Vuoden seurustelun päätteeksi tulleesta erosta on jo puoli vuotta. Olemme yrittäneet olla kavereita etäisyydestä huolimatta mutta en taida pystyä siihen enää. Ajattelen häntä vieläkin päivittäin ja haluaisin palata yhteen mutta se ei vain ole kovinkaan realistinen toive.
Kysynkin siis, että olisiko aivan liian kieron kuuloista pyytää nähdä hänet vielä kerran, jotta pääsisi halaamaan viimeisen kerran ja sanomaan hyvästit lopullisesti? Etäisyyttä on siis autolla noin puolitoista tuntia eli en voi vain joku ilta käydä kääntymässä hänen ovellaan. Haluaisin todellakin tehdä tämän näin enkä soittamalla tai tekstiviestillä mutta olisiko se ihan väärin häntä kohtaan? Ainakaan hän ei minun tietojeni mukaan ole suhteessa kenenkään kanssa.
Kysynkin siis, että olisiko aivan liian kieron kuuloista pyytää nähdä hänet vielä kerran, jotta pääsisi halaamaan viimeisen kerran ja sanomaan hyvästit lopullisesti? Etäisyyttä on siis autolla noin puolitoista tuntia eli en voi vain joku ilta käydä kääntymässä hänen ovellaan. Haluaisin todellakin tehdä tämän näin enkä soittamalla tai tekstiviestillä mutta olisiko se ihan väärin häntä kohtaan? Ainakaan hän ei minun tietojeni mukaan ole suhteessa kenenkään kanssa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei taida olla kokemusta samanlaisista tilanteista kun on niin hiljaista...? Hän vain merkitsi ja merkitsee minulle edelleenkin niin paljon etten vain voi lopettaa yhteydenpitoa tai katkaista niitä tekstiviestillä.
Tuntuu niin pahalta jo ajatuskin tuon tekemisestä mutta veikkaan, että pahempaankaan suuntaan ei kovin paljon pysty mennä vaikka tuon tekisinkin.. ehkä hetkellisesti mutta pidemmän päälle varmaan parempi.
Itsekin olen miettinyt, että kannattaisko lopettaa yhteydenpito kokonaan entiseen mies-ystävään. Erosimme pari kuukautta sitten miehen jätettyä mut yllättäen ja kylmästi. Olemme fb:ssä edelleen kavereita ja hän moikkaa minua iloisesti, kun tulee kylillä vastaan. Hän ei vaan jotenki ymmärrä, kuinka loukkas minua teoillaan. Olen miettinyt joko kirjoittaa hänelle ja sanoa suorat sanat tai sitten lopettaa kokonaan minkäälainen "tuttavuus" hänen kanssaan.
Meillä oli viimeinen tapaaminen niin jäätävä ja itse sitä ehdotin. Nyt aattelin, että parempi olisi ollu kuin ei oltais nähty. Mies oli tosi julma ja satutti sanallisesti, ne sanat muistan pitkään.
Sinuna menisin eteenpäin elämässä päivä kerrallaan ja unohtaisin tuo miehen ainakin joksikin aikaa. Niin minä yritän tehdä vaikka se on vaikeaa.
Toisaalta voihan sitä olla ystäviäkin tulevaisuudessa, en tiedä. Nämä asiat ovat monimutkaisia.
Näinhän se on, helppo sanoa jälkeenpäin, että olisi parempi kun ei olisi tavattukaan koskaan. Vai olisiko? Olisi jäänyt lukemattoman monet hyvät hetket ja tunnetilat mahdollisesti kokematta. Ottaisin mieluummin vaihtoehtona yhteenpaluun mutta kaikkea ei kai voi saada.
Olen muuten se kaksilahkeinen meistä kahdesta. Mieskin voi tuntea näitä tunteita. :/ Olen varmaankin itkenyt tänä vuonna enemmän kuin koko elämän aikana yhteensä. Otan osaa, että kohdallasi kävi noin. Itseäni en kuitenkaan koe kummemmin loukatuksi, pakko vain ymmärtää jos toinen ei tunne samoin kuin itse. Hyvässä sovussa siis erottiin vaikka en sitä olisikaan halunnut.
Juuri tuon tulevaisuuden kanssa olen pähkäillyt moneen kertaan. Vaikka nyt tuntuu vieläkin pahalta niin voisiko asiat unohtua myöhemmin..? Veikkaan ettei ainakaan kokonaan, joten nyt olenkin sillä kannalla, että parempi pistää poikki ja säästää itsensä ylimääräiseltä kärsimykseltä (jos tämäkään auttaa). Harmi, ystävänäkin hän olisi varmasti huippuluokkaa mutta en vain voi vipua kääntämällä ottaa tunteita pois päältä. :(
Saisiko vielä joltain ajatuksia tuohon miten joku voisi ottaa sellaisen ehdotuksen vastaan, esimerkiksi viestillä tai puhelulla sanoisi haluavansa tavata vielä kerran sanoakseen hyvästit. Varmaan pitäisi aika suoraan sanoa, että miksi haluaa tavata tai muuten voi mennä siihen, että toinen ihmettelee miksi pitäisi tavata ja aikaa ei muka olisikaan. Löytyykö ihmisiltä ymmärrystä tuollaiselle? Yleensä en perusta hyvästeistä, mieluummin annan asian olla. Kyllä sitä joskus vielä saattaa nähdä normaaleja kavereita mutta tämä on vähän erilainen tilanne kun haluaa itse olla näkemättä, että voi jatkaa omaa elämäänsä vielä joskus.
No lähetä se tekstiviesti tai soita sille sitten. Meinaan jos sä kerran haluat jonkinlaisen pisteen teidän jutulle. Jos toinen osapuoli ei ole kovinkaan kiinnostunut, niin sitten sun täytyy vaan antaa olla.
Kuinka just onnistuikin tulemaan tällainen ketju vastaan. Aika lailla samankaltaisten asioiden kanssa painitaan.
Parisen kuukautta erosta ja välimatkaa niin paljon ettei toiseen törmää lainkaan fyysisesti. Ero puolen vuoden jälkeen tuli, kun hän ilmoitti haluavansa olla sinkku ja elää ns. villejä hetkiäkin, kun on kuulemman ollut liian tiiviisti parisuhteessa lähes aina. Kun me aloimme seurustella, hänen erostaan entisestään oli vain kuukauden päivät. Jotenkin silloin jo hieman aavistin että liian nopeaan tahtiin tämä tulee hänellä, mutta kun itse olin ollut jo monta kuukautta häneen ihastunut niin minkäs teit... Muutama lämmin syleily ja kuuma katse ja minä olin myyty. Olen edelleen myyty :/ Jos toinen kuitenkin sanoo haluavansa olla sinkku ja ettei olekaan valmis suhteeseen, niin jälleen kerran minkäs teet.
Hetken pohdittuani asiaa myönsin että turha jäädä roikkumaan vaikka mieli tekisi. En ottanut yhteyttä noin kolmeen viikkoon, jonka jälkeen retkahdin ja kysyin että näkeekö hän meillä ikinä minkäänlaista mahdollisuutta. Anteeksipyytelevästi hän totesi että ei. Mutta me voisimme olla kuitenkin yhteyksissä, noin niinkuin kaveripohjalla. Tunne on jotakuinkin sama kuin jos koirasi kuolee ja äiti sanoo että saat silti pitää sen :S Heikkona kuitenkin edelleen pidän häneen yhteyttä, ja no täytyy sanoa että edelleen puhuminen hänelle on ihanaa, mutta aina sen jälkeen tulee niin blue-olo, miksei sittenkin vain voida olla yhdessä? Miksi siis turhaan raastaa itseään ja puhua?
Melkein siis sanoisin sullekkin että et lähtis sen takia ajamaan sitä välimatkaa. Jos nyt jo tuntuu pahalta, niin mieti sitä sitten sen jälkeen kun on nähnyt toisen? Pure hammasta ja anna olla, vaikka sekin tuntuu pahalta. Voimia sulle sinne suuntaan, no matter millasen ratkaisun teet.
Minulle kävi juuri samalla tavalla kuin sinulle.. Olisin voinut kirjoittaa tismalleen saman tekstin.. :O
Otan osaa. :( On kyllä niin ikävä tilanne kun itse olet vielä ihan ihastunut/rakastunut ja toisella ei vain ole enää niitä tunteita. Todella toivoton tunne.
Olen kyllä pohtinut tuotakin ratkaisua, varmasti olisi hyvä idea. Tuntuu kuitenkin todella kylmältä tehdä niin. Vähän sama kuin jos kuulisit ettet enää näkisi parasta ystävääsi niin todennäköisesti haluaisit sanoa viimeisen kerran hyvästit, oli se sitten vaikka läksiäisten muodossa. Mutta oletetaan, että minä menen sanomaan hyvästit paikan päälle, voi olla ettei pois lähteminen olekaan enää niin helppoa. Odotettavissa kovaa tulvintaa silmien alueella ellei saisi itkettyä kaikkea jo hyvästellessä.. tuntuu taas pahalta jo kun nämä ajatukset käyvät mielessäkin. :(
En kyllä tiedä enää mitä teen, pari päivää sitten olin melko päättäväinen tämän suhteen mutta nyt on taas ollut hauska päivä ja koko asia pääsi melkein unohtumaan ennen kuin luin viestisi. Jospa odotan seuraavaa romahdusta ja arvioin vielä asian uudelleen.. joo tiedän ettei kannattaisi mutta minkäs teet.
uskokaa jo äijät halusivat vaan lyhytaikaista seuraa teistä ja ilmeisesti saivat mitä halusivat. Ovat jo jonkun muun kimpussa tuottaen jälleen pettymyksen jollekin naiselle. Luonnevikaisia tunnekylmiä (piilohomoja) suomalaismiehiä on enemmistö ja parempi katsella ulkkiksista seuraa. Muutenkin jos äijä häipyy, ei ole syytä kaipailla sen hirviö-kuvotuksen perään koska se on todella jättänyt sinut taakseen. Suomalaismiehistä on todella vaikea löytää normaalia luotettavaa kumppania.
Kerran täällä vaan eletään, että ei kai siinä mitään häviä jos vain uskaltaa..
Monen tunnin koneella istumisen jälkeen sain painettua mesessä enteriä ja nyt se on sitten tehty. Järjetöntä itkemistä ollut koko päivä ja sama vaan jatkuu. :( En siis kysynyt naamatusten hyvästelemisestä vaan tein sen mesen välityksellä.
Ei pitäisi miettiä asiaa enää mutta vähän jäi vaivaamaan muutamat asiat mitä hän siinä sanoi... vähän harmittaa etten pyytänyt tarkentamaan. :'(
Tuli vielä lähetettyä sähköpostia myöhemmin koska halusin tehdä jotain selväksi. Nyt on nukuttu yön yli ja pohdittu asiaa vaikka kuinka paljon enkä ole yhtään vakuuttunut, että tein oikean ratkaisun. Tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, että yhteen ei ole enää palaamista mutta en silti haluaisi työntää toista kokonaan pois elämästä. Haluaisin vielä olla kaverina kunhan vain saisi tunteet haihtumaan edes pikkuisen.. Sitten mietitäänkin, että haluanko sitä oikeasti vai onko kaikki vain ikävän tuomaa harhakuvitelmaa.
Ketjunhan voisi melkein muuttaa: onko jo liian myöhäistä ottaa toinen takaisin kaveriksi? :)
Monissakin parisuhdekirjoissa puhutaan kahden ihmisen välisestä suhteesta siltana. Molemmat kannattelee yhteistä siltaa, ja jos toisessa päässä tapahtuu muutoksia niin toisessakin pitää tapahtua tai silta romahtaa/murenee. Idea on siinä että kun toinen pää kerran lähtee siitä yhteisestä projektista pois, jota parisuhteeksi kutsutaan. Niin se aina toista jätettyä ottaa päähän (aina on jättäjä ja jätetty erossa, ei yhteistä eroa ole olemassakaan), kun jättäjä nyt sillai teki. Kyllä ero jättäjääkin murentaa, sanoo sitä ääneen tai ei. Useasti jättäjällä on synnintuskat asiasta, jotka sitten vaikuttaa tähän eron jälkeiseen aikaan. Mutta totuus kuitenkin on että kun jättäjä on tehnyt liikkeen jossa jättää toisen niin siltaa ei enää saa kuntoon, joku syy oli ettette olleet enää samalla tasolla ja homma katkesi. Tälläiseen ei kannata satsata koska sillä ei ole mitään tulevaisuutta. Kantsii olla itsekseen ja eheyttää itsensä uuden parisuhteen takia ja/tai sitten vaan pysyy sinkkuna sekä katsoo mitä elämä tuo tulleessaan. Kaverit on nyt se tärkein juttu ja sopivasti harrastuksia ettei väärät ajatukset lyö päälle ja taas yrittää turhaa kaveerausta vanhan exän kanssa.
Minulla on aikamoiset synnintuskat nyt kun tein tuon vaikka en ollutkaan alunperin se jättäjä. Tuntuu todella pahalta sanoa lopullisesti hyvästi oltiin sitten kavereita tai pari.
Ihan hienoja ajatuksiahan nuo ajatelmasi ovat ja suurella todennäköisyydellä kaikki menisi paremmin kun niitä vielä noudattaisikin. Toivon kuitenkin koko sydämestäni, että voisin olla vielä hänen kaverinsa ilman tarvetta olla yhtään sen enempää. Vielä en kuitenkaan tiedä johtuuko se vain tuosta ikävästä vai mistä. Pitää varmaan selvittää päätäni hetken aikaa ennen kuin teen mitään, ja jos heti seuraavana päivänä olisin perumassa kaikkea sanomaani niin en menisi takuuseen, että siitä tulisi edes mitään.
Olen kyllä yrittänyt uutta parisuhdetta ja olisinkin mielestäni valmis sellaiseen, siis toisen henkilön kanssa, mutta ei vain ole sattunut sitä oikeaa kohdalle. Lähinnä vanhat asiat ovat vain tulleet mieleen silloin tällöin vähän vahvemmin kun on tullut takapakkia jossain muussa asiassa. Siinä mielessä voisin siis ollakin kaverina, voi kuitenkin olla, että se vaatii rinnalle jonkun muun ettei kaverisuhde mene vain haaveiluksi enemmästä.
Ajatukset mylläävät kyllä todella pahasti tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että peruisin kaiken ja yrittäisin oikeasti olla kaveri. On jopa tuntunut, että tunteet ovat hälvenneet. Sitten hetken päästä taas mietitään, että jos ne tunteet kerran on vähentyneet niin miksi pitäisi olla vielä kaveri. Äsken kävi myös mielessä, että mitä sitten kun löydän sen uuden naisen, silloinhan en varmasti kaipaisi entistä enää yhtään ja tulisiko kaveruudesta enää mitään.
Vielä tekisi mieli kokeilla hieman päättäväisemmin, että josko pystyisin olla kaveri. Tuntuu todella kylmältä ottaa tärkeä henkilö elämästä jolloin ei voisi enää koskaan olla yhteyksissä häneen tietäen, että se kaikki on ollut itsensä päätettävissä. Tekstissä ei ole mitään järkeä mutta ei kyllä ole ajatuksissakaan. Pitää varmaan vielä odottaa hetki ja katsoa mitä teen.
Yksi asia on kuitenkin varma; en aio enää koskaan sanoa hyvästejä kellekään omasta tahdosta. Koskaan en sitä ole halunnut tehdä ja nyt on jotain pohjaa miksi en sitä tee jatkossa.
Kyllä se on niin, että kun suhde loppuu, se loppuu. Parempi vaan ottaa etäisyyttä ja todeta näin. Onhan sanontakin että kannat vastakkain ja eri suuntiin. Ajan kuluttua voi rakentua ystävyys mutta se on vasta sitten kun molemmilla on uusi kuvio eikä tunteita enää ole olemassa.
Onko mikään pahempaa kuin tietää,että toinen on löytänyt uuden ihastuksen!
Unohdetaan se vanha ja mietitään uutta vaan.
Kyllä en tuhlaisi aikaa oman energian takia.
Se loukkaisi eniten kun ottaisi yhteyttä, ja loruilisi jotain,mihin haluat uskoa.
Mies selittäisi ummet ja lammet. Ei kyllä unohtaisin tyypin ja jatkaisin vähemmän katkerana ihmisenä elämää. Kukaan ei halua särkeä sydäntä jatkuvasti.