Taustatietoa:
Olen 25v ja asun avoliitossa omassa asunnossa. Vanhempani erosivat ollessani n. 13 vanha ja äitini sai yksinhuoltajuuden. Tapaamisia isän kanssa hän ei kuitenkaan milloinkaan mitenkään estänyt. Olin pienenä ollut "isin tyttö" ja huomasin nopeasti, että isä reagoi voimakkaasti esim. jos en kertonut hänelle koulukonserteista tms. ja minulle kertyi pakonomainen tunne kertoa hänelle elämästäni säilyttääkseni hänet ns, iloisena. Muut sisarrukseni pääsivät tässä asiassa helpommalla eikä heihin kohdistunut samanlaisia paineita.
Nykyään isäni soittelee minulle lähes päivittäin ja utelee sisarruksistani minulta tietoa. Haluaa minulta tietää olenko heidän kanssaan puhunut ja mitä heille kuuluu. Välillä tuntuu, että hän "testailee" minua, sillä jos vastaan ympäripyöreästi että "en mitenkään erityisesti" käykin ilmi, että hän juuri on keskustellut toisen kanssa ja rupee kertomaan minulle heidän kuulumisia.
Hän myös jatkuvasti pyytää minulta palveluksia työhöni liittyen (asioita mitä ei itse osaa tehdä eikä halua maksaa niiden tekemisestä muille) ja jos sanon ettei ole aikaa kyselee hän vähintään viikon välein milloin aikaa olisi kunnes annan periksi. Suostuttuani auttamaan häntä soittaa hän useamman kerran päivässä kysyen olenko jo saanut homman tehtyä. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että kerron milloin homma on valmis, mutta tällöinkin saan usein rauhaa max 1-2 päivää.
Välillä olen vastaamatta hänelle puhelimeen koska en yksinkertaisesti jaksa puhua hänen kanssaan. Asia olisi kenties eri jos puhelut eivät joka kerta liittyisi joko palvelukseen tai sisarruksiini tai jos soittoväli olisi harvemmin. Pahimmillaan hän saattaa soittaa viiden minuutin välein 3-4 kertaa peräkkäin, pitää parin tunnin tauon ja aloittaa saman rumban uudestaan. Pelkästään tänään olen ollut vastaamatta 5 puheluun, koska olen viimeksi puhunut hänen kanssaan eilen ja olen kipeä (tietää, että olen kipeenä) enkä jaksa käydä samoja asioita uudestaan läpi. Olen siis taas suostunut tekemään hänelle palveluksen jonka valmistumista hän odottelee.
Tavallaan säälin isääni koska kukaan meistä lapsista (vaikka itselläni onkin pahin tilanne) ei ole hänen kanssaan hirveän läheinen mm. juuri näiden soitteluiden s.m. vuoksi. Luultavimmin hän kärsii jonkin asteisesta sosiaalisten taitojen puutteesta mikä tulee esille esim. sillä, ettei hän ymmärrä jos jossakin tilanteessa täytyy olla hiljaa, vaan jatkaa huomautuksista huolimatta. Hän saattaa myös kertoa rivoja tai mustaa huumoria olevia vitsejä meille lapsille (mm. eräs missä kani kuolee ja koira kaivaa kuoleen kanin maasta ja vie takaisin koppiin, tällöin meillä ikää oli n.6-10v). Myös jos hän kertoo jotakin asiaa kestää se ikuisuuden kun hän käy kaikki pienimmätkin yksityiskohdat läpi ja jos hänet keskeyttää alkaa hän alusta.
Olen saanut kasvatuksen jossa vanhempia täytyy kunnioittaa ja heitä täytyy auttaa eikä pahemmin saa sanoa vastaan.Tämä on tällähetkellä ristiriidassa niiden tunteiden kanssa mitä minulla on isääni kohtaan. Tuntuu, että vierailut isän luona ja puhelut isän kanssa on pikemminkin velvollisuuksia joista haluaisin eroon.
En tiedä enään miten edetä asiassa jotta saisin oman elämäni ja isäsuhteeni hallintaan. En halua häntä loukata ja suoraan iskeä luuria korvaan. Tiedän myös, että en pysty selittämään asiaa hänelle sillä tavoin, että hän ymmärtäisi asian ja olisi loukaantumatta. Suurin ongelma ehkä on se, etten osaa sanoa isälleni suoraan etten halua auttaa häntä enään. Kuullostaa kylmälle, mutta sellaiseksi tämä on mennyt.
Tästä tuli huomattavasti pidempi purkaus ja pään selvittely mitä olin ajatellut, mutta jos joku osaa neuvoa, miten pääsen tästä oravanpyörästä irti olisin erittäin kiitollinen. Tilanne syö sekä omia, että avokkini hermoja.
Olen 25v ja asun avoliitossa omassa asunnossa. Vanhempani erosivat ollessani n. 13 vanha ja äitini sai yksinhuoltajuuden. Tapaamisia isän kanssa hän ei kuitenkaan milloinkaan mitenkään estänyt. Olin pienenä ollut "isin tyttö" ja huomasin nopeasti, että isä reagoi voimakkaasti esim. jos en kertonut hänelle koulukonserteista tms. ja minulle kertyi pakonomainen tunne kertoa hänelle elämästäni säilyttääkseni hänet ns, iloisena. Muut sisarrukseni pääsivät tässä asiassa helpommalla eikä heihin kohdistunut samanlaisia paineita.
Nykyään isäni soittelee minulle lähes päivittäin ja utelee sisarruksistani minulta tietoa. Haluaa minulta tietää olenko heidän kanssaan puhunut ja mitä heille kuuluu. Välillä tuntuu, että hän "testailee" minua, sillä jos vastaan ympäripyöreästi että "en mitenkään erityisesti" käykin ilmi, että hän juuri on keskustellut toisen kanssa ja rupee kertomaan minulle heidän kuulumisia.
Hän myös jatkuvasti pyytää minulta palveluksia työhöni liittyen (asioita mitä ei itse osaa tehdä eikä halua maksaa niiden tekemisestä muille) ja jos sanon ettei ole aikaa kyselee hän vähintään viikon välein milloin aikaa olisi kunnes annan periksi. Suostuttuani auttamaan häntä soittaa hän useamman kerran päivässä kysyen olenko jo saanut homman tehtyä. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että kerron milloin homma on valmis, mutta tällöinkin saan usein rauhaa max 1-2 päivää.
Välillä olen vastaamatta hänelle puhelimeen koska en yksinkertaisesti jaksa puhua hänen kanssaan. Asia olisi kenties eri jos puhelut eivät joka kerta liittyisi joko palvelukseen tai sisarruksiini tai jos soittoväli olisi harvemmin. Pahimmillaan hän saattaa soittaa viiden minuutin välein 3-4 kertaa peräkkäin, pitää parin tunnin tauon ja aloittaa saman rumban uudestaan. Pelkästään tänään olen ollut vastaamatta 5 puheluun, koska olen viimeksi puhunut hänen kanssaan eilen ja olen kipeä (tietää, että olen kipeenä) enkä jaksa käydä samoja asioita uudestaan läpi. Olen siis taas suostunut tekemään hänelle palveluksen jonka valmistumista hän odottelee.
Tavallaan säälin isääni koska kukaan meistä lapsista (vaikka itselläni onkin pahin tilanne) ei ole hänen kanssaan hirveän läheinen mm. juuri näiden soitteluiden s.m. vuoksi. Luultavimmin hän kärsii jonkin asteisesta sosiaalisten taitojen puutteesta mikä tulee esille esim. sillä, ettei hän ymmärrä jos jossakin tilanteessa täytyy olla hiljaa, vaan jatkaa huomautuksista huolimatta. Hän saattaa myös kertoa rivoja tai mustaa huumoria olevia vitsejä meille lapsille (mm. eräs missä kani kuolee ja koira kaivaa kuoleen kanin maasta ja vie takaisin koppiin, tällöin meillä ikää oli n.6-10v). Myös jos hän kertoo jotakin asiaa kestää se ikuisuuden kun hän käy kaikki pienimmätkin yksityiskohdat läpi ja jos hänet keskeyttää alkaa hän alusta.
Olen saanut kasvatuksen jossa vanhempia täytyy kunnioittaa ja heitä täytyy auttaa eikä pahemmin saa sanoa vastaan.Tämä on tällähetkellä ristiriidassa niiden tunteiden kanssa mitä minulla on isääni kohtaan. Tuntuu, että vierailut isän luona ja puhelut isän kanssa on pikemminkin velvollisuuksia joista haluaisin eroon.
En tiedä enään miten edetä asiassa jotta saisin oman elämäni ja isäsuhteeni hallintaan. En halua häntä loukata ja suoraan iskeä luuria korvaan. Tiedän myös, että en pysty selittämään asiaa hänelle sillä tavoin, että hän ymmärtäisi asian ja olisi loukaantumatta. Suurin ongelma ehkä on se, etten osaa sanoa isälleni suoraan etten halua auttaa häntä enään. Kuullostaa kylmälle, mutta sellaiseksi tämä on mennyt.
Tästä tuli huomattavasti pidempi purkaus ja pään selvittely mitä olin ajatellut, mutta jos joku osaa neuvoa, miten pääsen tästä oravanpyörästä irti olisin erittäin kiitollinen. Tilanne syö sekä omia, että avokkini hermoja.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sano suoraan. Kyllä aikuinen mies sen kestää. Itsehän hän on sinut väsyttänyt.
Jos kyse olisi normaalista tasapainoisesta aikuisesta varmasti sanoisinkin.
Ongelma on siinä, että hän on erittäin herkästi loukkaantuva eikä ymmärrä sosiaalisia tilanteita. Aikoinani sain hänet erittäin loukkaantuneeksi siitä, etten kertonut hänelle jostakin esiintymisestä, ettei hän tulisi paikalle koska halusin äitini tulevan sinne (riitainen ero).
Hän näki asian sillä tavalla, että äidin olisi pitänyt vain pysyä kotona jos ei kestänyt olla samassa tilassa hänen kanssaan, mutta jos olivat samassa tilassa solvasi hän koko ajan äitiäni.
Jos edes yritän keskustella hänen kanssaan jostakin asiasta johon liittyy vastuun kantaminen, päätöksenteko, loukkaantumismahdollisuus jne. lopettaa hän heti puhelun tai vastuuseen ja päätöksiin liittyvässä antaa erittäin ympäripyöreitä vastauksia joista ei saa mitään irti. Hyvä esimerkki tästä on ollessani nuorempi ja halutessani lähteä ulos myöhempään illalla vastasi hän koko päivän ajan katsotaan myöhemmin kunnes oli helppo sanoa, että nyt kello on jo liian paljon.
Hänellä on terapiassa (joka lopetettu kesken) todettu läheisriippuvuutta, masentuneisuutta sekä sosiaalisten taitojen puutetta.
tehkääpä nyt sisarustenne kanssa fiksu päätös ja hommatkaa isänne hoitoon.sitä hän tarvitsee.
tuo ralli ei lopu koskaan jos te ette tee siitä loppua.
hommaa itsellesi myös se oikea arkikännykkä.numero kaikille muille paitsi isällesi. nykyisen kännykän tsekkaat vaikka kerran parissa viikossa.
jos isäsi kertoo ympäripyöreitä sinulle niin vastaa sinä hänelle samoin.tarkoitan tällä harmittomia asioita.
ajattele itseäsikin ja avokkiasi.meinaatko jaksaa itse tuota isäsi liekassa oloa lopun elämääsi?
se polttaa hitaasti mutta varmasti ihmistä loppuun.
tehkää siis napakka päätös yhteistuumin isänne hoitoon saattamisesta.
nykyään on edunvalvojakin käytettävissä.
Mulla on siis prikulleen sama tilanne!
Isälläkin ei oo sosiaalisia taitoja ollenkaan ja sillä ei oo myöskään huumoria.
En osaa kyllä auttaa, mutta koita sanoa suorat sanat sille. Hienotunteisesti siis.
Hoitoon ei saa ihmistä joka on työkykyinen. Hän ei myöskään toimi edesvastuuttomasti raha-asioissa eikä ole itselleen uhkaksi. Hän ei myöskään itse näe/tajua että hänellä on ongelmia mistä myös johtuu edellisen terapian lopetus.
Toi arkikännykkä voi olla hyvä idea. Eniten nykyään nimenomaan jatkuvat puhelut häiritsevät ja ajavat loppuun. Pitää enää vaan miettiä miten selitän sen, että puhelin on jatkuvasti kiinni /en vastaa puhelimeen. Luultavimmin tällöin soittaa äidilleni (nykyään puheväleissä) ja ihmettelee kun ei minua saa kiinni ja jättää soittopyyntöjä.
Tiedän, etten jaksa olla isäni liekassa lopun elämääni, en vaan tiedä miten pääsen pois.
Vaihda kannykkänumero ja laita se saliseksi niin soitot loppuu ja kerrot kaikillee ettei numeroa saa antaa isäällesi ja kyllä aikuisen lapsen pitää pystyä sanomaan isälleen että suksi kuuseen ja sanoa suoraan että kerran kuussa soittelu riittää. Laitat rajasi isäälee ja jos ei puhetta uso niin tekstivietilla ta i emaililla ja selität tilanteen että halua olla rauhassa.
Niin, nythän hänellä ei ole muuta ongelmaa kuin että terapeutti-tytär ei ole jatkuvasti käytettävissä. Siis jos joku kysyisi mikä asia hänen elämässään nyt aiheuttaa ongelmaa.
Sinua käytetään 24/7/365 terapeuttina juuri niin kauan kuin annat hänen käyttää itseäsi. Varaudu siihen että hän joskus pyytää päästä muuttamaan luoksesi pysyvästi : )
Sitten saattaisi muunkinlainen apu ruveta kiinnostamaan ja kelpaamaan, kun kieltäydyt käytettävänä olostasi hankkimalla salaisen numeron.
Aspergertesti tekemättä teillä?
Hänelle ei olla tehty aspergertestiä, tosin se mahdollisuus on omassa mielessä käynyt. Pitänee kait ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa suoraan. En vaan haluaisi loukata häntä ja tiedän, että loukatuksi hän silloin itsensä tuntisi.. Mutta ei tämä elämä näinkään voi jatkua, eli ennemin tai myöhemmin se kait on pakko tehdä.
NINKÖ