Olen siis 22 vuotias neito, vähän yli kolme vuotta seurustellut. Joskus teininä ongelmani oli sairaalloinen mustasukkaisuus. Jos toinen edes puhui toisen tytön kanssa, niin se sai pääni sauhuamaan ja sain paniikkikohtauksia. Siihen se ensirakkaus sitten lopahti. Nyt olen yhdessä todella ihanan nuoren miehen kanssa, on luotettava, rakastava, hellä jne. Tämän ihmisen kanssa en ole saanut mitään paniikkikohtauksien tapauksia, PAITSI aina kun hän on yksin jossain mihin liittyy kuningas alkoholi. Hän ei siis käy ryyppäämässä kuin ehkä pari-kolme kertaa vuodessa kun ei vaan nappaa, mutta sitten kun käy, niin mun silmissä sillon vedetään aikamoiset perseet. Kaikki on ihan hyvin jos olen mukana, voin katsoa perään ettei sammu minnekään jne. Tosin alkoholia ottaessa miehestä tulee ihan täys urpo. :/ Aivan käsittämättömän idiootti, hidas, vähän välinpitämätönkin ja sanoo mielipiteitänsä vähän turhankin kovaa. Mietin aina, mihin ihmeeseen se oikea ihminen voi kadota noin täysin kun jotain ottaa?? Hänen mielestään humalatila ei koskaan ole ollut mikään kamalan suuri ... Olen vähän eri mieltä kun katson vierestä miltein selvinpäin ja häpeän silmät päästäni.
Itse vedin lärvejä vielä 3 vuotta sitten joka viikonloppu, maistui vähän liiankin hyvin. Menin vähän joka miehen mukaan ja annoin "käyttää hyväksi" tunteitani. Olin ihan täys idiootti, en lainkaan oma itseni. Tän kokemuksen jälkeen oon jostain syystä alkanut inhota koko alkoholia. Enää ei oikein jaksa upota, juon ehkä maks. 5 lonkeroa ja se oli siinä kun enempää ei maistu. Tämä määrä siis koko illan aikana, joten olen siis miltein selvinpäin ja saan katsella toisten örveltämistä. Välillä tosin tekis mieli itekkin ottaa vähän enemmän et olis miehellä huolen aihetta, mutta kun ei vaan uppoa.
Mutta joo, niistä paniikkihäiriöistä. Saan näitä "kohtauksia" miltein aina, kun mies lähtee jonnekin kapakkaan. Ei siinä mitään, jos mies sanoo, että menee ottaa muutaman ja moikkaa kavereita ja tulee mahdollisimman nopeasti kotiin ku ei juominen kiinnosta. Mutta AINA tulee soitto "meneekin vähän pidempään ku piti, pitää käydä moikkaa sitä ja tätä ja tota ja vaihdetaan paikkaa, en oikeesti oo paljoa juonu". Siinä vaiheessa alkaa päässä kiehua, alan itkemään, tärisemään, sydän pamppailee kahtasataa, haluan oksentaa ... Loppujen lopuksi mies tulee pilkun aikaan, oksentelee vessassa ja kehtaa vielä väittää että montaa ei ole tullut otettua. Voisiko joku selittää reaktioni? En siis jostain syystä kestä, jos suunnitelma muuttuu äkillisesti? Mies taas sanoo, ettei jaksa elää millään minuuttiaikataululla, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta miksi saan noin pahan olon itselleni tuollaisella asialla? Jotenkin saan itselleni olon, että mies haluaa mulle pahan olon juomisella, vaikka sitähän monet tekee tuolla joka viikonloppu, mun vain pari kertaa vuodessa.
Mies ei myöskään ymmärrä, miksi minua edelleenkin häiritsee se, että joskus suhteen alkuaikoina hän otti niin pahat lärvit, että sammui jonnekin ja joku muija yritti koskettaa. Aina kun kuvioihin tulee sana humala, mieleeni tulee tuo tapahtuma ja mietin koko illan kotona, että mitä jos mies sammuu ja joku harppu tulee ja yrittää pilata kaiken kun toinen ei voi puolustautua sammuneena. Miten pääsen tästä pelosta eroon?!
En oikeastaan ite käy enää missään juomassa, jos käyn niin miehen kanssa sitten. SIllon en osaa ollenkaan irrotella tai ottaa rennosti. :/ Jos joskus satun yksin menemään, pystyn myös rentoutumaan. Mun pitäis vaan käydä ilmeisesti enemmän, että toinen ymmärtäisi myöskin mun kannan ... kai.
Isäni oli myöskin alkoholisti (vaikkei sitä ikinä myönnä), tuli kotiin aina kännissä, riehui, riiteli, uhkaili, petti äitiä joka kerta. Tämäkö vaikuttaa myös minuun? Jotenkin aina tuntuu, että humalassa ihminen muuttuu ihan täysin, vaikka olis kuinka luotettava. Eikä aina kaikkeen voi vaikuttaa itse, jos esim. just sammut jonnekin. Itseeni kyllä luotan myös humalassa, osaan kontrolloida itseäni sekä juomien määrää.
Joskus toivoisin, että olisin se sama idiootti kuin 3 vuotta sitten. Voisin vetää ne lärvit ja olla huolehtimatta mistään. Miksi alkoholista on tullut mulle näin paha vihollinen? Kaikki on muuten tosi hyvin, miksi jonkun alkoholin pitää aiheuttaa näin pahat riidat? Yritän miettiä, että on oikeasti olemassa niitä miehiä, jotka ryyppää aina kun vaan vapaa on, eikä välitä naisesta tippaakaan. Pahimmat myös pettävät. Minulla ei sellaista ole, joten mikä mun ongelmani on!
Itse vedin lärvejä vielä 3 vuotta sitten joka viikonloppu, maistui vähän liiankin hyvin. Menin vähän joka miehen mukaan ja annoin "käyttää hyväksi" tunteitani. Olin ihan täys idiootti, en lainkaan oma itseni. Tän kokemuksen jälkeen oon jostain syystä alkanut inhota koko alkoholia. Enää ei oikein jaksa upota, juon ehkä maks. 5 lonkeroa ja se oli siinä kun enempää ei maistu. Tämä määrä siis koko illan aikana, joten olen siis miltein selvinpäin ja saan katsella toisten örveltämistä. Välillä tosin tekis mieli itekkin ottaa vähän enemmän et olis miehellä huolen aihetta, mutta kun ei vaan uppoa.
Mutta joo, niistä paniikkihäiriöistä. Saan näitä "kohtauksia" miltein aina, kun mies lähtee jonnekin kapakkaan. Ei siinä mitään, jos mies sanoo, että menee ottaa muutaman ja moikkaa kavereita ja tulee mahdollisimman nopeasti kotiin ku ei juominen kiinnosta. Mutta AINA tulee soitto "meneekin vähän pidempään ku piti, pitää käydä moikkaa sitä ja tätä ja tota ja vaihdetaan paikkaa, en oikeesti oo paljoa juonu". Siinä vaiheessa alkaa päässä kiehua, alan itkemään, tärisemään, sydän pamppailee kahtasataa, haluan oksentaa ... Loppujen lopuksi mies tulee pilkun aikaan, oksentelee vessassa ja kehtaa vielä väittää että montaa ei ole tullut otettua. Voisiko joku selittää reaktioni? En siis jostain syystä kestä, jos suunnitelma muuttuu äkillisesti? Mies taas sanoo, ettei jaksa elää millään minuuttiaikataululla, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta miksi saan noin pahan olon itselleni tuollaisella asialla? Jotenkin saan itselleni olon, että mies haluaa mulle pahan olon juomisella, vaikka sitähän monet tekee tuolla joka viikonloppu, mun vain pari kertaa vuodessa.
Mies ei myöskään ymmärrä, miksi minua edelleenkin häiritsee se, että joskus suhteen alkuaikoina hän otti niin pahat lärvit, että sammui jonnekin ja joku muija yritti koskettaa. Aina kun kuvioihin tulee sana humala, mieleeni tulee tuo tapahtuma ja mietin koko illan kotona, että mitä jos mies sammuu ja joku harppu tulee ja yrittää pilata kaiken kun toinen ei voi puolustautua sammuneena. Miten pääsen tästä pelosta eroon?!
En oikeastaan ite käy enää missään juomassa, jos käyn niin miehen kanssa sitten. SIllon en osaa ollenkaan irrotella tai ottaa rennosti. :/ Jos joskus satun yksin menemään, pystyn myös rentoutumaan. Mun pitäis vaan käydä ilmeisesti enemmän, että toinen ymmärtäisi myöskin mun kannan ... kai.
Isäni oli myöskin alkoholisti (vaikkei sitä ikinä myönnä), tuli kotiin aina kännissä, riehui, riiteli, uhkaili, petti äitiä joka kerta. Tämäkö vaikuttaa myös minuun? Jotenkin aina tuntuu, että humalassa ihminen muuttuu ihan täysin, vaikka olis kuinka luotettava. Eikä aina kaikkeen voi vaikuttaa itse, jos esim. just sammut jonnekin. Itseeni kyllä luotan myös humalassa, osaan kontrolloida itseäni sekä juomien määrää.
Joskus toivoisin, että olisin se sama idiootti kuin 3 vuotta sitten. Voisin vetää ne lärvit ja olla huolehtimatta mistään. Miksi alkoholista on tullut mulle näin paha vihollinen? Kaikki on muuten tosi hyvin, miksi jonkun alkoholin pitää aiheuttaa näin pahat riidat? Yritän miettiä, että on oikeasti olemassa niitä miehiä, jotka ryyppää aina kun vaan vapaa on, eikä välitä naisesta tippaakaan. Pahimmat myös pettävät. Minulla ei sellaista ole, joten mikä mun ongelmani on!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Otsikkosi on harhaanjohtava. Alkoholi ei selvästikään ole suhteenne ongelma, eikä poitsullasi ole alkoholiongelmaa.
Ongelma on selkeästi jossain aivan muualla. Luepa viestisi objektiivisesti. Kuvittele että se on jonkun muun kirjoittama. Mikä oikea ongelma sinusta on?
Ei alkoholi siis ole suhteen ongelma tavallaan. Suhteessa ei ole mitään ongelmia, mutta jostain syystä nuo muutamat ryyppäyskerrat aiheuttavat mulle pahan olon. Miksi? Muuten luotan toiseen ja tunnen itseni ehjäksi. En siis tosiaankaan tiedä, mikä ongelmani on. Minä olen itse varmaan yks iso ongelma.
Vai onko isäni aiheuttanut minulle jonkun lopullisen luottamuspulan kännisiin miehiin? Kuvittelenko, että humalassa aina tapahtuu jotain epämiellyttävää? Yleensähän niin käykin, joku tekee jotain noloa mille voi nauraa, joku jotain vähän kamalampaa. Juomisen tarkotus nyt kuitenkin on laittaa aivot suunnilleen narikkaan hetkeksi. Joillakin sitten karkaa kontrolli täysin. Joidenkin mielestä humalassa on oikeus tehdä ihan mitä huvittaa. Olen niin onnellinen, että pelkään jotain pahaa tapahtuvan? Mitä? En minä vaan tiedä. Siksi kirjoitin tänne. Alkoholi tuntuu olevan henk. kohtainen viholliseni. Mitään hyvää siitä en ole ikinä saanut, masentuneena tosin oli oiva "lääke" sillä tietyllä hetkellä, mutta aamulla olo oli kahta masentuneempi ja huonompi. Omien kokemuksien kautta kai yhdistän alkoholin vain johonkin pahaan. Vaivaako minua joku ihmeen luottamuspula känniseen ihmiseen? Onko mulla liian huono itsetunto jostai vois johtua tuollainen luottamuspula? Asia voi tietysti olla niinkin, että toinen käy baareissa niin harvoin, että ajatus tuntuu musta jopa oudolta. Varsinkin kun itekin käyn nykyään TODELLA harvoin missään.
Kyllä musta tuntuu että isäsi kännikäytös vaikuttaa edelleen elämässäsi. Se ei kuitenkaan ole poikaystäväsi syy. Pystytkö puhumaan hänelle tästä aiheesta täysin avoimesti? Oma äitini on alkoholisti, ja olen vain muutamalle ihmiselle kyennyt puhumaan asiasta. Olen 3-kymppinen. Edes sisarusteni kanssa emme pysty ainakaan vielä puhumaan aiheesta... Onneksi miehelleni olen voinut uskoutua.
Anna jo miehellesi anteeksi se alkuajan sammuminen, eihän hän oikeasti tehnyt mitään pahaa, paitsi sammui. Tuollaiset asiat eivät saa jäädä kaihertamaan välejänne koska miehesi ihan varmasti peruisi tapahtuneen jos voisi, kun tietää miten paljon siitä kärsit.
Ehdotan siis avointa keskustelua. Toivottavasti saatte asian kuntoon, kun muuten kuulostaa niin hyvältä teidän suhde :)