Israelin ja Suomen liput,hämmästykää!

Kun laitatte kankaiset samankokoiset Israelin ja Suomen liput päällekkäin,(niitä on pieniäkin kankaisia)
vaikkapa Suomen päälle ja Israelin alle ja katsotte niitä
valoa vasten niin huomaatte kuinka yhdistelmään muodostuu
kolme ristiä,niinkuin Golgatalla oli.
Ja jos laitatte Suomen valtiolipun jossa on leijona keskellä,
tulee se keskelle yhdistelmää ja se kuvaa Juudan leijonaa(Jeesusta) joka
on keskellä ristiä.
Tämän kuulin Kalervo Syvännön kertomana eräässä kokouksessa.
424365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Täällä on esitetty toivomus, ettei tänne tuotaisi messiaanisten ja helluntailaisten sensaatiomaisia "hämmästykää!" "Ihmetelkää!" "Uskomatonta!" ja muita keltaisen lehdistön tasoa olevia "hengellisiä" ilmestyksiä ja raamatunopetuksia.

Kalervo Syväntö on Israelissa asuva, tiettävästi juutalaisten ja arabien käännytystyötä harjoittava helluntailais-messiaani. Myös se muu joukko ja heidän sukulaisensa hyvin tunnetaan Suomessa.

Äänestä
  • No,voi voi,ajattelin,että juuri tälle palstalle(juutalaiset)tämä
    nyt sopiikin,joo,kyllä Kalervo Syväntö on Israelissa asuva suomalainen,
    entisen rautatieläisen Kaarlo Syvännön poika?

    Missä täällä on esitetty tuollainen toivomus?Näytä se?Enkä minä ole
    mikään helluntailainen,enkä messiaaninen,satuin vaan katsomaan
    kun Kaarlo Syväntö mainitsi puheessaan asiasta,kokeilin itsekin
    piirtää kynällä tuon,kyllä se pitää paikkansa.Jätetään nyt tuo hämmästykää
    sana pois.
    Olisikohan tämä jutun juuri pitänyt laittaa ateistien palstalle?
    Täällä ei siis saisi puhua juutalaisista(lippu)ilmestyksistä,(juutalaisiin nähden),raamatunopetuksista(juutalaisten kirjoituttama)Mistä sitten?
    Minkälainen sää Israelissa on vai mistä?
    Eikä tuo lippujen päällekäin laitto ole ilmestys vaan käytännöllinen
    juttu.

    Äänestä

  • voi pyhä yksinkerta kirjoitti:

    No,voi voi,ajattelin,että juuri tälle palstalle(juutalaiset)tämä
    nyt sopiikin,joo,kyllä Kalervo Syväntö on Israelissa asuva suomalainen,
    entisen rautatieläisen Kaarlo Syvännön poika?

    Missä täällä on esitetty tuollainen toivomus?Näytä se?Enkä minä ole
    mikään helluntailainen,enkä messiaaninen,satuin vaan katsomaan
    kun Kaarlo Syväntö mainitsi puheessaan asiasta,kokeilin itsekin
    piirtää kynällä tuon,kyllä se pitää paikkansa.Jätetään nyt tuo hämmästykää
    sana pois.
    Olisikohan tämä jutun juuri pitänyt laittaa ateistien palstalle?
    Täällä ei siis saisi puhua juutalaisista(lippu)ilmestyksistä,(juutalaisiin nähden),raamatunopetuksista(juutalaisten kirjoituttama)Mistä sitten?
    Minkälainen sää Israelissa on vai mistä?
    Eikä tuo lippujen päällekäin laitto ole ilmestys vaan käytännöllinen
    juttu.

    Minä kyllä tiedän Syvännöt. Olen tuntenut myös itse isän, Kaarlo Syvännön, sekä vaimonsa, kauan sitten Israelissa. Tunnen myös helluntailaisen uskonnon, valitettavan hyvin.

    Ongelma ei nyt olekaan Israelin lipussa, vaan helluntailaisten okkulttisissa opetuksissa, mm. ikäänkuin Suomen lippu jotenkin maagisesti liittyisi Israelin lippuun ja Suomi mystisesti Israeliin. Tämä on aikoinaan nk. Oulun profeetan alkuunpanemaa ja levittämää harhaoppia, johon juutalaisia kadehtivat perustavat oikeutuksensa korottaa itsensä juutalaisia ylemmäksi kaikissa Jumalan lupauksissa, kuten voi jokainen tälläkin foorumilla omin silmin lukea.

    Maailmassa on monia muitakin sinivalkoisia ristilippuja ja leijonavaakuna yleinen, mm. pohjoismaiden ja esim. Skotlannin vaakunoissa, ruusukkeineen kaikkineen. Tätä eivät nämä harhaopettajat kerro. Katsokaa itse.

    Okei. En voinut arvata kuka itse olet, kun toit esille Kalervo Syvännön opetuksia.

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään maagista,erikoinen yhteenliittymä vain.Syvät anteeksipyynnöt.Siunausta.

    Äänestä

  • eka kerta täällä kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään maagista,erikoinen yhteenliittymä vain.Syvät anteeksipyynnöt.Siunausta.

    OK. Saat anteeksi.

    Tällä foorumilla vain näyttää olevan enemmänkin helluntailaisuus, kuin juutalaisuus esillä. Täällä saakin juutalaisuutta puolustaa kynsin hampain, itsekin olen sortunut tuomaan liikaa esiin kristillisiä näkökulmia, josta yritän tehdä parannusta.

    Yritetään kunnioittaa juutalaisia ja juutalaisuutta täällä. Juutalaisuus ei tunnusta Jeesusta Messiaaksi.

    Äänestä

  • pahanlaatuinen korvausteologian harha.

    Äänestä

  • Ongelma eräillä on kirjoitti:

    pahanlaatuinen korvausteologian harha.

    juutalaisuutta Jeesuksessa ja se on paha ongelma ja tuottaa väärää opetusta.

    Äänestä

  • kaikki ei ymmärrä kirjoitti:

    juutalaisuutta Jeesuksessa ja se on paha ongelma ja tuottaa väärää opetusta.

    vihaa ja valhetta on tietysti pyrkiä erottamaan Jeesus juutalaisuudesta ja juutalaisuus Jeesuksesta. Tämä on korvausteologian valheen ydin ja suuri ongelma kaikille totuutta rakastaville mutta eksytetyille.

    Äänestä

  • Todellista juutalais kirjoitti:

    vihaa ja valhetta on tietysti pyrkiä erottamaan Jeesus juutalaisuudesta ja juutalaisuus Jeesuksesta. Tämä on korvausteologian valheen ydin ja suuri ongelma kaikille totuutta rakastaville mutta eksytetyille.

    Jeesuksen juutalaisia ennenkuin tuli tuntemaan Jeesuksen Kuninkaana ja sai nimen Paavali ja sen jälkeen rakasti kaikki juutalaisia ja tietysti ennenkaikkea Jeesuksen veljiä ja sisaria, samoin myös vielä Jeesuksesta erossa olevia vaikka saikin kokea sitä samaa tietämättömien vainoa, jota itsekin oli osoittanut Herran omille veljille ja sisarille Jeesuksessa.

    Myös nykyään tämä juutalaisuus ja Jeesus asetelma on samansuuntainen, vaikka myös nimikristityt ovat tässä eksyneet aika pitkälle.

    Jeesukseen voidaan syntyä vain Jumalasta elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Jeesuksessa ei ole ahtaan portin lisäksi mahdollista periä uudestisyntymistä vanhemmiltaan eikä sitä saada lihan ympärileikkauksessa eikä vauvakasteessa kuten uskonnollisuus esittää helposti.

    Tuntemalla Raamatusta Jumalan opetuksen voimme olla eksymättä ihmisten uskonnollisuuteen ja vääriin oppeihin ja tulla pyhitetyiksi Jeesuksessa ihan tärkeimmissä jokaista juutalaista ja ihmistä koskevissa pelastusasioissa.

    Äänestä

  • Ei ole "uuden liiton juutalaisuutta", on nk. messiaanisuus joka näpertelee milloin juutalaisilla laintauluilla, keittelee omia pöperöitään, kutsuen sitä "kosheriksi", puolipartaiset suomalaisukot kipat päässä veisaavat itse sepittämiään rukouksia, valikoivat juutalaisuudesta itselleen sopivia lauseparsia, ovat aggressiivisesti juutalaisuusvastaisia, kuten neiti, herra tai rouva itse ja kaikin tavoin häpäisevät juutalaista uskontoa, sekä juutalaisuutta tunnustavia. Kristityt menevät siinä ohella.

    Te ette ole juutalaisia, ettekä kristittyjä, vaan pelkkiä susia ja varkaita, jotka ryömitte aidan ali milloin millekin puolen lammastarhaa, mikä lammastarha teille kulloinkin sopii, näykkien karitsoita. Olen vasta alkanut täysin tajuta koko saa'tanallisen sylttytehtaanne täyden olemuksen ja keitä taustahenkilöt ovat.

    Äänestä

  • Saulus vihasi kirjoitti:

    Jeesuksen juutalaisia ennenkuin tuli tuntemaan Jeesuksen Kuninkaana ja sai nimen Paavali ja sen jälkeen rakasti kaikki juutalaisia ja tietysti ennenkaikkea Jeesuksen veljiä ja sisaria, samoin myös vielä Jeesuksesta erossa olevia vaikka saikin kokea sitä samaa tietämättömien vainoa, jota itsekin oli osoittanut Herran omille veljille ja sisarille Jeesuksessa.

    Myös nykyään tämä juutalaisuus ja Jeesus asetelma on samansuuntainen, vaikka myös nimikristityt ovat tässä eksyneet aika pitkälle.

    Jeesukseen voidaan syntyä vain Jumalasta elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Jeesuksessa ei ole ahtaan portin lisäksi mahdollista periä uudestisyntymistä vanhemmiltaan eikä sitä saada lihan ympärileikkauksessa eikä vauvakasteessa kuten uskonnollisuus esittää helposti.

    Tuntemalla Raamatusta Jumalan opetuksen voimme olla eksymättä ihmisten uskonnollisuuteen ja vääriin oppeihin ja tulla pyhitetyiksi Jeesuksessa ihan tärkeimmissä jokaista juutalaista ja ihmistä koskevissa pelastusasioissa.

    Mitä hel'vettiä sä koko ajan höpötät paaveista, luttereista ja vauvakasteista?

    Se olet sinä itse ja teidän seurakunta, jotka heistä ovat tällä foorumilla jatkuvasti jaksaneet jauhaa. En ole huomannut yhdenkään kristityn näistä kirjoittavan, en ainakaan itse ole, vaikka valheellisesti yrität näin vihjailla, sillä sinä olet nk. korvaan kuiskuttelija, joka ei rehellisesti puhu suoraan, vaan vihjailee, heittelee arvauksia, myrkyllisesti muokkaa mielikuvia. Mutta vapaatsuunnat ovat omasta kasteestaan täällä kylläkin saarnanneet. Luther-ketju oli aivan teidän vapareiden aloittama pahansuopa ketju kristittyjä vastaan, jossa aasinsiltana käytitte hyväksenne juutalaisten kärsimyksiä.

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Ei ole "uuden liiton juutalaisuutta", on nk. messiaanisuus joka näpertelee milloin juutalaisilla laintauluilla, keittelee omia pöperöitään, kutsuen sitä "kosheriksi", puolipartaiset suomalaisukot kipat päässä veisaavat itse sepittämiään rukouksia, valikoivat juutalaisuudesta itselleen sopivia lauseparsia, ovat aggressiivisesti juutalaisuusvastaisia, kuten neiti, herra tai rouva itse ja kaikin tavoin häpäisevät juutalaista uskontoa, sekä juutalaisuutta tunnustavia. Kristityt menevät siinä ohella.

    Te ette ole juutalaisia, ettekä kristittyjä, vaan pelkkiä susia ja varkaita, jotka ryömitte aidan ali milloin millekin puolen lammastarhaa, mikä lammastarha teille kulloinkin sopii, näykkien karitsoita. Olen vasta alkanut täysin tajuta koko saa'tanallisen sylttytehtaanne täyden olemuksen ja keitä taustahenkilöt ovat.

    uuden liiton pyhistä kirjoituksista eli uudesta testamentista suomenkieliellä.

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Mitä hel'vettiä sä koko ajan höpötät paaveista, luttereista ja vauvakasteista?

    Se olet sinä itse ja teidän seurakunta, jotka heistä ovat tällä foorumilla jatkuvasti jaksaneet jauhaa. En ole huomannut yhdenkään kristityn näistä kirjoittavan, en ainakaan itse ole, vaikka valheellisesti yrität näin vihjailla, sillä sinä olet nk. korvaan kuiskuttelija, joka ei rehellisesti puhu suoraan, vaan vihjailee, heittelee arvauksia, myrkyllisesti muokkaa mielikuvia. Mutta vapaatsuunnat ovat omasta kasteestaan täällä kylläkin saarnanneet. Luther-ketju oli aivan teidän vapareiden aloittama pahansuopa ketju kristittyjä vastaan, jossa aasinsiltana käytitte hyväksenne juutalaisten kärsimyksiä.

    että ymmärrät juutalaisuudesta Jeesuksessa enemmän, nimenomaan siitä paremmasta, johon Saulus sai tulla kohdattuaan Jeesuksen Damaskoon johtavalla tiellä ja todistaa itsekin kuinka hänellä jos kellä on juutalaisuudessa mitä esittää, kuten olikin ja saamme uskoa myös siitä hyvästä sydämen ympärileikkauksen juutalaisuudesta, jonka esittää pakanakansojen valittuna apostolina Jeesuksessa.

    ´ Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä, joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. ´ (Fil. 3:3-)

    ´ Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi? Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. ´ (Room. 2:26-)

    Toivon että voit uskoa ja ymmärtää mitä Jeesus Paavalin kautta tahtoo opettaa uuden liiton juutalaisuudesta ja myös pakanakansoista kutsutuille. Tietysti voi olla vaikeaa jos on korvausteologia saanut sijaa sydämessä. Parannus on mielenmuutosta Jumalan tahdon mukaiseen noista ihmiskeskeisistä ihan kaikessa.

    Jeesuksen Isän ja Jumalan armoa ja totuutta kaikille lukijoille kaikessa näissä armorikkaissa sanoissa ja totuudessa, amen, hallelujah!

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Mitä hel'vettiä sä koko ajan höpötät paaveista, luttereista ja vauvakasteista?

    Se olet sinä itse ja teidän seurakunta, jotka heistä ovat tällä foorumilla jatkuvasti jaksaneet jauhaa. En ole huomannut yhdenkään kristityn näistä kirjoittavan, en ainakaan itse ole, vaikka valheellisesti yrität näin vihjailla, sillä sinä olet nk. korvaan kuiskuttelija, joka ei rehellisesti puhu suoraan, vaan vihjailee, heittelee arvauksia, myrkyllisesti muokkaa mielikuvia. Mutta vapaatsuunnat ovat omasta kasteestaan täällä kylläkin saarnanneet. Luther-ketju oli aivan teidän vapareiden aloittama pahansuopa ketju kristittyjä vastaan, jossa aasinsiltana käytitte hyväksenne juutalaisten kärsimyksiä.

    oppia juutalaisuutta tuntemaan Jeesuksessa, niin hyvä on kuitenkin ymmärtää se parempi uusi liitto eikä vain syyttää toisia vastoin parempaa ymmärrystä.

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Ei ole "uuden liiton juutalaisuutta", on nk. messiaanisuus joka näpertelee milloin juutalaisilla laintauluilla, keittelee omia pöperöitään, kutsuen sitä "kosheriksi", puolipartaiset suomalaisukot kipat päässä veisaavat itse sepittämiään rukouksia, valikoivat juutalaisuudesta itselleen sopivia lauseparsia, ovat aggressiivisesti juutalaisuusvastaisia, kuten neiti, herra tai rouva itse ja kaikin tavoin häpäisevät juutalaista uskontoa, sekä juutalaisuutta tunnustavia. Kristityt menevät siinä ohella.

    Te ette ole juutalaisia, ettekä kristittyjä, vaan pelkkiä susia ja varkaita, jotka ryömitte aidan ali milloin millekin puolen lammastarhaa, mikä lammastarha teille kulloinkin sopii, näykkien karitsoita. Olen vasta alkanut täysin tajuta koko saa'tanallisen sylttytehtaanne täyden olemuksen ja keitä taustahenkilöt ovat.

    Lindu

    On olemassa alkuperäistä messiaanista juutalaisuutta, jota esim. Moshe edusti, ja UL:n esim. mm. Shaul (Paavali), ja Keefa (PIetari) ja muut Herran opetuslapset (kuten Jochanan) niistä 12:sta, paitsi se yksi joka oli p-kele.
    Jos kutsut messiaanisia juutalaisia susiksi ja varkaiksi, tulee sinun kutsua yllämainituitakin niiksi.

    Sanot olevasi kristitty.. uskontoako edustat vaiko uskoa?! Ihmeellistä on nimittäin vihasi messiaanisia kohtaan..

    Vai, onko niin että puhut messiaanisista tarkoittaen sellaisia kristittyjä, jotka haluavat ottaa joitain juutalaisia tapoja itselleen, mutta eivät ole itse juutalaistaustaisia syntyperältään...??

    Äänestä

  • hämmästelen... kirjoitti:

    Jatkoa..

    Jos joku kristitty haluaa kääntyä messiaanisuuteen, niin mitä pahaa siinä on?!
    Tietenkään ei silloin voi olla sekä kristillinen että messiaaninen. Toinen on mahdollisesti muotojumalisuutta ja toinen on sitä oikeaa uskovaisuutta, Jumalan seuraamista Hänen ehdoillaan, jotka on kirjoitettuna sekä tanakh:ssa että brit hadasha:ssa.

    Äänestä

Mutta kun laitetaan Suomen ja PALESTIINAN liput päällekkäin, niin avot sitä loistoa ja värijuhlaa!

:OD

Äänestä

Niin tämä on tosiaan juutalaisia, ei kristittyjä koskeva sektio keskustelupalstalla

Äänestä
  • Lippuhan oli juutalaisten?Ei Kristittyjen.

    Äänestä

  • sektio ei kuulu tä kirjoitti:

    Lippuhan oli juutalaisten?Ei Kristittyjen.

    Mutta itse sepustus helluntailais-messiaanisen uskonnon tyypillisiä omia höpötyksiä.

    Kristityt kieltävät tuollaisen okkultismin ja antisemitismin ehdottomasti tuomittavana harhana.

    Tämä on juutalainen foorumi, vaikkei sitä välttämättä heti huomaa.

    "vaikkei sitä välttämättä heti huomaa"Mistähän sen huomaisi?
    Käytetäänkö täällä jotain salakieltä?
    Kyllä tuolla osiossa ihan selvästi lukee juutalaiset,ateismi,maailman menoa, ym.

    Äänestä

  • kerroppa kaikille? kirjoitti:

    "vaikkei sitä välttämättä heti huomaa"Mistähän sen huomaisi?
    Käytetäänkö täällä jotain salakieltä?
    Kyllä tuolla osiossa ihan selvästi lukee juutalaiset,ateismi,maailman menoa, ym.

    Vai tarkoitatko että kirjoittajien pitää olla
    juutalaisia?

    Äänestä

  • ymmällä... kirjoitti:

    Vai tarkoitatko että kirjoittajien pitää olla
    juutalaisia?

    Tarkoitan, että foorumin aihe on juutalaisuus, eli juutalainen uskonto, kulttuuri, elämäntapa, jne. Itse yritin aikoinaan (vuosi sitten) laittaa aloituksia itse juutalaisuudesta, mutta välittömästi ketjut sotkettiin "totuudellisilla" selonteoilla "Yeshuasta", mm. nimitellen sekä juutalaisia ja kristittyjä valheen isästä lähtöisiksi.

    Se oli epätoivoista taistelua saada juutalaisuuden ääni kuuluville ja itseasiassa pyrin siihen jatkuvasti, vaikka välillä on joutunut poikkeamaan itse aiheesta, vastatessani muihin, esim. herjaaviin viesteihin, koskien mm. toista uskontoa, sekä omaa persoonaani.

    Foorumin aihe on ollut ja on edelleenkin juutalaisuus, ei messiaanisuus, eikä kristinusko, näille on omat palstansa.

    tietysti Jeesus juutalaisena, sillä mitään muuta pelastustietä ei ole yhdellekään juutalaiselle luvattu. Tietysti jälleen voidaan ajatella, että "joka onnen löytää, se onnen kätkeköön", mutta Jumalan valtakunnassa ovat autuaat ne, jotka hyvää todistusta Jeesuksesta kertovat ja ensin juutalaisille, ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Tarkoitan, että foorumin aihe on juutalaisuus, eli juutalainen uskonto, kulttuuri, elämäntapa, jne. Itse yritin aikoinaan (vuosi sitten) laittaa aloituksia itse juutalaisuudesta, mutta välittömästi ketjut sotkettiin "totuudellisilla" selonteoilla "Yeshuasta", mm. nimitellen sekä juutalaisia ja kristittyjä valheen isästä lähtöisiksi.

    Se oli epätoivoista taistelua saada juutalaisuuden ääni kuuluville ja itseasiassa pyrin siihen jatkuvasti, vaikka välillä on joutunut poikkeamaan itse aiheesta, vastatessani muihin, esim. herjaaviin viesteihin, koskien mm. toista uskontoa, sekä omaa persoonaani.

    Foorumin aihe on ollut ja on edelleenkin juutalaisuus, ei messiaanisuus, eikä kristinusko, näille on omat palstansa.

    Minkähän takia täällä saa pitää esillä Kabbalaa ja muita juutalaisuuteen
    kuuluvia mystisä oppeja, mutta ei Tanakhnin opetusta Messiaasta???

    Mikähän se "juutalaisuuden ääni" on??
    Juutalaisillahan on satoja erilaisia tulkintoja Tanakhista.

    Israelissa asuu n 15000 juutalaista, jotka pitävät Jeesusta Messiaanaan.
    Eikö heistä saisi kirjoittaa?

    Yrittääkö "Lindu" ylläpitää sensuuria vai pelkääkö hän, että jos
    totuus Jeesuksesta paljastuisi juutalaisille, niin ortodoksijuutalaisuus
    katoaisi.

    uuden liiton juutalaisuutta, sillä on sitä parasta Jeesuksessa.

    Äänestä

  • ei sensuurille! kirjoitti:

    Minkähän takia täällä saa pitää esillä Kabbalaa ja muita juutalaisuuteen
    kuuluvia mystisä oppeja, mutta ei Tanakhnin opetusta Messiaasta???

    Mikähän se "juutalaisuuden ääni" on??
    Juutalaisillahan on satoja erilaisia tulkintoja Tanakhista.

    Israelissa asuu n 15000 juutalaista, jotka pitävät Jeesusta Messiaanaan.
    Eikö heistä saisi kirjoittaa?

    Yrittääkö "Lindu" ylläpitää sensuuria vai pelkääkö hän, että jos
    totuus Jeesuksesta paljastuisi juutalaisille, niin ortodoksijuutalaisuus
    katoaisi.

    lapsuuden kodistaan sellaisen etusormi pystyssä asenteen "Minä tiedän ..."

    Tietysti saa esittää kaikkea ja ennenkaikkea Jumalan tahdon mukaista juutalaisuutta ja Jeesuksesta myös, valitettavasti helposti poistetaan syystä tai toisesta, on hakusessa sen tekijöille tai sitten eivät vain ole kiinnostuneet ja poistavat jonkun pyynnöstä.

    Ihmisten hallitsemat systeemit tunnistaa epäoikeuden mukaisuudesta osin ja sitten myös näistä tulkintaeroista ihan selvissäkin asioissa.

    Jotkut ajattelee että on juutalaisten kunnioittamista vaieta Jeesuksesta, mutta toimivat siten nimenomaan Jeesusta vastaan, sillä ei Jeesuskaan vaiennut eikä opetuslapsensa vaikka niitä etusormen heristelijöitä riitti fariseuksissa. Onneksi oli myös niitä, jotka uskoivat, mutta paha tekeytyy Jumalan palvelijaksi ja on eksyttämässä kaikkia kaiken aikaa, näin se menee ihmisten keskuudessa.

    Ei eksytä vaan ollaan valona ja suolana, sillä siihen Jeesus on meidät kutsunut juutalaisista ja kaikista kansoista. On aika kun ei tervettä opetusta kestetä kun on mielistytty valheisiin. Tämä aika on vaikea.

    Äänestä

  • ei sensuurille! kirjoitti:

    Minkähän takia täällä saa pitää esillä Kabbalaa ja muita juutalaisuuteen
    kuuluvia mystisä oppeja, mutta ei Tanakhnin opetusta Messiaasta???

    Mikähän se "juutalaisuuden ääni" on??
    Juutalaisillahan on satoja erilaisia tulkintoja Tanakhista.

    Israelissa asuu n 15000 juutalaista, jotka pitävät Jeesusta Messiaanaan.
    Eikö heistä saisi kirjoittaa?

    Yrittääkö "Lindu" ylläpitää sensuuria vai pelkääkö hän, että jos
    totuus Jeesuksesta paljastuisi juutalaisille, niin ortodoksijuutalaisuus
    katoaisi.

    myös sellainen henki henkilössä, joka ei tahdo juutalaisten parasta Jeesuksessa.

    Äänestä

  • tietysti voi olla kirjoitti:

    myös sellainen henki henkilössä, joka ei tahdo juutalaisten parasta Jeesuksessa.

    Sinussa on Saa'tanan henki. Teidän jeshuanne ei selvästikään ole Raamatun Jeesus. Teissä on toinen henki.

    Äänestä

  • Lindu kirjoitti:

    Sinussa on Saa'tanan henki. Teidän jeshuanne ei selvästikään ole Raamatun Jeesus. Teissä on toinen henki.

    myös siitä, kuinka häntäkin siten syytettiin muttei totuudessa voineet syyttäjät pysyä. Jeesuksen armo ja totuus riittää niille, jotka lähimäisiään rakastaa ihan totuudellisesti ja on suurta Jumalan armoa.

    Äänestä

  • Jeesus opetti kirjoitti:

    myös siitä, kuinka häntäkin siten syytettiin muttei totuudessa voineet syyttäjät pysyä. Jeesuksen armo ja totuus riittää niille, jotka lähimäisiään rakastaa ihan totuudellisesti ja on suurta Jumalan armoa.

    Sinä olet kykenemätön kaikkeen rakkauteen, etkä edes tottele Jeesuksen käskyä, joka KIELTÄÄ väkisin kaatamasta uutta viiniä vanhoihin nahkaleileihin ja juuri sitä teet, mutta senhän tiedätkin. Sillä Jeesus varoittaa myös, miksi. "Etteivät leilit pakahtuisi, viini valuisi ulos ja turmeltuisi". Kyllä sinä, Saa'tana, Jeesuksen opetukset tunnet. Valkeuden vaatteisiin pukeutuneena teet myyräntyötäsi, jonka jokainen kristinopin tunteva huomaa, mutta syyt sinun teoistasi saavat kristityt kantaa. Ja uhreina tietysti jälleen juutalaiset. Sekä Jeesus.

    Oh hoh!!

    Lindu paljasti sen hengen, joka hänessä on:

    "Sinussa on Saa'tanan henki. Teidän jeshuanne ei selvästikään ole Raamatun Jeesus. Teissä on toinen henki."

    Juuri noin Jeesuksen ajan fariseukset syyttivät Jeesusta!
    Historia toistaa itseään.

    Äänestä

Suuren kuninkaan kaupungista on se että Daavidin Juurivesana Yeshua ristiinnaulittiin ja haudattiin ja nousi kuolleista ja tyhjä hauta jäi ja Yeshua nousi taivaaseen Isän oikealle puolelle saaden kaiken tuomiovallan kaikkiin ihmisiin nähden, joten parempi elää viisaana kuin tyhmänä suhteessa Juudan Leijona Yeshuaan nähden.

Nämä kaksi ilmoitusta on Nasaretilaisesta Yeshuasta Ilmestyskirjassa: Juudan Leijona ja Daavidin Juurivesa.

´ Juuda, sinua veljesi ylistävät. Sinun kätesi on vihollistesi niskassa, isäsi pojat kumartavat sinua. Juuda on nuori leijona. Saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona. Kuka uskaltaa häntä häiritä? Valtikka ei siirry pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee Siilo, ja häntä kansat tottelevat. Hän sitoo aasinsa viiniköynnökseen, jaloon viiniköynnökseen aasinsa varsan. Hän huuhtoo vaatteensa viinissä, viittansa rypäleen veressä. Hänen silmänsä ovat kirkkaammat kuin viini, hänen hampaansa valkeammat kuin maito. ´ (1. Moos. 49:8)

´ Minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori jalopeura: Minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä ole pelastajaa. Minä menen takaisin paikkaani, kunnes he ovat syystään kärsineet ja etsivät minun kasvojani: Ahdistuksessaan he etsivät minua. ´ (Hoosea 5:14)

´ Minä näin, että valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä oli kirjakäärö. Se oli molemmin puolin täyteen kirjoitettu ja seitsemällä sinetillä suljettu. Ja minä näin mahtavan enkelin, joka kuulutti kovalla äänellä: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?" Kukaan taivaassa, maan päällä tai maan alla ei kyennyt avaamaan kirjaa ja katsomaan siihen. Minä itkin katkerasti sitä, ettei ollut ketään, joka olisi ollut arvollinen avaamaan kirjan ja katsomaan siihen. Yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke. Leijona Juudan heimosta, Daavidin juurivesa, on voittanut. Hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä." ´ (Ilmestyskirja 5)

´ Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen sukuaan, kirkas kointähti." Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. ´ (Ilmestyskirja 22:16)

Tunnetko sinä jo Daavidin Juurivesan joka ristillä sanoi "Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät!" Sininen Daavidin tähti ristillä sydämen kohdalla kuvaa hyvin Immanuelia, amen. Toki tärkeää ymmärtää että hallitsee iankaikkisesti sillä on Herra ja Jumala, amen, ja elämä on itsessään Isältä, amen.

Äänestä

pois Daavidin Juurivesalta ja on Juudasta Daavid myös, Iisain poika. Joku ei kenties ymmärrä, että Jerusalemin temppeli on tuhottu, mutta ei Jumalan Sana ole titenkään rauennut, sillä Poika sai kaiken tuomiovallan Isältä että Poikaa kunnioitettaisiin niinkuin Isää Jumalaa.

Valitettavasti kaikilla ei ole vielä Poikaa eikä Daavidin Juurivesan siunausta ja näin ei myöskään Juudan Leijonan suojelua. Nyt on otollinen aika anoa elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa, sillä Herra on hyvä, amen, hallelujah.

Ei eksytä vääriin tulkintoihin tässä, sillä paljon parempi on elää viisaana kuin tyhmänä, Jumalan mielisuosio on viisaiden osana ja perille voidaan öljy astioissa mennä, amen, hallelujah!

Äänestä

taivaallinen kotimme ja tulee laskeutumaan alas, kun Herra Yeshua tulee, amen, hallelujah! Todistetaan Juutalaisten Kuninkaasta ja Juudan Leijonasta ja Israelin Herrasta ja Jumalasta, amen, sillä Aabraham on isämme ja Daavid esikuvamme Herran otollisena palveljana, toki ei lankeemuksissa tietysti.

Herra Yeshua on elävä Jumalan Sana, uskollinen ja totuuudellinen, amen, hallelujah!

Äänestä

Minä ajattelin ottaa kaikki Daavidin juurivesat ja versot siipieni suojaan ja rakastaa heitä, ihan itselkkäistä syistä, koska tulen tästä rakkauden paljoudestä niin äärimmäisen onnellliseksi, aivan kuin olisin Jumalan valtakunnassa.

Ehkä minä olenkin.

Äänestä
  • Sillai. Näin pitää olla.
    Rakastaa ja hyväksyä juutalaiset juutalaisina.

    Sinä varmasti olet Jumalan Valtakunnassa, sillä ei kukaan voi olla Jumalassa, ellei Jumala Itse häntä vedä.

    Äänestä

kyllä riittää kaikille rakkauden nälkäisille ja ensin juutalaisille tarjottiin ja myös kaikille muille ja edelleen tarjotaan, mutta ei haureutta vaan pyhitystä, ja on tärkeää pysyä totuudessa jälleen, kuten Jeesus opettaa.

Äänestä

hhmm. oletus että tällä foorumin osioilla joko osaa hepreaa, niin
onko Adam pukeminen ja Jobin riisuminen sama asia ja samat mahdolliset, "oppineiden" selitykset.

1 moos 3:21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

Job 19:26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Gen&c=3&v=1&t=KJV#conc/21

http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?t=KJV&x=0&y=0&b=Job&c=19&v=1#conc/26

Äänestä

Mikä, sinä saatat kysyä, on muinaisen Israelin todellinen symboli, symboli jonka Jumala vahvisti?

"Toisen Temppelin ajanjaksolla, 7-haaraista menoraa (kynttilänjalka), mieluummin kuin Daavidin Tähteä, pidettiin juutalaisena symbolina." [Prof. Scholem, Ibid.]
Tri. Graham on samaa mieltä asiasta!
Nyt sinä tiedät totuuden. Kerro siitä kaikille juutalaisille ystävillesi.

Juuri se tosiasia, että tätä suunnatonta huijausta voitaisiin tyrkyttää pahaa aavistamattomien juutalaisten ihmisten ylle, on itsessään "aikainmerkki".

Äänestä

666 tulee luomiskertomuksen alkusanoista ja tarkoittaa sanoja TULKOON VALO.

Siinä on pimeyden lapsille peto, se suorastaan häikäisee.

Äänestä
  • No kato ku samaa sanaa voidaan käyttää eri yhteyksissä, eivätkä ne kuitenkaan välttämättä tarkoita samaa asiaa.

    Tulkoon Valo, 666, merkitsi se tuolloin luomisessa, valon tuloa.

    Sittemmin, se paha lucifeerus, Venus, aamuruskon poika, otti nimeksensä valon. Nyt on kuitenkin niin, että hänen valonsa, kylläkin voi olla tiedon valoa, sitä joka eksytti jo Aadamin ja Eevan, mutta se ei ole samaa valoa, millä J-mala valaisee ihmistä, ihmisen henkeä ja sielua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

onko sattumaa? kirjoitti:

Kun laitatte kankaiset samankokoiset Israelin ja Suomen liput päällekkäin,(niitä on pieniäkin kankaisia)
vaikkapa Suomen päälle ja Israelin alle ja katsotte niitä
valoa vasten niin huomaatte kuinka yhdistelmään muodostuu
kolme ristiä,niinkuin Golgatalla oli.
Ja jos laitatte Suomen valtiolipun jossa on leijona keskellä,
tulee se keskelle yhdistelmää ja se kuvaa Juudan leijonaa(Jeesusta) joka
on keskellä ristiä.
Tämän kuulin Kalervo Syvännön kertomana eräässä kokouksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu