Ihailen suuresti edesmennyttä anoppiani.Hän ei tullut kotiimme kutsumatta koskaan.Hän ei sekaantunut mitenkään lastemme kasvatukseen.Hän eli omaa pientä elämäänsä ystäviensä kanssa.
Nyt, kun minulla on miniä ja lapsenlapsi, ajattelin toimia samoin.
Poikani saa elää lapsensa ja vaimonsa kanssa ihan kuten parhaaksi näkevät.En jaksa ihan joka kutsun perään lähteä.Kutsuthan voivat olla tavallaan ns. "kohteliaisuus -kutsuja"
Miniällä ja pojallani on laaja ystäväpiiri ja se on hyvä.
Ihanaa, kun poikani on löytänyt vierelleen elämäntoverin ja saanut ihanan pojan.
Näinhän se luonto on tarkoittanut,että kukin sukupolvi järjestelee elämänsä mieleisekseen.
Nyt, kun minulla on miniä ja lapsenlapsi, ajattelin toimia samoin.
Poikani saa elää lapsensa ja vaimonsa kanssa ihan kuten parhaaksi näkevät.En jaksa ihan joka kutsun perään lähteä.Kutsuthan voivat olla tavallaan ns. "kohteliaisuus -kutsuja"
Miniällä ja pojallani on laaja ystäväpiiri ja se on hyvä.
Ihanaa, kun poikani on löytänyt vierelleen elämäntoverin ja saanut ihanan pojan.
Näinhän se luonto on tarkoittanut,että kukin sukupolvi järjestelee elämänsä mieleisekseen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt ns. kyläilemään heti kun he vähiten sitä odottaa (yllättäen tietenkin). Älä anna minkäänlaisia mahdollisuuksia mihinkään kulissivirityksiin. Koska sinulla on suurempi elämän kokemus kun lapsellasi ja varsinkin miniälläsi, niin kaikkissa asioissa mitkä liittyy lasten kasvatukseen, täytyy ohjeistaa. Ja muista joka käänteessä muistutaa nykyajan lasten löysästä kurista. Jokaiseen kutsuun tuetenkin reakoit Ylipäänsä kutsut on aivan turhia. Anopilla on kestokutsu.
Ystävien taustat on selvitettävä. On kuulosteltava mitä heistä kylillä puhutaan ja kerrottava eteenpäin. Seuraavan sukupolven elämän järjestelyä ei kannata jättää tuuliajolle. Ohjaksia tiukemalle.
:)
Ja vielä yksi tärkeä asia. Lapsilta saa kyselemällä paljon tietoa. Kannattaa kysellä silloin kun lasten vanhemmat ei ole paikalla.
Jos tässä nyt lähtisi poikani ja miniäni kotiin esittämään yllätystä,siihen täytyisi varmaan ensin kirjoittaa "käsikirjoitus".Täytyis harjoitella peilin edessä ja sitten vaan kyläilemään.He varmaan kysyisivät,että mikäs kotiteatteri tämä on ja nauraisivat päälle.Olishan se koomista...vai...
Meikäläisen elämän kokemuksella ei voi paljon hurrata.Luulen,että netistä saa paremmat kasvatusohjeet,kuin mitä meikäläinen voi tarjota.Ohjeetkin ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana.
Huh..huh..kyllä anopilla menisi omien ystävien tapaamiset vähiin,kun alkaisi selvittää nuorten elämää ja silleen...
Lasten tarinat ovat usein mielikuvituksilla höystettyjä.
Valikoiden voi niitä kuunnella.
Ideat olivat ihan hauskoja,mutta...entisillä mennään toistaiseksi.
"Ohjeetkin ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana."
Niin ovat, mutta asia on niin että ne vanhat ohjeet on aina paremmat. Niitä tulee joka käänteessä tyr... tarjota!
vai niin
Näitä kirjoituksia lukiessa olen alkanut ihmetellä, että onko anopin paras ominaisuus se, että "ei ota yhteyttä, ei ole kiinnostunut asioistamme, antaa meidän olla rauhassa, ei kysele mitään eikä kerro asioitaan, elää omaa pientä elämäänsä, ei tule kun kutsutaan, ei ota kantaa mihinkään, ei neuvo eikä auta eikä myöskään ota apua vastaan" Ajatelkaapa samoja ominaisuuksia parhaan ystävänne kohdalle. Haluaisitteko ystävänkin käyttäytyvän näin?
Minä kylläkin haluan pitää paljon yhteyttä sekä omiin että miehen vanhempiin, me soitellaan ja kyläillään, kysytään neuvoja ja annetaan apua puolin ja toisin. Minusta läheinen suurperhe sukulaisineen on ihana olemassa, ja sen lisäksi jokainen elää omaa elämäänsä omissa kodeissaan.
Kun täällä kirjoittavat ongelma-anopit ja -miniät, syntyy helposti kuva että kaikki anopit ja miniät ovat ongelmaisia, ja hyvät välit olis muka poikkeustapaus. Oletetaan myös että "parasta" on pysyä pois toistensa näkyvistä - siis lähtöoletus on että ei siedetä toisiaan. Omassa sukulais- ja tuttavapiirissäni näyttää kuitenkin kaikilla olevan ihan hyvät välit anoppeihin ja suvun vilkasta yhteydenpitoa pidetään ylipäänsä mukavana asiana. On toki hyvä että ongelmaiset pääsevät täällä purkamaan asioitaan, mutta ei yleistetä ongelmia kaikkien ongelmiksi!
totta tämäkin, ongelmattomat eivät tänne eksy, ainakaan itse en esynyt ennen ongelmia.. mitenkäs sinä sitten eksyit kommentoimaan tänne.. "joopajoo" ?
Oho! Ei kai keskustelujen seuraamiseen vaadita, että on ongelmia? Pitäisikö olla lukematta/ kuuntelematta/ puhumatta mitään, jos sattuu elämään tavallista rauhaisaa elämää? Netin selailu on kai kaikille sallittua? Minä lueskelen erilaisia palstoja mielenkiinnosta ja ajan kuluksi ja nähdäkseni millaista elämä on, välillä jotain opinkin. Esim. ihmisten väliset suhteet kiinnostavat ja pohdituttavat, vaikka minulla ei olekaan niissä omakohtaisia ongelmia. Olisi aika suppeaa, jos vain se kiinnostaisi mikä on itselle ongelma.
Lasten vanhempien ja iso-vanhempien suhde voi muodostua joskus kinkkiseksi,esim.lapsen kasvatuskysymyksissä.Vanhemmat yleensä pursuavat intoa kasvattaa lapsi omien toiveiden mukaisesti, mutta jos siihen pyrkii iso-vanhemmat mukaan,voi tulla sotkua.Iso-vanhemmilla voi olla jotain "täyttymättömiä toiveita" omien lasten suhteen ja yrittää niitä toteuttaa lapsen lapseensa. Ei hyvä pienen lapsen kannalta.
Murrosikäinen lapsi yleensä "rimpuilee itsensä irti vanhemmistaan"
Sitten hän alkaa suunnitella omaa perhettä.Ihastuu,valitsee asuinkumppanin ja siitä se etenee.Miksi silloin jotkut vanhemmat ikäänkuin alkavat "kiskoa lastaan takaisin helmoihinsa"
Siitäpä ne ongelmat alkavat.Ihastunut ja rakastunut kaveri "haluaa muuttaa kaverinsa mieleisekseen",siis omaksi mieleisekseen.Vanhempien tulisi antaa tilaa "uuden ihmissuhteen muodostumiseen"
Kun nuoripari tuntee olevansa "Me kaksi" mahdolliset lapset, silloin on helpompi kohdata appivanhemmat "He kaksi" -tai "HÄn yksi"
Silloin on jännitteet ja kilpailu-asetelmat poissa.Ja loppujen viimeeksi elämä on antoisampaa kuin jos kilpaillaan siitä,onko poika vielä "minun oma poikani"
Nuoreen pariin tulisi luottaa.Kyllä he yleensä pärjäävät.Onhan sitä itsekin pärjännyt omilla kyvyillään ja ystävien kanssa arjen juttuja jakaen.
Paljonkohan näistä jutuista on syntynyt ikuiseen murrosikään jämähtäneitten epäluuloisesta mielikuvituksesta?
Eipä ole edes tullut mieleen tuollainen kilpailu. Aikuisella ihmisellä ei ole todellakaan tarvetta kilpailla kenenkään huomiosta, ellei ole henkisesti sairas. Miksi ylipäänsä kellään tarvitsisi olla valtaa vaikuttaa toisten elämään? Eikös se ole itsestään selvää että jokainen ihminen elää tavallaan, eikä yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin ole vaaraksi kenenkään itsemääräämisoikeudelle. Ei kai sentään tapailu ja muu yhteydenpito tarkoita toisten asioihin sekaantumista... silloinhan meillä ei voisi olla ystäviäkään, saisi pelätä että joku rupee määräilemään.
Kuulostaa jotenkin vainoharhaiselta pelätä että "appivanhemmat ei päästä irti, sotkeutuu asioihimme, kiskovat helmoihinsa, eivät luota" Ettei vain olisi epävarman nuoren kuvittelua? Eihän nyt toki appivanhempien asia ole enää huolehtia aikuistuneitten nuorten pärjäämisestä tai ihmissuhteista. Kyllä siinä vaiheessa useimmat äidit ja isät vain huokaisevat helpotuksesta kun nuoret jo hoitavat itse omat asiansa eikä heistä tarvitse enää huolehtia - parinkymmenen vuoden velvollisuusputki riitti.
Eikä ihanteen pitäis olla se että vältetään toisiamme, vaan että pidetään yhteyttä normaalisti ja rennosti, epäilemättä ja pelkäämättä koko ajan jotain juonia sieltä toiselta puolelta.