Veteen piirretty raja

On ja ei. Äärimmäisen mustavalkoisessa tavassa tarkastella asioita se on ehkä helppoakin. Mutta heti kun kuvaan tulee mukaan edes yksikin harmaan sävy se on todella, todella haastavaa.

Kyllä se synti käytännössä venyy ja paukkuu ihan helposti uskovallakin.

Synniksi on mielletty yleisesti asioita, jotka ovat kanssaeläjiä kohtaan ikäviä tekoja tai sanoja. Eli samat, jotka on hyvä ohje muutenkin, sillä ei kai kukaan halua saada kurjaa kohtelua itsellekään, vaikkei ajattelisi niitä synteinä.

Sinänsä tietysti mielenkiintoinen kysymys, vaikka olenkin sitä mieltä, että teen syntiä kaiken aikaa. Selvennykseksi itselleni saatan käyttää sanaa lankeemus silloin kun olen tehnyt jotain todella karkeaa. Kuten sortunut juomaan tai tappelemaan tai vihaamaan tai vastaavaa.

(Olen luterilainen, siis syntinen kaiken aikaa, vaikka vanhurskaskin samanaikaisesti.)

Ei esim. voi määritellä, miten monta drinkkiä varsinaisesti on syntiä, vaan, jos alkaa humaltumaan ja tarkoituksena on humaltua, eli on riippuvainen sillä hetkellä ja alkaa käyttäytymään huonosti. Mutta kuten sanottu, synti valitettavasti läpäisee koko olemukseni. (Sitä paitsi häijy voi olla ilman juomistakin.)

kaikki, mikä ei ole Jumalasta, on syntiä

Hei, iThink

Mietit synnin rajaa. Synti erottaa meidät ihmiset Jumalasta ja jokainen meistä on yhtä aikaa syntinen, että armahdettu.

Synti ei ole niinkään yksittäisiä tekoja, vaan itsekkyyttä ja Jumalan unohtamista. Teot eivät vaikuta pelastukseen, mutta usko näyttäytyy hyvinä tekoina, kun taas epäusko ja syntisyys saavat meidät tekemään pahaa.

Perisynti tarkoittaa, että olemme elämän alusta saakka syntisiä ja itsekkäänä ihmiskuntana tuemme rakenteellista pahaa maailmassa.

t. Maarit-pappi