Kulttuurin rikastus etenee vääjäämättä!

Ah kuinka ihanaa onkaan tietää, että valkoisia on enää alle 10% maailman väestöstä;=)


Yhdysvalloissa esim mustia ja latinoita on jo 30% ja latinoiden muuttotahdilla ja mustien huimalla lisääntymisellä päästään pian jo 30-50%=P



Ja esim Ruotsissa jo 10% populaatiosta on ei-valkoisia. Venäjällä valkoiset hävenee vääjäämättä. Euroopassa valtaosa valkoisista on vanhuksia, jotan nuorten alle 30:sten keskuudessa kulttuurinrikastuttajien määrä on sitäkin suurempi. Zimbabwe on jo vapautettu valkoisten tyranniasta, ja kohta koittaa Etelä-Afrikan vuoro, jossa vuosittain raiskataan satoja valkoisia naisia näin lisäten värillisten sekarotuisten määrää väestöstä. Black Power!



Valkoisia on Etelä-Afrikassa enää vaivaiset 10%, ja pian määrä on laskenu alle 5%=P Euroopassa jo esim Suur-lontoon alueella valkoisia on pian jo alle 50% väestöstä Sanoisin että hyvältä näyttää veljet, jatkakaa vain samaan tahtiin=PPPPPPPPPPP
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja ajatella, että Suomessa Brotherit ovat jo käytännössä onnistuneet valtaamaan maan pääkaupungin vain vaivaisessa 10-vuodessa=PPPP
Nyt kun pääkaupunki on meidän SUVAITSEVAISTEN, niin voimme sitäkautta levittää monikulttuurisuutta ympäri Suomea Helsinkiläisen trendikkään city-median kautta=PPPPPP Ajatella, suur-Helsingin metropoli alue on kokonaan MEIDÄN! Helsingin varat ovat meidän(sosiaalitoimen on pakko antaa meille rahaa, tai muuten saa rasistisyytteen, mikä voi johtaa jopa 50 000€ sakkoihin=)Helsingin kadut ovat meidän(keräämme siellä laitonta tullia ja muuten ryöstelemme ja häiritsemme valkoisten rasistikoirien elämää)Ja ennenkaikkea, Helsingin NAISET ovat meidän! Ajatella, kaikki nuo median aivopes...siis valistamat uhkeat nuoret neidot minihameissaan ja napapaidoissaan! Tuo märkä ja kiinteä, vastustamaton suomalaispillu ja perse! Eiks niin pojat, että monikulttuurisuus on vaan kerta kaikkiaan ihanaa=))))))))

Äänestä
  • täyttä faktaa

    Äänestä

  • Noissa "muissa ulkolaisissa" taitaa olla huomattavan paljon suomalaisia.

    Äänestä

Luitko tuon Ruotsi viestin missä oli aitoja tilastotietoja? Siinä sulle faktaa vi**n idiootti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Super-Suvaitsevainen kirjoitti:

Ah kuinka ihanaa onkaan tietää, että valkoisia on enää alle 10% maailman väestöstä;=)


Yhdysvalloissa esim mustia ja latinoita on jo 30% ja latinoiden muuttotahdilla ja mustien huimalla lisääntymisellä päästään pian jo 30-50%=P



Ja esim Ruotsissa jo 10% populaatiosta on ei-valkoisia. Venäjällä valkoiset hävenee vääjäämättä. Euroopassa valtaosa valkoisista on vanhuksia, jotan nuorten alle 30:sten keskuudessa kulttuurinrikastuttajien määrä on sitäkin suurempi. Zimbabwe on jo vapautettu valkoisten tyranniasta, ja kohta koittaa Etelä-Afrikan vuoro, jossa vuosittain raiskataan satoja valkoisia naisia näin lisäten värillisten sekarotuisten määrää väestöstä. Black Power!



Valkoisia on Etelä-Afrikassa enää vaivaiset 10%, ja pian määrä on laskenu alle 5%=P Euroopassa jo esim Suur-lontoon alueella valkoisia on pian jo alle 50% väestöstä Sanoisin että hyvältä näyttää veljet, jatkakaa vain samaan tahtiin=PPPPPPPPPPP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu