkoihin ja tänne kuskattaviksi.
Siis enne kuin suomlainen niihin koskee.
Ei niitä pakkaamattomia elintarvikkeita ole mikään pakko ostaa kun valmiiksi pakattujakin löytyy joka kaupasta. Ei tulisi mieleenkään ostaa mitään noin epähygieenistä.
Ihmeellistä että vielä nykyaikana saa myydä elintarvikkeita toreilla ilman mitään kylmälaitteita ja alkeellisempiakaan puhtausvaatimuksia.
Vihannes ja hedelmätiskeille onkin tulossa ensialkuun kyltit jotka kieltää hipelöinnin, valvontakameran kera tai vaihtoehtona automaatti joka tunkee pussiin niin monta tomaattia tai mitä millonkin olet ostamassa, annostelijan vieressä on näytetomaatti tai mikä milloinkin jota saat sitten puristella ja hipelöidä.
Näin jatkossa.
Puristelisin ja silittelisin niitä enimmäkseen piiloon pakattuja tomaatteja, tai vähän isompiakin, päärynöitä, jotka vihannes- ja hedelmätiskin äärellä puuhakkaasti heilahtelevat.
Onko kypsiä ja sopivan kiinteitä, aijai!
Ne olisi varmasti puhtoisia ja suloisen tuoksuvia mutta kuitenkin ne on vaan silmänruokaa.
moni raapii pe...sett..tä,munia,ihoa,kainaloita,vieraita naisia ja miehiä ja muuta sontaa,mutta onko niistä kukaan tullu sairaaksi. kaikki tonkii lähes kaikkea yksittäisiä vehkeitä ja myytäviä myös.
luulotauti tappaa enemmän.
Kuin on mahdollista? Oon koko pitkän ikäni syönyt mitä-tahansa tomaatteja ja olen vieläkin elossa?
Yleensäkään vaivanani ei ole millään lailla olleet bakteeri- tai virussairaudet.
Eiks pikkulapsetkin rakasta kaikkea tonkimista, eikä heitä kielletä, jotta 'karaistuvat'.
Kai te kuoritte viinirypäleetkin?
Tulleet, ties-mistä!
Viinirypäleet on synninpesästä etelästä, meillä syödään kotimaista perunaa ja voita.
Pakkasessa seisseitä tomaatteja..no totta helvetissä katson ja kopeloin onko tomaatit kunnollisia ja kevollisia!!! Kotona pesen tomaatit ennen syömistä. Ja vaikka en aina sitä muistakaan tehdä, eipä ole vielä tauteja tai ripuleita tullut.
Mutta minä en olekaan mikään bakteerikammoinen kermaperse! Vastustuskykyä on tullut elämän aikana riittävästi.
kopeloin onko tomaatit kunnollisia ja kevollisia!!!
Voihan sitä lopettaa syömisen kokonaan, ei tule minkään laisia haittoja, ei yli painoa, eikä niitä hirveitä baktereita.
Painelee sairaalaan ja sanoo ettei uskalla syödä, kun elintarvikkeet ovat saastuneita.
Ei ne bakteerit niinkään, niistä tulee vain vatsatauti. Virukset on ikävämpiä. Känsä ei tule työnteosta, vaan se tulee viruksesta. On sama tilanne syylälläkin. Kummastakin saattaa saada vuosien vaivat kurkkuunsa ja levittää niitä muihinkin vaikka seksin kautta sukuelimiin.
Usein näkee sellaistakin, että kaupan työntekijä noukkii tomaatit lattialta ja laittaa takaisin laariin.
Entä vihannesten pesu eli huuhtelu hanan alla?
Tee testi. Laita käsiisi voita tai margariinia ja mene sitten pesemään kätesi lämpimässä vedessä. Tuliko puhdasta ilman saippuaa? Eikö? Ilmeisesti "Penan" ja "Kassi-Alman" sormet ovat rasvasta vapaita, kun pelkkä tomaatin huuhtaisu hanan alla riittää.
Te ette varmasti harrasta seksiä tai suutelua ?
Desinfioitte Peppureikänne ennenkuin menette esim Uimalaan ?
Samoin Sukupuolielimenne ?
Minä en ainakaan uisi Vedessä jossa on lionnut jonkun Bakteereja kuhiseva alapää.
Nenän tai Korvan raapimisen jälkeen käytätte Käsidesiä.
Ette pidä koskaan Käsiänne Ravintoloiden pöydillä tai varsinkaan kosketa niiden ovenkahvoja paljain käsin.
On paljon muutakin varottavaa !
Joo ei hyvä tapa, mutta ostakaa suomalaisia tomaatteja. Ulkomailta tulleet saattavat olla afrikkalaisten käsien kautta kerättyjä esim. Espanjassa, joten hygieniatasoon ei voi luottaa.
Huuhdelkaa suomalaisetkin tomaatit. Pistäkää ne lävikköön ja huudelkaa kunnolla. Ei mene paljon vettäkään hukkaan, kun kaikki huuhtelee kerralla.
Pian suomalaistenkin tomaattien hinnat ovat taas edullisia. Itse ostan ainoastaan suomalaisia talvellakin, vaikka hintaa vähän enemmän onkin.
Oletko tietoinen siitä mitä kaikkea sisältää juustot,levitteet,leivät,jugurtit,makkarat ynm. elintarvikkeet?
Kannattaisi tutustua, sillä niissä on muutakin kuin sitä paskasista käsistä irronnutta lisä maustetta.
Kamalaa. Ikinä en enää syö Tomaatteja !
Kiitos kun kerroitte asian.
http://yle.fi/uutiset/suomalaistutkimus_tomaatti_saattaa_ehkaista_aivohalvauksia/6327108
http://www.terveystaito.fi/kolumni/2007_3_1.htm
Syökäähän joka viikko tomaatteja, ovat terveellisiä. Ostakaa mieluiten suomessa viljeltyjä, tukekaa kotimaamme työpaikkoja.
Te kaikki ette arvaakaan minkälainen yhteiskunnallinen merkitys on isänmaallisuudella, esim. sillä että itse tuemme kotimaista hyvää laatua eri asioissa. Elintarvikkeet on yksi erittäin tärkeä alue siinä.
kai sä nyt peset ne tomaatit ennenkuin syöt?
En ole mikään nuori ja asiaista tietämätön enää eli sehän on ihan selviö asia, että ne pitää viruttaa hyvin. Haluanpa kertoa, että syön joka viikko ehkä n. 5 tomaattia (suomalaista) ja käytän kotimaisia elintarvikkeita muutenkin paljon. Saarioisen ja Valion tuotteita paljonkin näitä vihanneksia.
Siitäkös se johtuu, ettei ole flunssia juuri koskaan hyvästä käsihygieniasta ja kun ei osta nuita Lidliin maailmalta tulleita ennalta arvaamattomia tuotteita ? Niistä Lidlien haitoiksi koituneista tai pilaantuneista tuotteista koitunut pitkä lista jo vaivaisen 10 vuoden aikana.
Ostan pieniä tomaateja jotka on pakattu valmiiksi.
Viininpunaset on terveellisiä
Ihmisen Iho on täynnä Bakteereja.
En koskaan kättele ketään. Halaaminenkin levittää pöpöjä.
Pankkiautomaatit ja Maksupäätteet pelottaa !
Niitä käytän vain Suojahansikkain.
Kaiken Ruuan keitän kiehuvassa Vedessä vähintään 5 min.
Julkisia Kulkuvälineitä en käytä koskaan vain omaa desinfioitua Autoani.
Du er jaggun fanaatiske du!!!
Mansikoitakaan ei voi enää kesällä syödä !
Niissä kävelee Hämähäkkejä. Kärpäset istuskelee niillä ja lopuksi ne kerää joku Sontasorminen ulkomaanelävä.
Niitä on niin huono pestäkkin !
Ei helevett, pitää lopettaa kokonaan syöminen !
Mansikat voi desinfioida Asetonissa.
Pirtukin käy mutta Jani-Petterille niitä ei sen jälkeen voi tarjota.
Kamalinta on se kun Ruan panee suuhunsa ja pureskelee sitä niin se on täynnä bakteereja samantien.
Puhumattakaan kun se siirtyy Suolistoon !!!!
Mansikat on vähän eri asia kuin tomaatit. Mansikat on poiminut yksi henkilö, mutta tomaatteja käpälöi helposti satoja käsipareja ennen kuin laitat ne suuhun.
Missään muualla asiakkaat eivät saa näpelöidä suuhun laitettavia vihanneksia paitsi Suomessa. Kun saat tuberkuloosin, visvasyylän tai herpeksen, et voi syyttää kuin itseäsi. Mitäs ostit.
Kerran lapsena söin taatelilaatasta palasen. Äiitini oli ostanut sen taatelikakkua varten. Palasesta sattui suuhuni jokin kova pieni esine. Luulin sitä taatelin kiveksi mutta tarkemmassa katselmuksessa se osoittautui pienen taatelintallaajan hampaaksi. Kooltaan se oli niin pieni että kyseessä saattoi olla lapsityövoiman maitohammas jonka omistaja oli nälissään syönyt kuormasta. Toden näköisesti juutalaiset ruoskivat tämän lapsen selän nahattomaksi jos sattuivat näkemään tilanteen.
ei tuberkuloosia ja muita köyhien maiden tartuntatauteja esiinny.
Ei toki, ei toki. Siksi kenen tahansa spurgun sormet voi vaikka nuolla. Sen vuoksi tomaattejakin voi huoleti syödä. Viruttaa vain raanan alla ja se on siinä.
Oletteko ajatelleet miten kaupan kassat toimivat. Ottavat edellisen asiakkaan maitotölkeistä ja pakasteista kosteiksi jääneillä sormillaan maksuksi rahaa ja kolikoita jotka ovat kiertäneet ties missä. Ja kohta tulee seuraava asiakas jonka ostoksia käsitellään kosteilla ja rahoista töhnäisillä sormilla. Ja sitten taas lasketaan kolikoita ja ryppyisiä seteleitä. Ja sama toistuu tuntitolkulla. Oliskohan väärin olettaa että saattaa siinä pari mikrobiakin vaihtaa isäntää.
Me emme syö kolikoita tai ainakaan minä en syö. Siinä ero. Hyvä pointti tuokin silti.
Kun tulee räkätauti niin kannattaa niistää käsiin ja puhdistaa kädet kaupassa hedelmätiskeissä. Ja samalla voi pyyhkiä ja hipelöidä kaikkia pakkauksia niin kyllä koko kaupunki on kohta samassa räkätaudissa.
Joka paikassa ihan normaalia, maasta riippumatta. Sinä vai olet bakteerikammoinen hörhö. Montako allergiaaa löytyy?
Niin ja ne tomaatit toki aina huuhdellaan ennen käyttöä.
Minä niitä ikinä huuhtele.
Ja hyvin on elossa pysytty kohta 50 vuotta.
Ihmeellisiä Pikkuvauvoja olette !
Eikun Pikkuvauvathan työntää kaiken suuhunsa...
Ilmanko näistä räkätaudeista ei pääse eroon ei sitten millään. Neljäs jo tulossa päälle tänätalvikautena.
minä en koskaan ota pinnalta, vaan aina kaivan syvemmältä, myös perunat..
Ja näin tekevät kaikki muutkin, kunnes koko kasa on käännelty moneen kertaan. Siinä visva vaihtuu ja sitten hyväuskoiset huuhtaisevavt tompsut raanan alla... huh huh.
Minäkin aina niistän ison räkälimpin kouraan ja työnnän käteni tomaattikasan sisälle ja siellä se äkkiä puhdistuu.