Mistähän sitä oikein alottaisi...
Noh. Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä aina. Siis koko mun aikuisiän. Kaikki alkoi itseasiassa jo silloin, kun olin joku 16 tai 17 vuotias... Mies oli parisuhteessa kun ensikerran tavattiin. Tapailtiin n. vuoden verran, kunnes mies jätti edellisen naisensa, ja me alettiin olemaan yhdessä. Mies siis petti tuota naistansa minun kanssani.
Muutettiin yhteen, ja kaikki oli "ihan jees". Jossain vaiheessa mukaan alkoi tulla liiallinen alkoholin käyttö, ja kaikenlainen epäilyttävä toiminta muutenkin.
Asuttiin siis yhdessä, mies dokasi aivan kaiken vapaa-aikansa. Siis perjantaina kun töistä pääsi, korkki auki ja sunnuntaina kiinni. Ramppasi baareissa, kerran jopa oltiin jo käyty illalla nukkumaan, kun mies yhtäkkiä pomppaa sängystä ylös, vetää ykkösvaatteet päälleen ja häipyy kylille.
Noh tätä jatkui hyyyyvin pitkään. Mukaan alko tulla toisia naisia, mulle päin naamaa valehtelemista (jotka on selvinneet vasta ihan lähikuukausina) seksinhakuprofiileja netissä...Ihan kaikkea mahdollista.
Pistin suhteen jäähylle, muutin omilleni. Tyhmä minä, muutaman kuukauden kuluttua muutin takaisin miehen luo.
Sama dokaaminen jatkui, kahta kauheampana. Usein pyysin mieheltäni, josko olisin voinut päästä hänen mukaansa baariin tms, yksin kotona kökkiminen alkoi käydä pitkäksi. Noh, kuten arvata saattoi, en saanut tulla. Tässä vaiheessa aloin jo vihaamaan viikonloppuja, ja kaikkea mitä siihen liittyi, koska tiesin että aina saan yksikseni olla, kun mies rällästää ja pitää hauskaa.
Sitten se kaiken kruunu. Tulin raskaaksi. Lasta en kadu, kadun vaan sitä että tuli tehtyä se tuon kusipäämiehen kanssa. Mentiin naimisiin, taaskin päätös jollaisia ei olisi raskaushormonihuuruissa tehdä.
Yhtenä iltana, olin miehelleni juoppokuskina (raskaanaollessani!) alkoi mies käyttäytyä kummasti. Baarissa alkoi kovaan ääneen huutelemaan jotain panojuttuja, jotka liittyivät minuun. Häpesin niin paljon, että lähdin kotiin, mies mukana kuitenkin. Noh, tuosta kehkeytyi aivan älytön riita, mies sanoi että pilaan aina aivan kaiken, ja tunnusti pettäneensä minua kolmen eri naisen kanssa. Löin miestä. Kadun suuresti, mutta jotenkin vaan en kestänyt enää siinä tilassa.
Ton illan jälkeen kaikki muuttui. Saatiin riita sovittua, ja mies lopetti dokaamisen. Raskausaika loppuun asti, ja jopa tähän päivään asti on mennyt hienosti sen suhteen.
Tällä hetkellä mies on mitä parhain isä lapselleen, ja mä saan mennä niin paljon kun huvittaa, se on lapsen kanssa. Aviomiehenäkin on tällä hetkellä hyvä, ei tapella juurikaan, seksiä on, ja parisuhteessa muutenkin kaikki on ns. hyvin, arki sujuu ihan mukavasti.
Mieheen en pysty luottamaan pätkääkään. Siis luotan sellaisissa asioissa, että kun sanoo tulevansa kotiin silloin ja silloin, että myös tulee, mutta koko ajan odotan koska joku uusi pommi kaatuu taas päälle. Tästä ei tosiaan ole kauaa aikaa, kun selvisi että miehellä on seksinhakuprofiili deittipalstalla, joka ei tosin ole ollut vuoteen aktiivisena. Tästäkin valehteli oikein sujuvasti, kunnes kiristin totuuden ulos. Olisi siis jatkanut valheita hamaan loppuun asti. Olen yrittänyt tentata niistä kolmesta eri naisesta, mutta mies väittää ettei se ollutkaan totta, kunhan oli halunnut kännissä ärsyttää. Jotenkin en vaan oikein pysty uskomaan tuohon, tässä elelen jatkuvassa jännityksessä odotellen, koska taas jotakin paljastuu.
Mitä hittoa mä teen! Mulla ei ole miestäni kohtaan oikeastaan muuta kun säälin tunteita, hän väittää rakastavansa mua, ja olevansa muuttunut mies. Onhan hän toki muuttunut, mutta kuinka pitkäksi aikaa...
Eniten harmittaa lapsen puolesta. Parisuhde on tunnekylmä minun osaltani, mies epätoivoisesti yrittää saada suhteen taas paremmaksi. En vaan jaksaisi enää. Avioliitto on puhtaasti järkisyistä edes pystyssä, mutta voittaako järki tunteen? Järki sanoo että pitäisi yrittää, tunne sanoo että luovuta jo, ansaitsen minäkin joskus onnea osakseni. Tuo onni olisi jossain muualla kuin nykyisen mieheni luona.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei ota ero heti.Mies haluaa sinusta sekopään,et usko kiero aina kiero.Naapurissa mies ,joka hakkasi vaimoa.Muut eivät olisi uskoneet ,siitä miehestä sitä.Ehkä siksi antaa,sinun käydä koska itse harrastaa jotain.Jos haluat pysyä,terveenä ota ero.Kaikki sattuu ,mutta oman henkisen hyvin voinnin kannalta tämä on hyväksi.Lopeta itse juominen.Et saa lasta ,jos oikeus katsoo sinut huonoksi äidiksi.Saat uuden hyvän miehen kyllä,jos lopetat juomisen.Katso netistä yrttejä,jotka vahvistavat mieltä.Lapsi ei halua,juomista nähdä eikä kokea juoppoa äitiä.Lue kiinalainen lääketiede mitä sanotaan masennuksesta.Yksi hyvä yrtti mäkikuisma auttaa.TEE RATKAISU ÄLÄ EMMI.
Kiitos vastauksestasi:) siis jäi mainitsematta, että itse en todellakaan juo, vaan tuolla menemisellä tarkoitan harrastamista jne.
T. Ap
Sillon kun mies oli todella paha, sin roikuit ja pysyit liitossa. Myt kun mies on täysin muuttunut ja on myos hyvä isä lapsellen, sinä haluatkin pois tuosta liitosta.
Voisitko alkaa katsoa eteenpäin ja nauttia miehesi kanssa lapsestanne. Ole ilonen että miehesi on muuttunut. Tue häntä omalta osaltasi tuossa käytoksessä. Vaatii sinultakin ajustemaailman muutosta hyväksyä tosiasia että ihmiset VOIVAT muuttua halutessaan, MYOS sinä.
Nauti tilanteesta että nyt vihdoin olette oikea ja normaalisti käyttäytyvä perhe. Panostakaa yhdessä lapseenne. Lapsen on hyvä kasvaa rakastavassa ja rauhallisessa kodissa.Anna tälle uudelle jaksolle aikaa.
Nyt on täydellisen turha alkaa ajattelemaan mitä muuta olisi ollut saatavilla jos et olisi mennyt tuon miehen kanssa naimisiin ja hankkineet lasta. (Jokainen tietää että intiimistä yhdessäolosta seuraa raskaus. EI aina, useimmiten ehkäisyvälineiden käytto estää se. MUTTA mikään niistä ei ole 100% varmaa). Nyt teillä on pienokainen jota miehesi haluaa hoitaa, olla esimerkillinen isä ja aviomies.
Panosta sinäkin avioliittoonne ja ota uusi asenne miestäsi kohtaan, tue häntä pyrkimyksessään olla se mies jollaiseksi hä yrittää ja on jo onnistumassa tulla.; huolehtivainen ja kunnioitettava perheen isä.
Jos todella tapahtuu vielä niin ikävästi että miehesi jättää perheenne yksin lähtiessään retkilleen viikolopuksi, heti ensimmäisen kerran jälkeen tiedät mitä on tulossa. Silloin asia on toinen, silloin on aika pakata ja hiljaa poistua lapsen kanssa. Tekemättä mitään isoa numeroa tai jankuttamatta tai kiljumalla tai mitään muuta - vain yksinkertaisesti - poistua.
Hih!
Siis nyt kun mies on mitä mainioin isä ja kunnolla, niin NYT pitäs sitten pilata lapseltakin kaikki...
Voi jee!
Mieti nyt eukko vähä??
Kukahan suakaan huolis, vaikutat sellaiselta, joka saa vaan paskasta fiiliksiä ja kun toinen sitten yrittää, niin mitä viddua, pannaan vaan haisemaan..!
Mee hei ja kasva!
Oot tosi lapsellinen...