Joo ei. Mä muistan ihan tarkasti miten hyvä siinä oli istua (maata, kölliä). taisin osata kontata, mutta en lähtenyt siitä mihinkään.
(tää on faktista naurua)
Täällä pieni ihminen viuhtoo jotain juttua Pietan kanssa. Käperrytään päiväunille. Sitä se on. Mustikka nukuttaa.
0Äänestä
vot
Pottuvoita.
0Äänestä
puskalisko
pidän vieläkin muussatuista potuista :P
0Äänestä
zisel
Punasta paprikaa vedin kuulemma ihan himona. Vetäsin kaikki sitä mukaa kun niitä kotiin kannettiin.
0Äänestä
puskalisko
minulle muussattiin haarukalla mustikoita, ja niitä söin. Mummo antoi (äidiltä salaa) mustikoiden sekaan hieman sokeria. Äiti teki paljon puuroa. Muistan erityisesti puolukkapuuron ja hirssipuuron. Sain myös tattaripuuroa. Hirssi ja tattaripuurot haudutettiin uunissa.
Omat poikani ovat asioineet kuoriutumisestaan lähti oma-aloitteisesti sitimarketissa. He noutavat sieltä lihatiskin tuotteita ja mäyräkoiria. Oli ällistyttävää, kuinka suuria määriä hyödykkeitä vastakuoriutunut lisko kykenee roudaamaan mukanaan.
Koska olen vapaan kasvatuksen miehiä, haluan mainostaa kaveriperheideni esimerkkiä. Antavat lapsen syödä käsin itse, ilman aterimiakin. Kaverini havainollisti asiaa tunkemalla yhäkkiä lusikkaa naamaani kohti, jolloin käänsin pääni: olihan se uhkaavaa. Lisäksi ruokkimisesta tulee helposti vallankäyttöä.
Keksivät sittemmin keinonkin opettaa aterimien käyttöä: äiti teki lapselle oikein hyvää mutta vetelää suklaavelliä, eihän sitä käteen saanut. Lähelle asetetulle lusikalle oli hyvin nopeasti löytynyt käyttötarkoitus.
Minulle kyllä työnnettiin ruokaa suuhun, mutta yrittäisin itse varmaan ensisijaisesti tuota uudempaa systeemiä.
En muista ihan vauva-ajoilta. Mutta pienenä, aamulla ennen kuin mut vietiin päiväkotiin (silloin sanottiin seimi, ihan pienille tarkoitettu) muistan syöneeni velliä.. Jostain syystä on jäänyt mieleen aamukiire ja pohjaanpalaneen vellin haju :/
En muista ihan pienestä ja siitä kun muistan mä lykin jo itse sitä ruokaa suuhuni. Paistetusta kalasta mä tykkäsin, mandariineista, maidosta ja tuorekurkusta. Niitä oisin syönyt/juonut kilo-/litrakaupalla. Vaikka elänyt vain niillä. :)
Mustikat ja puolukat oli myös hyviä, suoraan kahvikupista ja pakkasesta tai metsästä tuoreena.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Puurua lykittiin, ja mustikka-banaanisosetta
Ei pottua?
Kyllä pottuakin, vaikka sananlasku sanookin että puuro miehen tiellä pitää, perunat rullaa ojahan.
Kälpässienivä. :)
Huomaahan sen..
Vasta tässä iässä. :)
Ne ei nikerrytäkään heti..
Ne tais olla muuteki pahviset. :)
Varhaisimmat muistot mulla on siniseltä viltiltä, joka oli metsäukiolla, ja jonka päältä söin muurahaisia.
Mutsi ja faija taisi olla keräämässä jotain marjoja. Puolukoita, muistaakseni
(villiä naurua)
Ajatelkaa nyt! Siis vanhemmat jättävät lapsensa aukiolle ja menevät itse metsään. Aika raffia.
(naurua)
Sut olis voinu vaiks susi syyä. :)
Ne on suojeltuneet ihan luontaisesti. Suet ei syö lapsia. Ja lapselle on ihan hyväksi katsella maailmaa;) Ilmeisesti olte sen tehnytkin.
Emä osannut vielä hahmottaa kaikkia metsän vaaroja. Nyttemmin nukun mielelläni hangella suden ulvonnassa.
Jou
No olitko edes palleroinen, oliko sulla ns. kumirenksut ranteissa, kun niitä muurahaisia nypit pieneen märkään suuhusi?
Mä muistan ihan selvästi sen auringonpaisteen ja sen viltin. Se viltti oli mun maailmankuvani ja muu sen ympärillä jotain hötöä.
(naurua)
Eikä sun vanhemmatkaan, kuten vaiks kyyttönien vaaraa. :(
Mitkä renksut?
Taisin olla siinä vuoden, ehkä puolitoista.
(siis iältäni -naurua)
Jos on sokea?
Eli melko pontso.
Paras juttu lapselle kait? Valo, viltti ja ei ymmärystä siitä, tuleeko ne emot puskasta takaisin. Se huoli tuli vasta myöhemmin.
Ihan hillitön.
(hillitöntä naurua)
Joo ei. Mä muistan ihan tarkasti miten hyvä siinä oli istua (maata, kölliä). taisin osata kontata, mutta en lähtenyt siitä mihinkään.
(tää on faktista naurua)
Sut ois voinnu intiaanit syyä. :(
Täällä pieni ihminen viuhtoo jotain juttua Pietan kanssa. Käperrytään päiväunille.
Sitä se on. Mustikka nukuttaa.
Pottuvoita.
pidän vieläkin muussatuista potuista :P
Punasta paprikaa vedin kuulemma ihan himona. Vetäsin kaikki sitä mukaa kun niitä kotiin kannettiin.
minulle muussattiin haarukalla mustikoita, ja niitä söin. Mummo antoi (äidiltä salaa) mustikoiden sekaan hieman sokeria. Äiti teki paljon puuroa. Muistan erityisesti puolukkapuuron ja hirssipuuron. Sain myös tattaripuuroa. Hirssi ja tattaripuurot haudutettiin uunissa.
Omat poikani ovat asioineet kuoriutumisestaan lähti oma-aloitteisesti sitimarketissa. He noutavat sieltä lihatiskin tuotteita ja mäyräkoiria. Oli ällistyttävää, kuinka suuria määriä hyödykkeitä vastakuoriutunut lisko kykenee roudaamaan mukanaan.
Koska olen vapaan kasvatuksen miehiä, haluan mainostaa kaveriperheideni esimerkkiä. Antavat lapsen syödä käsin itse, ilman aterimiakin. Kaverini havainollisti asiaa tunkemalla yhäkkiä lusikkaa naamaani kohti, jolloin käänsin pääni: olihan se uhkaavaa. Lisäksi ruokkimisesta tulee helposti vallankäyttöä.
Keksivät sittemmin keinonkin opettaa aterimien käyttöä: äiti teki lapselle oikein hyvää mutta vetelää suklaavelliä, eihän sitä käteen saanut. Lähelle asetetulle lusikalle oli hyvin nopeasti löytynyt käyttötarkoitus.
Minulle kyllä työnnettiin ruokaa suuhun, mutta yrittäisin itse varmaan ensisijaisesti tuota uudempaa systeemiä.
No enpä kyllä muista?
Äitee kerto, että mua odottaessaan oli oltava jääkaappikylmiä appelsiineja ja mannapuuroa.
.....söin kuulemma kaiken mitä eteen laitettiin..... =)
En muista ihan vauva-ajoilta. Mutta pienenä, aamulla ennen kuin mut vietiin päiväkotiin (silloin sanottiin seimi, ihan pienille tarkoitettu) muistan syöneeni velliä.. Jostain syystä on jäänyt mieleen aamukiire ja pohjaanpalaneen vellin haju :/
En muista ihan pienestä ja siitä kun muistan mä lykin jo itse sitä ruokaa suuhuni. Paistetusta kalasta mä tykkäsin, mandariineista, maidosta ja tuorekurkusta. Niitä oisin syönyt/juonut kilo-/litrakaupalla. Vaikka elänyt vain niillä. :)
Mustikat ja puolukat oli myös hyviä, suoraan kahvikupista ja pakkasesta tai metsästä tuoreena.
banaanimussia
pottusoseella kai se on aloitettu mun kiinteempään ruokaan totuttelu
vaikken sitä ite muistakkaan,
mur