Maassa on satoja tuhansia ihmisiä jotka jo nykyisillä veroilla ja elinkustannuksilla on ajettu taloudelliseen hirsipuuhun. Heidän elinolajaan EI KERTAKAIKKIAAN VOIDA ENÄÄN KIRISTÄÄ ILMAN ETTÄ TULEE VAKAVIA SEURAUKSIA.
Esim. syrjäseuduilla asuu työttömiä, joilla on pakko olla oma auto. Ja vaikka sillä ikivanhalla romulla josta verot oN rästissä, ajaa vain ne kaikkein pakollisimmat ajot poliisiN pelossa, kuten kauppa, sairaala, työvoimatoimisto, apteekki jne, vievät käyttökulut valtavan osan olemattomista tuloista. Kun tähän lisätään asumisen kulut, kuten sähkö 200 - 400 €/kk, tyhjenee monilla jo näissä kahdessa menoerässä tili kokonaan. Ja edelleen vain heidän elämäänsä kurjistetaan kulutusverotuksella ja verottamalla täysin olematonta päivärahaa entistä enemmän.
Kun todella isolla väestön osalla muuttuu täysin kestämätön tilanne vieläkin pahemmaksi, on aivan PAKKO ENNUSTAA, että lähiaikoina tapahtuu jotakin hyvin dramaattista. ERITTÄIN MAHDOLLISESTI SUOMESSA ISKEE OMA BREIVIK, JA HÄNEN KOHTEENAAN OVAT NIMENOMAAN HEIDÄN KURJUUDESTAAN VASTUUSSA OLEVAT PÄÄTTÄJÄT.
Suomalainen poliitikko on niin UMPILUUPÄÄ, että vasta kun hänen oman rikollisuutensa uhri sekoaa täsin ja ryhtyy teurastamaan päättäjiä umpimähkään, tajuaa SIKA menneensä liian pitkälle. Ja kun RIKOLLISIA on juuri nyt vallan huipulla iso joukko, niin sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy korostuu, sille isossa vallan sokaisemassa joukossa se tiivistyy yli sietokyvyn.
Tämä ei ole uhkaus, vaan looginen päätelmä mm. sen seurauksena mitä Norjassa tapahtui. Kun arvioi päättäjien tuhotekojen vaikutuksia REALISTISESTI JA REHELLISESTI, ei kansalaisten riistoa vain yksinkertaisesti kukaan vallanpitäjä voi loputtomasti kasvattaa ilman vastaiskua.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Muista seuraavissa vaaleissa sitten omat vaikutus mahdollisuutesi - eli äänestä!
juuri niin,mutta äänestäjällä pitää olla myös tiedossa ja tajussa,mitä ja miten pitää toimia.
suomalaiset ei tajua,miten heitä kus..etetaan,,,ollaan vaan tyhmiä jatkossakin.
miksi, siinä suuri kummajainen.
Itsenäisyyspuoluetta!
Ruotsissa ja Norjassa äänestämisellä todella ON merkitystä. Siellä valtaan hakeutuvat ja myös pääsevät enimmäksi osaksi sellaiset jotka todella haluavat hoitaa yhteisiä asioita mahdollisimman hyvin yhteiseksi hyväksi, saamaansa palkkaa vastaan. Tästä esimerkkeinä vaikkapa Norjan öljytuotanto ja Ruotsin kaivostuotanto.
Meillä maan tavaksi on kieroutunut se, että valtaan hakeutuvat enemmän tai vielä enemmän rikollisluonteiset liiparit, kuten Katainen, joiden ainoa tavoite on hyötyä vallasta itse taloudellisesti mahdollisimman paljon muiden kustannuksella. Eikä Arhinmäen esitys ole sen kummempi kuin em. moninkertaisen asiakirjaväärentäjänkään.
Ennustan että korruptokratiaamme kyllästyneet liittoutuvat islamistien kanssa, ja auttavat heitä mielellään kaatamaan nykyisen hallituksen väkivaltaisesti, kun kuitenkin kaikki on jo menetetty jos nykyiset kansan-nylkijät saavat jatkaa vallassa
Islamistisen vallan alla on max dhimmi-vero vain 10 prosenttia.
Niin, Suomen asioita "hoidetaan" suppean matikan kuutosella!!?? Kyllä Siilinjärven Hiki-Pinokkio "osaa", onhan hän "kyky-, työväen(???)- ja paremminvointipuolue Sekoomuksen "keulakuva". Miten ylipäätään voi olla ministerinä asia- ja matkakuluväärentäjä? Ennenkaikkea vv-ministerinä? Tulokset tiedetään/tunnetaan.
Mutta kun pääministeri on määrännyt että ovat kiellettyjä sanoja nämä kuten euro, joista ei saa puhua ollenkaan. Ei saa edes keskustella hänen mielestään, vai olikos tuo Stubb joka sanoi.
Mutta sentään joo heidän eläkkeidensä poistosta ja matkustuskielloista saa kai keskustella.
tuppi on vain leuhka vouhkana,onneton tapaus.
sitähän tässä on kirjoiteltu ja kyselty että mitä pitäisi tehdä. kansan ääni ei kuulu ja yrittäjien ääni ei kuululu. itse jouduin nykyisten päätösten ja tulevien veronkorotusten vuoksi sanomaan työntekijän irti. ei voi mitään koska tuttilaiset ja muu katalat niin kerran päättää. seuraava liike on siirtää yritys halvemman verotuksen maahan, koska vaihtoehtona on verotajan hirttoköysi. tarkoitus olisi tehdä voittoa, ei maksaa veroja. kohtuullisen veron ja velvoitteet maksaa mielellään, mutta liika on liikaa. sama mainitsemasi tilanne autojen kanssa, pakollisten maksujen kanssa on arkipäivää myös yrittäjillä. ainoanan erona on se että perusturvaa ei ole yrittäjällä. veroa verolle monessa asiassa. polttoaineesta verottaja ei jousta oli tilanne mikä tahansa. siinä on ensin vero ja myyntivero, ja sitten ne lasketaan yhteen ja päälle alv, eli veroa verolle. vain yksi esimerkki.
ääni ei kuulu vaikka äänestäisi miten.
oikeassa olette, nuoret näääntyvät velkataakan alla ja kaupasta ei voi perheellinenkään enää ostaa kuin suolaa ja perunoita, rahat loppuu keskellä kuuta, loppukuu nuollaan pöytää..
Sitten yksi poliisi ihmettelee poliisi tv miksi ryöstää siwa josta saada vain 200e rahaa.Kuules poliisi jos nälkä on hyvä ystävä niin se on isoraha ja ihminen tekee kaikensa että elää siinä ei auta onko se rikollista vai lailista .Tähän sitä on tultu koska
hallitus ja eduskunta on 10 vuosia ajanut vaan rikkaitten etuja köyhät on ollut aina maksumiehenä ja se näkyy yhteiskunnassa murhatilastoissa ja mielenterveys ongelmina ja rikollisuudessa.
Näin se juuri on.
Ei tarvitse ollenkaan ihmetellä miksi nuoria joutuu mielensairauksien vuoksi joka päivä 4 yksilöä työkyvyttömyyseläkkeelle. Syy ei ole näissä nuorissa itsessään!
jos kansa ei lyö per,,,settä kenttään,kaikki vain pahenee ja tulee räyhkeämmksi..
suurelta osin omaa syytä. päättäjiä tulee vahtia 100-kertaa enemmän kuin päiväkoti lapsia,muuten ne munii enemmän kuin tienaa.