Suruun osanotto?

Pelkkä läsnäolo ja kuunteleminen auttaa.

Muistan kun menetin vaimoni 9 vuotta sitten.
Vanhin työntekijä (ainoa joka kävi) tuli pyörähtämään ja ei siinä sen kummempaa, anto ymmärtää että välittää.
Sillä oli ainakin minun mielestä isompi arvo kuin kukilla ja korteilla.

Kukka / kortti / adressi / vierailu ... mikä tahansa tapa, joka kertoo välittämisestä ja mukana elämisestä ja joka on omasta mielestäsi hyvä, siis kertoo sinusta ja tunteistasi. - Ystäväsi äiti on mennyt pois, joten osoitat osanottosi hänelle, ei kenellekään muulle.

Kun äitini kuoli, sain muutaman kukkakipun, muutaman osanottokortin ja paljon haleja ja "Otan osaa" - sanomisia. Kaikki tuntuivat hyvältä ja lämpimältä.

Soita, tai ehdota tulevasi kylään/kävelylle tms. Kysy "miten voit?", kuuntele, halaa, tarjoa olkapäätä. Tai jos hän haluaa olla rauhassa, anna olla viikko tai pari, mutta koeta sitten taas uudestaan. älä oleta, että hän tekee aloitteen.
Vie kauniita kukkia, korttikin ok mutta mielestäni parempi ehdottaa tapaamista (jos hän haluaa).
Jos hän ei jaksa puhua, tai haluaa unohtaa hetkeksi surun, voit koettaa kertoa joistain tavallisista asiosta - mutta varoen sellaisista aivan pinnallisista huolista...
Muista, että ystävä voi reagoida vahvasti johonkin sanomaasi, vaikka joskus siinä ei olisi mitään pahaa. Kun on paha olo, niin suusta voi päästä sammakoita, ja tunteet heittelehtiä. älä itse loukkaannu, vaan ole kärsivällinen. Suru ei mene ohi muutamassa kuukaudessa, se voi jatkua vuosia - vaikka näkyykin vähemmän ja vähemmän.
Ystäväsi kuitenkin on edelleen sama henkilö kuin ennenkin... ja haluaa toisaalta ehkä piankin tehdä samoja asioita kuin ennenkin kanssasi.

Pääasia , että jotenkin ilmaisette osanoton. Mikään ei ole nii karmaisevaaa kuin hiljaisuus kun ilmoitetaan kuolemasta. Se ei unohdu ikinä. Siinä on mukana läheisten suru ja vainajan muisto.

Kaverini isä sairasti syöpää ja tiesin että kuolema on lähellä...yksi aamu sitten luin paikallislehdestä kuolinilmoitukset ja näin että hän oli nukkunut pois. Hyppäsin autoon ja hain kukkakaupasta kimpun ja osanottokortin. Kaverini ei ollut kotona joten jätin kimpun oven kahvaan. Muutaman tunnin kuluttua kaverini soitti ja kiitti ja puhuimme pitkän puhelun. Näin minä toimin.

vai n in

Ei oikeastaan ole väliä sillä mitä teet, kunhan teet. Osaanotto puhelimitse ja kysy miten hän jakselee ja sano että jos hän haluaa miloin tahansa jutella niin olet valmis kuuntelemaan, tai mene käymään kukkia tai ei, sillä ei ole väliä. JOku osaanotto kortti, mutta sekään ei ole välttämätön. Parasta ehk'ä läsnäolo tai soitto.

Kun mieheni kuoli, niin sydäntäni lämmitti kovasti kun ihmiset soittivat ja ottivat osaa ja kyslivät miten jaksan yms. Ensimmäiset 2viikkoa meni varmaan puhelimessa aina kun olin kotona (etten ollut hoitamassa hautajaisiin liittyyviä asioita). Erityisesti mieleeni on jäänyt yhden kälyni soitto kun hän otti osaa ja kysy miten jakselen. No, kerroin miltä tuntu yms, sitten kysyin että onko töissä mitään uutta (kun oltiin samassa työpaikassa), no hän vähän varovasti kysy että uskaltaako hän nyt tässä tilanteessa töistä puhua ja kertoo työpaikan asioita. Sanoin että ihan mielelläni puhuisin välillä muustakin kuin kuolemasta. Oli todella kiva puhua muustakin ihan normi asioista eikä tarvinnut kokoajan siten miettiä vaan sitä kuolemaa. Vuosi on mennyt nyt ja olen todella kiitollinen kaikista ihmisistä jotka on ollut rinnallani tänä aikana. Suurin kiitos menee taivaan Isälle joka on antanut voimia jokaiseen päivään