Eli miten parisuhteissanne jaotellaan "yhteiset" rahat?? Olen ollut seitsemän vuotta avoliitossa miehen kanssa, jonka todellinen luonne paljastui täysin vasta jäätyäni n. puoli vuotta sitten työttömäksi.
Aiemmin maksoin ruoat, siivoustarvikkeet, autoni huollot, ja siis jälkeenpäin ajatellen aivan kaiken mitä elämiseen tarvitsee. En oikeastaan edes ajatellut, mihin mieheni rahat oikein menevät. Nyt on tilanne toinen; joka ikinen päivä mies tappelee rahasta! Ruokatarvikkeet hän on kyllä ostanut, joista itse ruoan molemmille päivittäin valmistan.
Myin myös n.5000e autoni pois, hän osti tilalle 35 000e auton. Tähän autoon en saa koskeakaan, hänen nimissä kun on. Jos olen pyytänyt häntä maksamaan alle 20e puhelinlaskuani, tulee välittömästi huuto "maksa perkele ite laskus!"
Tuntuu kun hän olisi huumaantunut tästä rahan tuomasta vallasta aivan sekopäiseksi! Ei ole koskaan mikään ahkera ollut siivoamaan, mutta nyt ei tee senkään vertaa mitä teki aiemmin. Kerran kun pyysin siivoamaan omat leivänmurunsa pöydältä, huusi minulle : "mikä helvetti sä oot mua määräämään, saatanan siivelläeläjä?!"
Ostelee itselleen kuukausittain uusia vaatteita, kenkiä, millon mitäkin. Jos puudän tuomaan kaupasta itelleni hiusvärin, saan hirveän huudon törkeydestäni ja röyhkeydestäni! Ettäs kehtaan pyytää häntä maksamaan!
Koko tilanne on niin uusi, etten tiedä mitä ajatella! Teenkö oikeasti virheen siinä, jos pyydän häneltä taloudellista tukea? Tuntuu kuin joku ventovieras tyranni olisi tullut kotiimme mieheni ulkomuodossa.
Aiemmin maksoin ruoat, siivoustarvikkeet, autoni huollot, ja siis jälkeenpäin ajatellen aivan kaiken mitä elämiseen tarvitsee. En oikeastaan edes ajatellut, mihin mieheni rahat oikein menevät. Nyt on tilanne toinen; joka ikinen päivä mies tappelee rahasta! Ruokatarvikkeet hän on kyllä ostanut, joista itse ruoan molemmille päivittäin valmistan.
Myin myös n.5000e autoni pois, hän osti tilalle 35 000e auton. Tähän autoon en saa koskeakaan, hänen nimissä kun on. Jos olen pyytänyt häntä maksamaan alle 20e puhelinlaskuani, tulee välittömästi huuto "maksa perkele ite laskus!"
Tuntuu kun hän olisi huumaantunut tästä rahan tuomasta vallasta aivan sekopäiseksi! Ei ole koskaan mikään ahkera ollut siivoamaan, mutta nyt ei tee senkään vertaa mitä teki aiemmin. Kerran kun pyysin siivoamaan omat leivänmurunsa pöydältä, huusi minulle : "mikä helvetti sä oot mua määräämään, saatanan siivelläeläjä?!"
Ostelee itselleen kuukausittain uusia vaatteita, kenkiä, millon mitäkin. Jos puudän tuomaan kaupasta itelleni hiusvärin, saan hirveän huudon törkeydestäni ja röyhkeydestäni! Ettäs kehtaan pyytää häntä maksamaan!
Koko tilanne on niin uusi, etten tiedä mitä ajatella! Teenkö oikeasti virheen siinä, jos pyydän häneltä taloudellista tukea? Tuntuu kuin joku ventovieras tyranni olisi tullut kotiimme mieheni ulkomuodossa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eli miten parisuhteissanne jaotellaan "yhteiset" rahat??
Ihan yksinkertaisesti kustantamalla kaiken yhdessä. Ilman kitinää ja natinaa, ne meni mun tililtä eikä sun.
Kummallakin on sama periaate kallossa, että yhdessä ollaan ja yhdessä kulutetaan. Se raha mikä meille kotiin tulee, se on molempien hyödyksi niin yhdessä kun erikseenkin.
Kuinka tommosta penikkaa jaksaa katella? Rutkasti voimia vaan ja paa harkintaan onko se vaivan arvoista.
Varo, ettet pian löydä itseäsi lakanaan kiedottuna.
eipä nuita oikiastaan jaotella,
sillä periaatteella mennään et se maksaa kellä sillä hetkellä sattuu rahaa olemaan.
mur
Kuulostaas niin jyrkältä tapaukselta että melkein epäilis...
Mut lähe menee.
No yhdyn kyllä tähän nyt.
Siis voihan se olla, että se pimahti rahasta ja vallasta. Mut lähe hyvä nainen kävelee enneko se hakkaa sut!
Joo lähe menee jä äkkiä. Miehes on mulk.ku itserakas kusi.pää. Ei sun tarvii kuunnella tollasta haukkumista. Meillä minä tienaan enemmän ja muijani lähinnä opiskelee ja tekee jostus iltaduunia. mie maksan vuokran ja sähkön. netti mene puoliksi. Ruoka menee aika puoliksi. Olen antanut muijalleni paljonkin rahaa lähinnä vaatteisiin ja meikkeihin ja ostin sille koulu kirjojakin.
Ostin sille uuden fillarin kun vanha oli jo niin romu et nyt se pääsee kouluun fillarilla. En mä ikinä alkais huutamaan jos naiseni pyytää rahaa. Tiedän et sit kun naiseni menee töihin niin se ostaa mulle kaikkee jos tarviin. Tässä maassa kun oma duunikin voi loppua ihan koska tahansa.
Ei ihmisiä kohdella noin. Ei muuta sanottavaa.
Vittu että alko vituttamaan nyt. Tollaset ukot narun jatkoksi.
No nyh lipsahtikin pikkuneiti Jonna>Kanasutralta sewwerran teinikieltä, että voisi uskoa proffinki ihan aidoksi, eikä pervo-Ratikan feikiksi taas kerran.
Ratikkakuskihan ei voi mitenkään osata kirjoitella noin älykkäästi..
Nämä palstan muutkin namusedät himoitsisivat teenage seksiä Jonnalta
Voisin ihan oikeasti tulla illalla Pikku-kakkosen jälkeen Jonnan sängyn reunalle
sepittämään iltsadun ja antaa hyvänyön suukonJonnan poskelle.
Harmi, etten oo enää teini-ikäinen. :)
Mut kyl mulle iltasadut ja pusut kelpaa.
Hakeudu töihin ja lainaa pankista jos tarvitset. Asumisen maksoi kuka?
Kuulostaa kyllä vähän itsekeskeiseltä "äijältä", tunnettekohan toisianne oikeasti? Sellainen jolle omat harrastukset on tärkein ja "muija" nyt kuuluu asiaan siinä missä stereot ja sohva... eikä siitä muijasta saa olla mitään haittaa sen elämässä, tietenkään.
Ehkä asiasta olisi syytä keskustella vakavasti. Itse aloittaisin kyllä lauseen sanoilla "nyt v*ttu lähden kohta menee..."
(jos tosiaan olet n25 ja 7 vuotta yhdessä, niin 18 v. aloititte ja voi olla että miehesi on jäänyt sille tasolle valitettavasti... näen jo hänet NHL-lippis päässä bemarissa nuuska huulessa)
Hyvässä parisuhteessa kunnioitetaan toista. Teidän suhteesta kunnioitus on kaukana
Sinuna ottaisin pitkät. Vaikeaa, ja taloudellisesti tuho, mutta mielummin säilytät henkesi, terveytesi ja etenkin mielenterveytesi.
Taikka alat vaan elää omaa itsenäistä elämääsi siinä. Ostat vain itsellesi ruuan ja teet sen vai itsellesi - jotain Tosi Halpaa ja kauheeta. Et syö hänen ruokia vaikka olis mikä. Asumiskulut ja sähkö ja kotivakuutus maksatte puoliksi - siis ne kulut mitkä oikeesti meneekin puoliksi. Älä ostele hiusvärejä. Elä tulotasosi mukaan. Älä kulje miehen autolla edes kyydissä. Älä lähde mukaan mihinkään minne se menee autolla. Osta käytetty halpa fillari ja kulje sillä ja julkisilla. Mutta muista ettet esitä marttyyria, vaan olet iloinen ja kerrot syyksi "koska haluat tehdä niin".
Haahaa. Ettei koskaan toinen pääsisi sanomaan että siivellä elelee...
Nyt sen ymmärtää kuinka tärkeää se kummankin tarkka panostus yhteiseen talouteen on.
Pystyisikö sitä enää jakamaan oikeasti toisen kanssa? Vai tekisikö kaiken pilkun tarkasti ja se hallitsisi elämää. On myös sellaisia pariskuntia tuttavapiirissä.
Järkyttävän pas.ka ukko sulla. Lähe pois ja muuta omillesi ettei tarvii tollasta katsoo. Ei se sua rakasta edes kun tolleen kohtelee
Mies on sairastunut aika yleiseen parisuhdetautiin nimeltä itsestään selvyytenä pitäminen. Oireena mm. se, että yhä enemmän ajattelee oman napansa kautta yhteisiä asioita kuten rahaa. Puhkase sen uudesta autosta gummit lähtiessäsi.
Kiitokset vastauksista. Kävin näitä lukemassa vielä sunnuntai-iltana, ja alkoi jotenki keittää yli. Tona samana päivänä kun olin saanut mieheltä vielä sellaiset uudet kutsumanimet kun pummi ja lokki. Alkoi siis keittää yli niin huolella et kirjotin kunnalle asuntohakemuksen. Sieltä soitettiinkin jo seuraavana päivänä, ja ehdotettiin asunnon näyttöä tiistaille. Kerroin miehelle tästä. Reaktio oli yllättävä; hän ei ymmärtänyt koko asiaa. Sanoi että "Hyvä ku sait edes jotain tehtyy, nyt saat niitä tukia kelalta ja sossulta ku meidän tuloja ei enää katota yhteisiks. Ens kuun maksat sit ite kaikki kaupassakäynnit."
Saan liitolta rahaa, enkä usko että menisin ikimaailmassa sossuun vaikka sieltä rahaa saisinki. (?) Kysyin kuitenki mieheltä samana iltana että rakastaako edes mua enää. Vastaus oli "kyllähän sä tiedät." Sanoin "en kysyis jos tietäisin, joten voitko vastata mulle?" Mies tähän pitkän mietinnän jälkeen "En mä osaa elää ilman sua." tohon sanoin "en mä sitä kysynyt." Odotin kyllä, tuleeko hältä tohon jatkoa, ei tullut. Hiljasta on sen jälkeen ollu.
No, olin kattoo sitä asuntoa eilen, ja tein vuokrasopimuksen. Reilun viikon päästä saan avaimet. Pelottaa nyt vaan, et tapahtuuko kaikki liian nopeesti. Et kiukunpuuskassa toimin, ja jälkeenpäin kaduttaa... Tiedän varmaks tällä hetkellä vaan sen, että toi asunto jonka otin, oli kun mulle tehty. Olo oli kotoisa heti ku pääsin ovesta sisään. Se tunne merkitsee tällä hetkellä enemmän kun mikään muu.
Vaikia nyt ulkopuolisena edes noinkaan kattavan tekstin jälkeen sanoa, teitkö sä oikein vai et. Se selviää elämällä eteenpäin ja aikanaan. En kuitenkaan usko, että tuo siirto huono on. Mieshän tuntuu tekstisi perusteella olevan ihan juntturua junttipulla.
Enkä ihmettele jos keittää yli. Mä olen mieheen tuohtuneena joskus pakannut ukolle laatikotkin valmiiksi ja ne mitä en jaksanut pakata roiskasin pihalle oottamaan sellaisenaan. Että ihan nätistihän sä olet toiminut. :)
Nyt 50 ikäisenä naisena ja itsekkäästä itarasta eronneena vastaan, että nuorena pitää vähän katsella, ettei toisen rahat mene elämiseen ja toinen ostaa kalliimmat yksin ja pitää kaikki kuitit tallella siltä varalta jos ero tulee (ja sitä ennen kieroilemalla saatu omaa omaisuutta suojeleva avioehto). Nytkin ajattelen kuin nuorena, että raha ei saa esittää suurta roolia, suurpiirteisesti kun suht tasan menee.
Ihan asiallinen ratkaisu. "Ens kuun maksat sit ite kaikki kaupassakäynnit" Öh juu, varmaan maksatkin ;) Koskahan tuo herää todellisuuteen..
Juu siinä kaiken matkaa kannattaa suuta avasta, jos tuntuu joku asia epäreilulle. Mä aukasin suuni jo nuorena, mutta ainahan sitä tuli vastalauseeksi jotain mutkunia. Joskus ois kuiteista tosiaan ollu hyötyä, mut kun en oo jaksanu lähtee suhteeseen sillä periaatteella, että kyllähän tää ei nyt kestä ja joku päivä erotaan. Ikään kuin ennakkoon sitä ootellen ja siihin varautuen.
Niinpä ite kattelen ja puhua poksautan siinä ja heti, jos tulee tilanne että toiselta lähtee mopo karkaamaan ja yhteistyö rupee irvistelemään. Sitten taas mikä on yhdessä hassattu, on yhdessä hassattu. En jaksa jäähä sitä märehtimään montako sataa tai tuhatta euroa hävisin. :)
Juu..raha se kuitenkin monissa suhteissa tuntus olevan se isoin ongelma jonka ympärillä nokitaan jatkuvasti. Toinen on legendaarinen mustasukkaisuus.
Sittehän tosi usein törmää siihinkin, että pariskunta asuu jomman kumman omistusasunnossa ja toinen osapuoli ei ole halukas laittamaan penniäkään kiinni tähän toisen omistamaan kotiin. Mielellään kyllä asuu ja kuluttaa nurkkia siellä, mutta ei panosta mitenkään käteisen muodossa.
Eli loisii nurkissa. Ettei vaan se toinen saa mitään hyötyä siihin omistamaansa asuntoon hänestä. Ikään kuin pieni kateus ja kilpailu siellä olsi taustalla. Tai pelko, että nythän se kuppaa mut kumoon ja ite kuitenkin kuppaa sitä toista siinä pelkästään jo nauttimalla ilmaisesta asunnosta. :)
Ku puol vuotta on ollu duunitta ja mies käyttäytyy samal kaaval, ei hän mitenkään muutu. Teit ihan fiksusti ku muutat.
Mikäli miehes jollain tavoin sua rakastais, hän olis pyytäny jäämään.
Meil menee rahan kaa = kuiteist lasketaan yhteiset menot laitetaan puokkiin. Ku kumpiki käyttää toistensa kulkuneuvoja, myös vakuutukset jne. menee samaan nippuun.
Hemmottelujutut omast pussist.