Haluaisin kokea

Lueskeltuani näitä tarinoita haluaisin kokea ehkä yhden kerran ns "yhden yön jutun".Mitä siitä saisin ja miten se vaikuttaisi minuun?Jos siitä tulisi paha olo sitten se ei sopisi minulle mutta jos nauttisin ilman morkkista sitten se olisi OK.Minulle ainut "synti" on se jos toimin omaa tunnettani ja tahtoani vastaan.Niin..olen mies.
41247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kukaan ei voi puolestasi päätöstä tehdä, joten neuvomaan en ala. Jokainen suhde on omanlaisensa - myös yhden yön jutuissa. Olen niitä jonkinverran harrastanut ja todeta vain voi, että jotkut ovat olleet hyviä kokemuksia ja toiset todella surkeita. Pari suhdetta on jäänyt jalkoihin pyörimään sillä tavalla, että tavataan silloin tällöin - ei edes joka kuukausi ja vain kun se molemmille sopii.

Vaikka sillä sinällään ei pitäisi olla mitään merkitystä, niin olen nainen. Sellaisen kuvan kuitenkin olen saanut, että miehet jäävät herkemmin kuolaamaan naisen perään, mutta se saattaa myös olla vain minun huonoa tuuria.

Äänestä

En ole kovin kokenut kehäkettu, mutta mulla ainakin on pari-kolme päivää rinta rottingilla, kun "olen saanut", mutta neljän-viiden päivän päästä koko asiaa ei halua muistella ja toivoo ettei sitä olisi tapahtunutkaan.
Jos olet aviossa ja lapsia, niin kannattaa unohtaa koko juttu, etenkin kun tunnut olevan asioita funtsailevaa tyyppiä.

Äänestä

Varokaas yhden illan juttuja... ne nimittäin aiheuttavat hyvännolon tunnetta jalkovälissä ;)

Elämä on nautintoja varten... ottakaa ilo irti siitä mistä haluatte.

Äänestä
  • pelkäsinkin että jotain tuollaista siitä voisi seurata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Lueskeltuani näitä tarinoita haluaisin kokea ehkä yhden kerran ns "yhden yön jutun".Mitä siitä saisin ja miten se vaikuttaisi minuun?Jos siitä tulisi paha olo sitten se ei sopisi minulle mutta jos nauttisin ilman morkkista sitten se olisi OK.Minulle ainut "synti" on se jos toimin omaa tunnettani ja tahtoani vastaan.Niin..olen mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu