Täällä on aiemminkin kerrottu, että Suomen karppausbuumi on nyt päättynyt, mutta kerrottakoon ja kerrattakoon se terveellisenä muistutuksena vielä kerran. Valtakunnallinen karppausbuumi on päättynyt. Karppikausi on ohi. Hajaantukaa!
Voitte lopettaa, te loputkin vähän karppaajat, jotka vielä sinnittelette yksipuolisen ja tylsän karppausruokavalion parissa, ja toisaalta te, jotka yritätte toimia päinvastoin ja noudattaa elitististä hienostelukarppiruokavaliota. Karppikeittokirjoissahan ei ole tarjolla kuin kaksi ääripäätä, junttikarppaus ja snobikarppaus. Ei mitään normaali-ihmisten ruokia.
Teidän edustamanne trendi meni jo ohi aivan samalla tavalla, kuin Perussuomalaisten jytky kuivui kasaan. Yhtäläistä kummassakin oli se, että ensin nostatettiin intoa ja uhottiin pari vuotta, sitten saatiin äkillinen suuri suosio ja elettiin kuin orgasmissa vähän aikaa, mutta lopulta... Väki kyllästyi, ja palasi taas entisiin tapoihinsa. Muotivirtaukset tulevat ja menevät, tajutkaa se.
Leipomot toivat markkinoille karppaajaleipiä ja palkkasivat sen takia uusia työntekijöitä, kun elettiin buumin huipulla, mutta hyvin nopeasti karppileipien myynti tyrehtyi ja pian ne poistuvat kokonaan valikoimista. Samalla uudet leipomotyöntekijät pannaan takaisin kortistoon. Voin myyntikin on romahtanut, eikä punainen maito enää myy. Trendejä tulee ja trendejä menee, ja karppaus on yksi niistä.
Karppausaiheiset kirjat möivät aikansa, mutta jos nyt menette kysymään kirjakaupoista niitä, vastauksena on, että ei niitä enää ole tarjolla, kun kukaan ei osta niitä. Karppaus.info -sivustokin yrittää epätoivon vimmalla myydä äkkiä kirjojaan pois alennusmyynnillä, ja pian kai koko sivusto suljetaan kävijämäärän romahtamisen takia.
Kukapa karppauksesta enää kiinnostuisikaan, jos on sitä aikansa kokeillut, eikä ole saanut mitään tuloksia aikaiseksi muuta kuin valtavaa vaivannäköä jokapäiväisen leipänsä eteen.
Kerron teille syyn tähän. Karppauksen perusidea on siinä, että karppaajaruoat pitää valmistaa alusta asti itse, raaka-aineita käyttäen, ja se on ongelma. Sellainen toimi ihan hyvin joskus 80 - 90 vuotta sitten, kun maalaistalon emäntä ja piika tekivät ruoat isännälle, mukuloille, piioille ja rengeille raaka-aineista alkaen, mutta nyt ei enää eletä maalaisyhteiskunnan aikaa.
Nykyään ei kukaan jaksa pitemmän päälle tehdä kaikkea alusta alkaen itse, eikä ehdi. Varsinkin, jos yrittää hienostella ja noudattaa jonkun juppi-Heikkilän elitististä gourmetreseptien ruokavaliota. Heikkilän karppausruokavaliohan tehdään viiden tähden hotellin luksuskeittiön tapaan. Kuka perheenemäntä sellaista jaksaa?
Ehei, nykyajan kiireinen ihminen ei laita kolmea, neljää tuntia päivässä ruoan raaka-aineiden hankkimiseen, reseptien tutkimiseen, ruoan valmistamiseen ja näytteille asettelemiseen. Keskivertoperheen ruoanlaitto ei ole mitään korkeakulttuuritaiteen tekemistä, kuten Heikkilä ehkä ajattelee.
Mielenkiintoisena kokeiluna se kyllä menettelee, mutta pitemmän päälle niin ei kukaan toimi. Toisaalta, vaihtoehtona on tietysti se pekoni-muna-linja, jossa syödään joka päivä samoja perusaineksia, ja siihen kyllästyy äkkiä. Junttilinja tai juppilinja, ei mitään muuta ole tarjolla, ei mitään normaalia.
Karppauskirjojen loppusijoituspaikka tulee olemaan kirpputorilla, ja johan niitä nykyäänkin näkyy kirppareilla aika lailla olevan, ja viime vuosina laihtuneet karppaajat paisuvat pian taas kuin pullataikinat entisiin mittoihinsa. Buumi meni jo ohi, valitan. Hyväksykää se.

Vastaukset 16
Vanhimmat
karppaususkonnolla hihhulointi kun läski palaa takaisin vyötärölle!
Karppaajat kuolevat sepelvaltimotautiin 45-65 -vuotiaina.
Se oli törkein valhe kun karppaushörhöt väittivät eläinrasvojen (voi) olevan terveellisempiä kuin kasvirasvat.
No hulluahan se on! Eläinrasvat tukkivat verisuonet pahalla kolesterolilla ja aiheuttavat sydän- ja verisuonisairauksia. Johan se on tuhansia kertoja tieteellisesti todistettu, mutta karppaajat eivät vain usko. Moni karppaaja kun on samalla salaliittoteoreetikko, joiden elämäntehtävänä on vastustaa todistettuja faktoja ja uskoa niiden sijasta fiktioihin.
Koko moderni lääketiede vastaan karppaajat...
Kumpaako uskoisin.. Kumpaako uskoisin..... Hmmm, onpas tämä nyt vaikea....
Kolmipyörä!
Mietti, jos medikalisaatio päättyisi, kun ihmiset karppaa!
Lukekaa kirja: Pharmageddon!
Kaikki tapaamani karppaajat olivat jotenkin yksinkertaisen oloisia.
fanaatikkoja.
Eikö mene makarooni kaupaksi, kun tällaisi pitää kirjoitella?
Taitaa olla maataloustukia kiristetty - jaettu reikkaan - kun pitää yrittää viljanhintaa hilata ylös!
Niin on samettia!
http://www.youtube.com/watch?v=nnD6JbjFips&NR=1&feature=endscreen
Ja muka lihaa!
LARPPAAMAAN JA
SKARPPAAMAAN!
SINÄKIN!
KOSKA SE ON MUOTIA JA TYHJÄPÄIDEN KUULUU TEHDÄ NIIN!
Hyvää leipää ei voita mikään! Ja vielä voita päälle!
http://www.youtube.com/watch?v=UGMc2pZFX94&feature=endscreen&NR=1
Minä tykkään margariinista, siinä on mukavasti lisäaineita joilla säilyn kauan homehtumattoman näköisenä ja näytän nuorelta vanhanakin.
Voissa on liian vähän homeenestoainetta, se härskiytyy liian nopeasti eikä ollenkaan nuorenna minua.
Lisäaineilla terästettyä rehua ne lehmätkin syövät. Lehmistähän sitä maitoa saadaan josta voi tehdään.