Palkankorotus koeajan jälkeen

Pomosta eroon

Työsopimusta tehdessä oli puhetta, että palkkaa tarkistetaan koeajan jälkeen. Koeaika päättyi heinäkuussa ja nyt otin asian puheeksi esimiehen kanssa. Mielestäni pieneen tarkastukseen olisi aihetta; olen tehnyt tarvittaessa pitkää päivää ja oppinut käytettävät ohjelmat ja pystyin tuuraamaan kahta kollegaani heidän lomiensa aikana.

Vastauksena oli ei. Pitäisi kuulema ottaa enemmän tehtäviä hoitaakseen, perehtyminen on kestänyt kauan ja konsultilta, joka opasti uuden ohjelman käyttössä, tuli iso lasku, josta esimies oli saanut palautetta...? HÄH!

Työsuhteen alussa olin lähes tyhjän päällä, koska edeltäjäni oli jo lähtenyt pois. Konsulttia pyydettiin käyttämään niin paljon kuin on tarvis. Nyt useamman kuukauden jälkeen valitetaan, että oli liian kallista.

Yritin googlettaa, mikä on keskimääräinen perehtymiseen kulunut aika, mutten löytänyt mitään sopivaa. Pian tulee puoli vuotta täyteen tässä työpaikassa (miinus parin viikon kesäloma). Ehkä se sitten on kauan (kyseessä toimistotyö henkilöstö- ja palkkahallinnossa). Toisaalta olen jo pari kuukautta tiennyt osaavani hommat.

Että työintoa vaan kaikille muillekin!

5

10621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent yrittäjä

      Oletko ajatellut, että pomosi voisi olla oikeassa? Mitäpä jos kysyisit pomoltasi, mitä muita tehtäviä voisit opetella saadaksesi palkkasi nousemaan...

      Puoli vuotta on työelämässä ja -urassa todella lyhyt aika, eikä yhdessäkään yrityksessä lähdetä uuden työntekijän palkkoja hirveästi nostamaan, ellei hän sitten ole poikkeuksellisen nopea oppimaan, ahkera, tunnollinen ja ennen kaikkea MONIOSAAJA.

      • joku vaan

        Omassa työpaikassani palkkani nousi koeajan jälkeen kuten sovittiin. Olen ollut kyseisessä paikassa töissä 1½ vuotta ja palkkaani on nostettu kahteen otteeseen ilman että olisin erikseen korotusta pyytänyt.


    • Puhe ja puhe.

      "oli puhetta"

      Puhe on aina puhetta. Jos ette kirjallisesti sopineet mitään, niin aika heikoilla olet.

      Ja komppaan edellistä. Harvoin puolen vuoden työssäolon jälkeen aletaan palkankorotuksista puhua.
      Olet edelleen firman kannalta aloittelija.

    • 30

      Sovi nyt ainakin milloin asiaan palataan. Ja koulutuksen takiahan sinulla on ollut "harjoittelijan" palkka.

    • oghkrhhopkw¨'p

      Monesti koulutusajalta tulee huonompi palkka ja sen jälkeen nostetaan. Aika huono syy pomolta tuo konsulttilasku. Otse selvää luottamusmieheltä/liitolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3755
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      118
      2797
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      642
      2460
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      20
      2097
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      86
      2054
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      44
      1751
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1713
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1665
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      97
      1516
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1486
    Aihe