Vaikka uskottomuus ei kuulukaan enää nykyiseen elämääni, niin tämän palstan ja toisaalta avioeropalstan lukeminen on avannut silmiäni. Nyt uskoon tulleena kristittynä ymmärrän oikein hyvin, miksi Jumala on niin jyrkästi kieltänyt aviorikoksen jopa kadotukseen joutumisen uhalla. Aviorikokset ovat tuottaneet niin paljon turhaa tuskaa ja henkistä kärsimystä eri ihmisille ja rikkoneet niin monta perhettä, että niihin ei koskaan tulisi suhtautua niin kevytmielisesti kuin tällä palstalla jotkut tekevät. Monille uskottomuuden uhriksi joutuminen on niin traumaattinen kokemus, etteivät he koskaan pääse siitä kunnolla yli. Tekee pahaa ajatella, kuinka monet lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa toilailuista. Ja sitten ihmetellään, miksi monet lapset ja nuoret voivat huonosti. Siksi varmaankin, että monet aikuisetkin ovat nykyään suuria lapsia ja ikuisia teini-ikäisiä, jotka asettavat oman nautinnonhalunsa lastensa turvallisuuden edelle. Lisäksi aviorikosten ja siitä johtuvien avioerojen seurauksina on sitten vielä sekavia uusperhekuvioita. Pienen 8-vuotiaan tytön julma murha kertoo karua kieltä siitä, mitä uusperheissä voi pahimmillaan tapahtua. Avioliitossa ja perheessä tärkeimpiä asioita ovat keskinäinen luottamus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Tuon kaiken aviorikos särkee ja tuhoaa. Verukkeita ja selityksiä aviorikokselle tietysti aina löytyy. Ihmisen mielikuvitus on pohjaton, kun kyseessä on omien väärien tekojen puolustaminen. On sitten kyseessä aviorikkoja tai hänen petoskumppaninsa. Mutta väärä teko ei muutu oikeaksi, vaikka sitä kuinka yrittäisi puolustella ja selitellä. Omatunto on lahjomaton.
Väärin mikä väärin
mitä selittelemään
12268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
onnea uudelle taipaleellesi.
heh, jos suhteessa tulee turpiin harvase kerta niin ei vain kestä... minä päätin viimeisen lyönnin jälkeen että etsin uuden..niin tein
Miten sitten nämä perhesurmat, joissa eletään kaikkien mukaan niin onnellista perhe-elämää ja sitten yhtenä kauniina päivänä esim.isä surmaa koko perheensä? Onko tämä sitä onnellista avioelämää ja sitä että lapsella on isä ja äiti?
Mietipä hetken mitä kirjoitat, nostit esiin viimeisimmän tapauksen (surullisen sellaisen) jossa kyseessä oli uusioperhe, mutta unohdit nämä perhesurmat joita on ollut aivan liikaa viimeisen vuoden aikana.
Kaikki ei todellakaan olen niin musta-valkoista!
Uusioperheissä viha kohdistetaan lapsiin. Näitä tapauksia on monikertaisesti perhesurmiin verrattuna. Rahaa ei edes käytetä.
Siis miettikää miten järkyttäviä asioita tapahtuu, ilman että niitä raportoidaan. Isäpuoli alkaa himoamaan teinitytärtään. Äitipuoli pahoinpitelee ja kohtelee huonosti lapsipuoliaan. Isä ei välitä. Äiti ei välitä. Hankalat teinilapset annetaan sijaishoitoon rakkauden tieltä. Vanhemmat naimaparit ällöttävät vain yleisesti. Nuorille teineille hankitaan omat asunnot ja nakataa onea toivotellen pihalle..
Uskoon tulemisen varjollako sä sait anteeksi pettämisen? Susta tuli täysin uskollinen, vaikka ennen petit? Niinhän sitä sanotaan, että alkoholistia ei muuta muu kuin uskoon tuleminen (ei edes uusi nainen/mies). Sulleko kävi samalla lailla?
Sinällään hieno kirjoitus, mutta noita perhesurmia tapahtuu ihan tavallisessa ydinperheessäkin. Ei pelkästään uusioperheet voi huonosti.
Yleensä suhtaudun kaikella kunnioituksella ns uskovaisiin ihmisiin, mutta mutta...
Uskoon tulon myötä sinusta tuli siis ihminen, jolla on oikeus nostaa itsensä "tavallisten kuolevaisten" yläpuolelle ja alkaa tuomita heidän tekojaan..???
Sorry, mutta uskosi kuulostaa NIIN ulkokultaiselta... Ilmeisesti ahdistus entisessä elämässäsi on ollut suuri, koska nykytilanne on "pyyhkinyt kovalevysi tyhjäksi" kaikesta vanhasta niin, että koet olevasi muita parempi.
Hyvä ystäväni löysi uskon viitisen vuotta sitten. Hänellä on tietyt periaatteet, joilen mukana hn elämäänsä elää - eikä niihin kuulu toisten ihmisten tuomitseminen. Hän keskittyy toimimaan omassa elämässään periaatteidensa mukaan ja vaikka häntä lähipiirissä olleet uskottomustapaukset "puistattavatkin" kovasti, hän ei tuomitse, vaan yrittää ymmärtää. Ei asioita tarvitsekaan hyväksyä, mutta eiköhän se Ainoa Oikea Tuomari ole joku muu kuin kuolevainen ihminen, uskossa tai ei. Ystäväni kertoi prosessista kohti uskon löytämistään ja totesi, että jos hän jotain on oppinut, niin nöyyyttä. Syntien saaminen anteeksi ei ole mikään automaattinen juttu, jolla kaikki vanha pyyhitään yli, vaan läksynä on nöyrtyä myöntämään olevansa maan matonen ja haluavansa oppia elämään oikein. Kunnioitan tätä ihmistä suuresti, hän tuo yleisellä asenteellaan valoa ympäristöönsä.
Puhut kirjoituksessasi "aviorikoksesta" ; tietänet varmaankin sen, ettei kyseistä käsitettä ole olemassakaan. Ja kaiketi olet sitten sitä mieltä, että muun muotoisessa parisuhteessa kuten esim pitkässä avoliitossa elävien ihmisten parisuhdetta ei tarvitse suhteen ulkopuolisien tahojen kunnioittaa eli eiku joukolla pettämään avokkien kanssa?!
Teet melkoisen törkeästi vetäessäsi tähän juttuun mukaan vielä tuon 8-vuotiaan tytönkin! Miten hän liittyy uskottomuuteen?!
No, kukin tyylillään. Jos itsensä muiden ihmisten yläpuolelle asettaminen auttaa sinut nukkumaan yösi hyvin, niin kaikin mokomin. Meilläpäin tuollaista kutsutaan tekopyhyydeksi, sorry vaan.
Luojan kiitos, että uskon löytänyt ystäväni ei ole kovettanut sydäntään maailmalle kuten sinä! Jumala on rakkaus, tiesithän...
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
En arvosta ihmisiä, jotka pettävät parisuhteessa. Se, mitä muut ihmiset tekevät, ei kuitenkaan kuulu minulle. En ole koskaan pettänyt kumppaniani ja sikäli kuin tiedän, minullekin ollaan uskollisia.
En vain arvosta sellaisiakaan ihmisiä, jotka asettavat itsensä muiden yläpuolelle.
Melkein arvasin jo, mitä kommentteja kenties saan. Tietenkin olen heti tuomitsija. Nykyään jokainen joka sano asioista suoraan ja kaunistelematta, on tuomitsija ja muutenkin ikävä ihminen. Jos lastaan laiminlyöville vanhemmillekin sanoo rehellisesti, että lapsesi voi pahoin laiminlyöntiesi vuoksi, niin he luonnollisesti loukkaantuvat ja närkästyvät moisesta "tuomitsemisesta". Vaikka sanoja näkee, että tilanne on kaoottinen. Nykyisin aviorikostakaan ei tosiaan saa sanoa aviorikokseksi, vaan se hienosti rinnakkaisuhde. Mutta paska on paskaa, vaikka sen päällystäisi kullalla. Eikä väärä teko edelleenkään muutu oikeaksi, vaikka sitä kuinka kaunistelisi. Hedelmistään puu tunnetaan, enkä ole koskaan huomannut että aviorikos tuottaisi hyviä hedelmiä. Päinvastoin. Mutta tätäkään ei tietysti saisi sanoa reilusti ja suoraan, vaikka se totta onkin.
En kirjoituksessani tuominnut ketään yksittäistä ihmistä, vaan ilmiön ja trendin. En myöskään väittänyt olevani itse synnitön. Kukaan ei ole. Mutta teko on tuomittava ja se on voitava sanoa suoraan, vaikka joku siitä närkästyisikin. Jos joku tekee väärin lähimmilleen ja vahingoittaa heitä, niin tottahan toki muiden on hyvä puhua sellaiselle henkilölle järkeä ja koettaa avata hänen silmiään. Mutta nykyisin ei kukaan välitä mistään, koska mikäänhän ei kuulu kenellekään.
Jumala on Rakkaus. Se on totta. Mutta Jumalan rakkauteen kuuluu osana myös pahan tuomitseminen. Rakkauteen liittyy aina myös oikeudenmukaisuus. Mutta nykyään Jumala halutaan kesyttää säyseäksi kiltiksi kissaksi, jota voi paijata ja joka hyväksyy kaiken eikä syytä ja tuomitse koskaan ketään. Mutta Jumala ei ole kesy kissa, vaan pikemmin villi leijona. Häntä ei voi kesyttää. Jumala tuomitsee edelleenkin pahat ja väärät teot ja onkin siksi niin hankala Jumala. Kaikkihan me mielummin haluaisimme sen kiltin kesyn Jumalan, joka katsoisi vääriä tekojamme läpi sormien. Mutta hän ei katso, vaikka vilpittömästi ja aidosti katuvaa armahtaakin.
Onneksi minun Taivaan Isäni on anteeksiantava ja välittää langenneista reppanoistakin. Tämä ei tarkoita sitä, että samaa mokaa saisi toistaa, ei... Jo rippikoulussa opetettiin, että ihminen on Jumalan suuri uhkayritys, koska ihmiselle Jumala antoi vapaan tahdon. Pettämistä on ollut aina ja sitä tulee aina olemaan, sanotaan, mitä sanotaan. Karua, mutta totta se on.
Se Jumala, jonka sinä olet kohdannut, on kovin erilainen kuin se Jumala, jonka kanssa minä olen viettänyt koko ikäni. Minun Jumalani on rakkauden, ilon ja anteekksiantamisen Jumala, ei tuomitseva ja julma. Minun Jumalani ei noteeraa korkealle itsestään meteliä pitäviä "parannuksen tehneitä", vaan iloitsee jokaisesta langenneesta, joka hiljaa itsekseen kääntää elämänsä suunnan parempaan.
Ja ennen kuin kukaan tulee paasaamaan jotain "koiran älähdyksiä" minullekin, niin en todellakaan ole pettänyt minua eikä pitkäaikainen kumppanini minua. Ei meilläkään aina helppoa ole ollut, mutta tiedäthän... Rakkaus on pitkämielinen...
En voi sanoa ymmärtäväni ihmisiä, jotka pettävät kumppaneitaan ja vielä yrittävät viimeiseen saakka valehdella itsensä ulos tilanteesta. Koska en ymmärrä, en heidän tekosiaan edes kommentoi. Tuomitsemaan en ala, koska minulle Taivaan Isä on ainoa tuomari. Vaikka ihmiset - ns tosi uskovaiset - sanoisivat mitä, niin eivät hekään "suuressa viisaudessaan" tunne Jumalan aivoituksia.
Minä tulin uskoon ja sain ihan oikean omantunnon! On ihanaa TUNTEA......iloa, surua, katumusta, myötätuntoa jne. Minun omatuntoni kieltää minulta pettämisen...en voi loukata rakastani niin hirveällä tavalla, en voi elää sellaisen teon kanssa! On ihanaa kun voi iloita aidosti monista asioista mitkä Jumala on hyvyydessään minun elämääni antanut. On mahtavaa tuntea myös riipivää surua, joskus loukkaantua jollekulle ja itkeä sydämensä kyllyydestä....ja antaa anteeksi kun on siihen valmis. Kivisydän on muuttunut herkäksi, tuntevaksi sydämeksi ja pystyn arvostamaan toisia ihmisiä ja itseäni...kaikki on Jumalan ansiota. Teen syntiä ja tunnen aitoa katumusta ja pyydän anteeksi, Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Vapahtajassamme meillä kaikilla on armo.