Erosin avomiehestäni kolme päivää sitten. Ero tapahtui miehen aloitteesta, itse olisin ollut vielä halukas yrittämään parantaa suhdettamme. Olen ollut melkoisen rikki nämä päivät. Mies on asunut edelleen kanssani yhteisessä kodissamme. Hän on lohduttanut, halannut, muutaman kerran jopa pussannut otsalle,poskelle,selkään, suun viereen, kerran vahingossa kai suullekin. Hän kehuu kuinka kauniilta näytän, sohvalla ottaa kainaloon ja on silitellyt vatsaani paitani alta. Hän siis käyttäytyy toisaalta kuin seurustelisimme edelleen, mutta kuitenkin hiukan etäisemmin ja levottomammin. Haluaako hän vaan käytöksellään korjata minulle aiheuttamaansa tuskaa ja yrittää tehdä parempi olo minulle?
Pelottaa, että huijaan itseäni samalla uskomaan, että yhteenpaluu olisi mahdollinen. Kuitenkin, on paljon helpompi olla, kun hän on edelleen tukenani tämän kaiken surun ja ahdistuksen keskellä. Hän on kuitenkin se ainoa, jolle edelleenkin voin puhua aivan kaikesta ja purkaa tuntemuksiani asiaa kuin asiaa kohtaan. Yksikään ystäväni, vaikka rakkaita ovat hekin, eivät voi korvata sitä tukea, minkä tämä mies voi minulle antaa.
Eromme tuli muutenkin hyvin yllättäen. Edellisenä päivänä olimme vielä molemmat hyvin rakastuneita ja halukkaita olemaan toistemme kanssa. Kunnes tuli riita, pienestä asiasta, mutta kuitenkin asiasta, joka oli viime aikoina aiheuttanut pieniä erimielisyyksiä melkein päivittäin. Tätä mies ei jaksanut enää.
Voiko mitenkään olla mahdollista, että mies tajuaisi vielä tehneensä hätiköidyn ratkaisun, vai yrittääkö hän tosiaan vain hyvittää minulle eron myötä tuottamaansa tuskaa?
Pelottaa, että huijaan itseäni samalla uskomaan, että yhteenpaluu olisi mahdollinen. Kuitenkin, on paljon helpompi olla, kun hän on edelleen tukenani tämän kaiken surun ja ahdistuksen keskellä. Hän on kuitenkin se ainoa, jolle edelleenkin voin puhua aivan kaikesta ja purkaa tuntemuksiani asiaa kuin asiaa kohtaan. Yksikään ystäväni, vaikka rakkaita ovat hekin, eivät voi korvata sitä tukea, minkä tämä mies voi minulle antaa.
Eromme tuli muutenkin hyvin yllättäen. Edellisenä päivänä olimme vielä molemmat hyvin rakastuneita ja halukkaita olemaan toistemme kanssa. Kunnes tuli riita, pienestä asiasta, mutta kuitenkin asiasta, joka oli viime aikoina aiheuttanut pieniä erimielisyyksiä melkein päivittäin. Tätä mies ei jaksanut enää.
Voiko mitenkään olla mahdollista, että mies tajuaisi vielä tehneensä hätiköidyn ratkaisun, vai yrittääkö hän tosiaan vain hyvittää minulle eron myötä tuottamaansa tuskaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen itse mies, joka on käyttäytynyt samoin itse käynnistämäni eroprosessin aikana, joten luulisin osaavani kuvitella mistä on kyse.
Miehen on helppo olla, kun parisuhteen painolasti on tipahtanut olkapäiltä. Hän myös toivoo sinulta hiljaista hyväksyntää hänen päätökselleen, koska jos olet hyvällä tuulella etkä tihrusta itkua nurkassa, on hänen itsensäkin helpompi olla.
Eli hyvittelyä tuo minun mielestäni on. Älä turhaan yritä lukea mitään rivien välistä; jos mies ei suoraan sano, että jatketaan nyt kuitenkin, ei hän myöskään yritä mitään salavihkaista paluuta takaisin yhteen.
Komppaan tätä Torven viestiä, itselläni kävi samoin eron yhteydessä. Kyse ei ole siitä, että yhteenpaluu olisi tiedossa vaan siitä, että hän yrittää auttaa ettei sinulla olisi niin paha olla. Eli kyseessä on nimenomaan hyvittely.
Kyllä se on törkeää käytöstä tuollainen hellittely jos ero on tullut. Miehen pitäisi olla mies ja ottaa välitön rako toiseen. Toisen tunteilla leikkiminen on sairasta. Itserakkautta tuollainen toisen kiduttaminen jos päätös erosta on tehty. Suoraselkäinen mies lopettaa suhteen ja toimii myös sen mukaisesti!
Olen jokatapauksessa itse pyytänyt häntä pysymään tukenani tänä vaikeana aikana, joten olisiko se sitten oikein, jos hän kieltäytyisi kylmästi antamasta minkäänlaista tukea?
Eli hän hyvittelee sinua omasta pyynnöstäsi? Tuntuu aika selvältä näin ulkopuolisen näkökulmasta.
Mistä se teidän "pieni" riitanne sitten johtui ja pitääkö sinun jatkuvasti motkottaa hänelle kyseisestä asiasta?`
Sitä olen tässä itseltäni kysynyt monen monta kertaa näiden päivien aikana: pitikö mennä jatkuvasti motkottamaan samasta asiasta?
Pieni riita syntyi jälleen kerran (viimeisen kerran) miehen vetäytyneisyydestä. Kun huomaa, että häntä vaivasi joku, muttei vaan voinut kertoa mikä. Hän on aina ollut hiukan huono puhumaan tunteistaan tai mistään mieltä painavasta asiasta, vaan on käsitellyt niitä oman päänsä sisällä. Tottakai minulle tuli siitä epävarma olo, hautooko se nyt eroa vai mistä on kyse, joten ajauduin jälleen nalkuttamaan ja se olikin sitten viimeinen nalkutukseni...Voi kun sen voisikin ottaa takaisin...
En usko että yksi pieni riita riittää suhteen päättämiseen. Korkeintaan se vain hieman aikaisti väistämätöntä. Älä siis märehdi sitä, vaan keskity omaan tilanteeseesi ja tulevaisuuteesi.
Niin, tottakai kyse oli useiden riitojen aiheuttamasta patoutuneisuudesta. Mies kun on niin herkkä, eikä ikäänsä ole riitatilanteita puhunut/huutanut/tms läpi, ei siis lapsuudestaan asti. Hän on oppinut kotoa vetäytymään yksikseen pohtimaan asiat mielessä läpi. Meillä taas kotona riideltiin oikein urakalla, ettei ääntä säästelty ja toki se on nyt heijastunut parisuuhteessakin.
Mutta ennen tätä lopullista ratkaisua olisin toivonut vielä saavani mahdollisuuden. Kun en ole ennen suostunut uskomaan, että huutamisessa ja raivoamisessa ei ole mitään pahaa. Olisin halunnut oppia hillitsemään itseni, tai edes saada mahdollisuuden yrittää sitä ennen kuin tehdään näin lopullinen ratkaisu. Itse nimittäin rakastin ja rakastan tätä miestä sen verran, että taisteluitta en olisi tästä luopunut. Ilmeisesti tunne ei ollutkaan niin molemminpuoleinen kuin kuvittelin...
Torvi:
En usko että yksi pieni riita riittää suhteen päättämiseen. Korkeintaan se vain hieman aikaisti väistämätöntä. Älä siis märehdi sitä, vaan keskity omaan tilanteeseesi ja tulevaisuuteesi.
Just noin. Ja miehellä on selvästi huono omatunto. Tuntee helpotusta kun sai kakaistua ulos mitä pitempään tod. näk. on hautonut, mutta välittää sinusta ja sun tunteista eikä haluais että sulla on paha olo.
osoittaa, että on hyvä mies, mutta ei sulle "tarkoitettu".
Käy läpi tuskasi ja vihasi ja kaunasi ja kaikki. Kun tunteet on käsitelty, kun olet "valmis", voit alkaa katsella uutta suhdetta. Ennen ei kannata. Ei tule onnistumaan vanha painolasti harteilla.
Outoa erota pienestä asiasta. Tuskin pelkästään siitä on kyse, vaan taustalla on muutakin.
Anyways, ei mies ole sinua takaisin haluamassa. Huomaathan, että hän ei suutele suulle. Kaikki muu on vain sinun lohduttamistasi pahimman surun ylitse.
Ette te ole eronneet, kunhan kiusaatte toisianne.
Eronneet eivät asu enää saman katon alla.
Kyllä minä ainakin asuin eronkin jälkeen saman katon alla, vielä 1kk:n ajan ja ap:n erosta vasta 3 päivää. Se oli pakon sanelemaa, koska en saanut kämppää eropäätöksen tullessa samalla sekunnilla, vaan jouduin sitä kuukauden etsimään..joten tuollaista soopaa on aivan turha puhua.
Mutta miehesi todellakin vain tukee sinua, sinun omasta pyynnöstä johtuen, joten otahan se kaikki kakka nyt vain niskaasi, jossain vaiheessa se sinne kaatuu kuitenkin, viimeistään silloin, kun eri asuntoihin muutatte, sitten se mies ei olekkaan siinä enää pusuttelemassa ja halaamassa..nopeammin pääset asian yli, kun aloitat asian käsittelyn heti, etkä sitten joskus..
Tiedän, että auttamatta tulee vastaan tilanne, kun mies muuttaa pois. Silti on vaan niin vaikea päästää irti ihmisestä jota rakasti niin kovin paljon ja rakastaa edelleen. Kuulostaa naurettavalta ja täysin järjettömältä ajatukselta, mutta jos tässä maailmassa olisi mahdollisuus, että mies jäisi asumaan kanssani ja oltaisiin ikäänkuin kämppiksiä, niin minä haluaisin hyödyntää sen mahdollisuuden.
Tämän viikon aikana en ole saanut rentouduttua yksin enkä ystävieni seurassa, mutta iltaisin, kun ollaan miehen kanssa katsottu telkkaa, löhötty ja juteltu, kaikki on tuntunut niin paljon helpommalta ja elämä ei olekaan ollut niin synkkää, kuin muuten. Aamut on pahimpia, kun mies lähtee töihin ja jään itse vielä hetkeksi kotiin. Päivällä olo hiukan helpottaa, mutta silloinkin itseeni iskee aivan tolkuttomia ahdistuskohtauksia. En vaan voi olla paikallani, sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja masentaa ja itkettää niin paljon ettei tiedä mitä tehdä.
Tämä oli pisin seurustelusuhteeni tämän pienen ikäni aikana, joten muutos sinkkuelämään tuntuu raskaalta ja käsittämättömän suurelta. Miten voin olla, kun ei ole sitä turvallista ihmistä siinä rinnalla enää?