Tahtoisin kääntyä Jehovantodistajaksi.

Mutta ennen lopullista päätöstä haluaisin kuulla plussat ja miinukset tästä ratkaisusta.

Onko mahdollista että jostain löytyisi raittiimpi uskonyhteisö? Jos niin mistä ja miten perustelet?

Vai onko sillä nyt merkitystä mihin kuuluu ja miten uskoo?
18319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

miinuksia on se että tämä uskonto valehtelee erittäin paljon ja käyttää mielenhallintaa metodinaan jäseniään kohtaan. lahko riistää heidän kykynsä itsenäiseen ajatteluun ja hallitsee heidän elämää.

väitän että hyvin harva todistaja alkaisi uudelleen todistajaksi jos he tietäisivät kaikki lahkon historiasta ja osaisivat kriittisesti katsoa asiaa. valitettavasti harva todistaja tuntee riittävästi seuransa historiaa ja sen tekemiä asioita.

jos olisi olemassa joku paras ja oikea uskonto niin mikäs siinä, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt. on kuitenkin terveempiä uskonyhteisöjä kuin jehovan todistajat jonka voi luokitella vaaralliseksi lahkoksi. se täyttää lähes kaikki lahkon tunnusmerkit.

Äänestä
  • (jos olisi olemassa joku paras ja oikea uskonto niin mikäs siinä, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt.)

    Olet kuin tavaratalossa kärryjä työntämässä ja siihen ollaan sinut haluttukkin?

    Uskontoja kilpailevia uskontoja joista valita mutta ei ole löytynyt?

    Kuka on asettanut teidät valitsemaan perustetuista "liikkeistä" jotka julistavat olevansa "uskonto" (mikä uskonto) valitsemaan omalle kohdalle sopivan sellaisen?

    Herätys siellä mistä on kysymys?

    Kysykää nyt mistä onkaan kysymys???

    Äänestä

  • Kysykää!!! kirjoitti:

    (jos olisi olemassa joku paras ja oikea uskonto niin mikäs siinä, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt.)

    Olet kuin tavaratalossa kärryjä työntämässä ja siihen ollaan sinut haluttukkin?

    Uskontoja kilpailevia uskontoja joista valita mutta ei ole löytynyt?

    Kuka on asettanut teidät valitsemaan perustetuista "liikkeistä" jotka julistavat olevansa "uskonto" (mikä uskonto) valitsemaan omalle kohdalle sopivan sellaisen?

    Herätys siellä mistä on kysymys?

    Kysykää nyt mistä onkaan kysymys???

    Uskonto=uskomus joka ei perustu USKOON JOKA ON ELÄVÄ.Sana uskonto,löytyy vain yhdessä raamatun paikassa ja se liitetään farisealaisuuteen joka merkitsee pitkälle TEESKENTELEVÄÄ 'uskoa'.apt.26:5..,Hesekie kuvaa uskonnon teeskentelyä.Hes.33:30-32..,KAIKKI USKONNOT,kuuluvat babylon järjestelmään,jota raamattu kutsuu portoksi,joka istuu paljojen vetten päällä jonka 'viinistä' maan asukkaat ovat juopuneet.ilm.17:1-6,jota Johannes ihmetteli.Syy ihmettelyyn oli se,kuinka Jumalaan 'uskovat' olivatkin hengellisen juopumuksen tilassa..AVAIN USKOON syntymiseen löytyy raamatusta.Joh.3:1-21.Uskonnot ja lahkoutumat on syytä hyljätä.ilm.18:4..Jumalan vaatimus.Miika:6:8..,apt.15:19-20.

    Äänestä

  • >>>miinuksia on se että tämä uskonto valehtelee erittäin paljon ja käyttää mielenhallintaa metodinaan jäseniään kohtaan. lahko riistää heidän kykynsä itsenäiseen ajatteluun ja hallitsee heidän elämää.

    Puhutko nyt omasta vai kaikkien miljoonien Jehovan todistajien puolesta?

    Äänestä

Jehovan Todistajien uskonto:
- Perustuu oletukselle joka voidaan perustellen todistaa epätodeksi
- Perustuu hierarkiaan joka on siemen henkiselle väkivallalle, joka todentuu kyseisen uskonnon säännöissä
- Perustuu vastakkainasetteluihin(paha maailma ja hyvä me) joka sitoo uskovan mielen yhteen "totuuteen" jota ei siis käytönössä voi olla olemassa
- Perustuu mielenhallintaan, jossa oma kriittinen ajattelu(jt-uskonnon oletuksia kohtaan)on käytännössä mahdotonta

Jehovan Todistajissa on yksilöitä joista voi saada hyviä ystäviä(kuten on tietysti myös kaikkialla maailmassa ihan uskonnosta riippumatta), mutta tässä pätee myös se vanha totuus; "yksittäinen senaatori voi olla hyvä, mutta senaatti on jo paha".

ps- ei kannata.

Äänestä

Yksi paha miinus on se että Jehovan Todistajien Jeesus on enkeli.
Jos Jeesus on enkeli, hänen isänsäkin on enkeli. Tämä on aika paljastavaa.

Raamatun ilmoituksen mukaan Jeesus on Jumalan Poika. Jehovan todistajat tunnustavat että Jeesus on Jumalan poika. Mutta koska heidän jeesuksensa on enkeli, heidän jumalansakin on enkeli. Tämä on aika paha asia. Minä en uskaltaisi palvella enkelijumalaa. Kaikki enkelit ovat Jumalan luomia. Jumalaa tulee palvella eikä enkeliä. Jehovan Todistajana palvelet enkeliä ja hänen enkeliisää.

Herra Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Silloin Hänen Isänsä on Jumala.
Sinulla olisi parempi etsiä seurakunta joka tunnustaa Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja myös tarkoittaa sitä. Siis että Jeesuksen Isä on Jumala. Silloin myös Jeesus on Jumala. Kukin lajinsa mukaan. Jumalasta syntyy Jumala ja ihmisestä syntyy ihminen. Näin se menee. Jeesus Kristus on ainutsyntyinen Poika. Hän on ainoa lajissaan. Toista Pyhästä Hengestä siinnyttä Jumalan Poikaa ei ole koskaan siinnyt eikä syntynyt eikä tule koskaan sikiämään eikä syntymään. Jeesus on ainoa.

Raamattu kertoo Jeesuksesta että Hän on viimeinen Aadam (1 Kor 15:45).
Ensimmäinen Aadam lankesi syntiin ja joutui eroon Jumalasta.
Jumala tuli tänne maan päälle ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa toisessa ja viimeisessä Aadamissa ja palautti ristin sovitustyönsä kautta ihmisen yhteyteensä. Hän loi itsessään Kristuksessa Jeesuksessa uuden ihmissuvun. Tämä uusi ihmissuku on kaikki Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat Jumalan lapset. Uskova on uusi luomus (2 Kor 5:17 ja Ef 2:15). lue kirjoituksiani www.jaikal.se

Äänestä
  • Jeesus ei ole Jumala JHVH KAIKKIVALTIAS eikä ylienkeli Mikael,koska raamattu ei vahvista näitä,vaan ovat pelkkiä olettamuksia ja siten ovat väärennettyä evankeliumia.Mitä raamattu sanoo?väärä evankeliumi.gal.1:6-12..,Jeesusta EI PIDÄ KUTSUA JUMALAKSI,VAAN JUMALAN POJAKSI.Luuk.1:31-35..Tietää vähemmän kuin Jahve isä/Jehova.Matt.24:36.(kuinka hän olisi sama kuin Isä JHVH?),kumoaa näin kolminaisuusopin joka on antikristuksen voimakas eksytys jonka Jumala JHVH,ITSE LÄHETTÄÄ.2.Tess.2:3-12,..,ilm.6:1-2.(antikristus)..Jeesus on toki yhtä Isän kanssa,SAMASSA Hengessä,mutta silti eri persoonana.esim.Mies ja nainen menevät yhteen.Raamatun mukaan he ovat yhtä lihaa.1.moos.2:24.ja ovat kuitenkin ERI PERSOONIA.Sama Isän ja Pojan suhteen.Asia on vain HENGESSÄ YHTÄ.Isä on SUUREMMASSA ASEMASSA ja siten Jeesus on alamainen Isälleen.Joh.10:29-36..osoittaa itsensä Jumalan Pojaksi..Enkeleitä suurempi,joten ylienkelin täytyy kumartua Jeesuksen edessä.hebr.1:1-6..Jehova/Jahve on YKSI Jumala,eikä suvaitse muita jumalia,vaikka Jeesuksessa ASUU JUMALUUS.2.moos.20:1-6..

    Äänestä

  • Sana voima kirjoitti:

    Jeesus ei ole Jumala JHVH KAIKKIVALTIAS eikä ylienkeli Mikael,koska raamattu ei vahvista näitä,vaan ovat pelkkiä olettamuksia ja siten ovat väärennettyä evankeliumia.Mitä raamattu sanoo?väärä evankeliumi.gal.1:6-12..,Jeesusta EI PIDÄ KUTSUA JUMALAKSI,VAAN JUMALAN POJAKSI.Luuk.1:31-35..Tietää vähemmän kuin Jahve isä/Jehova.Matt.24:36.(kuinka hän olisi sama kuin Isä JHVH?),kumoaa näin kolminaisuusopin joka on antikristuksen voimakas eksytys jonka Jumala JHVH,ITSE LÄHETTÄÄ.2.Tess.2:3-12,..,ilm.6:1-2.(antikristus)..Jeesus on toki yhtä Isän kanssa,SAMASSA Hengessä,mutta silti eri persoonana.esim.Mies ja nainen menevät yhteen.Raamatun mukaan he ovat yhtä lihaa.1.moos.2:24.ja ovat kuitenkin ERI PERSOONIA.Sama Isän ja Pojan suhteen.Asia on vain HENGESSÄ YHTÄ.Isä on SUUREMMASSA ASEMASSA ja siten Jeesus on alamainen Isälleen.Joh.10:29-36..osoittaa itsensä Jumalan Pojaksi..Enkeleitä suurempi,joten ylienkelin täytyy kumartua Jeesuksen edessä.hebr.1:1-6..Jehova/Jahve on YKSI Jumala,eikä suvaitse muita jumalia,vaikka Jeesuksessa ASUU JUMALUUS.2.moos.20:1-6..

    Kolminaisuus ei tarkoita sitä että isä ja poika olisivat sama persoona, kyllä isä ja poika ovat eri persoonia.
    Pojalla on kuitenkin jumaluus Isän puolelta, ja ihmisyys äidin puolelta, Jeesus puhuu välillä itsestään ihmisen poikana ja välillä Jumalan poikana.
    Maailmassa Jeesus oli tyhjentänyt itsensä ja tehty vähäksi aikaa enkeleitä alemmaksi, isää ei ole tyhjennetty, eikä tehty enkeleitä alemmaksi.
    Isä, Poika ja Pyhä Henki on Herra

    Äänestä

  • 10*11 kirjoitti:

    Vaikka jumaluus Pojalla onkin,ja ovat eri persoonia,se ei silti tee Poikaa Jumalaksi,koska häntä PITÄÄ KUTSUA JUMALAN POJAKSI,ja siten vain YKSI JUMALA JHVH.Muuten olisi kaksi Jumalaa,tai kolme.Raamattu ei tätä todista,vaan:MINÄ OLEN JAHVE/JEHOVA,sinun Jumalasi,joka vein sinut pois Egyptin maasta,orjuuden pesästä.ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA MINUN RINNALLANI..jne .2.moos.20:1-6..On VAIN YKSI PERSOONA jonka edessä myös JEESUS POLVISTUI rukouksessa ja ilmaisi miten KAIKKIVALTA on Jehovan/Jahven.Luuk.22:41-44..,hebr.5:7..Pyhä Henki taas raamatussa PERSONOIDAAN.esim.hän opettaa,hän muistuttaa jne..Sama asia on meren,syvyyden,kuoleman ym.suhteen.esim.Job.28:14-28..tuskinpa persoonia.Myös Pyhä henki näytetään Jumalan VOIMANA.esim.Tuli,tuuli,kyyhkynen,7.tulisoihtua.apt.2:1-4..ilm.4:5.Jumalan 7 henkeä.Kolminaisuus oppi SANOTTAISIIN USEASTI RAAMATUSSA,JOS SE OLISI TOTTA,MUTTA KUN EI OLE.Se JATKUVAAN ja toistuvasti ilmoitettaisiin sanalla kolminaisuus,mutta kun ei löydy,niin se hyljätään antikristuksen oppina,jota sadat miljoonat ns.'kristityt' seuraavat.Lähteehän antikristus voittajana,voittamaan kun Karitsa avaa ensimmäisen sinetin.Näinhän on käynytkin.ilm.6:2,matkii Jeesusta.huom.ei ole nuolta.Ei ole kruunua,vaan seppele.Jeesus taas käyttää kruunuja,ja toimii Sanan miekalla.ilm.19:11-16

    Raamatusta voimme lukea ja me uskomme sen että

    1. Isä on Jumala
    2. Pyhä Henki on Jumala
    3. Jeesus on Jumala

    Kaikki nämä kolme persoonaa ovat Jumala, ei jumalia. Meillä on ainoastaan yksi Jumala joka on Luoja. Nämä kolme persoonaa ovat yhdessä Jumalassa. "Minä ja Isä olemme yhtä" ts. yksi Jumala (Joh 10:30). "Minä olen Isässä ja Isän on minussa" (Joh 14:8-11). Meidän tulisi silloin valita näistä kolmesta persoonasta yksi persoona josta löydämme ne kaksi muuta persoonaa. Missä siis Isä ja Poika ovat löydettävissä Raamatun ilmoituksen mukaan?

    Raamamttu todistaa: uskovat ovat Jumalan temppeli mutta miten Jumala asuu temppelissään? (1 Kor 3:16 ja 2 Kor 6:16 sekä Room 8:9-11, Apt 2:1-4).

    Pyhässä Hengessä on Isä ja Jeesus (Joh 14:23). Isä ja Jeesus asuvat uskovassa ja seurakunnassaan Pyhässä Hengessä ja Sanassa. Tarviiko selittää Pyhää Henkeä?
    Mutta sanottakoon Jumalan Sanasta Jeesuksen Sanat: "Ne Sanat jotka minä olen teille puhunut ovat Henki ja ovat elämä (Joh 6:63). "Minä olen elämä" (Joh 11:25, 14:6) sanoi Herra Jeesus. Jeesus sanoi edelleen: "Jumala on Henki"(Joh 4:24). Paavali totesi että "Herra on Henki" (2 Kor 3:17-18) ja että Jeesus on tuo Herra (2 Kor 4:5. huomaa asiayhteys).

    Näin Herra Jeesus Kristus on Raamatun kokonaisilmoituksen mukaan Jumalan Sana ja Jumala Herra, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa (Joh 1:1,14,18, 1 Tim 3:16). Yksi Herra ja yksi Jumala, Henki ja Sana (Ef 4:5-6, 1 Piet 1:10-11). http://www.jaikal.se/48683134

    Äänestä

  • jaikal.se kirjoitti:

    Raamatusta emme voi luke valetta jota yrität syöttää.Nämä voimme kyllä lukea.Isä on yksi ja ainoa TOSI JUMALA,ÄLÄ PIDÄ MUITA jumalia.ISÄ=JHVH joka lausuttuna on JAHVEH.5.moos.5:6-7..,6:4-5..rakkaus Jumalaan on hänen KÄSKYJENSÄ NOUDATTAMINEN,ei ihmisopit johokolminaisuus kuuluu.1.JOH.5:1-4..,Jeesusta pitää kutsua JUMALAN POJAKSI.Luuk.1.:35.Enkeli vastasi sanoi hänelle:Pyhä henki tulee sinun päällesi,ja Korkeimman VOIMA VARJOAA sinut.Sentähden myös se pyhä joka syntyy,PITÄÄ KUTSUTTAMAN JUMALAN POJAKSI.(voiko tämän selvempää olla?)..Pyhä HENKI on siis VOIMA joka ei näyttäydy HENKILÖNÄ KOSKA EI OLE PERSOONA,VAAN VOIMA.Pyhä Henki ei varsinaisesti puhu tai näyttäydy mitenkään,vaan HÄN on Jeesusta edustamassa ja puolustaa,antaa lahjoja(jotkut lahjat ovat jo lakanneet),muistuttaa Jeesuksesta.Joh.1:32,..kirkastaa Jeesuksen.Joh.16:13-15..,maailma ei tunne eikä näe häntä.Joh.14:17-26..ym.Nämä kirkastuvat vain niille jotka ovat 'juoneet' samaa Pyhää Henkeä..

    Äänestä

Toinen paha miinus Jehovan Todistajaksi kääntymisessä on se että Jehovan Todistajat eivät usko että Jeesus Kristus nousi kuolleista. Kun he sanovat uskovansa Jeesuksen nousseen kuolleista, he eivät tarkoita sitä että Jeesuksen kuollut ihmisruumis joka haudattiin, että se tuli jälleen eläväksi ja nousi kuolleista. Heidän mukaansa Jeesus tehtiin eläväksi vain Hengessä, mutta Jeesuksen ruumiin kohtalosta he ovat epävarmoja. Jehovan todistajat eivät tiedä mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille. Tämä siitäkin huolimatta vaikka Raamattu todistaa Jeesuksen nousseen kuolleista ruumiillisesti ja että Hänen ruumiinsa muuttui ylösnousemusruumiiksi. Ylösnousemusruumiissaan Hän nousi taivaaseen. Jeesuksen ruumista ei siis ole täällä maan päällä niin että hänen luunsa olisivat joskus löydettävissä.

Koska Jehovan Todistajat eivät usko Jeesuksen ruumiilliseen kuolleista nousemiseen, he kieltävät koko evankeliumin. Kieltämällä evankeliumi ei kukaan pelastu. Uskomalla Paavalin julistama evankeliumi pelastutaan. Paavalin mukaan mikäli Kristusta Jeesusta ei ole herätetty kuolleista, meidän uskomme on turha ja me olemme vielä synneissämme. Tästä näemme että synneistä vapautumisen edellytys on Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen kuolleista nouseminen. Edelleen Paaavali toteaa että mikäli Jeesusta ei ole herätetty kuolleista, ei myöskää meitä herätetä kuolleista. Silloin kaikki on turhaa. Ylösnusemuksemme ja ikuisen elämän toivomme perustuu Herran Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan, hautaamiseen ja Hänen ruumiinsa ylösnousemukseen. Usko tähän evankeliumiin antaa meille toivon.

Jehovan Todistajana heidän oppeihinsa uskoen sinä siis olet vielä synneissäsi eikä sinua herätetä kuolleista Jumalan paratiisiin. Synneissään kuolleille on toinen paikka.

Mikäli sinä et usko minua, lue Paavali Kirjoituksia 1 Kor 15. luku. Paavalin Kirjoitukset ovat Jeesuksen oppia (Gal 1:11-12, 1 Kor 11:23).

Äänestä
  • >>>Hallintoelin joka on Jeesuksen sijainen maan päällä opettaa Isän hävittäneen poikansa ruumiin

    Äänestä

Jehovan todistajana voit olla köyhä ja kipeä. Toiset koettavat vieläpä tukea sinua jos näin on ja hankkia esim. työpaikkaa. Kokouksiin saat kyytiä niiltä, joilla on mahdollisuus sellaista tarjota.
Lahjoitukset ovat vapaaehtoisia, joten mitään ei ole pakko antaa ja jos annat vähän, sitäkin katsotaan hyvällä köyhän lesken esimerkin mukaisesti.

Todistajat ovat raamatullisesti katsoen oikeassa kun eivät opeta kolminaisuus- tai helvetintulioppia. Huono puoli on veriopin virheellinen tulkinta.

Todistajat edellyttävät suht'koht puhtaita elintapoja, joten jos arvostat niitä tai kaipaat raameja asiasta ympärillesi, tämä tukee sinua ja on muuten miellyttävää. Jos taas et kykene pitämään itseäsi kurissa esim. liiallisen alkoholin käytön suhteen, ajautunet ennen pitkää ongelmiin, eikä vanhimmilla ole mitään taikasauvaa korjata asiaa.

Avioliittoon suhtaudutaan vakavasti, joten jos olet "menevää" sorttia ja haluat sellaisena pysyä, ajaudut ongelmiin. Avioliiton purkamisen edellytyksiä ovat aviorikos ja selkeä pahoinpitely. Kenties myös hillittömät porneiaan viittaavat tavat jotka kiusaavat toista puoliskoa?

Todistajat ovat yleensä kohtuullisen toimeen tulevia, koska menevät töihin viimeistään jonkin ammatin hankittuaan, yleensä toisen tai kolmannen asteen koulutus, ja kouluttamattomat ottavat mielellään vastaan siivoojan paikkoja ym.
Tärkeintä on hyvän uutisen julistaminen. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että koulutus ei ole kovin korkeassa kurssissa. Se tarkoittaa myös sitä, että osa todistajista tekee esim. myyntiedustajan töitä tai on muuten itsellinen, koska maailmalliset tavat ja jehovantodistajuus ovat helposti törmäyskurssilla.

Jehovantodistajuus antaa tiukat raamit niitä kaipaavalle, sopivasti vastauksia keskivertoihmiselle ja raamatullisemman tulkinnan kuin muut kristinuskot.
Vatineeksi se toteuttaa muidenkin uskontojen ahdasmielisyyttä sulkemalla enemmän tai vähemmän yhteisöstä niitä jotka ovat kykenemättömiä olemaan hiljaa asioista joista ovat eri mieltä. Sekä tietysti ne jotka ovat katumattomia väärin tekijöitä ja jotka herjaavat todistajia.

Todistajuus on vanhanaikainen uskonto joten se tietysti kieltää naisilta vastuutehtävät seurakunnissa pääsääntöisesti. Tässä se omalla tavallaan nojaa juutalaisten suulliseen lakiin ja ortodoksien tapoihin.

Monet ihmiset kaipaavat tänä(kin) päivänä turvaa, joten tiukat ja ahdasmieliset uskonnot vetävät aina toisia puoleensa. Tässä ei ole mitään sinällään väärää, mutta henkeä ei kannata heittää veriopin vuoksi. Eikä kannata odottaa mitään harmaa tosissaan, sellaista ei tule sen enempää kuin helluntaityyppisten uskovaisten tempaustakaan. Jos kuitenkin pitää odottamisen ilosta, niin mikäs siinä.
Koska yksikään uskonto ei ole oikeassa, ei ole väliä sillä mihin seurakuntaan kuuluu, kunhan katsoo, että ei tee itselleen tai toisille vahinkoa uskonnon perusteella.

Äänestä

Raamattu ei puhu mitään Jehovantodistajista, siellä ei käsketä liittymään mihinkään Jehovantodistajien uskontoon.
Uskonnot ovat kaikki ihmisten keksintöjä.
Raamattu puhuu uskosta, uskon kautta raamatun ihmiset tekivät suuria tekoja, ei uskonnon kautta.
Etsi ensin Jumalaa, lue Raamattua, anna Pyhän Hengen avata sitä sinulle, ei minkään uskonnon oppi avaa Raamattua, vaan Pyhä Henki avaa ymmärrystäsi, tärkeintä mitä löydät sieltä on Jeesus, Sana sanoo ettei ihmisen pelastukseksi ole muuta nimeä annettu.
Sitten kun löydät sydämmen uskon, voit pyytää Jumalaa osoittaa sinulle sen oman seurakunnan, jonka keskuudessa voit Häntä palvella, kun ei ihmisen ole hyvä olla uskossakaan yksin, vaan on hyvä että on muita uskovia ystäviä, se voi olla pienikin seurakunta, vaikka raamattupiiri, kun Jeesus lupaa sen, missä kaksi tai kolme kokoontuu yhteen hänen nimeensä, siellä hän on heidän keskellänsä.
Jumala ei tutki ihmisiä minkään ryhmän tai uskonnon mukaan, eikä tuomitse sinua minkään muun synneistä, vaan Jumala tutkii vain sinun henkilökohtaisen uskosi, kun Jeesus paransi sairaita, Hän sanoi sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi, ei hän sanonut mitään uskonnostasi tai sen ryhmän uskomuksista johonka kuulut, vaan Jumalalle kelpaa vain henkilökohtainen usko
Netissä voi kuunnella Jumalansanaa ja ihmisten todistuksia uskoontulostaan.

Äänestä

Valitse sellainen yhteisö, jossa on ehdottomia ystäviä tai ei mitään valintoja!! ja voi sitoutua "omalla ajalla" eli kun oikeasti on mahdollista, ei tule heti potkuja. Mietin itse syvällisesti asioita ja valitsin poliittisen puolueen koska se ei ole "lopullinen ratkaisu" ja vastaanotto on ollut äärimmäisen positiiviinen ja lämmin ja toimii. Maailma on täynnä mielipiteitä ja ratkaisuja, vain se jokin sopii itselle; ole rehellisen itsekäs itsellesi. Minä en oikeasti ymmärrä uskon asioista yhtään mitään, olen kyllä yrittänyt.
Aate valitsi minut koska ei tarvi olla kaiken kattavia ratkaisuja ja kaiken totuuksien tietäjä, kaikki tulee ajallaan kun on tullakseen, ei sen tarvi olla ns. pakettiratkaisuja. Minä en voi päättää , mikä on Korkeimpien voimien tahtoa, jonka ihminen on päättänyt jonkin kirjan tulkinnalla se jos jokin on outoa??Totuus on oma halu suhteessa omiin fantasiapäämääriin, en kehtaisi vaatia paratiisia. Ratkaisu on aina henkilökohtainen, mihin vähäisen aikansa tuhlaa ja aina on ne riskit!! ei toteudu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

arvo.p.a. kirjoitti:

Mutta ennen lopullista päätöstä haluaisin kuulla plussat ja miinukset tästä ratkaisusta.

Onko mahdollista että jostain löytyisi raittiimpi uskonyhteisö? Jos niin mistä ja miten perustelet?

Vai onko sillä nyt merkitystä mihin kuuluu ja miten uskoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu