Hieman yli viikko sitten meillä hajosi kondomi yhdynnässä, otin jälkiehkäisypillerin n.40 tuntia tapahtuneesta. Kuukautiseni ovat todella epäsäännölliset (kierto yleensä pidemmän puoleinen), joten en ole aivan varma milloin niitä kannattaisi odotella alkavaksi, ja vielä kun tuo pilleri voi sekoittaa kiertoa entisestään. Perjantaina kuitenkin alkoi vuoto (melko niukka sellainen), jota on kestänyt nyt pari päivää. Edelliset menkat alkoivat 9.8. eli periaatteessa nämä saattaisivat olla jo oikeat kuukautiset, tai sitten pillerin aiheuttamaa ns. välivuotoa? Mitä mieltä olette, onkohan kovin todennäköistä että olen raskaana? Muita oireita ei pilleristä ole tullut..
jälkiehkäisy ja raskauden mahdollisuus?
apuakaipaava_
3153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joko olet raskaana tai et ole. Teet raskaustestin 3 viikon kuluttua yhdynnästä.
Se on tarkoituskin, ajattelin vain että osaisiko joku sanoa tässä vaiheessa tilanteeseen mitään, epätietoisuus kun on niin piinaavaa..
Sun edellisten kuukautisten alkamisesta oli jo kauan, kolme viikkoa, kun tuo vahinko kävi, niin että hyvällä tuurilla ovulaatio oli mennyt jo. Je-pilleri saattoi toimia myös. Aika pieni vaara olla raskaana.
.