Evoluutio

"Darvinistisen käsityksen mukaan ihminen on täynnä surkastumia, jotka ovat jäänteitä hänen eläimellisestä esihistoriastaan. Vuonna 1900 surkastumia arveltiin olevan 180,2 mutta vähitellen biologisen tiedon karttuessa yhä useammalle ”jäänteelle” on löydetty käyttöä. On huomattu, että kyse onkin ollut ennakkoasenteeseen perustuvasta oletuksesta eli koska ihminen on polveutunut apinan kaltaisesta olennosta ja alun perin ameban tapaisesta yksisoluisesta, oli syytä olettaa, että ihmiseen on jäänyt turhia osia. Valitettavan usein darvinistiset ennakkoluulot ovat hidastaneet lääketieteen kehitystä."

http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/umpilisake_ei_olekaan_surkastuma/?id=220

"Darvinistinen elämän puu perustuu suurelta osin olettamukseen, että lajit, jotka muistuttavat toisiaan, ovat läheistä sukua toisilleen. Jotkin aiemmat havainnot ovat jo kyseenalaistaneet tämän uskomuksen. Tohtori Carl Wieland, Australian Creation Ministries International (CMI) järjestön toiminnanjohtaja, on esimerkiksi osoittanut, että Tasmanian susi (Thylacinus cynocephalus) on pussieläin vaikka se näyttikin sudelta, joka on istukallinen. Australiassa ja Uudella Guinealla elävä Petaurus on pussieläin, joka vain näyttää lento-oravalta. Uusdarvinistinen selitys on konvergenttinen evoluutio eli eri lajien oletetaan kehittäneen samat ominaisuudet toisistaan riippumatta. Tämän uskomuksen perimmäinen syy lienee halu estää evoluutioteoria kuolemasta sukupuuttoon. "

http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/evolutionistien_elaman_puuta_joudutaan_taas_muuttamaan/?id=242
44104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

"Tohtori Carl Wieland, Australian Creation Ministries International (CMI) järjestön toiminnanjohtaja, on esimerkiksi osoittanut, että Tasmanian susi (Thylacinus cynocephalus) on pussieläin vaikka se näyttikin sudelta, joka on istukallinen."

Aivan mieletön väite. Kertakaikkiaan uskomatonta tuubaa. Wieland ei ole oikeasti osoittanut mitään. Tasmanian susi on tiedetty pussieläimeksi eikä istukalliseksi nisäkkääksi jo yli pari sataa vuotta.

Äänestä
  • Katkeran puhetta. Tässä sulle Moloch

    "Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti.

    Tiedemaailma on sittemmin hylännyt Wallacen. Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla. Ei siis ole ihme, että aikamme postmoderni, new agestä innoitusta hakeva ihminen mielellään uskoo näkemykseen, jonka mukaan kaikki oleva syntyi sattumalta ei-mistään mahdottomissa oloissa miljardien sattumien tuloksena. Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja. "

    http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/eloluution_oppi-isat/?id=216

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Katkeran puhetta. Tässä sulle Moloch

    "Katkeran puhetta. Tässä sulle Moloch"

    Ei siinä ole mitään katkeruutta, että tekstisi valheita paljastetaan. Wieland on huijari, eikä hänellä ole osaa eikä arpaa pussihukan eli Tasmanian suden luokituksiin tai sen määrittelyyn, että onko se pussieläin vai istukallinen nisäkäs.

    ""Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti."

    Jo muinaiset ajattelemaan kykenevät kreaikkalaiset toki ymmärsivät, että lajien yhtäläisyydet selittyvät yhteisellä alkuperällä, johtopäätös joka jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on ilmeinen.

    "Tiedemaailma on sittemmin hylännyt Wallacen. Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla. Ei siis ole ihme, että aikamme postmoderni, new agestä innoitusta hakeva ihminen mielellään uskoo näkemykseen, jonka mukaan kaikki oleva syntyi sattumalta ei-mistään mahdottomissa oloissa miljardien sattumien tuloksena. Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja."

    Darwin sai kunnian evoluutioteorian kehityksestä, koska hänen työnsä oli vanhempi ja perustui laajempiin tutkimuksiin. Mutta on aivan sama, oliko Wallace spiritisti vai ei, hänenkin työnsä perustui todellisuuden havaintoihin. Luomisista ei ole havaintoja, evoluutiosta on.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Evoluution on pitkälti uskon asia. Ranskassa asuva juutalainen matemaatikko David Berlinski paljasti hiljattain, että hän tuntee kymmeniä matemaatikkoja, jotka epäilevät darvinismia. Berlinski, joka on agnostikko, sanoo, että myös monet fyysikot ja biologit epäilevät evoluutiota. Jotkut heistä eivät edes pidä darvinismia tieteellisenä teoriana. *3

    Miksi evoluution sitten uskotaan? Ihminen kaipaa suurta kertomusta, joka selittäisi mistä hän on peräisin.Tieteenfilosofi Michael Ruse kirjoitti National Post lehdessä 13.5. 2000, että evoluutio on maailmanselitysmalli, joka kilpailee kristinuskon kanssa. Hän jatkoi: "Evoluutio on uskonto. Tämä piti paikkansa evoluutiosta alussa ja se pitää edelleenkin paikkansa evoluutiosta. *4"

    3 http://www.evolutionnews.org/2007/11/

    4 http://www.omniology.com/HowEvolutionBecameReligion.html

    http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/uskotko_evoluutioon/?id=222

    ""Evoluution on pitkälti uskon asia. Ranskassa asuva juutalainen matemaatikko David Berlinski paljasti hiljattain, että hän tuntee kymmeniä matemaatikkoja, jotka epäilevät darvinismia."

    Mutta heidän nimensä ovat suuresti varjeltuja salaisuuksia.

    "Berlinski, joka on agnostikko, sanoo, että myös monet fyysikot ja biologit epäilevät evoluutiota. Jotkut heistä eivät edes pidä darvinismia tieteellisenä teoriana. *3"

    Mutta he eivät osaa lainkaan kertoa että miksi he noin luulevat.

    "Miksi evoluution sitten uskotaan? Ihminen kaipaa suurta kertomusta, joka selittäisi mistä hän on peräisin.Tieteenfilosofi Michael Ruse kirjoitti National Post lehdessä 13.5. 2000, että evoluutio on maailmanselitysmalli, joka kilpailee kristinuskon kanssa. Hän jatkoi: "Evoluutio on uskonto. Tämä piti paikkansa evoluutiosta alussa ja se pitää edelleenkin paikkansa evoluutiosta. *4""

    Evoluutio on luonnossa havaittava fakta, ei uskonto. Hassua että filosofi erehtyy noin.

    Äänestä

  • Ei hyvää päivää. Koska kretut eivät itse tiedä mistään mitään, he joutuvat kopioimaan lähteittensä kauheimmatkin mokat.

    Toki se on suunnattoman huvittavaa. Tiesin jo viisivuotiaana eläinkirjoja luettuani (luin sujuvasti jo nelivuotiaana ja ihme kyllä luen yhä) että pussihukka oli pussieläin, mutta kretuille asian "selvittäminen" on näköjään kreationistisen "tieteen" huimimpia saavutuksia.

    Ei taida olla mitään niin alhaista tiedon tasoa, etteivätkö kreationistit voisi vielä sitäkin alemmas vajota.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    ""Evoluution on pitkälti uskon asia. Ranskassa asuva juutalainen matemaatikko David Berlinski paljasti hiljattain, että hän tuntee kymmeniä matemaatikkoja, jotka epäilevät darvinismia."

    Mutta heidän nimensä ovat suuresti varjeltuja salaisuuksia.

    "Berlinski, joka on agnostikko, sanoo, että myös monet fyysikot ja biologit epäilevät evoluutiota. Jotkut heistä eivät edes pidä darvinismia tieteellisenä teoriana. *3"

    Mutta he eivät osaa lainkaan kertoa että miksi he noin luulevat.

    "Miksi evoluution sitten uskotaan? Ihminen kaipaa suurta kertomusta, joka selittäisi mistä hän on peräisin.Tieteenfilosofi Michael Ruse kirjoitti National Post lehdessä 13.5. 2000, että evoluutio on maailmanselitysmalli, joka kilpailee kristinuskon kanssa. Hän jatkoi: "Evoluutio on uskonto. Tämä piti paikkansa evoluutiosta alussa ja se pitää edelleenkin paikkansa evoluutiosta. *4""

    Evoluutio on luonnossa havaittava fakta, ei uskonto. Hassua että filosofi erehtyy noin.

    "Mutta heidän nimensä ovat suuresti varjeltuja salaisuuksia."

    Eivät mahdu tänne. Tässä linkin takaa listaa evoluutiokielteisistä tiedemiehistä.

    www.discovery.org/scripts/viewDB/filesDB-download.php?command=download&id=660

    On muuten yli 700 nimeä

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    ""Evoluution on pitkälti uskon asia. Ranskassa asuva juutalainen matemaatikko David Berlinski paljasti hiljattain, että hän tuntee kymmeniä matemaatikkoja, jotka epäilevät darvinismia."

    Mutta heidän nimensä ovat suuresti varjeltuja salaisuuksia.

    "Berlinski, joka on agnostikko, sanoo, että myös monet fyysikot ja biologit epäilevät evoluutiota. Jotkut heistä eivät edes pidä darvinismia tieteellisenä teoriana. *3"

    Mutta he eivät osaa lainkaan kertoa että miksi he noin luulevat.

    "Miksi evoluution sitten uskotaan? Ihminen kaipaa suurta kertomusta, joka selittäisi mistä hän on peräisin.Tieteenfilosofi Michael Ruse kirjoitti National Post lehdessä 13.5. 2000, että evoluutio on maailmanselitysmalli, joka kilpailee kristinuskon kanssa. Hän jatkoi: "Evoluutio on uskonto. Tämä piti paikkansa evoluutiosta alussa ja se pitää edelleenkin paikkansa evoluutiosta. *4""

    Evoluutio on luonnossa havaittava fakta, ei uskonto. Hassua että filosofi erehtyy noin.

    Yksi matemaatikko, yksi tieteenfilosofi. Siinä komea rivi kreationisteja, jotka tuntevat lukuisia kreationistimatemaatikkoja ja -fyysikkoja sekä vielä pataljoonan verran nimettömiä biologikreationisteja. Missähän nämä mahtavat vaikuttaa, kun biologien tiedeyhteisö ei heitä näy tuntevan. Ilmeisesti kreationistien "tutkimuslaitoksissa".

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Avaahan sinäkin tuo pdf linkki ja väittele sitten.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    On muuten yli 700 nimeä

    "On muuten yli 700 nimeä"

    Nämä eivät ole Berlisnkin tarkoittamia matemaatikkoja. Ja sitä paitsi, koska et ole lukenut, mitä nuo tiedemiehet itse asiassa allkeirjoittivat, niin laitan sen tähän:

    “We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged.”

    Minäkin voisin allekirjoittaa tuon lausuman. Evoluutiolla kun on muitakin mekanismeja kuin satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta, mm. rekombinaatiot, horisontaaliset geeninsiirrot, satunnainen ajautuminen ym. ja vain huolellisella tutkimuksella voimme saada niitä selville.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Avaahan sinäkin tuo pdf linkki ja väittele sitten.

    Ei tarvitse väitellä. Tyypit ovat vetäneet nimensä niin ympäripyöreän lausahduksen alle, että kuten moloch tuossa totesi, evokkikin voisi sen ihan hyvin allekirjoittaa.

    Lista on toki pitkä, eikä se tosiaankaan sellaisenaan ole lista kreationisteista – ei edes evoluutiokielteisistä tiedeihmisistä.

    Sylttytehdas voisi koettaa saada nimiä vähän kovempaan paperiin, esimerkiksi sellaiseen jossa allekirjoittaja kieltää evoluutioteorian biodiversiteetin kehittymisen selityksenä. Allekirjoitusten keruu olisikin silloin jo paria kertaluokkaa kinkkisempi homma. Ehkä juuri siksi sitä ei tule tapahtumaan.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Avaahan sinäkin tuo pdf linkki ja väittele sitten.

    Listalta löytyy tyyppejä kuten tekniikan tohtori, lentokonesuunnittelija. Semmoisen kaverin tietämys biologiasta ei välttämättä ole sen kummoisempi kuin esim. minun. Sitäpaitsi se ei ole mikään kreationistilista. Nehän vaan allekirjoitti sen, että suhtautuu skeptisesti evoluutioteoriaan joltakin osin ja toivovat tarkempaa tutkimusta, mikä on ihan ok. toivomus.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Katkeran puhetta. Tässä sulle Moloch

    "Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti.

    Tiedemaailma on sittemmin hylännyt Wallacen. Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla. Ei siis ole ihme, että aikamme postmoderni, new agestä innoitusta hakeva ihminen mielellään uskoo näkemykseen, jonka mukaan kaikki oleva syntyi sattumalta ei-mistään mahdottomissa oloissa miljardien sattumien tuloksena. Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja. "

    http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/eloluution_oppi-isat/?id=216

    "Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti."

    Tämä osoittaa taas kerran että te surkimukset ette edes ymmärrä mitä evoluutioteoria sisältää ja kuvittelette että kaikki selitysmallit, jotka eivät selitä lajien syntyä hoccupoccus jumalallisina taikatemppuina ovat "evoilua".

    Wallace on listalta ainoa, joka oikeasti päätyi hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Darwin. Darwin on evoluutioteorian isä, koska hän keksi sen ensin ja hänen havaintoaineistonsa oli hengästyttävän laaja. Wallace tutki vain etelä-aasialaisia hyönteisiä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kaksi eri tiedemiestä tuli kahden eri havaintoaineiston perusteella samaan johtopäätökseen.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Katkeran puhetta. Tässä sulle Moloch

    "Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti.

    Tiedemaailma on sittemmin hylännyt Wallacen. Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla. Ei siis ole ihme, että aikamme postmoderni, new agestä innoitusta hakeva ihminen mielellään uskoo näkemykseen, jonka mukaan kaikki oleva syntyi sattumalta ei-mistään mahdottomissa oloissa miljardien sattumien tuloksena. Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja. "

    http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/eloluution_oppi-isat/?id=216

    " Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla"

    Vähän niin kuin newtonilainen mekaniikka ja integraali- & differentiaalilaskenta jakavat vahvan yhteyden alkemiaan, raapustihan Isaac siitä aikoinaan tonnikaupalla kirjallista matskua.

    Äänestä

moloch ei pärjää

Äänestä

"
Jo muinaiset ajattelemaan kykenevät kreaikkalaiset toki ymmärsivät, että lajien yhtäläisyydet selittyvät yhteisellä alkuperällä, johtopäätös joka jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on ilmeinen. "

Ei nyt sentään. Evoguru Richard Dawkinskin myönsi että olisi uskonut luomiseen jos olisi elänyt ennen Darwinia.

Äänestä
  • "Ei nyt sentään. Evoguru Richard Dawkinskin myönsi että olisi uskonut luomiseen jos olisi elänyt ennen Darwinia."

    Ei myöntänyt.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ei nyt sentään. Evoguru Richard Dawkinskin myönsi että olisi uskonut luomiseen jos olisi elänyt ennen Darwinia."

    Ei myöntänyt.

    "I would have been skeptical of the details of Zeus hurling thunderbolts, but I probably would have believed in some supernatural being. When you look around at the living world and see the complexity of a cell and the elegance of a tree—“I think that I shall never see / A poem lovely as a tree. / Poems are made by fools like me, / But only God can make a tree”—I would have been moved by that. Darwin changed all that. He provided a simple, explicable, workable story about how you can get the complexity not just of a tree but of a human by physics working through the rather special process of evolution by natural selection. If only Newton had been alive to be told about that."

    Jokainen uskoi silloin Jumalaan ja luomiseen. Niin uskoi sinua verrattomasti älykkäämpi Newton ja niin olisit uskonut sinäkin.

    Ei kukaan tietänyt silloin muista vaihtoehdoista.

    Äänestä

  • oletko älykkäämpi kirjoitti:

    "Jokainen uskoi silloin Jumalaan ja luomiseen."

    Ei uskonut. Jo muinaisessa Kreikassa oli ateisteja.

    "Niin uskoi sinua verrattomasti älykkäämpi Newton ja niin olisit uskonut sinäkin."

    Uskonhan minä nytkin.

    "Ei kukaan tietänyt silloin muista vaihtoehdoista."

    Kyllä tiesi. Ateisteja oli jo yli pari tuhatta vuotta sitten.

    Sinä et olisi keksinyt evoluutioteoriaa. Jos olisit elänyt >1800-luvulla, olisit 99,99% varmuudella uskonut Jumalaan ja luomiseen kuten kaikki muutkin ihmiset.

    Äänestä

  • Mitä sitten vaikka Dawkins olisi ollutkin kreationisti vähemmällä tiedolla ja pakkouskonnollisessa yhteiskunnassa eläneenä. Myönsihän Juha Pihkalakin Valtaojalle että olisi hyvin voinut olla noitien polttaja tai ainakaan ei olis ehkä vastustanut sitä, jos olisi ollut piispa keskiaikana ja sen aikaisella ymmärryksellä.

    Äänestä

  • älä ole ylimielinen kirjoitti:

    Sinä et olisi keksinyt evoluutioteoriaa. Jos olisit elänyt >1800-luvulla, olisit 99,99% varmuudella uskonut Jumalaan ja luomiseen kuten kaikki muutkin ihmiset.

    Montako kertaa sinulle on jo sanottu että ateisteja on ollut hyvin paljon kauemminkin kuin 1800-l.?

    Äänestä

  • joopasejoo. kirjoitti:

    Mitä sitten vaikka Dawkins olisi ollutkin kreationisti vähemmällä tiedolla ja pakkouskonnollisessa yhteiskunnassa eläneenä. Myönsihän Juha Pihkalakin Valtaojalle että olisi hyvin voinut olla noitien polttaja tai ainakaan ei olis ehkä vastustanut sitä, jos olisi ollut piispa keskiaikana ja sen aikaisella ymmärryksellä.

    Mitä se tähän kuuluu?

    Äänestä

"Sinä et olisi keksinyt evoluutioteoriaa. Jos olisit elänyt >1800-luvulla, olisit 99,99% varmuudella uskonut Jumalaan ja luomiseen kuten kaikki muutkin ihmiset."

Epäilemättä en olisi keksinyt sitä, vaikka se tuntuu niin ilmiselvältä sen jälkeen kun joku sen kertoo. Ja toisin kuin luulet, minä uskon Jumalaan ja luomiseen, todisteiden mukaan tuo luominen vain on tapahtunut evoluution avulla.

Äänestä
  • "Ja toisin kuin luulet, minä uskon Jumalaan ja luomiseen, todisteiden mukaan tuo luominen vain on tapahtunut evoluution avulla. "

    Älä ole sokea. Eiköhän tuo evoluutioteoria jouda lastensatuihin.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    "Ja toisin kuin luulet, minä uskon Jumalaan ja luomiseen, todisteiden mukaan tuo luominen vain on tapahtunut evoluution avulla. "

    Älä ole sokea. Eiköhän tuo evoluutioteoria jouda lastensatuihin.

    "Älä ole sokea. Eiköhän tuo evoluutioteoria jouda lastensatuihin."

    Sinähän tässä sokea olet. Etsit humpuukisivustoilta tukea lapsellisille uskomuksillesi etka kykene ymmärtämään sitä, että evoluutioteoria on keskeinen biologian osa yli 500 maailman johtavassa biologiaa opettavassa yliopistossa. Sinun satujasi sen sijaan opetetaan Kälviän raamattupiireissä.

    Miten maapallo, taivaankappaleet ja muut ovat syntyneet tyhjästä? Siis miten sinun mukaasi alkuräjähdys sai tarvittavat ainekset räjähdykseensä? Ei kai räjähdyskään tyhjästä synny? Sitten saatan uskoa helpommin teoriaanne kun näytätte miten saatte syntymään jotain ainetta ihan tyhjästä.

    "Miten maapallo, taivaankappaleet ja muut ovat syntyneet tyhjästä?"

    Eivät mitenkään, ne ovat syntyneet alkuaineista.

    "Siis miten sinun mukaasi alkuräjähdys sai tarvittavat ainekset räjähdykseensä?"

    Nehän syntyivät vasta alkuräjähdyksessä.

    "Ei kai räjähdyskään tyhjästä synny?"

    Itse asiassa tyhjästä syntyy virtuaalihiukkasia havaitusti. Se saattaa selittää myös alkuräjähdyksen.

    "Sitten saatan uskoa helpommin teoriaanne kun näytätte miten saatte syntymään jotain ainetta ihan tyhjästä."

    Virtuaalihiukkasten syntyminen tyhjiöstä on havaittu fakta.

    Mutta koska sinä olet näköjään täällä uusi, niin et ilmeisesti tiedä, että minä uskon Jumalan tehneen alkuräjähdyksen.

    "Mutta koska sinä olet näköjään täällä uusi, niin et ilmeisesti tiedä, että minä uskon Jumalan tehneen alkuräjähdyksen. "

    Miksi sitten puolustat tuollaisia satuja. Kyllä minäkin ennen uskoin evoluutioon, kun koulussa oli aivopesty siihen mutta että aikuinen mies?

    "Miksi sitten puolustat tuollaisia satuja."

    En suinkaan puolusta noita Raamatun satuja. nehän ovat vain paimentolaisten tarinoita.

    Kyllä minäkin ennen uskoin evoluutioon, kun koulussa oli aivopesty siihen mutta että aikuinen mies?

    "Kyllä minäkin ennen uskoin evoluutioon, kun koulussa oli aivopesty siihen mutta että aikuinen mies?"

    Menit sitten lahkoon hankkimaan vähän "opetusta" ja "koulutusta", jotta kykenit hylkäämään kouluopetuksessa saamasi tiedeyhteisön todellisuuden todisteisiin perustuvan käsityksen elämän kehityksestä ja päätit uskoa yliluonnollisiin koskaan havaitsemattomiin taikatemppuihin?

    Uskot siis Jumalaan, muttet Raamattuun? Aika epäloogista sanoisin.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Uskot siis Jumalaan, muttet Raamattuun? Aika epäloogista sanoisin.

    "Uskot siis Jumalaan, muttet Raamattuun? Aika epäloogista sanoisin."

    Niinkö? Mistä sinä tiedät, että Raamattu olisi Jumalan sanaa, kun tiedät, että siellä on kaikenlaisia satuja, joista tiedetään, etteivät ne ole totta, kuten vaikkapa luomiset, Nooan tulvat, satu Joonasta ym?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Uskot siis Jumalaan, muttet Raamattuun? Aika epäloogista sanoisin."

    Niinkö? Mistä sinä tiedät, että Raamattu olisi Jumalan sanaa, kun tiedät, että siellä on kaikenlaisia satuja, joista tiedetään, etteivät ne ole totta, kuten vaikkapa luomiset, Nooan tulvat, satu Joonasta ym?

    No, osoitapa missä teoksessa on yhtä monta ennustettua faktaa kuin Raamatussa? Eivätkä nuo luettelemasi asiat ole satuja, vaan historian tapahtumia. En ymmärrä sinua. Kuka mielestäsi on Jeesus Kristus?

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    No, osoitapa missä teoksessa on yhtä monta ennustettua faktaa kuin Raamatussa? Eivätkä nuo luettelemasi asiat ole satuja, vaan historian tapahtumia. En ymmärrä sinua. Kuka mielestäsi on Jeesus Kristus?

    "No, osoitapa missä teoksessa on yhtä monta ennustettua faktaa kuin Raamatussa?"

    Kuinkas monta niitä Raamatussa olikaan ja mitä ne olivat?

    "Eivätkä nuo luettelemasi asiat ole satuja, vaan historian tapahtumia."

    Roskaa. Etkö osaa olla lainkaan kriittinen, vaan uskot kaikenmaailmana sadut tosina? Ymmärräthän, ettei noista ole todellisuudessa olemassa minkäänlaisia todisteita?

    "En ymmärrä sinua. Kuka mielestäsi on Jeesus Kristus?"

    Minä uskon, että hänen avullaan monet ovat päässeet Jumalan yhteyteen, aivan kuten monien muidenkin saarnaajien.

    Kaikkea sitä kuulee. Evoluutio on uskonto ei fakta.

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Kaikkea sitä kuulee. Evoluutio on uskonto ei fakta.

    "Kaikkea sitä kuulee. Evoluutio on uskonto ei fakta."

    Haha. Evoluutio on havaittava luonnonilmiö, siis fakta. Evoluutioteoria on sen tieteellinen selitys. Ja uskontoja ei opeteta yliopistoissa muualla kuin teologisessa tiedekunnassa, tieteellistä evoluutioteoriaa opetetaan jokaisessa maailman johtavassa biologiaa opettavassa yliopistossa. Se siis on tiedettä. Sinulla menevät käsitteet sekaisin saarnaajilta saamasi aivopesun takia.

    Millä tavalla evoluutio on sen enempää havaittava ilmiö kuin luomisoppikaan? Oletko ehkä nähnyt kun apinat kehittyivät ihmisiksi, tuskin kukaan on?

    Äänestä

  • juanikula kirjoitti:

    Millä tavalla evoluutio on sen enempää havaittava ilmiö kuin luomisoppikaan? Oletko ehkä nähnyt kun apinat kehittyivät ihmisiksi, tuskin kukaan on?

    "Millä tavalla evoluutio on sen enempää havaittava ilmiö kuin luomisoppikaan?"

    Katsos kun populaatioiden geenipoolien on havaittu muuttuvan sukupolvien myötä. Ja se on evoluutiota evoluutioteorian määritelmän mukaisesti. Sen sijaan noista sinun luomisistasi ei kenelläkään ole minkäälaisia havaintoja.

    "Oletko ehkä nähnyt kun apinat kehittyivät ihmisiksi, tuskin kukaan on?"

    Ei olekaan, mutta tuosta evoluutiosta on kymmeniä tuhansia fossiileja, joista muodostuu ajassa etenevä kehityssarja miljoonien vuosien ajalta ja DNA todistaa kiistattomasti simpanssit läheisimmiksi sukulaisiksimme.

    Muuttuvan joo, heikommaksi koko ajan. Miksi sitten tulee koko ajan lisää ja lisää tauteja joihin ihmiset kuolevat yhä helpommin?

    No onhan Suomessakin uskonnonvapaus, eli uskoo mihin uskoo. Jokaisella se on uskon asia, eikä ole todistettua faktaa edes evoluution puolelta.

    "Muuttuvan joo, heikommaksi koko ajan. Miksi sitten tulee koko ajan lisää ja lisää tauteja joihin ihmiset kuolevat yhä helpommin?"

    Älä höpötä. Ajattele nyt itsekin hieman, ihmisen keskimääräinen elinikä on noussut viimeisinä satoina vuosina huomattavasti.

    "No onhan Suomessakin uskonnonvapaus, eli uskoo mihin uskoo. Jokaisella se on uskon asia, eikä ole todistettua faktaa edes evoluution puolelta."

    On siitä. Kaikella elämällä on satoja yhteisiä geenejä ja lähes universaali geneettinen koodi. Noiden yhtäläisyyksien syntyminen ilman että ne peritään yhteiseltä kantamuodolta olisi mahdotonta eli evoluution täytyy olla totta.

    Äänestä

"Darvinistisen käsityksen mukaan ihminen on täynnä surkastumia, jotka ovat jäänteitä hänen eläimellisestä esihistoriastaan."

Ei evoluutioteoria edellytä, että ihminen olisi "täynnä" surkastumia. Päin vastoin evoluutioteoria esittää, että tarpeettomat ominaisuudet pääsääntöisesti joko pikkuhiljaa katoavat tai niille löytyy uusi käyttö.

Ihmisen kehityshistoria on nähtävissä meidän geeneistämme. Ei siihen tarvita surkastumia eikä edes fossiileita, joista te jaksatte jauhaa.

"Jotkin aiemmat havainnot ovat jo kyseenalaistaneet tämän uskomuksen. Tohtori Carl Wieland, Australian Creation Ministries International (CMI) järjestön toiminnanjohtaja, on esimerkiksi osoittanut, että Tasmanian susi (Thylacinus cynocephalus) on pussieläin vaikka se näyttikin sudelta, joka on istukallinen."

Tämä tökerö ja räikeä valhe on kumottu täällä ennenkin. Wikipedia kertoo:

"The first detailed scientific description was made by Tasmania's Deputy Surveyor-General, George Harris in 1808, five years after first settlement of the island.[19][20] Harris originally placed the thylacine in the genus Didelphis, which had been created by Linnaeus for the American opossums, describing it as Didelphis cynocephala, the "dog-headed opossum".

Eli laji tunnistettiin heti pussieläimeksi, mutta sijoitettiin aluksi väärin lähemmäksi Amerikan opossumeja kuin Australian pussieläimiä. Tarkempi tutkimus tarkensi myös sijoittumista taksonomiaan.

Mitä kertoo se, että kreationistisivuston ylläpitäjä syöttää uskoville lukijoilleen paksuja valheita, joiden tarkastamiseen riittää yksi googletus? Pitääkö "omatkin" teitä vähän tyhminä ja herkkäuskoisina?

"Australiassa ja Uudella Guinealla elävä Petaurus on pussieläin, joka vain näyttää lento-oravalta."

Sama juttu. Petaurusta ei ole ikinä luokiteltu muuksi kuin pussieläimeksi. Oleellinen kysymys on, miksi eläinten sijoittaminen taksonomiaan on niin selväpiirteistä vaikka niiden elämäntapa on sama kuin jollakin ihan eri taksonomiseen ryhmään kuuluvalla eläimellä (vaikkapa pussihukka ja koiraeläimet)?

Äänestä

Avaus on täyttä sontaa.

Ei tästä ole kuin pari viikkoa kun edellisen kerran kreationisti tuli täällä sössöttämään surkastumien funktioista. Ei se, että umpilisäkkeellä on jonkinlaista toiminnallisuutta tarkoita, etteikö kyseessä silti olisi surkastuma.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10845111#comment-56698853-view

Äänestä

juanikula on typerys:) Vai että aivopestiin uskomaan evoluutioon..Tekstistä päätellen sinut on aivopesty uskomaan luomissatuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juanikula kirjoitti:

"Darvinistisen käsityksen mukaan ihminen on täynnä surkastumia, jotka ovat jäänteitä hänen eläimellisestä esihistoriastaan. Vuonna 1900 surkastumia arveltiin olevan 180,2 mutta vähitellen biologisen tiedon karttuessa yhä useammalle ”jäänteelle” on löydetty käyttöä. On huomattu, että kyse onkin ollut ennakkoasenteeseen perustuvasta oletuksesta eli koska ihminen on polveutunut apinan kaltaisesta olennosta ja alun perin ameban tapaisesta yksisoluisesta, oli syytä olettaa, että ihmiseen on jäänyt turhia osia. Valitettavan usein darvinistiset ennakkoluulot ovat hidastaneet lääketieteen kehitystä."

http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/umpilisake_ei_olekaan_surkastuma/?id=220

"Darvinistinen elämän puu perustuu suurelta osin olettamukseen, että lajit, jotka muistuttavat toisiaan, ovat läheistä sukua toisilleen. Jotkin aiemmat havainnot ovat jo kyseenalaistaneet tämän uskomuksen. Tohtori Carl Wieland, Australian Creation Ministries International (CMI) järjestön toiminnanjohtaja, on esimerkiksi osoittanut, että Tasmanian susi (Thylacinus cynocephalus) on pussieläin vaikka se näyttikin sudelta, joka on istukallinen. Australiassa ja Uudella Guinealla elävä Petaurus on pussieläin, joka vain näyttää lento-oravalta. Uusdarvinistinen selitys on konvergenttinen evoluutio eli eri lajien oletetaan kehittäneen samat ominaisuudet toisistaan riippumatta. Tämän uskomuksen perimmäinen syy lienee halu estää evoluutioteoria kuolemasta sukupuuttoon. "

http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskon_puolustaminen/evolutionistien_elaman_puuta_joudutaan_taas_muuttamaan/?id=242

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu