Erityisopettajana 37 vuotta

Miten usein omakin lapseni sai opettajalta vastauksen "Ei nyt ole aikaa, tuli juttelemaan ylihuomenna klo 16." Ehkä asia oli jo vanha silloin tai tilanne ehtinyt muuttua jo paljon hankalammaksi.

"Oppilaiden kieleen homotelu ja v-sana tulivat 90-luvulla. Luokkani vieressä oli pieni kirjavarasto, johon laitoin merkiksi 7 C. Kun eräs seiskaluokkalainen alkoi homotella minulle, sanoin, että seuraavasta mennään 7 C:hen. Kun sitten lipsahti, mentiin. Kysyin, kuvitteleeko hän, että kuuntelisin tuota kielä kolme vuota. Se joko menee poikki nyt, tai oppilas ei ole enää luokassani. Kun tuli uusia oppilaita, he kysyivät,mitä 7 C tarkoittaa? Toiset oppilaat kertoivat, että sinne ei kannata joutua. Minun ei tarvinnut sitä kertoa. Kutsuivat sitä "koppiopetukseksi". Toki 7 C:ssä kävi monia vuosien aikana.

On uskallettava heittäytyä. Tunnin alkaessa oppilaat makasivat käytävällä. Kuulemma mu ei huvittanut. Sanoin, että tehkääpä tilaa. Menin makaamaan ja sanoin, ettei minuakaan huvita, kun ei heitäkään. Siitä niitä alkoi sitten pikku hiljaa nousta ylös ja mennä luokkaa kohti.

Häiriön syitä voi oll amonia. Eräs tyttö, vaikkapa Seija, alkoi oirehtia ja lintsata lähikoulun ysiluokalla. Mikään ei huvittanut. KOulun henkilökunta kannatti siirtoa erityisluokalle. Rehtori pyysi minua käymään. Kun keskustelin tytön kanssa, paljastui, että poikakaverin kanssa välit olivat menneet poikki. Se oli syy ongelmiin. OLtin tytön erityisluokalle kuudeksi viikoksi. Hän otti omat koulukirjat mukaan. Apunani luokassa oli hyvä sosiaalialan harjoittelija. Jo tänä aikana tyttö huomasi, että elämä ei lopu tähän. Hän palasi sen jälkeen kouluunsa. Älykäs tyttö.

Kallen asiat olivat menneet kotona solmuun. Hän oli saanut raivokohtauksen: heittänyut suunnilleen huonekalut ikkunasta. Näin jo Kallen naamasta koulussa, että jotain on tapahtunut. Hän pyysi neuvoa koulutehtävässä. Tiesin, että kyllä hän sen osaa. Menin vieraan istumaan. Hän, kokoiseni ysiluokkalainen, painoi päänsä olkapäähäni. En liikkunut mihinkään. Siinä hän kertoi, mitä kotona oli tapahtunut ja arveli, että pitäisikö soittaa äidille. Hän voisi äidiltä pyytää anteeksi."

Hyvä asenne kirjoitti:

Miten usein omakin lapseni sai opettajalta vastauksen "Ei nyt ole aikaa, tuli juttelemaan ylihuomenna klo 16." Ehkä asia oli jo vanha silloin tai tilanne ehtinyt muuttua jo paljon hankalammaksi.

"Oppilaiden kieleen homotelu ja v-sana tulivat 90-luvulla. Luokkani vieressä oli pieni kirjavarasto, johon laitoin merkiksi 7 C. Kun eräs seiskaluokkalainen alkoi homotella minulle, sanoin, että seuraavasta mennään 7 C:hen. Kun sitten lipsahti, mentiin. Kysyin, kuvitteleeko hän, että kuuntelisin tuota kielä kolme vuota. Se joko menee poikki nyt, tai oppilas ei ole enää luokassani. Kun tuli uusia oppilaita, he kysyivät,mitä 7 C tarkoittaa? Toiset oppilaat kertoivat, että sinne ei kannata joutua. Minun ei tarvinnut sitä kertoa. Kutsuivat sitä "koppiopetukseksi". Toki 7 C:ssä kävi monia vuosien aikana.

On uskallettava heittäytyä. Tunnin alkaessa oppilaat makasivat käytävällä. Kuulemma mu ei huvittanut. Sanoin, että tehkääpä tilaa. Menin makaamaan ja sanoin, ettei minuakaan huvita, kun ei heitäkään. Siitä niitä alkoi sitten pikku hiljaa nousta ylös ja mennä luokkaa kohti.

Häiriön syitä voi oll amonia. Eräs tyttö, vaikkapa Seija, alkoi oirehtia ja lintsata lähikoulun ysiluokalla. Mikään ei huvittanut. KOulun henkilökunta kannatti siirtoa erityisluokalle. Rehtori pyysi minua käymään. Kun keskustelin tytön kanssa, paljastui, että poikakaverin kanssa välit olivat menneet poikki. Se oli syy ongelmiin. OLtin tytön erityisluokalle kuudeksi viikoksi. Hän otti omat koulukirjat mukaan. Apunani luokassa oli hyvä sosiaalialan harjoittelija. Jo tänä aikana tyttö huomasi, että elämä ei lopu tähän. Hän palasi sen jälkeen kouluunsa. Älykäs tyttö.

Kallen asiat olivat menneet kotona solmuun. Hän oli saanut raivokohtauksen: heittänyut suunnilleen huonekalut ikkunasta. Näin jo Kallen naamasta koulussa, että jotain on tapahtunut. Hän pyysi neuvoa koulutehtävässä. Tiesin, että kyllä hän sen osaa. Menin vieraan istumaan. Hän, kokoiseni ysiluokkalainen, painoi päänsä olkapäähäni. En liikkunut mihinkään. Siinä hän kertoi, mitä kotona oli tapahtunut ja arveli, että pitäisikö soittaa äidille. Hän voisi äidiltä pyytää anteeksi."

Lue lisää

Ajatelkaa nyt tuotakin Kallen tapausta. Asia menee yleensä koulussa niin, että kukaan aikuinen ei edes kiinnitä huomiota siihen, että pojan on paha olla. Ei kellään opettajalla ole aika tai ei kiinnosta.

Pahimmassa tapauksessa poika olisi ehtinyt jo purkaa pahaa oloaan koulussa jotenkin, jolloin olisi saatu aihetta ilmoittaa kotiin / varata aika koulupsykologille tai kuraattorille, joka tapaaminen olisi järjestynyt ehkä viikon, kahden kuluttua. Silloin tilanne olisi jo ollut vanha tai riita äidin kanssa olisi kehittynyt jo todella äidin ja pojan välejä syöväksi.

Sitten olisi ihmetelty, että MITÄ IHMETTÄ SIELLÄ KOTONA ON VIKANA? Ei kotona voi olla kaikki hyvin!

No, eihän olisi ollutkaan, mutta syyttävä asenne ensimmäisenä on turha joka tilanteeseen.

Pieni hetki kuuntelua oikeaan aikaan annettuna ja turvallinen olkapää. Ei ne tämän kummempia asioita ole, mistä välittäminen lähtee niin, että ongelmat eivät ala kasautumaan.

Välittämisestä kirjoitti:

Ajatelkaa nyt tuotakin Kallen tapausta. Asia menee yleensä koulussa niin, että kukaan aikuinen ei edes kiinnitä huomiota siihen, että pojan on paha olla. Ei kellään opettajalla ole aika tai ei kiinnosta.

Pahimmassa tapauksessa poika olisi ehtinyt jo purkaa pahaa oloaan koulussa jotenkin, jolloin olisi saatu aihetta ilmoittaa kotiin / varata aika koulupsykologille tai kuraattorille, joka tapaaminen olisi järjestynyt ehkä viikon, kahden kuluttua. Silloin tilanne olisi jo ollut vanha tai riita äidin kanssa olisi kehittynyt jo todella äidin ja pojan välejä syöväksi.

Sitten olisi ihmetelty, että MITÄ IHMETTÄ SIELLÄ KOTONA ON VIKANA? Ei kotona voi olla kaikki hyvin!

No, eihän olisi ollutkaan, mutta syyttävä asenne ensimmäisenä on turha joka tilanteeseen.

Pieni hetki kuuntelua oikeaan aikaan annettuna ja turvallinen olkapää. Ei ne tämän kummempia asioita ole, mistä välittäminen lähtee niin, että ongelmat eivät ala kasautumaan.

Lue lisää

Hyvä asenne opettajalla ja hyvä ketju.

Poikaystävä jättänyt ja riita äidin kanssa. Niin tyypillisiä aiheita 9-luokkalaisella.

Vielä pieniä asioita autettavaksi, oikea aikuinen oikeassa paikassa kuulemassa ja tarjoamassa olkapäätä.

Tarvittaisiin myös psykologista testausta opettajaksi haluaville, että alalta saataisiin lapsia kiusaavat opettajat pois, ja työhön jäisivät vain lapsista aidosti välittävät ihmiset.

hyvä opettaja oli merikoskessa

tapsa oli hyvä ope

Eihän tässä kukaan muukaan ole syyttänyt opettajia!

Mutta sinä kyllä olet muissa ketjuissa keskittynyt yksipuolisesti syyttämään vain vanhempia.

Sinulle annettiin toisessa ketjussa oikein hyviä ja loistavia vastauksia tasapuolisesti tilanteita kuvaamalla, mutta sinä paasasit vain huonoista vanhemmista ja piruilit yhteiskunnan tuilla elämisestä, vaikka et tuntenut ollenkaan ihmisiä, joille vastauksesi kohdistit.

Sinun kanssasi on turha keskustella, sen olet selvästi osoittanut jo.
Älä nytkään tule valehtelemaan vanhempien tässä ketjussa syyttäneen muita opettajia. Mutta ei kyllä Ervasti kertomissaan esimerkeissä kyllä syyttänyt vanhempiakaan. Ja miksi olisi syyttänyt? Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että vanhemmistaan erkaantumassa oleva teini-ikäinen tarvitsee muitakin kuuntelijoikseen kuin aina vain vanhempansa. Ja enemmänhän nuoret opettajien seurassa aikaansa arkisin viettävät kuin työssä käyvien vanhempiensa. Kun työpäivä on 8 h, matkoineen 9-10 h, jää perheen yhdessäoloon aikaa nelisen tuntia. Meillä lapsen koulupäivä on 8-tuntinen, kuten vanhempien työpäiväkin. Sen päälle lapsella on koulutehtävät, harrastus, kaverit, yhteistä keskusteluaikaa jää viikolla hyvin vähän, vaikka tämä lapsi sattuu illat kotona viihtymäänkin.

"Opettajan työ on kutsumusammatti."

Kyllä ja ei. Pelkällä kutsumuksella ei enää pitkälle pötkitä. Kansakoulujärjestelmän alkuaikoina hienostorouvat kokivat velvollisuudekseen sivistää rahvasta. Niistä ajoista on kuitenkin menty kauas. Opettajan työ on ammatti muiden joukossa. Paineita asettelee moni taho.

"Opettaja kunnioittaa lasta ja vanhempia."

Totta kai. Ja sama toisin päin. Ongelma nykypäivänä on se, että osa lapsista ei kunnioita oikein ketään - ei edes omia vanhempiaan. Auktoriteetit ova ongelma osalle lapsosistamme jo ennen kouluikää.

"Opettaja ymmärtää, että lapsi on vanhempiensa kallein omaisuus."

Hmm... Emme kai omistane lapsiamme? Olennaista on ymmärtää, että koulussa se oma ainutlaatuinen lapsonenkin on kuitenkin osa yhteisöä ja hänen on siis toimittava samojen sääntöjen mukaan kuin muidenkin. Samoin, lapsi voi olla käytökseltään koulussa jotakin tyystin muuta kuin kotona.

"Opettaja taistelee erityislasten oikeuksien puolesta, koska hän ymmärtää, että kyseessä on lapsen tulevaisuus ja koko elämä."

Komeasti sanottu. Opettaja luonnollisesti yrittää järjestää oppilaille oikeantasoista opetusta, mutta energiaa kuluu moneen muuhunkin asiaan. Jos luokassa on useita erityisoppilaita, jokainen ymmärtää yhden opettajan mahdollisuudet ja jaksamisen rajat. Kuinka moni vanhempi muuten taistelee sen puolesta, että koulussa on hyvä olla?

"Opettaja tekee vahvaa yhteistyötä lapsen ja vanhempien kanssa. "

Juuri näin. Ja taas - sama toisin päin. Turhan moni vanhempi välttelee vanhempainiltoja ja ei kykene sitoutumaan pitkäjänteiseen kasvatustyöhön. Turhauttavinta on se, kun ongelmista tiedottaa ja asioista sovitaan, mutta mikään ei muutukaan kotona. Jousto tulee yhdestä päästä, ei toisesta.

"Opettaja sekä opettaa että kasvattaa, koska lapsen päivät koulussa ovat pitkät.
Opettaja omaa auktoriteetin, jolla hän saa luottamuksen sekä lapseen että vanhempiin."

Ongelmallisempaa. Jos vanhemmat eivät saa kotonaan pidettyä sitä yhtä tai kahta lastaan ruodussa, miten hyvin sen oletetaan onnistuvan suuressa ryhmässä jokaiselta opettajalta?

Yhdenkään kasvatustieteen auktoriteetin en EDELLEENKÄÄN ole nähnyt olevan siirtämässä kasvatusvastuuta vanhemmilta pois. Se pallo on edelleen vanhemmilla ja viime kädessä on vanhempien vastuullä kasvattaa lapsensa niin hyvin, että lapsi kykenee toimimaan osana yhteisöä nimeltä koulu. ja myöhemmin siinä todellisessa leikissä nimeltä elämä.

Opettajan auktoriteetti nojaa siihen, että lapsi kunnioittaa aikuisia ja ymmärtää sen, että joku voi peräti asioita vaatiakin. Jos lapsi ei kunnioita aikuisia eikä kykene sopeutumaan sääntöihin, ongelmia on niin opettajilla kuin muillakin tahoilla tiedossa.

"Opettaja arvostaa ja rakastaa omaa työtään,koska on tehnyt valintansa ja ja hänellä on kutsumus kasvattaa, opettaa ja kunnioittaa arjessa myös niitä, joden matka on raskas ja toivoton."

Komeita lauseita, mutta minkä tyyppinen lauseesta tulisi, jos vaihtaisimmekin sanan "opettaja" tilalle sanan "aikuinen"?

Aikuinen arvostaa ja rakastaa omaa työtään,koska on tehnyt valintansa ja ja hänellä on kutsumus kasvattaa, opettaa ja kunnioittaa arjessa myös niitä, joden matka on raskas ja toivoton. Niinpä...

Jokaisen jaksamisella on rajansa, niin vanhemmilla kun opettajilla. Jos esim. jo se yksi erityislapsi saa kotona vanhemmat väsymään, miten mahtaa käydä, mikäli koulun luokassa on samanlaisia kymmenen? Miten käy sen arjessa kunnioittamisen? Onko kunnioitus vain yhdensuuntaista? Onko opettajan jaksettava ja kestettävä mitä tahansa vain siksi, että on ammattinsa valinnut?

Missä kohtaa kulkee yksilön vastuun raja? Onko opettaja työssä 24/7, kuten nykyään joskus tuntuu? Jos lapsi sattuu olemaan hankala tyyppi, onko syy opettajan? Onko yhteistyön huono toimiminen aina opettajan syy? Voisiko jokainen tarkastella aina omaakin toimintaansa?

Ammattikasvattaja kirjoitti:

"Opettajan työ on kutsumusammatti."

Kyllä ja ei. Pelkällä kutsumuksella ei enää pitkälle pötkitä. Kansakoulujärjestelmän alkuaikoina hienostorouvat kokivat velvollisuudekseen sivistää rahvasta. Niistä ajoista on kuitenkin menty kauas. Opettajan työ on ammatti muiden joukossa. Paineita asettelee moni taho.

"Opettaja kunnioittaa lasta ja vanhempia."

Totta kai. Ja sama toisin päin. Ongelma nykypäivänä on se, että osa lapsista ei kunnioita oikein ketään - ei edes omia vanhempiaan. Auktoriteetit ova ongelma osalle lapsosistamme jo ennen kouluikää.

"Opettaja ymmärtää, että lapsi on vanhempiensa kallein omaisuus."

Hmm... Emme kai omistane lapsiamme? Olennaista on ymmärtää, että koulussa se oma ainutlaatuinen lapsonenkin on kuitenkin osa yhteisöä ja hänen on siis toimittava samojen sääntöjen mukaan kuin muidenkin. Samoin, lapsi voi olla käytökseltään koulussa jotakin tyystin muuta kuin kotona.

"Opettaja taistelee erityislasten oikeuksien puolesta, koska hän ymmärtää, että kyseessä on lapsen tulevaisuus ja koko elämä."

Komeasti sanottu. Opettaja luonnollisesti yrittää järjestää oppilaille oikeantasoista opetusta, mutta energiaa kuluu moneen muuhunkin asiaan. Jos luokassa on useita erityisoppilaita, jokainen ymmärtää yhden opettajan mahdollisuudet ja jaksamisen rajat. Kuinka moni vanhempi muuten taistelee sen puolesta, että koulussa on hyvä olla?

"Opettaja tekee vahvaa yhteistyötä lapsen ja vanhempien kanssa. "

Juuri näin. Ja taas - sama toisin päin. Turhan moni vanhempi välttelee vanhempainiltoja ja ei kykene sitoutumaan pitkäjänteiseen kasvatustyöhön. Turhauttavinta on se, kun ongelmista tiedottaa ja asioista sovitaan, mutta mikään ei muutukaan kotona. Jousto tulee yhdestä päästä, ei toisesta.

"Opettaja sekä opettaa että kasvattaa, koska lapsen päivät koulussa ovat pitkät.
Opettaja omaa auktoriteetin, jolla hän saa luottamuksen sekä lapseen että vanhempiin."

Ongelmallisempaa. Jos vanhemmat eivät saa kotonaan pidettyä sitä yhtä tai kahta lastaan ruodussa, miten hyvin sen oletetaan onnistuvan suuressa ryhmässä jokaiselta opettajalta?

Yhdenkään kasvatustieteen auktoriteetin en EDELLEENKÄÄN ole nähnyt olevan siirtämässä kasvatusvastuuta vanhemmilta pois. Se pallo on edelleen vanhemmilla ja viime kädessä on vanhempien vastuullä kasvattaa lapsensa niin hyvin, että lapsi kykenee toimimaan osana yhteisöä nimeltä koulu. ja myöhemmin siinä todellisessa leikissä nimeltä elämä.

Opettajan auktoriteetti nojaa siihen, että lapsi kunnioittaa aikuisia ja ymmärtää sen, että joku voi peräti asioita vaatiakin. Jos lapsi ei kunnioita aikuisia eikä kykene sopeutumaan sääntöihin, ongelmia on niin opettajilla kuin muillakin tahoilla tiedossa.

"Opettaja arvostaa ja rakastaa omaa työtään,koska on tehnyt valintansa ja ja hänellä on kutsumus kasvattaa, opettaa ja kunnioittaa arjessa myös niitä, joden matka on raskas ja toivoton."

Komeita lauseita, mutta minkä tyyppinen lauseesta tulisi, jos vaihtaisimmekin sanan "opettaja" tilalle sanan "aikuinen"?

Aikuinen arvostaa ja rakastaa omaa työtään,koska on tehnyt valintansa ja ja hänellä on kutsumus kasvattaa, opettaa ja kunnioittaa arjessa myös niitä, joden matka on raskas ja toivoton. Niinpä...

Jokaisen jaksamisella on rajansa, niin vanhemmilla kun opettajilla. Jos esim. jo se yksi erityislapsi saa kotona vanhemmat väsymään, miten mahtaa käydä, mikäli koulun luokassa on samanlaisia kymmenen? Miten käy sen arjessa kunnioittamisen? Onko kunnioitus vain yhdensuuntaista? Onko opettajan jaksettava ja kestettävä mitä tahansa vain siksi, että on ammattinsa valinnut?

Missä kohtaa kulkee yksilön vastuun raja? Onko opettaja työssä 24/7, kuten nykyään joskus tuntuu? Jos lapsi sattuu olemaan hankala tyyppi, onko syy opettajan? Onko yhteistyön huono toimiminen aina opettajan syy? Voisiko jokainen tarkastella aina omaakin toimintaansa?

Lue lisää

Vanhempien syyttely ei auta paljoa. Siinä unohtuu ne tilanteet, kun vika on jossain muualla. Itse olen kahden erityisen ja yhden terveen lapsen yh-äiti. Olen taistellut toiselle erityisistä apua monta vuotta. Sinulla ei liene kokemusta kunnasta, jossa pistetään lapset samaan luokkaan oli ongelmia tai ei. Sitten valitetaan vanhemmalle, kun lapsi ei osaa käyttäytyä tunneilla. Lääkäri on papereissa suositellut, joko erityiskoulua tai kokoaikaista pienryhmää.

Pienryhmää ei ole, ja muihin kouluihin ei haluta ottaa. Erityiskoulu on kaupungissa ja sinne laittaminen maksaisi kunnalle. Millä lailla lastani auttaa toistuvat palaverit, joiden tarkoitus on kertoa lapseni kuullen mitä pahaa hän on nyt tehnyt ja syyllistää minua tilanteesta. Minulle ehdotettiin että tulisin luokkaan itse valvomaan lastani, kun olen kotona omaishoidontuella. Palkkaa en olisi saanut.

Se on helppoa sanoa vanhempien olevan aina vastuussa lapsesta, mutta käytännössä jos halutaan lapsi laittaa kouluun ilman mitään tukea, jota hän tarvitsisi, saa koulu syyttää itseään. Lastani on kiusattu ja tilanteet ovat menneet fyysiseksi. piha on sellainen, että siinä on monta pimeää nurkkaa. Oven vieressä oleva opettaja ei niitä näe.

Minua pidetään hankalana, kun vaadin lapselleni asioita ja yritän kertoa miten asiat voisi tehdä helpommin, jottei tilanteet kärjistyisi. Minulla on kuitenkin se asiantuntemus lapsestani.

Minä joudun tarkastelemaan toimintaani jatkuvasti, mutta tuntuu että olen ainoa joka tekee niin.

Mitä varten et näe hyvänä sitä, että kuntasi ostaisi lapsesi tarvitsemat palvelut kaupungista. Lapsesi saisi ilmeisesti ilmaisen taksikuljetuksen päivittäin kotiovelta kaupungin kouluun ja takaisin. Onko näin.

Mitä varten et mene lapsesi koululle ja valvo hänen turvallisuuttaan välitunneilla vaikka sinulle on tätä vaihtoehtoa tarjottu. Vaikkei se sinun tehtäväsi olekaan niin lapsesi ilmeisesti hyötyisi kuitenkin sen sijaan että kieltäytyessäsi lapsesi joutuu kiusatuksi koulutovereidensa taholta. Onko sinulle tarjottu koulutyöskenetelyyn osallistuminen kirjallisessa muodossa, ehkä olisi syytä saada kirjallinen muistio tästä mahdollista tulevia tarpeitakin varten. Jos vaikka joudut itsekin väkivallan kohteeksi, opettajan tai jonkun. Koskaan ei voi olla liian varovainen tuollaisen koulun esittämän tarjouksen suhteen.

Koulunne opettajien voimavarat eivät saata olla riittävät tai he eivät ole tehtäviensä tasolla niin sinun olisi oltava lapsesi puolella.
Yhteiskunta ei sitä ole. Yhteiskunta, kanssakulkijat kukin katsovat omaa etuaan ja opettajat ehkä miten vähemmällä työn tekemisellä kulloinkin selviävät. Heillähän tuntuu olevan niin kovin rankkaa.

Opettajat ovat jatkuvasti julkisuudessa esillä jaksamattomuutensa kanssa. Täälläkin tuntuu tuo mielestään pätevä ammattikasvattaja hakevan ja saavan tukea huonommaksi kansanosaksi leimatuilta hylkiöiltä. Ihan pitää ihmetellä miten se tykkääkin niin seukata meidän huonompiarvoisten kanssa.

Lapsesi on tärkein kirjoitti:

Mitä varten et näe hyvänä sitä, että kuntasi ostaisi lapsesi tarvitsemat palvelut kaupungista. Lapsesi saisi ilmeisesti ilmaisen taksikuljetuksen päivittäin kotiovelta kaupungin kouluun ja takaisin. Onko näin.

Mitä varten et mene lapsesi koululle ja valvo hänen turvallisuuttaan välitunneilla vaikka sinulle on tätä vaihtoehtoa tarjottu. Vaikkei se sinun tehtäväsi olekaan niin lapsesi ilmeisesti hyötyisi kuitenkin sen sijaan että kieltäytyessäsi lapsesi joutuu kiusatuksi koulutovereidensa taholta. Onko sinulle tarjottu koulutyöskenetelyyn osallistuminen kirjallisessa muodossa, ehkä olisi syytä saada kirjallinen muistio tästä mahdollista tulevia tarpeitakin varten. Jos vaikka joudut itsekin väkivallan kohteeksi, opettajan tai jonkun. Koskaan ei voi olla liian varovainen tuollaisen koulun esittämän tarjouksen suhteen.

Koulunne opettajien voimavarat eivät saata olla riittävät tai he eivät ole tehtäviensä tasolla niin sinun olisi oltava lapsesi puolella.
Yhteiskunta ei sitä ole. Yhteiskunta, kanssakulkijat kukin katsovat omaa etuaan ja opettajat ehkä miten vähemmällä työn tekemisellä kulloinkin selviävät. Heillähän tuntuu olevan niin kovin rankkaa.

Opettajat ovat jatkuvasti julkisuudessa esillä jaksamattomuutensa kanssa. Täälläkin tuntuu tuo mielestään pätevä ammattikasvattaja hakevan ja saavan tukea huonommaksi kansanosaksi leimatuilta hylkiöiltä. Ihan pitää ihmetellä miten se tykkääkin niin seukata meidän huonompiarvoisten kanssa.

Lue lisää

Kyse ei ole siitä etten näkisi kuljetusta hyvänä asiana, vaan siitä ettei kunta suostu siihen, todennäköisesti rahan vuoksi. Haluaisin lapsen pois hänen nykyisestä koulusta.

En voi myöskään mennä koululle koulupäivien ajaksi, koska se on ainoa hetki jolloin voin tendä kotityöt. Toisen erityiseni tultua kotiin omasta koulusta siitä on turha haaveilla. Olen käynyt kyllä lyhyempiä aikoja koululla myös kesken päivän. Koulun ehdotus tuntui olevan, että olisin ilmainen kouluavustaja.

En usko, että tilanne voi jatkua tällaisena. Tämä ei ole hyväksi kenellekään osapuolelle.