Koskas se huomataan ja myönnetään? Pitkiin aikoihin eivät ole olleet ihmiset niin syrjäytyneitä ja vaikeuksissa työttömyyden tai opiskelun vuoksi kuin nykyään. Pahimpia kuninkaan kumartajia ovat sosiaalitoimistot ja työttömille "muka töitä" hommaavat toimistot. Kaikkialla puhutaan tavattoman tosissaan kaikesta sellaisesta mitä ei oikeasti ole olemassakaan, useimmiten työstä ja työpaikasta. Sydäntä särkee kun kuulee lapsensa paistavan pannulla pelkkiä jauhoja kun ei ole muuta syötävää enää vuokran maksun jälkeen.
Oli sitä köyhyyttä ennenkin, vaan ei niin hirveää ja rampauttavaa kuin tänä päivänä. Parikymmentä vuotta sitten tekevälle löytyi oikeasti useimmiten joitakin töitä.
Hyvä ja huolestuttava esimerkki työelämän muuttumisesta on, että työtehtävään, jota ennen hoiti siihen työssään oppinut henkilö (ja ollen todella taitava), valitaan nyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut matalalla Kvtes palkalla. Mihinkäs ne alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet sitten kelpaavat?
Missä mennään kun täältä etäältäkin seuraten jää ihmettelemään kenellä sitä elintasoa oikeasti riittää ja kenen ovat nuo hienot autot, jotka aina halveksuen ajavat ohitse, ylinopeutta tietenkin. Jotenkin tuntuu, että tämän esillä olevan vähemmistön takana piilossa seisoo suuri enemmistön massa, harmaa ja totinen.
Oli sitä köyhyyttä ennenkin, vaan ei niin hirveää ja rampauttavaa kuin tänä päivänä. Parikymmentä vuotta sitten tekevälle löytyi oikeasti useimmiten joitakin töitä.
Hyvä ja huolestuttava esimerkki työelämän muuttumisesta on, että työtehtävään, jota ennen hoiti siihen työssään oppinut henkilö (ja ollen todella taitava), valitaan nyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut matalalla Kvtes palkalla. Mihinkäs ne alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet sitten kelpaavat?
Missä mennään kun täältä etäältäkin seuraten jää ihmettelemään kenellä sitä elintasoa oikeasti riittää ja kenen ovat nuo hienot autot, jotka aina halveksuen ajavat ohitse, ylinopeutta tietenkin. Jotenkin tuntuu, että tämän esillä olevan vähemmistön takana piilossa seisoo suuri enemmistön massa, harmaa ja totinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En osaa oikein sanoa muuta, mutta tärkeintä on minusta, että jos on luuseri, niin silloin ei levitä geenejänsä. Muuta velvollisuutta en katso itselläni olevan kuin olla levittämättä geenejäni. Halveksin suuresti köyhiä lapsiperheitä. Jos käyttämäni yhteiskunnan tuet ovat heiltä pois, niin uskon tekeväni paljon hyvää kela- ja "sossupummina". Perhesurmat kummasti piristävät mieltä. Jokainen luuseriperheenisän ja -äidin tappama lapsi saa hyvälle mielelle.
Mikä on luuseri?
Ne sun hienot autot on siivoojien ja raksa-Penojen...Welaksi toki.
Muista nyt, että valtio ksäkee ja odottaa sinun ostavan kulutus
tavaraa,että saadaan suomi nousuun...Enemmän on tällä hetkellä velkaa maailmassa kuin rahaa, jopa työtön saa jo pankista massia
jos se 460 €(keskimäärin) täyttyy. Kun kyllähän sillä pystyy jo tuon rahan
edestä kuollettamaan velkaa se, että millä sen jälkeen eletään
on pankille ihan se ja sama. Lapsille opetetaan jo,
että kännykästä asti aloitellaan velan otto. Säästäminen on turhaa.
Eli älä sitä kuskia siellä kadehdi.
Toi on aika karkee yleistys, että rahaa ei ole ruokaan.
Oon vienyt sosiaalisoimisen tappiin asti tässä maassa ja
mulle kustannetaa ihan kunnolinen elintaso...Mielisairasta?..On kyllä.
Mutta siitä huolimatta syödään sisäfilettä niin paljon,
et sitä tulee korvista samoin kuin kaviaaria..Jos ei osaa kertakaikkiaan rahaa käyttää vuokran jälkeen niin sille en voi mitään, mutta tässä maassa nyt kukaan syö puuroa pakon edestä ei edes opiskelijat!.
Mistä tingin? Kaikesta muusta!!! Mutta liian usein kaikuu "minulla on oikeus",
joka nurkassa ja tälla tavalla ei oo ees siihen pannuun varaa.
Töitä ei ole ja on..Jopa minä joka olen ollut elättinä liki 20 vuotta saan vuorokaudessa töitä ,mutta se ei ole tarpeen kun
siitä maksetaan 200-400 euroa huonommin kuin nyt.
En niin pässiä tunne, että rahan takia menisi töihin...
Nykyisillä ehdoilla, kyllä sitä duunia on kun laki muuttuu
normaaliksi... (ei tapahdu)
Henkilöstövuokraus ja hyvin "moraalisesti notkea" työehto lainsäädäntö tätä helvettiä tänne aiheuttaa, olkoon nyt sitten vaikka niin,
että aikuinen töissään, vaikka äärimmäien pätevän myyjän pitää
nykyään mennä 9 € ylläpito korvausta vastaan töihin..Jonka yrittäjälle maksaa valtio! Enne siitä sai sentään työkkärin vakio rahan tahi sen minimi palkan provikat.
Eikä sitä tarvi miettiä se on businesta..
Työttömät,adobtio
(aika härski veto),eläkeläiset,hullut,lapset,huostaanotot...
Bisnestä kylmänä.Niele satsi mitä sulle valtio tarjoaa, tai tuhoudu..
Sun valinta.Työttömälllä ei ole ihmisarvoa vaan markkina-arvo.
Puhumalla ei selvästikään ratkaista tätä riistämistä, on tekojen aika...
-eiks kaikki asiat selviä puhumalla?
No eiköstä tää nykymeininki ole tulosta juurikin huonosta politikoinnista voihan pässinpukamat sentään. Onhan se nyt mielisairasta pitää työkykyisiä ihmisiä työttöminä tarkoituksellisesti ja toiset painaa ihan äärirajoilla töitä, siis he jotka "ovat paremmassa asemassa" Kyllähän sen hölmömpikin tajuaa, että töitä riittäisi kaikille ja pitäähän niille työttömillekin jotain maksaa ja elättää jollain tasoa kuitenkin.
Joku hullu vaan aikoinaan laski näinkin sairaan teoriansa ilmoille: Nyt kun meille tuli tietokoneet, niin työmäärä vähenee. No eihän se niin mene vaan työntekijöitä ruoskitaan suorittamaan enemmänkuin yhden työntekijän hommat kuin robotit peloittelemalla ja henkisellä väkivalla.
Eiköstä tää oo ihan mielisairaala draama. Diktaattorit eivät vaan halua myöntää tosiasioita, kun niin mielellään pistäisivät aina vain lisää voittoa omaan taskuunsa keinoja kaihtamatta.
Tää alkaa epäileen, että ainoo vaihtoehto on pyytää jotain muuta maata auttamaan meidän kansaa, jos nää vallassa olevat narsistit eivät luovuta mielensairasta epäinhimillistä peliään. Ja vielä sairaampaa on kutsua tätä maata/hölmöläistenkylää kehittyneeksi.
Peräkammarintyttö ihan omasta tahdostaan ja älyllään, kuka peijakas muuten on rekannut nikkini, olen sitä käytellyt pidemmän aikaa. Huvittavaa sinällään, että kun keksii jonkun nikin tässä portaalissa, niin aina tulee jokin pakkomielteinen ja sen rekkaa.
http://www.youtube.com/watch?v=ffcuAgtHm4Y
eläkeläisetkin olemme köyhiä.Paina kasvosta hiirellä sinulle laul.