Katkerat miehet

Psykologinen, yleisesti tieteellisissä piireissä tunnettu fakta on, että miehillä on suurempi taipumus selittää itselleen omia epäonnistumisiaan joillakin muilla kuin itsestä johtuvilla syillä. Tästä johtuu ATMien katkeruus ja naisviha.

Kyseinen seikka selittää katkerien miesten täysin järkijätön "logiikan", jonka mukaan oma epäkiinnostavuus olisi jonkun muun syy.
6335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Katkeruus menee pois mielekkään tekemisen myötä:)

Äänestä

Tai jos hankkii elämäänsä jotain sisältöä. Vihaaminen on kuluttavaa, eikä päästä ihmistä kehittymään henkisesti.

Äänestä

Se on nähty mihin se johtaa, mutta mistähän se johtuu?

Äänestä
  • Ei se ainakaan naisista johdu, rima liian korkealla kenties? sama kuin AT-miehiä syyllistäisi siitä etteivät he huoli rumaa naista.

    Jos en saisi tasokkaita naisia niin ottaisin sen rumankin, mielummin sekin kuin ei mitään:)

    Äänestä

Mielestäni denialismissa itää voiman siemen. Esimerkiksi Juice Leskinen kielsi sen, että voisi olla mahdollisesti assburger. Sitä vastaan taistellakseen Juice kirjoitti ja teki paljon lauluja nuorena ja nousi julkisuuteen, eli hiffasi älykkäänä miehenä miten naisia saadaan vaikka on ATM:iyden ruumiillistuma. Nykyaikana jokaiselle sitä haluavalle lyödään assburger-paperit ja napit kouraan ja tätä sairautta voi pitää ikuisena tekosyynään naisettomuudelle. Eräänlainen käänteinen denialismi on polttoainetta niille, jotka haluavat nousta sieltä suosta.

Äänestä
  • Kyllä, tätä ominaisuutta käsitellään esimerkiksi kasvatustieteellisessä kirjallisuudessa pikemminkin hyvänä ominaisuutena, joka suojelee yksilön itsetuntoa. On siitä siis varmasti hyötyäkin. Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta, kuten tässä ilmiössä olemme huomanneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M29- kirjoitti:

Psykologinen, yleisesti tieteellisissä piireissä tunnettu fakta on, että miehillä on suurempi taipumus selittää itselleen omia epäonnistumisiaan joillakin muilla kuin itsestä johtuvilla syillä. Tästä johtuu ATMien katkeruus ja naisviha.

Kyseinen seikka selittää katkerien miesten täysin järkijätön "logiikan", jonka mukaan oma epäkiinnostavuus olisi jonkun muun syy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu