Massamurhaajat Kielsivät Biomuovin

DuPont -yhtiö oli mukana kun toisen maailman loppunäytelmää pelattiin, ja miljoonien ihmisten massamurhat monopolistisen massateollisuuden alttarilla olivat toteutuneet.

Tämä jenkkifirma sai Saksalta sotasaaliina keinokuitupatentit USA:n, ja pian tämän jälkeen hamppu kiellettiin, viakka FORD -autotehdas oli valmistanut hamppumuovista valmistetun auton prototyypin, ja paljon muitakin innovaatioita oli tehty. Lisää:

"1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Silloin hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti nykyisen Venäjän alueelta. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta. Hampun viljelyn vanhuutta puoltaa se, että pohjoisimmat maatiaishamppukannat ovat erittäin hyvin sopeutuneita Pohjolan pitkään päivään ja lyhyeen kesään eikä niitä silti missään kasva villiinä.

lisää kiinnostavaa tietoa hampusta: Wikipedia"
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jo 1940-Luvulla! kirjoitti:

DuPont -yhtiö oli mukana kun toisen maailman loppunäytelmää pelattiin, ja miljoonien ihmisten massamurhat monopolistisen massateollisuuden alttarilla olivat toteutuneet.

Tämä jenkkifirma sai Saksalta sotasaaliina keinokuitupatentit USA:n, ja pian tämän jälkeen hamppu kiellettiin, viakka FORD -autotehdas oli valmistanut hamppumuovista valmistetun auton prototyypin, ja paljon muitakin innovaatioita oli tehty. Lisää:

"1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Silloin hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti nykyisen Venäjän alueelta. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta. Hampun viljelyn vanhuutta puoltaa se, että pohjoisimmat maatiaishamppukannat ovat erittäin hyvin sopeutuneita Pohjolan pitkään päivään ja lyhyeen kesään eikä niitä silti missään kasva villiinä.

lisää kiinnostavaa tietoa hampusta: Wikipedia"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu