Olen kauan miettinyt tätä kun äidinäitini äiti oli kuulemma aivan kamala aviotonta tytärtään, meidän mummuamme kohtaan. Ja meidän äitimme on kohdellut meitä todella kaltoin (en tiedä mummusta oikein mitään joten en osaa sanoa, miten hän lapsiaan kohteli). Siskoni vaikuttaa hänkin narsistilta.
Niin sitä vain mietin, että jos on jonkinlaisia narsismigeenejä joita jotkut sitten onnettomuudekseen saa. Eihän he sille mitään voi eikä narsismia kuulemma voi parantaakaan mitenkään.
Joten pitäisikö meidän narsistien uhrien yksinkertaisesti ajatella, että tilanne ei kumminkaan ole johtunut meistä vaan noiden läheistemme synnynnäisestä narsismista jolle he eivät mitään voi (eivät edes ymmärrä olevansa narsisteja). Joten on vain paras kun ottaa asian kylmästi sellaisena kuin on, ja pitää mahdollisimman vähän yhteyttä noihin. Eihän se kauhistelustakaan parane eikä menneiden pahojen sattumusten muistelusta.
Niin sitä vain mietin, että jos on jonkinlaisia narsismigeenejä joita jotkut sitten onnettomuudekseen saa. Eihän he sille mitään voi eikä narsismia kuulemma voi parantaakaan mitenkään.
Joten pitäisikö meidän narsistien uhrien yksinkertaisesti ajatella, että tilanne ei kumminkaan ole johtunut meistä vaan noiden läheistemme synnynnäisestä narsismista jolle he eivät mitään voi (eivät edes ymmärrä olevansa narsisteja). Joten on vain paras kun ottaa asian kylmästi sellaisena kuin on, ja pitää mahdollisimman vähän yhteyttä noihin. Eihän se kauhistelustakaan parane eikä menneiden pahojen sattumusten muistelusta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä melkein voisi ajatela että periytyy, tai käytösmalli jonka narsistivanhemmaltaan on saanut. Lapsihan ei tiedä perheessä muuta käytösmallia kuin sen mitä itse näkee ja kokee.
Exäni perheessä isänsä oli narsisti ja erittäin mustasukkainen vaimostaan sekä vainoharhainen vaimoaan kohtaan. Useimmat tähän perheeseen syntyneistä lapsista käyttäytyvät puolisoitaan kohtaan samoin tavoin. Monet sisaruksista ovat eronneet ja uusissa suhteissa käytösmalli on säilynyt uusia puolisoita koihtaan.
Entisen puolison kanssa tehdyt lapset "unohdetaan" ja lastenlapsiin ei olla yhteydessä. Jos lapsiin aikaisemmasta liitosta ollaan yhteydessä niin se on aina vanhemman ehdoilla.
Monet erolapsista ovat jättäneet yhteydenpidon narsistivanhempaansa kun ovat saaneet etäisyyttä tähän, eivätkä anna lastenlastensa tavata narsisi isovanhempaansa koska lapsi kokee tekevänsä aina jotain väärin ja niinhän ei asia ole.
Olen sitä mieltä, että narsismi EI PERIYDY jälkipolville. Vaan siirtyy opittuna käytösmallina eteenpäin. Ja jotenkin luonnehäiriöiset, *valtaa* hakevat, ovat alttiimpia omaksumaan kyseisen mallin, kasvumallikseen.
Itse narsisti vanhempien lapsena. Olen elänyt koko elämäni narsisti vanhempien vaikutuspiirissä. Elämä oli todella rankkaa. Mutta heidän vanhempansa olivat kuitenkin lempeitä ihmisä, jotka huolehtivat kaltoin kohdellusta lapsenlapsesta.
Tietty 1800 -luvun lopulla syntyneet isovanhemmat olivat kasvatuksellisesti hieman erikoisia. Vain poikalapsilla oli arvostusta. Tytöt jäivät vähemmälle. Mutta en kokenut heitä mitenkään pahoiksi. Verratessani heitä omiin luonnehäiriöisiin vanhempiini.
Omien vanhempieni kaunainen katkeruus ja todellinen *kilpailu* maailman herruudesta ja omasta paremmuudesta. Oli isovanhemmista kaukana. Kumpikin vanhempani olivat lähteneet suhteellisen nuorena maailmalle. Ja lapsetkin saatiin aikaiseksi jo alle kaksikymppisenä. Jolloin ei vielä ollut kykyä ja halua kasvattaa lapsia. Eli, lapset koettiin elämän pilaajiksi ja varsinaiseksi riesaksi, joka tuli tahtomatta parisuhteen sivutuotteena.
Olemme samaa mieltä. Narsismi ei periydy, sillä mummu ei ollut narsisti, mutta äitini on. Näin ollen meillä on samanlaiset kokemukset sukupolvien osalta.
Niin, jostakin sukupolvestahan se narsismimutaatio on saanut alkunsa, muutenhan jokaikinen ihminen olisi narsisti kun oikein kauas taapäin mennään. Mehän olemme loppujen lopuksi kaikki sukua keskenämme.
Minä vain sitä yritän jänkätä että ehkä ne joita narsisteiksi sanotaan eivät kuitenkaan voi käytökselleen mitään. Joten miksi hakata päätään seinään ja yrittää olla heidän kanssaan tekemisissä ja sitten syytellä heitä kaikenlaisesta jälkeenpäin.
Minä ainakin laitoin suhteet jäähylle koska aina vain tuli p*skaa niskaan vaikka miten olisin yrittänyt olla, tehdä, olla tekemättä, sanoa, olla sanomatta... mikään ei noille kuitenkaan koskaan kelpaa.
Jos narsismi ja muut luonneviat syntyvät siitä, että ei ole lapsena ollut tarpeeksi lujia rajoja eikä ole kunnioitettu lasta omana itsenään, vai mitkä ne nyt olivatkaan ne syyt, joista puhutaan, niin tavallaanhan narsismi periytyy.
Minun äitini oli narsisti. Hänen naimattomassa äidissään oli samantapaista piirrettä, mutta ei ehkä aivan yhtä pahana. Yhdessä tyttäristä narsismi taas esiintyy niin kauheana, että yksi tuttuni nimitti häntä ensi tapaamisen jälkeen "paholaiseksi". Aivan hirveä ihminen. Me muut sisarukset olemme kuka milläkin tavalla outoja, mutta emme mielestäni narsisteja. Johtuisiko se siitä, että kaksi vanhinta, joista nuorempi tuo narsisti, elivät ilman isää monta vuotta varhaislapsuudessaan ja nuoremman annettiin kasvaa villinä. Hänellä ei onneksi ole lapsia. Sisarusten lapset ovat aika normaaleja ihmisiä.
Itse olen narsisti vanhempien lapsi. Vanhempani vaativat minulta ehdotonta kunnioitusta. Mutta eivät itse kyenneet kunnioittamaan minua lapsemaan.
Olin heidän mielestään; - mielenvikainen, tyhmä, laiska, valehtelija, varas ja ruma. Siis kuulin hyvin usein olevani täysin epäonnistunut lapsi. Piiskaa ei säästelty pahemmin. Ei ollut niin väliä, kuka oli todellinen syyllinen tihutöihin. Aina oli tiedossa takapuoli, johon solkipääremmi löysi tiensä. Jos yritin pelastaa joskus nahkani ja kertoa, että en ollut tehnyt kyseistä asiaa. Syytettin valehtelijaksi ja lyötiin lisää.
Elämäni oli hyvin pelonsekaista jatkuvasti. Ja koskaan en kuullut, että joku tekemäni asia olisi ollut hyvä. Pikemminkin minulle kerrottiin aina, miten muut osaavat tehdä kyseisen asian ainakin sata kertaa paremmin. Kannustus siis puuttui täysin.
Tiesin saaneeni piiskaa muiden kolttosista. Mutta kukaan ei koskaan pyytänyt sitä anteeksi. Vaikka jälkeen päin selvisi todellinen syyllinen.
Näin minun narsisti vanhempani kasvattivat minua. Se ei ole tehnyt minusta narsistia. Pikemminkin vahvan selviytyjän, joka ei anna herkästi periksi. Ja arvostan omia lapsiani sellaisena, kun he ovat. Ovat itse tehtyjä ja omasta mielestä maailma parhaita.
KYLLÄ
Olisin myös huolissani aloittajan narsistisuudesta. Sen verran vahvaa periytymistä täällä veikataan. Jos äiti on narsisti ja sisko myös niin miten perheessä olisi onnistuttu kasvattamaan tunne-elämältään normaali yksilö. Takuuvarmasti narsisteja kaikki!
Luonteen herkkyys periytyy ei narsismi. Ihminen on ollut peloissaan varhaislapsuudessaan ja siksi haluaa sairaalloisesti huomiota.
Ikävä kyllä monet pokkuroivat narsistia hänen näennäisen rohkeutensa tähden.
Narsisti voi olla kasvatettu näin että saa tehdä mitä haluaa, on saanut kaikki periksi.