Nettiprofiilin koukuttavuus =)

Thoughts

Heip!

Ajattelin vaan kertoilla, kuinka mielestäni nettiprofiilin ylläpito on melko aikaavievää ja koukuttavaa puuhaa, vaikkei heti uskoisi.

Itsekin loin profiilin alunperin, jotta helposti voisi tutustua uusiin ihmisiin ja ehkäpä treffatakin sopivan sattuessa kohdalle. Valitettavasti vain jokaisella kerralla yhteydenpito saattoi aluksi olla suht vilkastakin ja ajatusmaailma samankaltainen, mutta hiipui lopulta aina jomman kumman puolelta lähinnä varmaankin kiinnostuksen ja "kipinän" puutteeseen.

Siis käteen jäi jokaisesta uudesta "tuttavuudesta" lähinnä pintapuolinen kuva ja paljon haaskattuja minuutteja, joita puoleenkin vuoteen mahtuu ihan kiitettävästi :D "Tuonkin ajan olisi voinut käyttää paremmin", nousi aina mieleen, kun kävi selväksi ettei taaskaan johtanut edes hyvänpäivän tuttuun.

Sinänsä täällä S24 treffeillä on hyvä tarjonta ja aktiivisuus; itselläkin n. 15% kaikista profiilissa vierailleista laittoi viestiä, mutta lopulta tuntuu, ettei kukaan oikeasti etsi mitään, tai ainakaan löydä ;)

Suljinkin juuri oman profiilini ja panostan senkin ajan muuhun elämään, jossa kuitenkin löytyy paljon mielenkiintoisia asioita, vaikkei "se oikea"/ satunnainen suhde sieltä hetkeensä välttämättä vastaan kävelekään =)

Onnea etsintään niille, jotka vielä jaksaa, mutta sitä tarvitaan paljon! (jopa sen positiivisen ja avoimen asenteen lisäksi ;D )

3

230

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fjwefje3fwefjwefwejf

      Tämä Suomi24-treffit on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin turha paikka!!!!!!!

    • roskapostirobotti2

      Tein viikko sitten profiilin. 10 naista on käynyt vierailemassa, joista 3 oli venäläisiä huijareita. Yhtään viestiä en ole saanut, enkä kyllä laittanutkaan.

      Odotan että nainen laittaa ekan viestin. Koska en aio olla yks niistä 50 urposta jotka laittelee naiselle huomiota tai kullinkuvia.

    • Laitoin sitten tänään profiilin E-kontaktiin, vaikka lupasin, että en laita ainakaan vielä... never say :D

      Ilta on hurahtanut viestitellessä. Kivan tuntuisia naisia kaikki, paitsi yhdelle sanoin heti, ei kiitos. Livenähän sen sitten vasta näkee. Perjantaina olis eka treffit. Aikaahan tämä vie, mutta tuskin tuolla tulee kauan pyörittyä. Sitten tulee hän, joka kolahtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      685
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      516
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      37
      442
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      71
      437
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      21
      419
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      414
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe