Olin tänään eräässä tilaisuudessa. Näin miehen, joka vaikutti tutulta ja hymyilin hänelle ja varmuuden vuoksi tervehdin ja hän vastasi siihen. Kivannäköinen mies, vaikka minua selvästi vanhempi. Näin hänet vielä toistamiseen ja hymyilimme puolin ja toisin uudestaan.
Sen toisen tapaamisen jälkeen muistin, mistä hänet "tunnen". En suinkaan livenä; en oikeasti ole häntä koskaan tavannutkaan. Tunnen hänet siitä, että hänellä on täällä profiili, joka on kiinnittänyt huomioni siinä määrin, että olen sitä käynyt useampaan kertaan katsomassa.
Hän on kiinnostavan näköinen, ylipainoinen tosin ja kaikin puolin tavallinen suomalainen mies, mutta juuri sitä mitä minä haen. Meillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja hänen profiilinsa on hyvin tehty ja mielenkiintoinen.
Mutta hän hakee minua nuorempaa (ja siis itseään _reilusti_ nuorempaa) seuraa, joten se siitä. Tuon jälkimmäisen "kontaktin" (koska molemmat siis katsoivat silmiin ja hymyilivät) jälkeen teki melkein mieli mennä juttusille ja lopuksi todeta, että olisi ollut kiva jatkaa juttua vaikka kahvilla mutta harmi ettei hänelle minun ikäiseni nainen kelpaa.
En kuitenkaan viitsinyt. Antaa hänen hakea sitä kymmenisen vuotta itseään nuorempaa naista, jos ikä kerran hänelle on tärkeämpi tekijä kuin yhteiset mielenkiinnon kohteet ja ulkonäkö.
Harmittaa silti, koska edelleen mieluiten tutustuisin, ihastuisin ja rakastuisin suomalaiseen mieheen.
Sen toisen tapaamisen jälkeen muistin, mistä hänet "tunnen". En suinkaan livenä; en oikeasti ole häntä koskaan tavannutkaan. Tunnen hänet siitä, että hänellä on täällä profiili, joka on kiinnittänyt huomioni siinä määrin, että olen sitä käynyt useampaan kertaan katsomassa.
Hän on kiinnostavan näköinen, ylipainoinen tosin ja kaikin puolin tavallinen suomalainen mies, mutta juuri sitä mitä minä haen. Meillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja hänen profiilinsa on hyvin tehty ja mielenkiintoinen.
Mutta hän hakee minua nuorempaa (ja siis itseään _reilusti_ nuorempaa) seuraa, joten se siitä. Tuon jälkimmäisen "kontaktin" (koska molemmat siis katsoivat silmiin ja hymyilivät) jälkeen teki melkein mieli mennä juttusille ja lopuksi todeta, että olisi ollut kiva jatkaa juttua vaikka kahvilla mutta harmi ettei hänelle minun ikäiseni nainen kelpaa.
En kuitenkaan viitsinyt. Antaa hänen hakea sitä kymmenisen vuotta itseään nuorempaa naista, jos ikä kerran hänelle on tärkeämpi tekijä kuin yhteiset mielenkiinnon kohteet ja ulkonäkö.
Harmittaa silti, koska edelleen mieluiten tutustuisin, ihastuisin ja rakastuisin suomalaiseen mieheen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Nykyään on tarjolla myös tosi ihania dildoja!
Luultavasti turhaa ujostelua. Naiset, varsinkin vanhemmiten, ovat aika tyrkkyjä, eikä ujostelulla pärjää pelissä. Tasa-arvoistumisen myötä myös naisten pitää opetella käsittelemään pakkeja. Huumori auttaa.
Tilaisuudessa olisit voinut hymyjen vaihdon jälkeen mennä juttusille ja jopa ottaa miehen erilleen ryhmästä: "minulla olisi yksi kahdenkeskinen asia, ehditkö jutella hetken". Ja sitten olisit kertonut nähneesi profiilin ja kysynyt, onko hän vielä hakemassa seuraa. Ja niin edelleen.
Tai sitten vähemmän suoraan ja olisit vain kehunut hänen profiiliaan.
Lähettäisin sinuna tämän keskustelun myös hänelle, tietenkin sähköpostin paluuosoitteellasi varustettuna.
En jaksa uskoa, että miesten ikäkriteerit ovat ehdottomia. Joku voi etsiä vielä lapsentekoiässä olevaa naista ja siksi ei kelpuuta vanhempia. Jos mies on kovin tavoiteltu voi hän haluta karsia naisten yhteydenottoja tällä tavoin.
höh - lienet ollut liian kauan täällä netissä. Elävässä elämässä kiinnostus syntyy vieteillä ja vaistoilla. Ei miehen päässä pyöri tietokone joka käy läpi tarkkoja kriteerejä.
Livenä seuranetsiminen on siinämielessä mielekkäänpää, ettei voi tietää
millaisesta ja minkäikäisestä tuo toinen mahtaa pitää, eikä näinollen
jätä tutustumatta.
sateen pieksämää...Itselläni oli profiili 3v,monilla palstoilla, ilman kummenpaa tulosta,Tosin,2 hyvää juttukaveria jäi siitä minulle, toinen asuu "vain" 20 th km päässä.
Livenäkään se oikein onnistunut siinä rinnalla, aina suhteen aloittaminenkaan ei edennyt alkua pitemmälle, vaikka ikää ja kokemuksia on muillekin jakaa.
Ei ole ihmeiden aika ohi, 2kk sitten se iski kuin salama ja nainen vei jalat alta totaalisesti ja tässä sitä vieläkin kompuroin päätäni pudistellen, mutta uskon että kaikki menee hyvin, kunhan tästä toivun, vaikka vanha sananlasku sanoo...salama ei iske samaan puuhun kahta kertaa...kerran se on minuun jo aiemmin iskenyt.
Kerranhan täällä vain eletään, menneet on menneitä ja uusia haasteita riittää.
Puuttumatta muuten aiheeseen ihmettelen, miksi 10 v ikäero on mielestäsi "reilusti nuorempaa"? Minä käyttäisin tuollaista määrettä ehkä jossain 20 v ikäeron kohdalla.
"Kivannäköinen mies, vaikka minua selvästi vanhempi"
"Mutta hän hakee minua nuorempaa (ja siis itseään _reilusti_ nuorempaa) seuraa"
"Antaa hänen hakea sitä kymmenisen vuotta itseään nuorempaa naista"
Jokin ei nyt täsmää jos sinua selvästi vanhempi ja hakee kymmenisen vuotta itseään nuorempaa? Eikös se selvästi vanhempi yleensä tarkoita ainakin kymmentä vuotta? Ja vaikka olisi niinkin vähän kuin 5-9 vuotta sinua vanhempi ja hakee kymmenen vuotta nuorempaa niin olethan kuitenkin niin lähellä että aina voit ehdolle laittaa itsesi., tuolla miehellä kun saattaa olla se ikäraja hakuun laitettu noin alas jotta välttyy itseään vanhempien naisten ehdotuksilta.
Hain itse koko ajan itseäni vanhempaa miestä, hakuni alkoi pari vuotta itseäni nuoremmasta ja muistaakseni yläikäraja oli kymmenen vuotta minua vanhempi.
Siinä mielessä viiden vuoden ikäero ei tosiaan olisi ollut suuri, mutta viisikymppisissä miehissä on valtavia eroja. Ei se minua olisi haitannut. Tämä mies oli ylipainoinen ja ihan ikäisensä näköinen, yli 50 mittarissa.
Mutta hän siis haki vähintään viisi vuotta minua nuorempaa, mieluiten (näin sen tulkitsen alaikärajasta) huomattavasti nuorempaa.
Eli se siitä, toivottavasti löytää hakemansa.
No joo heikolta näyttää hemmon puolesta ainakin sen alaikärajan suhteen (tuolta alempaa lunttasin että se alaraja 30). Oli tässä jonkinaikaa sitten työpaikalla puhetta tilanteesta jossa kolmikympisestä naisesta on kiinnostunut semmoinen viisikymppinen mies, ei hirveästi naista kiinnostanut möhömaha, eri asia saattaisi olla jos olisi oikeasti ikäistään nuoremman näköinen mutta jos ei niin ei kyllä nappaa ja ymmärrän kyllä hyvin sen kun ovat ihan kuin eri maailmoista.
provoltahan tuo kuulosta ,mutta vastaan kuitenkin ja juuri siksi että, nää 60 naiset deittipalstoilla kuvittlevat itsestään liikoja ja että samanikäiset miehet muka vielä olisivat heistä kiinnostuneita. Itse kokeilin muokkaamalla profiilissani iän 10v nuoremmaksi, johan alkoi tulla tarjouksia ja poistuin suosiolla areenalta, että tälläisiä haaveilavia naisia nämä saitit on pulollaan, mutta haveilu ja fantasiat ei ole kiellettyä kenellekään, mutt elämä niiden varassa voi olla yhtä tuskaa.
Tuli vaniljateen katkuinen uni viime yönä.
"nää 60 naiset deittipalstoilla kuvittlevat itsestään liikoja ja että samanikäiset miehet muka vielä olisivat heistä kiinnostuneita..."
Nyt alkoi naurattaa! Eiköhän SE 60 MIES kuvittele itsestään liikoja, jos luulee saavansa kauheastikin omaa ikäänsä nuoremman naisen! Ainoa parempi asia niissä on, ettei ne oo aina ihan pa, kuten omaikäset. Muuten nuorempia hyväkroppaisia ja mieluiten ei kaljuuntuneita uroksia eikä mitään möhömahaisia vanhoja ukkoja. Sorry vaan. Monet miehet kaljuuntuvat nuorena. Omaikäisissäkin (23v.) miehissä on jo jotkut kaljuuntumassa vähän, niin varmaan loputkin haivenet on silloin 60 iässä lähteneet. Ei kiitos! Hyvin harva kuusikymppinen mies on miehekkään komea ja hyväkroppainen, suomalaisista tuskin kukaan. Pudotkaa maanpinnalle vanhat miehet, ette te tuu nuorempia naisia pysyvästi saamaan. Ehkä yhden illan voisin olla, jos mies olis siedettävän näkönen ja tarjoaisi kunnon illallisen punaviineineen jossain hienossa hotellissa, koska oman ikäset ei sitä koskaan tee ku ei niillä ole muka varaa (mut on varaa pelata jotain pokeria kuitenki). Mutta muuten en huolis.
Siis hän on viisi vuotta minua vanhempi, ainakin profiilitekstinsä mukaan. Ja hän hakee itseään _vähintään_ 10 vuotta nuorempia (alaraja on vielä alhaisempi).
Rautalangasta, siltä varalta että joku on sisälukutaidoton:
Leikitään että minä olen 45. Hän on 50. Hän hakee 30-40 -vuotiasta naista.
En ole kiinnostunut viisikymppisestä miehestä, joka hakee jopa 30-vuotiasta naista.
Eivätkä 30-40-vuotiaat naiset ole hänestä vähääkään kiinnostuneita. Usko toista tätiä.
Nyt lähetät tuolle mösjöölle viestiä vikkelään, kerrot juuri tuon kohtaamisasian. Ennen kuin hän unohtaa.
Ihannekumppani ei tarkoita minimivaatimuksia vaan menee enempi tuonne scifi-osastolle useimpien kohdalla.
Teet miten tahansa, aina sitä kritiikkiä tällä katkerien sydänten alias nettideitti osastolla saa. Laittaa sitten ihannekumppaninsa realistisesti, epärealistisesti tai jättää kokonaan täyttämättä, jolloin s24 ystävällisesti autotäyttää paikalle täysin järjettömiä lukemia.
Mites ihmeessä tämä aloittaja nyt on niin keinoton kun on oma asia kyseessä? Muuten kyllä tulee aina niin ja niin tiukkaa kommentointia ja "viisaita" neuvoja toisille, mutta nyt...voi voi! Mikä on?
En ymmärrä aloittajan ponttia! Miksi jaksat vatvoa tuollaista asiaa täällä etkä mene suoraan kysymään kyseiseltä mieheltä asiasta? Ei luulisi olevan kovinkaan vaikeaa! Tuollaisella voivottelu-asenteella häntä et ainakaan saa......voi voi voi!
Olen itsekin nelikymppinen nainen ja ihannemies-kohtaan olen laittanut sekä 10 vuotta nuoremman että 10 vuotta vanhemman miehen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi valmis tutustumaan muihinkin (muut ihannevaatimukset kuin kohdassa lukee) tai muun ikäisiin miehiin Jokainen on erilainen yksilö ja esim. kaikki viisikymppiset miehet, kuten eivät naisetkaan, ole esim. katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä yksilöitä. Joukosta saattaa löytyä juurikin "se oikea" juuri minulle sopiva. Miksi siis tuojotat miehen "ihannenaiskohtaa" ja ikäkohtaa? Miksi haluat vatvoa kyseisen miehen ihanneikätoivetta täällä etkä kysy häneltä asiasta suoraan?
Jokaisella lienee oikeus hakea sen ikäistä seuraa kuin haluaa. Tosin kyllähän silloin sävähtää korvaan, jos toinen hakee esim. 25-30 vuotta nuorempaa. Tuollainen 10 vuoden ikäero ei tunnu missään silloin kun molemmat ovat ylittäneet noin 25 ikävuoden rajan. Tuokin on aika persoonakohtaista, mutta yleisesti 25 vuotiailla jo fiksuutta löytyy. Ja jos henkilö ei mainitse erikseen hakevansa juuri tietyn ikäistä seuraa, niin oletan, että häneen saa ottaa yhteyttä muutkin kuin ihannemies/-nainen-kohdan asiat omaava henkilö. Vai miten muut asian ymmärtävät? Ihanne on mielestäni eri asia kuin sinetöity asia.
Kirjoitin avaukseni viime vkl ja kommenttini eilen kun tämä keskustelu oli ponnahtanut taas ylös, enempää en ole asiaa "vatvonut".
Oman profiilini kriteerit oli tarkoitettu noudatettaviksi ja samaa oletan muiden profiileista, joten ei vatvota aihetta enempää.
No suuneiti, ei tämä nyt niin kiinnostavaa olekaan, että tätä kukaan tosissaan jaksaisikaan vatvoa.
Eihän Simasuu ihannetta voi pitää tiukkaan noudatettavana kriteerinä! Taidat ymmärtää ihanteen eri tavalla kuin muut.
Kannattaa mainita profiilissasi, että sinulla kyseiset kriteerit ovat ehdottoman tarkkoja ja niitä tulee noudattaa! Näin vältyt turhilta yhteydenotoilta ja et saa pään vaivaa kaikenmoisesta. Tuskin muille ihanteet ovat ehdottomia. Ei ainakaan itselleni. Nehän ovat ihanteita :)!
Otat kriteerit liian tosissasi. Miehille käy kaikenlaiset naiset, siinä vaiheessa kun ne tekee profiilia ne vaan elää unelmaansa ja täyttää kriteerit tyyliin "jos saisin toivoa", vaikka oikeasti "otan kenet vaan joka mut huolii".
Toisaalta on itseänikin ottanut päähän, kun jotkut kaljut viiskymppiset on pistäneet suoraan viestiä, ei edes flirttiä vaan suoraan viestin mulle, jolla sentään oli miehen yläikäraja 40. Ei edes mitään selitystä viestin alkuun että vaikka haetkin nuorempaa, niin halusin silti ottaa yhteyttä - ei mitään muuta kuin itsevarmaa jauhantaa miten ovat tutustumisen arvoisia, nuorekkaita ja viriilejä, ikään kuin naisen asettamilla rajoilla ei olisi mitään merkitystä.