Olen ihan hukassa alan valinnan suhteen. Tiedän kokemuksesta, että on kaikkien etu, että ihminen hakeutuu ammattiin, jossa viihtyy. Joten antakaa ehdotuksia. Hyvä olisi, että joku kaltaiseni jo ammatissa oleva voisi kertoa ammatinsa.
Olen perusluonteeltani rauhallinen ja analyyttinen sekä optimisti. Tykkään puuhastella paljon itsekseni enkä välitä small talk-tyylisistä keskusteluista. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että en haluaisi toisinaan vaihtaa ajatuksia jostain syvällisistä asioista toisen kanssa.
Vahvuuteni on avaruudellinen hahmotuskyky ja heikkoutena yksityiskohtiin kiinnitäminen. Minulla on siis erinomainen kuvamuisti, jota hyödynnän uuden asian opettelussa. Minulla on matemaattisia taipumuksia ja pystyn loogiseen päättelyyn, mutta en kuitenkaan koe laskemista mielekkäänä. Liittynee varmaan noihin yksityiskohtiin.
Haluaisin ammatin, jossa minun ei tarvitsisi koko ajan stressata sitä, että joku yksityiskohta on mennyt väärin. Jos kokonaisvaltaisesti tarkastelee työskentelyäni, siinä ei tapahdu virheitä kuin yksityiskohdissa. Olen kuitenkin huomannut, että jotkut ihmiset vetävät herneen nenäänsä juuri näistä yksityiskohdista eivätkä edes välitä kokonaisuudesta (terveisiä entiselle professorilleni).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.