Pet Shop Boys julkaisee uutta musiikkia vihdoin.
Uusi kappale "Memory of the future" on kuultavissa tästä linkistä.
Paljon parempi kappale kuin sinkkuna ilmestynyt "Winner"
http://www.youtube.com/watch?v=U6_ScIsHTBM
Mahtavat synat kyllä tuossa kappaleessa.
Syyskuun 10 päivä ilmestyvää "Elysium" julkaisua on verrattu yhtyeen suureen taiteelliseen huipentumaan vuonna 1990 julkaistuun "Behaviour" albumiin.
Mitä mietteitä herättää muissa kuulijoissa tämä duon uusi tuleminen ?
Pet Shop Boys 2012 Elysium
3
151
Vastaukset 3
- marizella83
odotan kanssa innolla uutta albumia,mutta en jaksa uskoa että pet shop boys pystyy tekemään enää kunnon musiikkia.eikös se neilkin ole kohta 60.
taitaa olla pet shop boys parhaat päivänsä nähnyt duo.
itseasiassa kun miettii niin petsarit teki viimeks hitti kappaleen viimeksi vuonna 1993 veryn albumilla kappaleella go west ja sen jälkeen on ollu aika hiljasta. - petheadfinland
Kyllä New York City Boy oli vielä iso hitti vuonna 1999, mutta tosi on että
2000-luvulla on ollut erittäin hiljaista hittien osalta.
Tosin PSB takoi niin ison kasan hittejä vuosina 1986-1993 että voi nyt
vanheta arvokkaasti rakastaman taidemuodon parissa.
Ja vaikka 2000-luvun levyiltä ei olekaan hittejä irronnut (ainakaan Britannian ukopuolella) niin albumit ovat myyneet yllättävän hyvin.
Fundamentalkin yli miljoona kappaletta :O - psb together
Together olisi pitänyt menestyä paljon paremmin :( loistobiisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162416Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686