Holismi vs. reduktionismi

Minä näen tuon reduktionismin lähinnä puhtaasti haaveena kuin minään vakavasti otettavana ajattelumallina tieteessä.


Fysiikan teoriat antavat helposti sellaisen kuvitelman että ne ovat jotenkin kehittyneempää tiedettä vain siksi koska se esitetään matemaattisesti. Sen takia monet vaativat muidenkin tieteiden (kuten esim. biologia ja psykologia) matematisoimista ikään kuin ne teoriat muuttuisivat itsessään jotenkin paremmiksi vain siksi että ne yritetään esittää matemaattisessa muodossa.


Jos ajatellaan tuota muiden tieteiden fysiikan "luonnonlakeihin" palauttamista niin siinä tulee vastaan jo sellainen juttu kuin useamman kappaleen ongelma jonka ohittaminen tuskin onnistuu edes millään supertietokoneella koskaan.

"Kolmen kappaleen probleema on erikoistapaus useamman kappaleen probleemasta (n kappaleen probleemasta. Tämä koskee sitä, miten n kappaletta liikkuvat, kun ne vaikuttavat toisiinsa esimerkiksi gravitaatiovoimilla. Myös n kappaleen tapauksessa ratkaisu voidaan esittää suppenevien potenssi­sarjojen avulla, kuten Sundman osoitti kolmen ja myöhemmin Quidong Wang useamman kappaleen tapauksessa. Kuitenkin sekä Sundmanin että Wangin sarjat suppenevat yleensä niin hitaasti, etteivät ne sovellu käytännön tarkoituksiin[4], ja siksi toistaiseksi numeerisen analyysin menetelmät (sekä eräissä tapauksissa trigono­metrisilla sarjoilla saadut approksimaatiot) ovatkin ainoat käyttö­kelpoiset.

Esimerkkejä systeemeistä, joita n kappaleen probleema eri muodoissaan koskee, ovat galaksit sekä planeetta­kunnat, joissa on useampia planeettjoa ja niillä mahdollisesti kuita, samoin useampi­elektroniset atomit, ionit ja molekyylit."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmen_kappaleen_probleema


....


Eli saahan sitä aina haaveilla..... :-)

Holismilla ja reduktionismilla on filosofiassa paljon laajemmat merkitykset kuin mitä Vikipedia väittää. Tosin noiden määritteiden kapeus näköjään siellä myönnetään. Holismin vastakohta on pikemmin dualismi kuin reduktionismi. On myös merkille pantavaa, että noiden kahden käsitteen painoarvo vaihtelee eri ismeissä. Idealistit kietovat mielellään ideansa holistisiin käsitteisiin. Empiristeille redusoiminen on taas aivan arkipäivää.

Logiikan ongelma on että johtopäätöksiä tehdään usein liian suppeasta valikoimasta todisteita ja koska emme oikeastaan edes koskaan tiedä koska meillä on riittävävästi todisteita niin se ei ole mikään totuusautomaatti.

Kaikessa pätevässä päättelyssä lähdetään aina joistakin oletuksista joita ei kaikkia voida todistaa oikeaksi. Matematiikassakin pätee sellainen jippo että matematiikka ei voi itseään todistaa oikeaksi (Gödel).

Sitten havainnoista ei synny mitenkään suoraan automaagisesti testattavaa teoriaa vaan siinä välissä kummittelee aina tulkinta joka on riippuvainen sen hetkisen tieteen tasosta ja muodissa olevista selitysmalleista. Siitä tieteen subjektiivisuudesta ei päästä eroon matematiikalla eikä logiikalla.

Havaintoja ei tieteessä edes yleensä noteerata jos ei ole valmista teoriaa selittämään niitä. Aikoinaan Kuhn osoitti että vallitsevaa teoriaa tai paradigmaa mielummin korjaillaan ja säädellään monimutkaisempaan suuntaan kuin hylätään se vaikka kuinka paljon anomalioita tulisi havainnoissa vastaan.

Ehkä paras dokumentti joka kertoo miten tiedeyhteisössä oikeasti toimitaan on tämä big bang teorian kritiikki:

http://www.youtube.com/watch?v=1yTfRy0LTD0&feature=relmfu

(varsinkin jos tässä yhteydessä ei mieti tuota big bangiä tai sen vaihtoehtoja sinänsä vaan lähinnä tiedeyhteisön sosiologiaa ja psykologiaa tässä esimerkissä).


Näyttää siltä että ollaan jopa valmiita valehtelemaan ja väärentämään todisteita mielummin kuin myöntämään että jossain vallitsevassa teoriassa voisi olla ylipäätänsä mitään vikaa. Tämä on tietenkin hyvin inhimillistä mutta ei sinänsä edistä millään tavalla totuuden etsintää.