Ottamatta osaa housukeskusteluun, minun on tuotava esiin muutama mitallinen ongelmia, jotka liittynevät siihen kaaokseen, jonka lävitse olen tietäni haromassa.
En sen suuremmin pidä tökkivistä lauseista, mutta toisinaan niiden liikennevalomaisuus tuo mieleen ruuhkan, jonottamisen ja nytkähtelyn. Mutta kuitenkin säännöllisenä jaksona niiden esiintymistiheyttä voidaan välttää jaottelemalla ajankäyttö harvinaisempaan aaltoon.
Vaimoni osti minulle farkut Taorminan kaupungista Sisiliasta. Matkasta on jo aikaa vaikka kuinka paljon, enkä ole vieläkään luopunut farkuistani. No eiväthän ne nyt enää niin hohdokkaat ole, mutta istuvat hankalalle takapuolelleni kuin valettu. Tämä on ehkä se suurin syy minun ja farkkujen väliseen suhteeseen, joka kieltämättä on syvä. Olen hankkinut itse tämän housukaupan jälkeen sen kymmenet farkut, mutta kun jokin on yli kaiken niin se sellaista on.
Etsin farkuista lappuja, mutta ne olivat joko kadonneet, tai sitten niiden rispaantuneissa hapsuissa ei enää lukenut mitään järjellistä. Muutenkin farkkujen tuumamitat ovat minulle eurooppalaisen outoja, enkä oikein koskaan ole ollut perillä niistä lukujärjestyksistä, joissa esitetään housujen speksit. En myöskään tiedä mitä mitattaessa mitataan ja että mikä on lahjemitta, ja missä se on?
Kieltämättä housut ovat hankala asia, kun ne eivät ole jalassa. Mutta koska farkkuni liittyvät saumattomasti Italiaan, niin annan tämän niille anteeksi. Asetun vaakaan ja mittaan itseäni stetoskoopilla. Taorminan varpuset haisevat kammottavalle, mutta ne elävät paikassa, jossa itse haluaisin kuolla.
(naurua kaukaisuudesta)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Höh!
Olen kirjoittanut nimeni pienellä? No johan on aikoihin eletty.
(elelevää naurua)
*na na na na naiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitattaa* =O)
*spottista* =¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
*KRÄÄH!
(huokaus)
http://media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-s/00/18/c1/c4/side-street-in-taormina.jpg
UUaauuaaUUaaUUaaa *naitattaa* =O)
*spottista*
KRAAAAAAAAH! =¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤