Olimme kavereita viitisen vuotta ennen tämän meidän niin sanotun jutun alkua. Neljä kuukautta olimme päivin ja öin yhdessä, mutta sitten jouduin muuttamaan työnperässä eri kaupunkiin. Tässä kohdassa tunnustin, että pidän häntä paljon enemmän kuin kaverina. Hän sanoi minusta samaa, mutta lisäsi vielä, että tämä on ollut ihanaa aikaa, kun ei ole ollut mitään sitoumuksia.
Nyt olen matkustanut joka viikonloppu hänen luokseen ja olemme tehneet kaikkea kivaa yhdessä. Lisäksi olemme menneet yhdessä minun sukulaisteni häihin ja hänen sukujuhliin. Siltikin hän esittelee minut hänen tutuilleen: "Olemme vain kavereita". Mutta minun kavereiden edessä hän taas käyttäytyy kuin olisimme yhdessä. Outoa..
Aluksi ajattelin, että tämä on hyvä järjestely, kun ei ole mitään velvoitteita ja viikot saa olla ihan rauhassa. Nyt kuitenkin tämä ns. juttu on alkanut vaivaamaan minua päivin ja öin. Tekisi mieli kokoajan soittaa tai tekstata hänelle, mutta sitten alkaa tuntua, että tungettelen liikaa. Olenkohan hänelle vain hauskanpitoväline vai pitäiskö ehdottaa suhteen vakauttamista? Jos hän kuitenkin ahdistuu ja karkoitan hänet luontani, se riski on varmaan otettava?
Kaukosuhteeseenko?
4
303
Vastaukset
- toivoton
Itselläni on aivan sama ongelma. En ole kyllä tuntenut oman ihastukseni kui vasta 2 kk ja olemme nähneet vain kerran livenä. Soittelemme kuitenkin toisillemme aika aktiivisesti. Tämä ihastukseni asuu kanssa hiukan kauempana enkä ole varma tungettelenko.. ja pelkään myös karkoittavani hänet luotani ja ystävyytemme olevan pilalla..
- 3+9N
?? miten toi on yhtään sama tlanne?? Voiko 2 kuukauden ja yhden tapaamisen jälkeen edes olla ystävä?
Nheiti, kyllä se oikea aika tulee kun voit pohtia ääneen tuota asiaa hänelle. Tiedät sen sitten :) Eikä toi ehkä enää olisi tungettelevaakaan, mutta sä ite tiedät parhaiten...mulla kesti noin vuosi ennen kun avasin suuni noista asiosta...Hengissä olen yhä! - mie vaan
Miksi varoa sitä jos soittaa tai tekstaa useammin. Jos se ei toiselle käy, ei hän ole sinunlaisesi ihminen. Mielestäni on parempi jos molemmat arvostavat samoja asioita ettei kummankaan tarvitse vain toisen mieliksi olla muuta kuin oma itsensä. Ja aina on parempi kun kysyy suoraan ettei tarvitse miettiä miten asiat ovat ja olla epävarma. Kohta huomaat että se aika jonka olet käyttänyt miettimiseen ja pähkäilyyn, onkin hukkaan heitettyä. Jospa toinenkin miettii samoja asioita kuin sinä? Se ei selviä kuin kysymällä. Mutta jos toinen ei enempää haluakkaan kuin nyt, olet siinäkin suhteessa turhaan käyttänyt aikaasi asian miettimiseen. Sinä aikana olisit voinut jo elää elämääsi eteenpäin ja tiedä häntä vaikka jo löytänyt sen omanlaisesi ihmisen. Kysyvä ei tieltä eksy .
- --------------------
Miksi salailee sukulaisille että olette yhdessä? Outoa.. Onko joku toinen nainen kiikarissa ja haluaa esiintyä sinkkuna. Joku nainen jonka vanhemmat tuntee ja kertoisivat, mutta jota kaverit ei tunne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,342200Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921995Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881961MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131673Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241637Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11514Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491330Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761228Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351199