Minua on jo pitkään ihmetyttänyt Järvenpään kaupungin tapa rikkoa voimassa olevaa lainsäädäntöä kieltämällä itse tekemillään järjestyssäännöillä koirien liikkumisen yleisillä kuntopoluilla.
Poliisin internet sivuilta löytyy seuraava teksti, joka kertoo, etteivät yksittäiset kaupungit enää voi laatia omia järjestyssääntöjään, koska 1.10.2003 lähtien on astunut voimaan JÄRJESTYSLAKI, joka korvaa kaupunkien aiemmin itse laatimat järjestyssäännöt:
"Järjestyslaki korvaa kuntien järjestyssäännöt.
Uusi järjestyslaki pyrkii edistämään järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Yleiseen järjestykseen liittyvät SÄÄNNÖT OVAT KOKO MAASSA SAMAT 1.10.2003 alkaen. Aiemmin Suomessa ei ollut järjestyslakia, vaan voimassa olivat kuntien hyvinkin erilaiset järjestyssäännöt.
Järjestyslaki koskee yleisesti käytettäviä paikkoja riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat." (www.poliisi.fi)
Suomessa vuodesta 2003 lähtien voimassa ollut järjestyslaki sanoo koirien kuntoradan käyttöön liittyen seuraavaa:
JÄRJESTYSLAKI
1 luku 2 §:
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) yleisellä paikalla:
a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;
4. luku 14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse KYTKEMÄTTÖMÄNÄ KUNTOPOLULLE tai MUULLE SEN KALTAISELLE JUOKSURADALLE eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
*******************
Koirat siis saavat voimassa olevan järjestylain mukaan kulkea yleiseen käyttöön tehdyillä kuntoradoilla sillä edellytyksellä, että omistaja pitää ne kytkettyinä. Ihmettelen syvästi kaupungin virkamiesten
tietämättömyyttä / välinpitämättömyyttä voimassa olevaa lainsäädäntöä kohtaan.
Mikäli Suomessa voimassa olevaa lakia halutaan muuttaa, edellyttää lainmuutos muutakin kuin Järvenpään kaupungin virkamiesten päätöksen asiasta. Itse käytän hyvillä mielin Suomen lain minulle ja koiralleni suomaa oikeutta käyttää kuntopolkuja.
Järvenpään kaupungin virkamiehille vinkkinä: Järjestyslaki löytyy netistä googlettamalla esim. Finlex Järjestyslaki. Olkaa hyvä, neuvoista en veloita mitään.
JÄRJESTYSLAKI ON VOIMASSA MYÖS JÄRVENPÄÄSSÄ!!!!
6
1496
Vastaukset 6
- äl luot jäke bisnes boy
Ää ei meil kaupunkin työntekijöil,varsink
esimiehil mit lakei .ja hyvä vel järestelm toimii & polvilleen alaiset - Ihmettelen vaan
Mutta onko tarpeellista tai huomaavaista viedä koira pururadalle?
- Ihminen = itsekäs
Koira on luontokappale, joka myös nauttii luonnon läheisyydestä eikä vain pelkällä asfaltilla kävelemisestä liikenteen keskellä. Ei ihminen ole ainoa, jolle pitäisi suoda tämä mahdollisuus. Eikä koira ole häiriöksi, kun se on kytekettynä ja kulkee kuntopolun reunaa. Haitta on lähinnä psykologinen niille, jotka eivät koirista pidä.
- NMN
Vanha ketju mutta vastaan kuitenkin. Toriaikaan näkee monesti koiria torilla. Itseäni pelottaa enemmän nämä pienet räkyttäjät kuin isot. Parikertaa on ollut lähellä ettei pikkunen koira ole tarttunut nilkkaan kiinni. Viimetipassa olen saanut väistettyä. Jos koira on kiinni ja joku juoksee pururadalla niin ei se minua haittaa. Itselläni on isokoira mutta en kuitenkaan käy juoksemassa pururadalla. Oman polvivamman ja koiran jalkavamman takia. Kävelyllä käyn kylläkin yksin. Molemminpuolinen asiallinen käytös niin kaikki mahtuvat samalle juoksubaanalle.
- Massaa
Paavonpolulta olen tosiaan häätänyt muutamat hauvat per kesä. Jos törmätään siellä tulevana suvena niin ymmärrät mitä tarkoitan :)
- bullitii
Toivottavasti pitbullinikin ymmärtää sinua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821127Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241095Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 109480
- 43467
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
- 33405