Minua vastapäätä istui nuori nainen oranssilla muovipenkillä katsellen metron ikkunasta silloilla matelevaa länsiväylän liikennettä. Kerroin hänelle, että rata ei ollut vielä valmis, joten joutuisimme ehkä kävelemään loppumatkan. Olimme yhdessä sitä mieltä, että olisi parempi kävellä maan pinnalla kuin sen alla. Kantamuksia meillä ei juuri ollut, hänellä vain olkalaukkunsa ja minulla oranssi muovipussi, jossa uutukainen läppärini ekologisessa pakkauksessaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut ostopäätökseen, vaan kirkasti minulle tuntemattomaksi jääneen yrityksen yrityskuvaa.
- Tiesitkö että udumbu on lisko, nainen kysyi yllättäin. Katsahdin häneen kuin rakastunut. Hän taas ei katsonut minuun, vaan seurasi valojonon kiemurtelua sisään kaupunkiin - josta me olimme juuri syöksymässä ulos. Hänen äänensä oli pehmeä kuin sametti kulkevan, ajattelevan käden alla, hiljainen kuin unen hengitys. Siitä puuttui röyhkeys ja tarunomaisuus, ja se oli jättäytynyt ihmisen ääneksi olematta rämisevä soitin sen ympärillä. En voinut keskittyä puheen sanomaan, lauseen sanoihin, sillä naisen pään ja kaulan muoto, kasvonpiirteiden hämmentävä jalous ja määrätietoisuus kietoutuivat minuun kuin villiviini ja tukahdutti minussa analyytikon alun.
Jäin vain katselemaan häntä kuin lisko mustaa aurinkoa kiveltä.
Kuitenkin hän kertoi minulle kotikylästään ja liskoista, maasta ja maanviljelystä, sodista ja kuolemasta, ihmisen raakuudesta ja jumalista. Kylässä oli kaivo, johon oli pudotettu ruumiita. Ja liskot söivät hänen jalkojensa välissä hänen lihaansa, koska hänen verensä tuoksu huumasi ne. Häntä pideltiin kiinni ranteista ja nilkoista. Kuulin etäistä lapsen itkua, sitten parkua ja hysteeristä ulinaa. Istuin kuin kuplan sisällä helvetissä ja katselin piittaamattomana ympärilleni. Kuplani ei koskettanut polttavaa maata, vaan leijui palavien autojen yllä kevyenä kuin tuuli. Hirveästi vammaisia täällä, mietin. kun nousin yhä ylemmäs ja ylemmäs kohti mustana hehkuvaa aurinkoani.
- Tiesitkö että udumbu on lisko, nainen kysyi yllättäin. Katsahdin häneen kuin rakastunut. Hän taas ei katsonut minuun, vaan seurasi valojonon kiemurtelua sisään kaupunkiin - josta me olimme juuri syöksymässä ulos. Hänen äänensä oli pehmeä kuin sametti kulkevan, ajattelevan käden alla, hiljainen kuin unen hengitys. Siitä puuttui röyhkeys ja tarunomaisuus, ja se oli jättäytynyt ihmisen ääneksi olematta rämisevä soitin sen ympärillä. En voinut keskittyä puheen sanomaan, lauseen sanoihin, sillä naisen pään ja kaulan muoto, kasvonpiirteiden hämmentävä jalous ja määrätietoisuus kietoutuivat minuun kuin villiviini ja tukahdutti minussa analyytikon alun.
Jäin vain katselemaan häntä kuin lisko mustaa aurinkoa kiveltä.
Kuitenkin hän kertoi minulle kotikylästään ja liskoista, maasta ja maanviljelystä, sodista ja kuolemasta, ihmisen raakuudesta ja jumalista. Kylässä oli kaivo, johon oli pudotettu ruumiita. Ja liskot söivät hänen jalkojensa välissä hänen lihaansa, koska hänen verensä tuoksu huumasi ne. Häntä pideltiin kiinni ranteista ja nilkoista. Kuulin etäistä lapsen itkua, sitten parkua ja hysteeristä ulinaa. Istuin kuin kuplan sisällä helvetissä ja katselin piittaamattomana ympärilleni. Kuplani ei koskettanut polttavaa maata, vaan leijui palavien autojen yllä kevyenä kuin tuuli. Hirveästi vammaisia täällä, mietin. kun nousin yhä ylemmäs ja ylemmäs kohti mustana hehkuvaa aurinkoani.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuohan on kuin tämä palsta.
Elämää ulkopuolisena. Jos vetoan jälleen Outi Nyytäjän ajatukseen siitä, että ihmisen lahjat piilevät usein niissä kohdin joita hän itse luulee virheiksi - se että olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen. Pidin sitä haittana, en ole mistään kotoisin, en ole osa tätä kylää tai heimoa. Siitä tunteesta on myös ollut paljon hyötyä. Se antaa tarvittavaa etäisyyttä ja näkökulmaa, jopa suojaa joskus kaikelta siltä surulliselta mitä kuulee ja näkee. Koska jos on liian lähellä, ei näe eikä kuule. Siitä on tullut arvokas ja rakas tunne.
Ja nyt minttuteetä ja lenkille
Mjoo
Mulla on taas hieman eriävä käsitys tuosta erillisyyden tunteesta. Mielestäni se on stressireaktio, joka sulkee ajattelun tunnetason pois ja jättää rationaalisen moodin päälle. Tämä on hyvin yleinen tapa toimia erittäin hankalissa olosuhteissa joissa on vaarana toiminta- ja päättelykyvyn romahtaminen ja siten suora hengenvaara. Kylmä-Kallena rundaaminen edesauttaa tilanteista lutviutumista.
Eli kyse on käsittääkseni vain herkkyydestä, jota osaa, tilanteen mukaan, kytkeä päälle tai pois.
Jaa, varmaan noinki, riippuen tilanteesta.
Tarkoitin nykyistä ulkopuolisuuden tunnetta, sillä, että olen kuin turisti. Tää meidän yhteisö haluaisi enenmmän mun läsnäoloa, mutta en ehdi. On niin paljon töitä ja omia menoja. Pidän tästä paikasta, mutta en tunne olevani täältä, paikallinen. Eipä nää ole muutkaan. Kaikkia kansallisuuksia. Ja aika usein olen töissä vähemmistön edustaja (suomalaisena).
Niin käy kun muuttaa tarpeeksi usein työn ja opintojen mukana. Sama homma voi olla lähetystöjen jälkeläisillä ja kansainvälisillä komennuksilla perheensä mukaan ottavat. Ihmisestä tulee pysyvästi maaton.
Enpä usko että tuntisit oloasi kotoisaksi tai paikalliseksi jossain Afrikassa sadekauden aikaan. Suomen sisäiset kulttuurierotkin on aika isot, eikä niitä tajua, ennenkuin muuttaa. Voisin hyvin kuvitella vielä asuvani jossain ulkomailla.
Koti on siellä missä satun asumaan.
Mun näkemykseni mukaan koti on siellä missä mieleni vaeltaa. Joskus se on tässä ja joskus tuolla, joskus ei juuri missään.
(naurua detaljeista)
No huh mitä kuvioita mieleen luotkaan. Olipa matka. Valojonot matavat kiiluen mustaan maahan selkäranka kuutamon valossa kiiluen.
Mutta se on poltettu oranssi tai punainen hiekka. Se väri.
Joo mä inhoan toisinaan kaupunkielämää. Näen usein näkyjä kaukaisesta joenmutkasta, jonka varteen leiriydyin muutama vuosi sitten.
Jotenkin yksinkertaisuus ja joen liplatus voittaa kaiken mitä maan päällä on. Eroosiokin tietää tämän.
Snadia muokkaust vaatii.
"Kerroin hänelle, että rata ei ollut vielä valmis" = Kerroin hänelle, ettei rata ollut valmis
"Katsahdin häneen kuin rakastunut" = vilkaisin häntä kuten rakastunut katsoo... jne
Eix toi oo aika bulia skidiä?
(5.linja)
Ootko sä joku kirjailija? :)
En.
Itseasiassa kirjoitin väärin Ubuntun, koska en tiennyt missä käyttöjärjestelmässä sohlasin.
Joten siitä tuli lisko.
(kaikenlaista naurua kaikkialta)