onelma tilanne

Olin lauantaina yksissä juhlissa kuskin roolissa. Siellä tutustuin kauniiseen naiseen joka loppujen lopuksi tuli kyytiini viemään noita juhlavieraita kotio ja kun kaikki ketkä pitikin viedä kotiin oli viety niin hän lähti mukaani autooni ja pysähdyttiin bussipysäkillekin pussaileen ja monta kertaa vielä. Sitten vein hänet kotiinsa , johon kutsui minut myös sisään ja jatkoimme siellä myös hieman pusuttelua kunnes lähdin kotiin ja vaihdoimme seuraavana päivänä puhelinnumerotkin fb:s ja hän lähetteli sen tapaisia viestejä että hänellä olisi jo minua ikävä ja kutsui myös käymään luonaan, nyt kun olemme viestitelleet niin on käynyt ilmi että hän haluaisi olla ainakin ensiksi pelkkä kaveri ku ei tunneta viel juuri ollenkaan.
Hän oli tuona kyseisenä iltana kun kuskasin vieraita niin jonkin verran humalassa, mutta kotiinsa kun hänet vein niin hän oli jo melko selvä. Ja kun kuitenkin seuraavana päivänä juteltiin fb:s eikä hän nyt sillon enää voinut humalassa olla.vItse kyllä olisin valmis suhteeseen hänen kanssaan

Kysyisinkin nyt että mitenkä minun nyt tähän pitäisi suhtautua? Menenkö käymään hänen luonaan ihan kaverina ja katsoa mihin se johtaa? Vai mitä muuta?
12254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja hän vielä sanoi seuraavana päivänä että oli tosi kivaa.

Äänestä

eikö kellään olis auttavaa neuvoa tähän??

Äänestä
  • Nainen haluaa edetä hitaasti. Mene ja katso mihin se johtaa.

    Äänestä

Mä olisin mennyt jo. Mut teikä täällä vaan kyselee neuvoja vaikka pitäis sun olla sen naisen tykönä.

Äänestä

Tavatkaa kaupungilla ym., tehkää jotain yhdessä, tutustukaa toisiinne :)

Äänestä

muista pyytää ekaks tuheroa, kun menet ovesta sisään, voi olla ettei se muuten muista antaa

Äänestä

tarkoitatko, unelma tilanne

Äänestä

Olisi helpompi vastata jos ymmärtäisi ensin että mikä nyt on ongelma.

Äänestä

lähinnä minua mietityttää että haluaako hän olla pelkkä kaveri vai jotain enemmän kun on näin sanonut että ollaan kavereita ku ei viä tunneta. Itse ilmaisin hänelle että olisin kiinnostunut enemmänkin kuin kaveruudesta. ja Otsikko on siis ongelma tilanne, jonkun mielestä voi tietysti olla unelma tilannekkin :)

Äänestä
  • ja vielä lisäys tohon että kun panomies kirjotti että olisit menny jo ja olisinkin mutta tällä naisella oli jotain menoja viikonlopun joten sekin mietityttää, että onko menot keksittyjä.

    Äänestä

  • hyhuiiiii kirjoitti:

    ja vielä lisäys tohon että kun panomies kirjotti että olisit menny jo ja olisinkin mutta tällä naisella oli jotain menoja viikonlopun joten sekin mietityttää, että onko menot keksittyjä.

    Ootte nähny vasta kerran....koita nyt pysyä rauhallisena. Annat muuten todella epätoivoisen kuvan ja se läsähtää sitten siihen. Hän haluaa vain tutustua suhun paremmin, koska ette tunne toisianne käytännössä ollenkaan. Voi olla, että hän haluaa sinusta enemmänkin...voi olla ettei, mutta parhaat mahkut on ku häivyt täältä palstalta pois spekuloimasta ja stressaamasta. :)

    Äänestä

Varmaan haluaa juurikin ottaa vähän rauhallisemmin kun kerran olitte käyneet jo lääppimäänkin heti ensimmäisenä iltana. Haluaa siis tutustua vähän lisää ensin ja katsoa mitä muuta sieltä pääkopasta löytyy kuin huulet. Ja niinkuin sisasuuneitikin sanoi, ei tuossa taida hirveästi olla ongelmaa, ellet sitten olettanut, että olisit seuraavalla kerralla jo hänen pöksyissään.

Sinne vaan tutustumaan. Jutelkaa, tehkää asioita. Kyllä se vielä selviää jos teidän välillä tulee olemaan jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyhui kirjoitti:

Olin lauantaina yksissä juhlissa kuskin roolissa. Siellä tutustuin kauniiseen naiseen joka loppujen lopuksi tuli kyytiini viemään noita juhlavieraita kotio ja kun kaikki ketkä pitikin viedä kotiin oli viety niin hän lähti mukaani autooni ja pysähdyttiin bussipysäkillekin pussaileen ja monta kertaa vielä. Sitten vein hänet kotiinsa , johon kutsui minut myös sisään ja jatkoimme siellä myös hieman pusuttelua kunnes lähdin kotiin ja vaihdoimme seuraavana päivänä puhelinnumerotkin fb:s ja hän lähetteli sen tapaisia viestejä että hänellä olisi jo minua ikävä ja kutsui myös käymään luonaan, nyt kun olemme viestitelleet niin on käynyt ilmi että hän haluaisi olla ainakin ensiksi pelkkä kaveri ku ei tunneta viel juuri ollenkaan.
Hän oli tuona kyseisenä iltana kun kuskasin vieraita niin jonkin verran humalassa, mutta kotiinsa kun hänet vein niin hän oli jo melko selvä. Ja kun kuitenkin seuraavana päivänä juteltiin fb:s eikä hän nyt sillon enää voinut humalassa olla.vItse kyllä olisin valmis suhteeseen hänen kanssaan

Kysyisinkin nyt että mitenkä minun nyt tähän pitäisi suhtautua? Menenkö käymään hänen luonaan ihan kaverina ja katsoa mihin se johtaa? Vai mitä muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu