Kela valehtelee työttömyysvakuutusmaksuista

Lähetin oheisen kirjeen paperikirjeenä Kelalle:

Kansaneläkelaitos

Miksi lakimiehenne Mari Köngäs harhauttaa luulemaan että kassoihin kuulumattomien maksamat pakolliset työttömyysvakuutusmaksut hyödyttäisivät heitä itseään perusturvan kautta? Pidän sitä törkeänä valehteluna.

Aiemmin työttömyyskassoihin kuulumattomien maksamat pakolliset työttömyysvakuutusmaksut siirrettiin kokonaisuudessaan hyödyttämään kassoihin kuuluvien ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Tämä oli niin härskiä, että siitä nousseen kohun takia tämä siirto lopetettiin. Kun vakuutusmaksujen nykyistä kohtaloa tiedustelee työttömyysturvalainsäädännön kehittämisestä vastuussa olevalta Sosiaali- ja terveysministeriöltä, niin he antavat ymmärtää, että niillä rahoitetaan peruspäivärahaa. (STM/3667/2007.) Myös työttömyysturvalainsäädännön toimeenpanosta vastaava Kela eli te vastaatte täsmälleen samalla tavalla. (Kirjeenne allekirjoittaneelle 28.3.2012. Tämä oli vastaus 8.3.2012 päivättyyn kirjeeseeni.)

Todellisuudessa ne siirretään valtion kassaan, josta maksetaan sekä peruspäiväraha että valtion virkamiesten palkat. Miksi tätä ei voida sanoa suoraan, vaan vakuutusmaksujen perään kyseleviä harhautetaan kuvittelemaan, että vakuutusmaksut siirretään hyödyttämään maksajaa itseään perusturvan kautta?

Jos työvoimaa on noin 2,4 miljoonaa joista joka kahdeksas ei kuulu työttömyyskassoihin, työttömyysprosentti 8, keskiansio 3000 €/kk, ansiosidonnaiset vakuutusmaksut 0,6 0,8%, peruspäiväraha 674 €/kk ja valtion vuosibudjetti noin 50 miljardia, niin tästä on helppo laskea, että kassoihin kuulumattomien vakuutusmaksut hyödyttävät heitä itseään vain noin 2 €/kk työttömyyden sattuessa! Jos juristi ansaitsee tyypillisesti 3000-7000 €/kk, niin tästä seuraa se että nämä vakuutusmaksut hyödyttävät valtion leivissä olevia juristeja luokkaa 10-20 €/kk, siis paljon enemmän kuin työttömiä itseään. Ja heidän hyöty on jatkuvaa, ei vain työttöminä.

Lakimiehenne Mari Köngäs huiputtaa ihan saman kaavan mukaan kuin STM:n johtaja Anja Kairisalo. Mari Köngäs sanoo kirjeessään allekirjoittaneelle: "Työttömyysvakuutusmaksuilla ei rahoiteta ainoastaan ansiopäivärahaa, vaan myös Kelan maksama peruspäiväraha rahoitetaan osittain työttömyysvakuutusmaksujen tuotoista."

Tämä väite on 99,7 prosenttisesti valhetta, se on vain 0,3 prosenttisesti totta, sillä peruspäivärahasta rahoitetaan vain noin 0,3 prosenttia työttömyysvakuutusmaksuilla kerätyillä tuotoilla! (Laskelma alempana.) Sen sijaan ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ansiosidonnainen osuus rahoitetaan käytännössä lähes kokonaan ansiosidonnaisilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Juristien kielenkäytössä tämä ei ole valehtelemista, kun heidän väitteessään on 0,3 % totta. Arkikielessä tälle on kuitenkin monta kuvaavaa sanaa: Törkeä valehtelu, huijaus, harhautus, totuuden piilottaminen jne.

Kelan ja STM:n vastaukset ovat niin yhdenmukaisia, että herää kysymys mistä alkuperäinen harhaanjohtava väittämä on peräsin. Olen kysynyt tätä, mutta en ole saanut vastausta. Olen kysynyt myös sitä että miksi kyselijöitä harhautetaan kuvittelemaan, että kassoihin kuulumattomien vakuutusmaksut menisivät heidän itsensä hyväksi perusturvan kautta. Tähänkään en ole saanut vastausta.

Kun virkamiehet valehtelevat kansalaisilleen, niin on ylitetty yksi kriittinen raja! Kun valtio ja sen virkakoneisto kääntyy kansalaisiaan vastaan, niin siitä on leikki kaukana.

Jos te olisitte olleet vilpittömiä, niin he olisitte kertoneet totuuden, että nämä vakuutusmaksut menevät valtiolle ja siten käytännössä hukkaan maksajan itsensä kannalta. Miksi te valehtelette? Oletteko te niin ammattiyhdistysliikkeen talutusnuorassa että ette uskalla kertoa totuutta? Vai mikä on syynä? Joku yhteinen lähde teidän ja STM:n teksteillä on, jota te toistatte kuuliaisesti kuin papukaijat. Koska ja missä on sovittu että kansalaiselle valehdellaan näin? Niiden nimet esiin jotka tämän päätöksen tekivät! Keitä he ovat?

On ihmisiä jotka eivät pärjää työttömyysturvakiemuroissa esim. ADHD:n tai kielivaikeuksien takia. Tätä osaamattomuutta ja tietämättömyyttä käytetään härskisti hyväksi. Ja jos joku epäilee systeemin oikeudenmukaisuutta, niin hänet pannaan ruotuun antamalla tahallaan harhaanjohtavia vastauksia. Kuten te teette.

Lukekaa lisää aiheesta: http://tinyurl.com/oikeutta
Alkuperäinen Kelan kirje on luettavissa myös näiltä sivuilta

Helsingissä 4.9.2012

___________________
Xxxxxx Xxxxxxx
Xxxxxx 99X9
999999 Helsinki
Sähköposti: [email protected]
56742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kirjeen liitteenä oli laskelma:

Oletetaan että työllisiä on Suomessa 2,4 miljoonaa ja työttömyysprosentti on 8. Tällöin työttömiä voisi olla suuruusluokkaa 200000. Kelan mukaan pelkällä peruspäivärahalla olevia oli vuonna 2011 tarkalleen 25501 kpl. Siis noin joka kahdeksas työtön ei kuulu kassaan. (Tai on muusta syystä pelkällä peruspäivärahalla. Mutta tämä laskelma on pelkkä suuruusluokka-arvio, joten ei takerruta siihen.)

Jos oletetaan että keskipalkka on 3000 euroa/kk ja työttömyysvakuutukset tuloista yhteensä 1,4%, niin työttömyysvakuutusmaksuja tulisi n. 100 miljoonaa kuukaudessa. Jos joka kahdeksas on kassoihin kuulumaton, niin tästä summasta palautetaan kahdeksasosa valtiolle eli 12,5 miljoonaa/kk. Jos valtion budjetti on noin 50 miljardia vuodessa, niin kuukaudessa se on noin 4 miljardia. Tällöin tämä valtiolle palautettu summa muodostaa noin 12,5M / 4000M = 0,3% koko summasta. Tyypillinen peruspäiväraha on 674 euroa kuukaudessa. Tästä 0,3% on sitä työttömyysvakuutusmaksuilla maksettua rahaa, joka hyödyttää myös työtöntä itseään. Eli kassoihin kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksut hyödyttävät heitä itseään noin 2 euroa kuukaudessa!

Jos noin 0,3 % valtion tuloista muodostuu kassoihin kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksuista, niin jokaisen valtiolta palkkaa saavan palkassakin on 0,3 % osuus näistä rahoista. 0,3 % 3000-7000 eurosta on 9-21 euroa.

Äänestä
  • Jos oletetaan että sinä olet nuija, oletetaan aivan oikein.

    Äänestä

  • oletettavasti kirjoitti:

    Jos oletetaan että sinä olet nuija, oletetaan aivan oikein.

    Missä on virhe? Onko jokin väittämä väärin ylläolevassa? Jos ei, niin sitten itse olet nuija joka ei ymmärrä lukemaansa. Reaktiosi on tunneperäinen vailla loogista perustelua. Kun ei osata sanoa mitään itse asiaan, niin ruvetaan mollaamaan asian sanojaa. Se on varma merkki hävitystä väittelystä.

    Äänestä

Vittu mutta sä olet jollakin tapaa melkoisen pakkomielteinen. Siis ihan oikeasti.

Äänestä
  • Työttömyysturva maksu on vero luontainen maksu joka peritään kaikilta se on sama kuin tuleva tv-lupa maksu jonka kaikki maksaa, nekin jotka ei omista edes televisio laitetta nekin maksaa

    Äänestä

  • tv-lupatarkastaja he kirjoitti:

    Työttömyysturva maksu on vero luontainen maksu joka peritään kaikilta se on sama kuin tuleva tv-lupa maksu jonka kaikki maksaa, nekin jotka ei omista edes televisio laitetta nekin maksaa

    TV-vertaus on huono. Tosin sekin on väärin että jokaisen pitää maksaa TV-maksu vaikka ei olisikaan televisiota. Se on vähän samaa kuin se että jokaisen pitäisi maksaa auton käyttömaksu.

    Tulevassa TV-maksussa on se oleellinen ero, että jos muutat mieltäsi, niin voit hankkia television ja voit katsoa sitä. TV-verossa ei myöskään lue että "auton käyttömaksu" tai "hammaslääkärimaksu" joka harhauttaa. Nythän palkkakuitissa lukee että "työttömyysvakuutusmaksu" mutta se ei silti ole työttömyysvakuutusmaksu, jos sitä pidetään verona. Sen sijaan jos maksat televisiomaksun, niin kohteesta ei ole epäselvyyttä.

    Tässä ei ole myöskään kysymys siitä mitä pitää maksaa, vaan siitä mitä on oikeus saada. Jos kyse on verovaroin kustannetusta korvauksesta, niin miksi verovaroilla kustannettuja etuuksia jaetaan epätasa-arvoisesti? Perustuslaissakin sanotaan, että samanlaisessa asemassa olevia ihmisiä on kohdeltava samalla lailla.

    Tai vertaa sairaalaan: Maksat sairaalasta vaikka olisit terve. Mutta jos sairastut, niin sinulla on oikeus saada hoitoa. Sen sijaan vaikka olet maksanut työttömyysvakuutusmaksuja, niin et ole oikeutettu niillä kustannettuun korvaukseen, jos et ole kassajäsen. Tässä on erittäin oleellinen ero, joskin sinulta puuttuu kyky nähdä se. Eli ihmiset jaetaan kahteen eriarvoisesti kohdeltuun kastiin kassajäsenyyden perusteella. Tämä eriarvoisuus vaikuttaa myös paljoon muuhunkin kuin työttömyyskorvaukseen. Se vaikuttaa jopa eläkeputkeen ja sitä kautta vanhuuseläkkeeseen.

    Äänestä

  • -G- kirjoitti:

    et voi kiistää sitä ettei se työttömyysturvamaksu ole käytännössä veroluontainen maksu, vai kiistätkö sen?.

    Äänestä

  • tv-lupatarkastajanto kirjoitti:

    et voi kiistää sitä ettei se työttömyysturvamaksu ole käytännössä veroluontainen maksu, vai kiistätkö sen?.

    "et voi kiistää sitä ettei se työttömyysturvamaksu ole käytännössä veroluontainen maksu, vai kiistätkö sen?. "

    Kyllä minä sen kiistän ja myös perustelen väitteeni:

    Vakuutusperiaate on sitä että vakuutusmaksuilla kerätään tietty potti jolla peitetään vakuutuskorvauksista aiheutuneet kulut. Eli raha on korvamerkittyä. Veroilla kerätyt rahat eivät ole korvamerkittyjä. Pätee sekä tuloveroon, alkoholiveroon jne. Sen sijaan työttömyysvakuutusmaksuilla kerätyt rahat ovat korvamerkittyä. Ansiosidonnaisia vakuutusmaksuja kerätään se sama summa mikä menee ansiosidonnaisiin korvauksiin. Näin ollen kyse on vakuutusmaksuista, ei verosta. Se ei muutu veroksi vaikka sitä nimittäisi veroksi. Ei banaanitkaan muut sinisiksi jos niitä nimittää sinisiksi.

    Samalla lailla työttömyysvakuutusmaksut eivät muutu veroiksi jos niitä nimittää veroiksi.

    Ja ihan riippumatta siitä onko se vero vai ei, niin se ei muuta perusongelmaa, eli epäoikeudenmukaista kohtelua. Verovaroilla kustannetuista palveluista ei saa sulkea ketään ulkopuolelle - jos se siis olisi vero eikä vakuutusmaksu.

    Miksi puolustelet paskaa syteemiä, siksikö että hyödyt siitä itse muiden kustannuksella?

    Äänestä

  • tv-lupatarkastaja he kirjoitti:

    Työttömyysturva maksu on vero luontainen maksu joka peritään kaikilta se on sama kuin tuleva tv-lupa maksu jonka kaikki maksaa, nekin jotka ei omista edes televisio laitetta nekin maksaa

    Tuo on pelkkä terminologialla pelaamista. Se että asiaa nimittää veroluotoiseksi maksuksi, ei muuta yhtään mitään. Eli olet sitä mieltä, että jos tätä epäoikeudenmukaisuutta nimitetään veroluotoiseksi maksuksi, niin se muuttuu oikeudenmukaiseksi. Idiootti!
    LUE ALKUPERÄINEN SIVU UUDELLEEN JA YMMÄRRÄ LUKEMASI:
    http://tinyurl.com/oikeutta

    Montako kertaa samaa asiaa pitää toistaa että se menee jakeluun?
    Kummallista paksukalloisuutta.
    Jotkut ymmärtää puhetta, jotkut tarvitsevat nyrkillä avustamista jotta tieto menee perille.

    "Perustuslakivalionkunnan vakiintuneessa tulkinnassa työttömyysvakuutusmaksu on vakiintunut "veron mukaisena maksuna" eikä näin ollen ole vakuutusturvamaksu."

    Tälle väitteelle ei löydy tukea. STM vain väittää että näin on, mutta mitään dokumentteja asiasta ei löydy.

    Jos se on vakuutusmaksu, niin siitä herää tiettyjä ristiriitaisuuksia. Sitten kysyjälle vastataan että se onkin vero. Siitä seuraa taas toisia ristiriitaisuuksia perustuslain kanssa. Sitten sanotaankin että se onkin vakuutusmaksu. Eli oli sen kumpi tahansa, niin aina menee jotain väärin. Mutta kiero juristi keksii sekavan kiertotien: Sen onkin verovakuutusmaksu joka on vero ja vakuutus ja jotain siltä väliltä jotain sekavaa josta ei saa selvää vaikkapa siis veroluotoinen vakuutusmaksu joka on ihan ikioma hämäämiseen luotu termi jolla ei ole olemassa todellista vastinetta suomen kielessä.

    Äänestä

  • En ole pakkomielteinen. Olen katkera - ja syystä. Aion tapella tämän asian loppuun asti vaikka henki menisi. VAADIN OIKEUTTA! Siis vaadin. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla! Kaltaisesi paskiaiset eivät vaan piittaa, he lyövät lyötyä. Ja se puolestaan kaataa lisää bensaa liekkeihin. Sinun mielestä minun pitäisi luovuttaa ja tyytyä osaani. Mutta minä en ole alistujatyyppiä! Olen kokenut vääryyttä enkä voi antaa asian olla. Minulla ei olisi mitään ongelmaa menetetystä ansiosidonnaisesta jos en olisi maksanut siitä. Antakaa korvaus tai palauttakaa maksetut vakuutusmaksut.

    Vielä on voimia pelkästään lobbata ja pommittaa poliitikkoja ja virkamiehiä sähköpostipommituksilla. Mutta entä sitten kun en enää jaksa...... siinä teillä on mietittävää!

    Toinen bensaa liekkeihin kaatanut juttu on Jouko Ahosen puheet tyyliin "Mittavasta työstä on saatava mittava korvaus" kun hän selitti naama possunpunaisena miten hän on muka ansainnut miljoonakorvaukset. AY-pomot eivät ole tuottaneet yhtään mitään, he ovat vain siirtäneet rahaa muiden taskuista omiinsa taskuihinsa. Ja joskus vähän rippeitä omien jäsentensä taskuihinkin. Mutta kenen taskuista. Vastus: Muunmuassa meidän muiden jotka emme ole huomanneet osaa pitää puoliamme. VIHAA VIHAA VIHAA!!!!! Nämä perkeleet uhkasivat yleislakolla kun tähän epäoikeudenmukaisuuteen yritettiin saada korjausta 90-luvulla.

    Työttömien epätasa-arvoisesta kohtelusta on EU-valitus sisällä. Hyvin perusteltu. 11 sivua ja 14 liitettä. EU -virkamiehillä ei ole sitä samaa ennakkoasennetta kuin teillä, sillä he ovat eläneet erilaisessa maailmassa. Missään muussa maassa ei ole niin että pitää maksaa vakuutusmaksuja mutta ei ole silti vakuutettu. Työttömyysturva on usein pelkkien liittojen varassa, eli ne jotka eivät saa korvausta, eivät myöskään maksa mitään. Ja sekin on ihan oikein. Seillä kukaan ei ryövää kenenkään maksamia vakuutusmaksuja.

    Äänestä

  • Verenmaku suussa kirjoitti:

    En ole pakkomielteinen. Olen katkera - ja syystä. Aion tapella tämän asian loppuun asti vaikka henki menisi. VAADIN OIKEUTTA! Siis vaadin. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla! Kaltaisesi paskiaiset eivät vaan piittaa, he lyövät lyötyä. Ja se puolestaan kaataa lisää bensaa liekkeihin. Sinun mielestä minun pitäisi luovuttaa ja tyytyä osaani. Mutta minä en ole alistujatyyppiä! Olen kokenut vääryyttä enkä voi antaa asian olla. Minulla ei olisi mitään ongelmaa menetetystä ansiosidonnaisesta jos en olisi maksanut siitä. Antakaa korvaus tai palauttakaa maksetut vakuutusmaksut.

    Vielä on voimia pelkästään lobbata ja pommittaa poliitikkoja ja virkamiehiä sähköpostipommituksilla. Mutta entä sitten kun en enää jaksa...... siinä teillä on mietittävää!

    Toinen bensaa liekkeihin kaatanut juttu on Jouko Ahosen puheet tyyliin "Mittavasta työstä on saatava mittava korvaus" kun hän selitti naama possunpunaisena miten hän on muka ansainnut miljoonakorvaukset. AY-pomot eivät ole tuottaneet yhtään mitään, he ovat vain siirtäneet rahaa muiden taskuista omiinsa taskuihinsa. Ja joskus vähän rippeitä omien jäsentensä taskuihinkin. Mutta kenen taskuista. Vastus: Muunmuassa meidän muiden jotka emme ole huomanneet osaa pitää puoliamme. VIHAA VIHAA VIHAA!!!!! Nämä perkeleet uhkasivat yleislakolla kun tähän epäoikeudenmukaisuuteen yritettiin saada korjausta 90-luvulla.

    Työttömien epätasa-arvoisesta kohtelusta on EU-valitus sisällä. Hyvin perusteltu. 11 sivua ja 14 liitettä. EU -virkamiehillä ei ole sitä samaa ennakkoasennetta kuin teillä, sillä he ovat eläneet erilaisessa maailmassa. Missään muussa maassa ei ole niin että pitää maksaa vakuutusmaksuja mutta ei ole silti vakuutettu. Työttömyysturva on usein pelkkien liittojen varassa, eli ne jotka eivät saa korvausta, eivät myöskään maksa mitään. Ja sekin on ihan oikein. Seillä kukaan ei ryövää kenenkään maksamia vakuutusmaksuja.

    olet väliinputoaja nyt tälläkertaa tässä asiassa, ei mitään muuteta jälkikäteen kenenkään eduksi vaikka kuinka uhkailisit tai tekisitkin jotain, itsellesi siinä vaan vahinkoa tekisit. On paljon ihmisiä jotka on väliinputoajia jossakin muussa asiassa ja sillekään ei kukaan mitään voi.

    Äänestä

  • moksiskaan kirjoitti:

    Lait on ihmisten laatimia, ei luonnonlakeja. Niitä voi muuttaa. Sen jälkeen ei tule enää uusia väliinputoajia.

    Äänestä

  • - väli - kirjoitti:

    Lait on ihmisten laatimia, ei luonnonlakeja. Niitä voi muuttaa. Sen jälkeen ei tule enää uusia väliinputoajia.

    jokaisessa laissa on olemassa jokin päivämäärä esim. joka vaikuttaa siihen väliiputoamiseen ja niitä sattuu väkisin... jokin ikä/työssäoloaika/työttömyys/liittoon kuulumisenaika/ jos ei päivät natsaa niin on väkisin väliinputoaja esim. noissa asioissa.Jos vaiika jokin laki muutetaan alkavaksi esim. 1.7.2012 ja olet syntynyt 29.6 niin jäät auttamatta lain muutoksen ulkopulelle. Näitä on pilvin pimein joissa aina jokin pvm on se ratkaiseva.JA väliinputoajia tulee.Osa hoidetaan pitkällä siirtymäajan välivaiheella, saattaa olla vuosiakin, mutta jokatapauksessa niitä jää.

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    Perustelusi ontuu. Tuo ei oikeuta siihen että työttömiä saisi kohdella epätasa-arvoisesti.

    Äänestä

  • loogikko kirjoitti:

    Perustelusi ontuu. Tuo ei oikeuta siihen että työttömiä saisi kohdella epätasa-arvoisesti.

    oli kyse pelkästään väliinputoamisesta, ei siitä , onko jokin epätasa-arvoista.Ja sinä olet väliinputoaja, oli se sitten epätasa-arvoista vai ei.

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    oli kyse pelkästään väliinputoamisesta, ei siitä , onko jokin epätasa-arvoista.Ja sinä olet väliinputoaja, oli se sitten epätasa-arvoista vai ei.

    Ei ole kyse väliinpuotoamisesta. Kyse on siitä että kassajäsenet saavat ansiosidonanisen eläkepukten ja jos et ole kassajäsen, et saa ansiosidonnaista eläkeputkea. Tämä on epätasa-arvoa, ei väliinpuotamista.

    Tämä saatta olla yksilötasolla helposti kuusinumeroinen summa! Täysin kohtuutonta!

    Tietysti se on 'epätasaarvoa''... sekä ansiosidonnainen että työttömyysputki, ent. eläkeputki on tehty nimenomaan liittojen/kassojen jäsenille, siis se on ollut tarkoituskin että he saavat paremman turvan kuin niihin kuulumattomat... etkö sitä tajua jo vihdoinkin. Ei ole ollut tarkoitus koko kansalle sitä tehdäkään vaan vain ja ainoastaan lyhyesti sanoen kassojen jäsenille.Ei ole kohtuutonta vaan asian mukaista, niinkuin on ollut tarkoituskin.

    Äänestä

Elloskin myy työttömyysturvaa jollei satu ay-liikken tarjoama kelpaamaan ja ytk ei muuten vaan maistu, 19,95/kk ja saat 600/kk Pitää olla vakihomma jotta sen saa.

Äänestä
  • Sehän on 2,4 kertaa kalliimpi kuin YTK.
    Ilmankin kassaa saa 674 euroa/kk.

    Äänestä

mutta sen saa kaikkien muiden etujen lisäksi vaikka saisitkin ytk tai liiton rahaa.

Äänestä

Hyvä että Kelalle on lähetetty ym. kirje. Heiltä paskapaperi olikin jo loppu ja kirje sai näin arvoisensa huomion.

Äänestä
  • Onkx kivaa?

    Äänestä

"Hyvä että Kelalle on lähetetty ym. kirje. Heiltä paskapaperi olikin jo loppu ja kirje sai näin arvoisensa huomion. "

Tällaisen tunneperäisen vuodatuksen voikin olettaa saavansa henkilöltä jolla ei ole kykyä ottaa minkäänlaista kantaa kirjeen asiasisältöön.

Miksi muuten oksensit tuon vastuksesi? Mikä on sen tarkoitus? Leikkiä nokkelaa? Syvää perustelematonta häviön tunnetta se kyllä huokuu.

Jos olet kykenemätön osallistumaan keskusteluun asiallisilla kommenteilla, niin kannattasi pitää turpansa kiinni mieluummin kuin nolata itsensä päästelemällä suustaan sammakoita.

Vastsus kertoo vastaajan tason.

Äänestä
  • Palkkakuitissani luki näin "työnantajan työttömyysvakuutusmaksu" on työnantajan maksama työttömyysvakuutusmaksu miten se muuttuu -G-:n sivuilla aina "hänen maksamaksi, sitä mä .....

    Äänestä

G:lle halpa yksinkertainen neuvo!.

Kun sijoitat suomeen ja itseesi!. voit työttömänä saada myös osinko tuloa sijoittamastasi pääomasta!.

Äänestä

Mikä vähämielinen idiootti tämä on? Ei työtön voi liittyä kassaan.

Äänestä
  • kyllä voi kun...

    Äänestä

  • menee töihin kirjoitti:

    kyllä voi kun...

    siihen riittää...

    Äänestä

Kyllä työtönkin voi työllistyä, on varaa sijoittaa suomeen ja itseensä

Äänestä

Hän on kalliisti maksanut siintä, vaikka ei ole itse henklökohtaisesti vapaaehtoisen työttömyyskassan jäsen!.

herää kysymys kuka valehtelee!.

Äänestä

näitä maksuja kerätään kaikilta työnantajilta, mutta sillä rahoitettuun korvaukseen ovat oikeutettuja vain kassajäsenet. Se on ihan OIKEIN!.

Äänestä

kummallista jopa stm ja okv kirjeet ei tuonut

Äänestä
  • Kerroitte oikeuskanslerille 26.03.2012 osoittamassanne kirjoituksessa edelleen työttömyysturvalainsäädännössä olevista epäkohdista

    Sekä apulaisoikeuskansleri että allekirjoittanut on ratkaissut samaa asiakokonaisuutta koskevan kantelunne (dnro 1485/2008 ja 1697/1/2008) Uudesta kantelustanne ei käy ilmi sellaisia seikkoja, joiden vuoksi asiaa olisi syytä käsitellä täällä uudestaan.

    Kirjoituksestanne ei käy ilmi sellaista, että minun olisi aihetta epäillä valvontavaltaani kuuluvaa viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän menetelleen tavalla, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini

    Näin ollen en tutki kanteluanne.

    Apulaisoikeuskanslerin sijainen Risto Hiekkataipale

    Oikeuskanslerin määräämä
    Esittelijä, notaari Henni-Riikka Välinen

    Äänestä

  • oikeuskanslerin kirjoitti:

    Kerroitte oikeuskanslerille 26.03.2012 osoittamassanne kirjoituksessa edelleen työttömyysturvalainsäädännössä olevista epäkohdista

    Sekä apulaisoikeuskansleri että allekirjoittanut on ratkaissut samaa asiakokonaisuutta koskevan kantelunne (dnro 1485/2008 ja 1697/1/2008) Uudesta kantelustanne ei käy ilmi sellaisia seikkoja, joiden vuoksi asiaa olisi syytä käsitellä täällä uudestaan.

    Kirjoituksestanne ei käy ilmi sellaista, että minun olisi aihetta epäillä valvontavaltaani kuuluvaa viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän menetelleen tavalla, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini

    Näin ollen en tutki kanteluanne.

    Apulaisoikeuskanslerin sijainen Risto Hiekkataipale

    Oikeuskanslerin määräämä
    Esittelijä, notaari Henni-Riikka Välinen

    mutta kun...

    Äänestä

Miksi lakimiehenne Mari Köngäs harhauttaa luulemaan että kassoihin kuulumattomien maksamat pakolliset työttömyysvakuutusmaksut hyödyttäisivät heitä itseään perusturvan kautta? Pidän sitä Herra -G- :n törkeänä valehteluna.

Äänestä

ei luulo

Äänestä

Teidän älylliset kommentit ovat tätä tasoa:

Väite: Kaikki maksaa ansiosidonnaisesta mutta toiset saavat siitä huolimatta vain peruturvaa eikä ansiosidonnaista.

Tähän väitteeseen on olemassa tasan kaksi eri vastausta:

1. Väite ei pidä paikkaansa.
2. Väite pitää paikkaansa.

Kaikki tietävät että oikea vastaus on numero yksi. Typerykset eivät voi myöntää sitä, joten he vastaavat kysymykseen näin:

3. Olet rosvo

tai

4. Olet ryöstäjä

tai

5. Olet idiootti

Äänestä

6. olet pahviaivo

Äänestä
  • en ole

    Äänestä

ei valehtele

Äänestä

Eduskunnan päättämä laki ohjaa

Äänestä

kuka on Lars Sjöträsk

Äänestä

Onpa jollakin läimmäisellämme ongelma, viittaa hyvintuntemaani Arto Lauriin hänellä vaivana on ydinsäteily ym. Tunnetaan asianruntemuksestaan ydinvoimala-alalla, esiintyy useilla eri nimimerkeillä pitkin ja poikin palstoja, Saisimmepa tuon tämän palstan työlainasiantuntian ja arton keskinäiseen symbioosiin, niin maailma paranisi.

Äänestä
  • Sitkeitä vastaan vänkääjiä nämä ay-ihmiset. Vängätään ja vängätään ja pilkataan kun syytöksiä ei pystytä torjumaan. Kun vastustajaa ei voiteta, niin voihan häntä aina pilkata.
    Mutta mitä muuta voi odottaa kuin pilkkaa ja haukkumista, jos tämän asian tuo esille AY-palstalla. He kokevat sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi.

    Äänestä

  • Pekka Viisas kirjoitti:

    Sitkeitä vastaan vänkääjiä nämä ay-ihmiset. Vängätään ja vängätään ja pilkataan kun syytöksiä ei pystytä torjumaan. Kun vastustajaa ei voiteta, niin voihan häntä aina pilkata.
    Mutta mitä muuta voi odottaa kuin pilkkaa ja haukkumista, jos tämän asian tuo esille AY-palstalla. He kokevat sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi.

    aloitus oli hyvä, mutta keskustelun taso on pudonnut kuin lehmän häntä. viisas oli kuitenkin viisas

    Äänestä

  • ÄO. kirjoitti:

    aloitus oli hyvä, mutta keskustelun taso on pudonnut kuin lehmän häntä. viisas oli kuitenkin viisas

    jo vuodesta

    Äänestä

Goolasin Arto Lauria. Vaikuttaa vainoharhaiselta hölmöltä, jonka väitteille ei löydy perusteita. Tällä asialla ole mitään tekemistä työttömyysturvan epäkohtien kanssa. Näitä epäkohtiahan ovat tuoneet aiemmin esille mm. Osmo Soininvaara ja kansantaloustieteen professori Roope Uusitalo, joten aloittaja on hyvässä seurassa.

Äänestä

Levität ahkerasti niiden kirjoituksia, joita vastustat. Mikä logiikka siinä on? Se vastaa sitä että uskovainen jakelisi vapaa-ajettelijoiden lehtisiä. Tai vapaa-ajattelija raamattuja.

Äänestä

Näyttäisi olevsn pilkkuvirhepaholainen ainakin yllä olevassa kirjoituksessa.

Äänestä

no hyvä,,, että, ei muita, vir,heitä.

,,,,, = varapilkkuja, jos sattuu puuttumaan

Äänestä

Arvioni mukaan 80-90 prosenttia täällä olevista viesteistä on papukaijan kirjoittamia. Niissä hän ei sano mitään uutta, hän vaan nostaa G:n vanhat viestit uudelleen ylös muiden luettaviksi. Kiitos siitä, että nämä aiheet pysyvät pinnalla sinun ansiosta.
Viestiketjuista ei kannata lukea kuin aloitusviesti. Loppu on Jalasjärven papukaijan typerää paskanjauhantaa, jossa hän hokee yhtä ja samaa satoja kertoja uudelleen ja uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-G- kirjoitti:

Lähetin oheisen kirjeen paperikirjeenä Kelalle:

Kansaneläkelaitos

Miksi lakimiehenne Mari Köngäs harhauttaa luulemaan että kassoihin kuulumattomien maksamat pakolliset työttömyysvakuutusmaksut hyödyttäisivät heitä itseään perusturvan kautta? Pidän sitä törkeänä valehteluna.

Aiemmin työttömyyskassoihin kuulumattomien maksamat pakolliset työttömyysvakuutusmaksut siirrettiin kokonaisuudessaan hyödyttämään kassoihin kuuluvien ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Tämä oli niin härskiä, että siitä nousseen kohun takia tämä siirto lopetettiin. Kun vakuutusmaksujen nykyistä kohtaloa tiedustelee työttömyysturvalainsäädännön kehittämisestä vastuussa olevalta Sosiaali- ja terveysministeriöltä, niin he antavat ymmärtää, että niillä rahoitetaan peruspäivärahaa. (STM/3667/2007.) Myös työttömyysturvalainsäädännön toimeenpanosta vastaava Kela eli te vastaatte täsmälleen samalla tavalla. (Kirjeenne allekirjoittaneelle 28.3.2012. Tämä oli vastaus 8.3.2012 päivättyyn kirjeeseeni.)

Todellisuudessa ne siirretään valtion kassaan, josta maksetaan sekä peruspäiväraha että valtion virkamiesten palkat. Miksi tätä ei voida sanoa suoraan, vaan vakuutusmaksujen perään kyseleviä harhautetaan kuvittelemaan, että vakuutusmaksut siirretään hyödyttämään maksajaa itseään perusturvan kautta?

Jos työvoimaa on noin 2,4 miljoonaa joista joka kahdeksas ei kuulu työttömyyskassoihin, työttömyysprosentti 8, keskiansio 3000 €/kk, ansiosidonnaiset vakuutusmaksut 0,6 0,8%, peruspäiväraha 674 €/kk ja valtion vuosibudjetti noin 50 miljardia, niin tästä on helppo laskea, että kassoihin kuulumattomien vakuutusmaksut hyödyttävät heitä itseään vain noin 2 €/kk työttömyyden sattuessa! Jos juristi ansaitsee tyypillisesti 3000-7000 €/kk, niin tästä seuraa se että nämä vakuutusmaksut hyödyttävät valtion leivissä olevia juristeja luokkaa 10-20 €/kk, siis paljon enemmän kuin työttömiä itseään. Ja heidän hyöty on jatkuvaa, ei vain työttöminä.

Lakimiehenne Mari Köngäs huiputtaa ihan saman kaavan mukaan kuin STM:n johtaja Anja Kairisalo. Mari Köngäs sanoo kirjeessään allekirjoittaneelle: "Työttömyysvakuutusmaksuilla ei rahoiteta ainoastaan ansiopäivärahaa, vaan myös Kelan maksama peruspäiväraha rahoitetaan osittain työttömyysvakuutusmaksujen tuotoista."

Tämä väite on 99,7 prosenttisesti valhetta, se on vain 0,3 prosenttisesti totta, sillä peruspäivärahasta rahoitetaan vain noin 0,3 prosenttia työttömyysvakuutusmaksuilla kerätyillä tuotoilla! (Laskelma alempana.) Sen sijaan ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ansiosidonnainen osuus rahoitetaan käytännössä lähes kokonaan ansiosidonnaisilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Juristien kielenkäytössä tämä ei ole valehtelemista, kun heidän väitteessään on 0,3 % totta. Arkikielessä tälle on kuitenkin monta kuvaavaa sanaa: Törkeä valehtelu, huijaus, harhautus, totuuden piilottaminen jne.

Kelan ja STM:n vastaukset ovat niin yhdenmukaisia, että herää kysymys mistä alkuperäinen harhaanjohtava väittämä on peräsin. Olen kysynyt tätä, mutta en ole saanut vastausta. Olen kysynyt myös sitä että miksi kyselijöitä harhautetaan kuvittelemaan, että kassoihin kuulumattomien vakuutusmaksut menisivät heidän itsensä hyväksi perusturvan kautta. Tähänkään en ole saanut vastausta.

Kun virkamiehet valehtelevat kansalaisilleen, niin on ylitetty yksi kriittinen raja! Kun valtio ja sen virkakoneisto kääntyy kansalaisiaan vastaan, niin siitä on leikki kaukana.

Jos te olisitte olleet vilpittömiä, niin he olisitte kertoneet totuuden, että nämä vakuutusmaksut menevät valtiolle ja siten käytännössä hukkaan maksajan itsensä kannalta. Miksi te valehtelette? Oletteko te niin ammattiyhdistysliikkeen talutusnuorassa että ette uskalla kertoa totuutta? Vai mikä on syynä? Joku yhteinen lähde teidän ja STM:n teksteillä on, jota te toistatte kuuliaisesti kuin papukaijat. Koska ja missä on sovittu että kansalaiselle valehdellaan näin? Niiden nimet esiin jotka tämän päätöksen tekivät! Keitä he ovat?

On ihmisiä jotka eivät pärjää työttömyysturvakiemuroissa esim. ADHD:n tai kielivaikeuksien takia. Tätä osaamattomuutta ja tietämättömyyttä käytetään härskisti hyväksi. Ja jos joku epäilee systeemin oikeudenmukaisuutta, niin hänet pannaan ruotuun antamalla tahallaan harhaanjohtavia vastauksia. Kuten te teette.

Lukekaa lisää aiheesta: http://tinyurl.com/oikeutta
Alkuperäinen Kelan kirje on luettavissa myös näiltä sivuilta

Helsingissä 4.9.2012

___________________
Xxxxxx Xxxxxxx
Xxxxxx 99X9
999999 Helsinki
Sähköposti: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu